Vain kahdeksi päiväksi kylään meille
Aino, me ollaan tulossa teille kylään! Ollaan ostettu jo junaliputkin! kuului puhelimen päästä oudon innostunut naisääni. Ilmeisesti joku todella kaukainen sukulainen koska minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, ketä tämä Reetta oli.
Tuijotin hölmistyneenä puhelinta ja yritin muistella, kuka tällainen voisi olla, miksi hän oikein soittaa ja mistä ihmeestä hän tietää nimeni.
Kuka sinä olet? Kenen luo teidän piti tulla kylään?
Aino, nainen naurahti kikatellen etkö nyt tunnista? Tämähän on minä! Sun tätisi Reetta!
Vaikka kuinka yritin, en saanut päähäni, kuka Reetta-täti oli, mutta varmuuden vuoksi päätin udella tarkemmin.
Ja mitä asiaa sinulla sitten oli?
Me tultais käymään! Sinähän asut siellä merenrannalla nykyään? Me vaan ihan muutamaksi päiväksi, kyllä meidän Eemelille on tärkeää päästä raittiiseen meri-ilmaan…
Lyhyen keskustelun aikana selvisi, että Reetta-tädin poika, Eemeli, tarvitsi hänen mukaansa merellistä ilmaa terveyttään varten. Ainakin näin Reetta väitti. Hän lupasi, etteivät olisi vaivaksi, siivoaisivat jälkensä ja auttaisivat kaikessa. Vaivoin suostuin, arvaillen tekevänkö virheen. Sisälläni oli outo aavistus.
Kiitos, Aino! nainen sirkutti iloisena. Sittenhän me tullaan perjantaina.
Hän hyvästeli nopeasti. Katsoin 12-vuotiasta poikaani Samuelia.
Taas jotkut tuntemattomat sukulaiset tulossa kylään, äiti?
Joku Reetta-täti, kohautin olkiani.
Soita mummulle ja kysy tietääkö hän, ketä nämä oikein ovat! Samuel ei ollut suurempien kyläilijöiden ystävä, monesti sellaiset vain lupasivat yhtä ja toimivat toisin.
Viime vuosina olin kieltäytynyt useimmista vieraista, mutta nyt kun kyse oli muka lapsen terveydenhuollosta, taivuin. Eivät kai kauaa viipyisi.
…Ostin pienen talon Hangosta muutama vuosi sitten avioeron ja omaisuudenjaon jälkeen. Muutimme Samuelin kanssa merenrannalle, ja heti alkoi ilmaantua sukulaisia, joiden olemassaolosta en aiemmin edes tiennyt.
Aluksi olin innoissani uusista kohtaamisista, mutta pian ymmärsin monen hakeutuvan tänne vain valmiiseen pöytään, eivätkä siihenkään viitsineet osallistua, saatikka sitten siivota jälkiään. Välillä sain myös kuulla, miten minunhan kuuluisi siivota, ostaa kaikki ruoat ja järjestää heidän lomansa.
Tämä tuli loppumaan nopeasti. Ilmoitin, ettei meille tulla kuin korkeintaan auttamaan ja pitämään oikeasti seuraa. Osa tuli silti, mutta en enää edes päästänyt ovesta sisään. Toisaalta jotkut avuliaat ihmiset olivat tervetulleita.
Nyt tein kuten Samuel ehdotti ja soitin äidilleni, joka asui edelleen Turussa mutta kävi meillä muutaman kerran vuodessa.
Moikka Aino, äiti vastasi iloisen leppoisasti.
Hei, mitä sinulle kuuluu?
Juteltuamme hetken otin puheeksi Reetta-tädin ja Eemelin.
En kyllä tunne ketään sellaista, äiti huokaisi hämmentyneenä. Ehkä ne on isäsi puolen sukua? Kysyn isältäsi, mutta epäilen ettei hänkään tiedä.
Puhelu ei selventänyt mitään, joten jäin vain odottamaan vieraita.
Kaksi päivää myöhemmin ovikello soi. Reetta-täti oli jykevä nainen ovelan näköisin silmin, ja Eemeli paljastui teini-ikäiseksi, ei suinkaan pikkulapseksi. Myöhemmin sainkin kuulla, ettei mitään lääkärin määräystä ollut Reetalla oli vain halu päästä ilmaiselle “lomalle” rannikolle. Ei yllättävää.
Miksi ette tulleet asemalle vastaan? olivat Reetan ensimmäiset sanat. Isänikään ei tunnistanut tätä ihmistä myöhemmin.
Eihän äidin kuulu niin tehdä, mutisi Samuel vieressäni.
Reetta ei ollut kuulevinaan, katsoi vain vihaisesti Samuelia.
Mihin voin laittaa meidän tavarat? Missä huoneet? hän tivasi.
Teille on yksi huone. Täällä ei ole niin paljon tilaa, että jokaiselle löytyisi oma, murahdin.
Vai niin? Meille sanottiin, että teillä on ihana, iso talo! Melkein merenrannalla.
En tiedä kuka niin väitti. Jos jokin täällä ei sovi tai aiotte jatkaa samaan malliin, suosittelen hotellia, vastasin suoraan. En halua aloittaa tätä riidalla.
Reetta heltyi nopeasti, alkoi mielistellä ja kutsui minut sisään “rakkaaksi sukulaisekseen”.
Hän marssi ensimmäisenä taloon, Eemeli laahusti perässä laukkuja kantaen. Samuel vilkaisi minua merkitsevästi.
Äiti, kyllä tästä vielä riesa tulee. Olisit jättänyt kutsumatta.
Kaksi päivää vain, yritin lohduttaa sekä poikaani että itseäni.
Onneksi ilta meni rauhallisesti. Reetta ja poika menivät aikaisin nukkumaan, toki hieman motkottivat, etteivät voineet asua kumpikin omassa huoneessa. Talossani oli kaksi remontoitavaa huonetta, jossa ei voinut majoittua, joten tarjouduin laittamaan patjat olohuoneeseen siitäkin kieltäydyttiin. Päätin antaa olla ja menin nukkumaan.
Aamu alkoi melulla. Heräsin siihen, kun jostain kantautui kolinaa. Katsoin kelloa; vasta kuusi aamulla! Olen iltavirkku ja saan raivon, jos minut aikaisin herätetään. Samuel tiesi tämän ja toimi hiljaa, saattoi lähteä vaikka lenkille, kunhan jätti lapun.
Mitä täällä tapahtuu? kysyin haukotellen olohuoneessa.
Ei mitään, Aino, Reetta tonki matkalaukkujaan ja sirotteli vaatteita ympäriinsä. En löydä uimapukua, mihinköhän laitoin
Voi sen olisi voinut etsiä omassa huoneessa, vähän rauhallisemmin?
Ei siellä mahdu! Ja enhän edes pitänyt ääntä.
Melua tuli myös pihalta Eemeli hakkasi peltistä ämpäriä. Odotti kai äitiään.
Sano pojallesi, että lakkaa kolistelemasta, ennen kuin naapurit suuttuvat, sanoin Reetalle.
Hän mutisi jotain, mutta karjaisi pojalleen, joka siirtyi pihapenkille.
Uni oli mennyt, joten lähdin keittiöön.
Minne nyt?
Kahville, murahdin.
Kahvia, sepä hyvä! Minulle isompi kuppi, maitoa ja kolme sokeria.
Pysähdyin ja katsoin naista, joka käyttäytyi kuin kuninkaallinen.
Reetta, tiedän tuskin sukunimeäsikään. Tulitte tänne ensi töiksenne metelöimään ja nyt vaadit kahvia? Kuka täällä oikein luulee olevansa?
No, ei nyt niin aikainen! hän kohautti olkiaan tyynesti. Olen Reetta Saarinen. Entäs se kahvi nyt?
Täällä on itsepalvelu!
Aamu meni pilalle heti alkuun. Samuel tuli keittiöön ja taputti olkapäälle.
Sanoinhan, äiti. Niiden naama kertoo että röyhkeyttä löytyy. Voit vieläkin heittää pihalle!
Huomenna he lähtevät, huokaisin. Kestetään…
Päivä on vasta alussa. Ne herätti minutkin.
Riitely jatkui. Keittiöön tuli nenäännyttävä Reetta.
Et sitten keittänyt meille kahvia?
Äiti ei sitä tee! Samuel puolusti minua.
Aino, etkö opettanut lastasi kuuntelemaan aikuisia?
Älä puhu mun pojalle, aloin jo kiehua, vaikka yleensä olen rauhallinen.
En ole mikään lapsi ärisi Samuel.
Reetta teki itselleen kahvit hermostuneesti ja kääntyi hymyilevänä minuun.
Tuletko näyttämään meille reitin rannalle? Saattaisitko?
Polkua alas ja siitä näkyy meri, hyvin yksinkertaista.
En jaksanut enää teitittelyä tämän jälkeen.
Et itse lähde mukaan?
Samuel vilkaisi minua ja näin ettei hän halunnut mukaan lainkaan.
Tulemme myöhemmin, menkää te nyt.
Mitä ruokaa tänään?
Yleensä laitan ruokaa, jos vieraat ovat järkeviä ja osallistuvat kustannuksiin. En todellakaan elä lomabudjetilla. Nyt vastasin kuten monesti viime vuosina:
Me syömme Samuelin kanssa itse, te voitte käydä kahvilassa tuossa lähellä.
Etkö voisi tehdä meillekin? En oikein kestä ravintolaruokaa. Reetta aneli.
Voin, mutta siitä pitää maksaa erikseen. Minullakaan ei rahaa ole ylimääräistä, sanoin rehellisesti.
Reetta tuhahti.
Kahvilassa on varmasti parempaa ruokaa!
Samuel hymähti, muttei sanonut mitään.
Näiden kahden päivän aikana saimme vain nahistella pienistä asioista. Kun koitti toinen ilta, Reetta vihjaili, ettei laittautunutkaan lähtemään. Menin kysymään, aikoivatko pitää sopimuksesta kiinni. Hän vain nauroi:
Aino, ethän sinä nyt voi sukulaisia heittää kadulle! Meillä on viikko lomaa. Kyllä me nyt täällä olemme!
Minua kirpaisi olin joutunut heräämään aikaisin, hermot olivat koetuksella ja ihmiset ärsyttivät. Eemeli vielä ehti tehdä pikku jäynää Samuelille, sotkea ja riehua, mistä jo naapuritkin valittivat.
Totta kai voin. Tämä on mun koti ja ystävät tulevat jo huomenna. Me sovittiin kahdesta päivästä, ja nyt ne on mennyt.
Sanoin tämän rauhallisesti, mutta päättäväisesti. Reetta ei ollut tottunut saamaan kieltävää vastausta, hänen silmänsä levisivät.
Kuinka voit olla noin sydämetön? Heitätkö muka “sukua” kadulle! Minne nyt menemme? Asemalle vai?
Eemeli seisoi nolona vieressä.
Mitä sukua te muka olette? Edes perheeni ei tunne teitä! Käytänte aikaa huomiseen, ja jos yritätte rikkoa tai varastaa, soitan poliisille.
Lähdin ovesta ulos. Aamulla Reetta ja Eemeli lähtivät muristen, mutta lähtivät kuitenkin. Päätin, ettei kotini enää jatkossa ole kenenkään “sukulaisen” ilmainen hotelli ei edes pariksi päiväksi.
