Viidentenä päivänä, kun Anna jälleen kerran livahti ulos talosta heti päivällisen jälkeen, Tuomas ryntäsi nopeasti hänen huoneeseensa. Tällä kertaa hän oli päättänyt selvittää koko totuuden. Hän juoksi portaat ylös, mutta jälleen kerran hänen tyttärensä ei ollut siellä. Hän alkoi tutkia kaappeja, yksi kerrallaan. Vaatteita oli heitelty lattialle ja lelut olivat hajallaan ympäri huonetta. Hän etsi ja etsi, mutta kaikki oli turhaa, kunnes hän huomasi paperinpalan.
Mitä tämä outo viesti mahtoi tarkoittaa? Tuomas nosti tyynyn, otti paperin ja alkoi lukea:
“Tule taloon, joka on puutarhasi takana, tarkalleen klo 19:30. Varmista, ettei kukaan seuraa sinua.”
Kylmä väristys kulki Tuomaksen selkää pitkin. Tähän asti hän oli ajatellut, että Anna vain leikki salaa puutarhassa, mutta nyt hän tiesi, että jotain oli vialla. Mitä oli tekeillä? Miksi Anna meni joka ilta siihen taloon? Ja kuka oli tämän mystisen viestin lähettäjä?
Kun Tuomas meni alakertaan, Anna oli jo kotona. Hän ymmärsi, ettei totuuden kyselemisestä olisi mitään hyötyä. Jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto: seurata häntä. Kuudentena päivänä Tuomas oli valmis.
Hän odotti malttamattomana huoneessaan, jättäen oven raolleen voidakseen tarkkailla Annaa. Kello löi 19:00, ja hänen tyttärensä oli jo kadonnut – häntä ei ollut talossa.
Tuomas juoksi takapihan ovesta ulos ja ehti nähdä, kuinka tyttö katosi puiden sekaan heidän talonsa takana. Kun hän pääsi pensaikon reunalle, hän menetti Annan näkyvistään, mutta hän tiesi jo, mikä talo hänen pitäisi löytää – talo, joka oli mainittu viestissä. Tyttärensä löytäminen ei olisi vaikeaa. “Mitä hän siellä tekee?” Tuomas mietti levottomana.
Pidättäen hengitystään Tuomas hiipi varovasti kohti vanhaa taloa, johon hänen tyttärensä katosi joka ilta mystisesti. Hänen sydämensä hakkasi ja hänen kätensä hikoilivat jännityksestä. Talo näytti hylätyltä: maali oli hilseillyt seiniltä, pihamaa oli kasvanut umpeen pensaista ja likaiset ikkunat päästivät tuskin valoa läpi. Vain yksi ikkuna yläkerrassa hehkui himmeästi kynttilänvalossa.
Tuomas hiipi talon sivulle ja kurkisti puuluukkujen raosta. Näky, joka hänet kohtasi, hämmästytti häntä täysin. Pienessä, mutta viihtyisästi sisustetussa huoneessa istui Anna. Hänen vieressään, keinutuolissa, istui vanha nainen. Hän piti tyttöä kädestä kiinni ja kertoi tälle jotain hiljaa, samalla kun silloin tällöin silitti hellästi hänen hiuksiaan. Annan silmät säihkyivät uteliaisuudesta ja hänen kasvoillaan oli lämmin hymy.
Tuomas jäi seisomaan paikoilleen. Kuka tämä nainen oli? Ja miksi hänen tyttärensä tuli tänne joka ilta? Hän päätti odottaa vielä hetken ja seurata tilannetta.
Yhtäkkiä vanha nainen otti laatikosta jotain kiiltävää – se oli medaljonki. Anna otti sen haltioituneena käsiinsä ja painoi sen rintaansa vasten.
“Sinun pitäisi pitää tämä, rakas” – nainen sanoi lempeällä ja lämpimällä äänellä. – “Tämä medaljonki kuului äidillesi, kun hän oli yhtä pieni kuin sinä.”
Tuomas tunsi kyynelten nousevan silmiinsä. Muistot hänen vaimostaan, joka oli kuollut muutama vuosi sitten, nousivat pintaan. Hän oli jättänyt Tuomaksen yksin Annan kanssa. Hän ei ollut koskaan kuullut vaimonsa mainitsevan sukulaisista, saati tällaisesta perintöesineestä.
Tuomas ymmärsi, että hänen edessään istui Annan kauan kadoksissa ollut isoäiti – sukulainen, josta hänen vaimonsa ei ollut koskaan kertonut. Ilmeisesti Anna oli löytänyt hänet jotenkin ja tuli nyt tänne saadakseen tietää enemmän äidistään.
Tuomas päätti, ettei keskeytä tätä koskettavaa hetkeä. Hän vetäytyi hiljaa pois ikkunasta ja palasi kotiin, tuntien outoa helpotusta. Seuraavana päivänä illallisella hän kysyi tyttäreltään varovasti:
“Anna, haluaisitko esitellä minut uudelle ystävällesi?”
Tytön silmät täyttyivät pelosta ja yllätyksestä, mutta hetken kuluttua hän nyökkäsi ja sanoi:
“Kyllä, isä. Mutta… lupaa ettet suutu.”
“Lupaan” – Tuomas hymyili.
Seuraavana iltana he menivät yhdessä puutarhan takana olevalle talolle, ja Tuomas tapasi vihdoin naisen, joka oli niin rakkaudella vaalinut hänen vaimonsa muistoa. Sinä yönä heidän perheensä kasvoi yhdellä sydäntä lähellä olevalla henkilöllä.
