Mikä lasku on myöhässä? Teidän täytyy erehtyä, meillä ei ole mitään lainoja… Kyllä, Ylöstalon perhe, kyllä, meidän osoite, mutta… Kuinka paljon? Ei voi olla totta. Kenen nimissä laina edes on? hämmenteli Tuulikki.
Ilkka Pekanpoika Ylöstalon, vastattiin hänelle.
Kyllä, se on minun mieheni, mutta miten hän olisi voinut? Ja miksi? nainen oli jo aivan suunniltaan.
Otan osaa, ääni langan toisessa päässä pehmeni, Mutta säännöt ovat samat kaikille: eräpäivät ovat menneet, tänään muistutus, pian seuraa muita toimia.
Tuulikki ei muistanut, miten siirtyi huoneesta toiseen ja päätyi tietokoneen ääreen: shokki teki tehtävänsä. Ei, nyt täytyy itse selvittää, mistä tämä velka tuli.
Hänen miehellään ei ollut koskaan ollut luottokortteja, joten raha oli nostettu muualle kuin perheeseen. Mitä ihmettä? Töihin palaaminen oli mahdotonta, kun ajatukset pyörivät vain kummallisen keskustelun ympärillä. Tuulikki tuskin jaksoi odottaa, että Ilkka saapuu kotiin:
Kenen vuoksi rahat? Kuka pyysi ottamaan lainaa?!
En ehtinyt, ehtivät jo soittaa, Ilkka murisi harmistuneena, ja tajusi samassa möläyttäneensä liikaa, No mitä tuijotat? Äidille rahat, äidille. Hän pyysi apua, yksin kun on…
Mihin ihmeeseen sellainen summa? Meilläkin riittää paljon vähemmällä, vaikka molemmat käymme töissä!
Matkoihin, selvä?
Minne hän on menossa, Kanarialle vai Thaimaahan?
Äiti kasvatti minut yksin, on sen ansainnut. Sinulta en olisi tällaista odottanut…
Ilkka jurotti toisessa huoneessa, istahti korostetun raskain elkein nojatuoliin ja käänsi selkänsä tuttu näytelmä, kun piti painostaa vaimoa tekemään oman tahdon mukaan. Mutta tällä kertaa käyttäydyn kuin loukkaantunut lapsi -esitys ei tehonnut.
Tuulikki ei edes vaivautunut vastustamaan. Anoppia oli perhe-elämässä muutenkin ollut enemmän kuin tarpeeksi. Ilmi Ylöstalo vaati ja vaati. Heti esittelyssä, nähtyään Tuulikin korut, anoppi henkäisi ihastuneena ja tiedusteli, olivatko kivet aitoja vai vain halpista:
Saatuaan tietää, ettei Tuulikki käyttänyt koruja, jotka eivät ole aitoja, anoppi päivitteli:
Turhaa tuollaiseen laittaa rahaa kotiinkin löytyisi varmasti hyödyllisempää!
Se oli lahja, Tuulikki hämmentyi moisesta vastauksesta.
Aijaa, no sitten, rauhoittui Ilmi heti.
Viikon päästä Ilkka nolona pyysi, ettei Tuulikki laittaisi koruja, jos he menisivät hänen äitinsä luo äiti oli kuulemma niin pahoillaan, ettei itsellä ollut vastaavaa, eikä Ilkka voisi sellaista ostaa.
Silloin jo häivähti outo tunne mielessä, mutta rakastunut Tuulikki työnsi ajatukset pois. Sitten tuli häät. Ilmi Ylöstalo loisti tyyliä: upea vaatetus, hieno lahja. Vasta seuraavan kuukauden aikana miniä vahingossa kuuli, että kaiken oli ostanut Ilkka. Muuten äiti ei olisi edes tullut poikansa häihin.
Ja se oli vasta alkua: milloin Ilmi vaati uutta telkkaria kuten ystävällään, milloin tarvittiin uusi hiustenkuivaaja, samanlainen kuin siskolla, tai salonkihoidot ja hemmottelut kaikki heti, heti! Muuten alkoi vaikerrus ja valitus huonosta kunnosta, kyyneleet virtasivat. Ilkka ei kestänyt äitinsä kyyneliä, ja juoksi täyttämään kaikki toiveet:
Sehän on äiti… Ei sille mitään mahda!
Mutta nyt miehelläkin oli oma perhe eikä rahat juuri riittäneet mihinkään. Tuulikki ihmetteli: miten voi olla, että kaksi hyvin ansaitsevaa ei selviä arjesta? Kysymyksiin Ilkka vain kohotteli olkapäitään:
Ehkäpä Tuulikki, et vain osaa hoitaa taloudenpitoa. Voisitpa oppia äidiltä…
Tuulikki ei kuitenkaan halunnut oppia anopin tempperamentti oli tullut jo hyvin tutuksi. Hän piti mieluummin etäisyyttä tällaiseen “äiti kaikkein yläpuolella” -tyyppiin.
Nyt tuli viimeinen niitti: äiti vaati lomamatkan. Sillä summalla, jonka Ilkka nosti, olisi lyhentänyt kolme kuukautta asuntolainaa, ostanut komean sohvaryhmän ja vielä jäänyt juhlintaankin parhaassa ravintolassa Helsingin keskustassa.
Ilkka ei ollut aikonutkaan muuttaa järjestystä: äidille kaikki. Tuulikki olisi voinut hyväksyä senkin, se on kuitenkin äiti, mutta nyt, kun mitään ei edes sanottu… Jos jotain olisi tapahtunut, kuka olisi ollut vastuussa lainasta? Hänen nimensä siihen olisi jäänyt, ei Ilmin.
Oli pakko keskustella vakavasti Ilkan kanssa: nyt oli valinnan paikka kenelle kuuluu etusija? Tai vähintäänkin pitäisi puhua anopille nautinnonhalusta. Keskustelua ei tullut: Ilkka räjähti, syytti vaimoa kylmyydestä ja rahanhimosta:
Maksan kyllä kaiken, älä jaksa! Kyllä, äiti ei halua halvimpia hotelleja, vaan pitää saada luksusta. Se on oikein! Hän toi minut maailmaan ja antoi kaikkensa! Voinhan tarjota lomankin?
Mutta mitä jos meillä ei ole siihen varaa? Pitäisikö hänenkin tietää se?
Kuule, äiti on pyhä ihminen. Et sinä sitä ymmärrä.
Tuulikki tajusi ettei mikään muuttuisi. Ilmi kateellinen pojalle sekin oli jo huomattu: joka päivä soitti, itki ja pyysi Ilkkaa kylään. Ja poika jätti kaiken ja ajoi Kallioon äidin luo koska äiti käski. Eilinen riita jätti perheen ilmapiirin dödiksi. Kesken päivän Tuulikin olo huononi.
Työkaverit pakottivat lääkäriin. Siellä Tuulikki sai tietää odottavansa vauvaa. Miten sellaista olisi voinut olla kertomatta isälle? Hän jopa ajatteli, että tästä syystä olisi syytä suunnitella talous uudelleen.
Mutta ilo ei kestänyt pitkään. Ilkka mutisi, ettei ollut tällaista toivonut, ja pyysi vaimoa lykkäämään lasta jopa luopumaan siitä. Sitten kelkka kääntyi anopille: tämä ei pyydellyt, vaan vaati:
En aio olla mummo! Mitä sinä kuvittelet? Et sinä pojalleni lasta sitomalla miestä pidä! Ilkka lähtee kuitenkin ei se sinun vuoksi jää.
Miksi lähtisi? Mistä te sellaista saatte päähänne?
Minä tunnen poikani. Hän miettii jo mihin pääsisi pakoon. Tee kuin hän sanoo muuten et elatusmaksuista hyödy.
Tuulikin silmissä sumeni. Hän heräsi sairaalassa.
Tuulikki, vihdoin hereillä, kuului tuttu ääni. Nainen näki vierellään naapurini, hoitajan Sirkka-Liisa.
Voi Sirkka-Liisa, sai Tuulikki vaivoin sanottua, En tiennytkään, että työskentelet täällä…
Olisi parempi pysyä tietämättömänä, tämä naurahti, Ajattelin jo, että joudutaan valitsemaan: sinä vai vauva.
Mitä!?
Rauhassa, kaikki hyvin. Kerropas nyt, mikä sinut nujersi noin?
Kuunneltuaan Sirkka-Liisa vakavoitui ja viimein neuvoi Tuulikkia:
Jätä tuo suku. Ilkkaa et muuta, ja hänen äitinsä tuhoaa kaikki ympäriltään. Hän vaatii, vaatii ja vaatii ja ajoi miehensä hautaan samalla keinolla. Poika ei koskaan vastusta äitiä.
Mutta Ilkka meni kuitenkin naimisiin…
En ihmettele, että edes sitä yritti. Tiedätkö montako tyttöä on juossut karkuun ensimmäisen anoppivierailun jälkeen? Päätä itse, Tuulikki. Mutta mitä Ilkka sanoi isyydestä?
Kun Tuulikki kertoi, Sirkka-Liisa mutisi jotain ei niin kaunista poikien äideistä. Sen jälkeen siinä kuin taikaiskusta Tuulikki päätti: hän pärjäisi aivan hyvin yksin. Ilkka oli jo tehnyt valintansa, ehkä huomaamattaan.
Tuulikki haki avioeroa heti töihin palattuaan. Ilkka ei vastustellut. Hän ei kertonut lapsesta miehelleen mitään.
… Vuosi vapaudesta oli kulunut. Tuulikki käveli tytön kanssa Kumpulan puistossa.
Voi kuinka yllättävä kohtaaminen! kuului yhä liiankin tuttu ääni. Miksi et anna tavata lapsenlasta?
Koska tämä ei ole teidän lapsenlapsi, Tuulikki vastasi tyynesti. Se lapsi… Ihan niin kuin te ja Ilkka neuvoitte, ei syntynyt. Tämä tyttö on minun, ihan vain minun. Ja kyllä, hänellä on jo mummo.
Kuinka sinä uskallat…
Uskallan. Jos haluat kokea mummoutta, etsi pojallesi siihen sopiva ihminen.
Tuulikki käveli pois, hymy huulillaan, välittämättä solvausten äänistä takanaan. Hän tiesi jättäneensä ajoissa riippuvaisen miehen ja rajattoman anopin taakseen. Eikä katunut hetkeäkään.
