Mitä sinä täällä huudat mulle?! hermostui mies. Mä kuitenkin hoidan ja elätän sun vaimoa, ja tässä sinä nostat mulle meteliä?! Mikä meininki tämä oikein on?! Ne raivosivat toisilleen varmaan puoli tuntia, kunnes lintu oli käheänä ja mies aivan poikki…
Mies oli palaamassa kotiin tehtaan aamuvuorosta. Viikonloppu oli jo nurkan takana, ja se yksin sai mielen valoisaksi. Vaan ei se ollut pelkkää lepoa lauantai-iltana häntä odotti vihdoin se kauan odotettu tapaaminen netissä tutuksi käyneen naisen kanssa.
Kuukauden verran he olivat viestitelleet: tarinoineet töistä, sukellelleet harrastusten maailmaan, vaihtaneet ajatuksia elämästä ihan niin kuin tällaisissa tilanteissa usein käy. Nyt oli lopultakin deitti sovittu. Enää piti soittaa kodikkaaseen pieneen ravintolaan, varata pöytä ja päättää, mitkä vaatteet päälleen pukisi.
Mieli harhaili jo mukavissa ajatuksissa, kun hän saavutti pian kotitalonsa ihan tavallinen kerrostalo, jossa hän asui pienessä neljännen kerroksen yksiössä. Vain viisikymmentä metriä rappukäytävästä. Tuntui, että yksi askelkin vielä, niin elämä voisi rävähtää aivan uuteen suuntaan, mutta
Aina se “mutta”.
Juuri ulko-oven edessä, puusta jota hän ei ollutkaan huomannut aiemmin, tippui hänen jalkoihinsa varis. Lintu räpisteli ja rääkyi äkäisesti, ja oksilla suhisi kokonainen lauma samanmoisia. Meteli oli kuin koko maailmanloppu olisi tullut.
No just, mies mutisi. Tätä vielä puuttuikin.
Varis koitti päästä jaloilleen, mutta putosi saman tien uudelleen. Oikea jalka roikkui oudosti selvä murtuma.
Ja mitäpä tässä sitten tehdään? mies pohti ääneen.
Ohi ei voinut kävellä. Hän riisui takkinsa, peitti linnun hellästi etteivät kynnet raapisi häntä, nosti variksen varovasti syliin ja lähti kohti ulko-ovea. Takana lauma rääkkyi poikkeuksellisen levottomana.
Kotona hän otti linnun esiin ja yritti tarkastella jalkaa. Palkaksi siitä varis tarrasi nokallaan suoraan hänen sormeensa.
Justiinsa! hän kirosi, sitoi nokan varovasti rievulla turvaan.
Soitot eläinlääkäriasemille eivät tuottaneet tulosta kukaan ei hoitanut villejä lintuja. Eivätkä tututkaan osanneet auttaa. Mutta hän oli sentään kätevä käsistään: jos korjaa koneita, saa kasaan jotain linnullekin.
Ensin mies laittoi variksen matalalle laatikolle, peitti pyyhkeillä ja nosti ikkunalaudalle. Nimen hän antoi heti Hertta.
Pari tuntia kului, kun mies askarteli lastaa: puukolla ja kahdella ohuella puutikulla urat puun sisään, kaikki yhteen, teipillä paketiksi. Kun sidokset olivat paikallaan, nokka vapautettiin varovasti.
Heti Hertta yritti purra uudestaan.
Rauhoitu nyt, mies puhui pehmeästi. Mä yritän vain auttaa. Mutta tää ei kyllä onnistu, jos et suostu edes syömään.
Netistä löytyi toimintaohjeet: kala- ja matokauppaan sekä apteekkiin. Sieltä madot ja toukat sekä setti pinsettejä ja ruisku. Kotiin tultua alkoi ruokintaoperaatio.
Väkisin mioitava nokka ja toukat perään. Vettä ruiskulla. Lintu karjui ja sylki, yritti nokkia. Mies mutisi ja jatkoi yrittämistä.
Lopulta molemmat väsyivät. Hertta, kipeänä ja täynnä, nukahti. Niin teki mieskin.
Aamulla sama show uudestaan: ruokinta, karjunta, molemminpuolinen itsepäisyys. Silloin mies huomasi ulkona ikkunalaudalla ison mustan variksen varmasti koiras tähyämässä huolestuneena.
Hetken mielijohteesta hän avasi ikkunan.
Sinä varmaan olet Hertan puoliso? Tule sisään, katso itse. Mä vain haluan auttaa.
Iso varis seurasi miestä pää kallellaan, toinen silmä tarkkana laatikossa lojuvaan Herttaan. Sitten tiputtiutui sisään, tuli askel askeleelta lähemmäs.
Hertta vinkaisi hiljaa. Varis kääntyi miehen puoleen, levitti siipensä ja karjahti kuuluvasti.
Mitä sinä siinä mesoat?! mies älähti. Mä hoidan ja ruokin sun vaimoasi, ja vielä nostat älämölöä? Oikein kummallinen juttu!
Näin he kiljuivat toisilleen ihminen ja lintu varmaan puoli tuntia, kunnes varis oli käheänä ja mieskin aivan poikki.
Sitten, mitään sanomatta, mies työnsi varikselle kaksi rasiaa toukkia ja matoja. Ei sanoja, ei selittelyjä.
Lintu tutki hetken sapuskaa kuin olisi arvioinut laatua, ja sitten alkoi syödä hyvällä halulla.
No tietysti syöt. mies naurahti. Tämähän kaikki oli tietenkin sinulle.
Syötyään varis meni Hertan luo, alkoi varovasti järjestää tummia sulkia.
Miten ihanaa mies liikuttui yllättäen. Parisuhdehellyyttä. Älä huolehdi, kyllä mä tämän Herttasi kuntoutan. Mutta voitko pyytää ettei nokki ja että malttaisi syödä?
Yöllä varis lensi tiehensä, mutta aamulla ilmestyi taas. Kopautti nokallaan ikkunaan, odotti että hänet päästetään sisään, tarkisti Hertan ja söi kaikessa rauhassa aamupalan.
Huomenta vaan, mies hymyili. Näyttää siltä, että aletaan me jo toisiamme ymmärtää…
Kun mies ruokki Herttaa ja yritti houkutella syömään, puoliso seuraili tarkasti sivusta muttei enää puuttunut.
Ja sitten iski ajatus kuin salama.
Voi hyvä tavaton! hän parahti, painoi pään käsiinsä. Enhän mä soittanut, varannut pöytää
Puoli paniikissa hän kaivoi puhelimen ja soitti.
Anteeksi, kuulkaa, hän aloitti rehellisesti ja kertoi koko tarinan miksi ei ollut ehtinyt varaamaan paikkaa.
Eli joku varis on nyt tärkeämpi kuin meidän tapaaminen?! nainen kuului olevan loukkaantunut.
Ei se nyt niin ollut… Tämä vain sattui…
No elä sitten lintujesi kanssa! nainen tiuskaisi ja löi luurin korvaan.
Noh, se siitä, mies huokasi, käänsi katseensa varikseen. Deitti loppui ennen kuin alkoi.
Juuri silloin iso varis loikkasi pöydälle suoraan hänen etensä. Levensi siipensä, nokka tanassa, marssi ylpeänä edes takaisin kuin kannustaakseen.
Mies hymähti:
Tiedä häntä, ymmärrätkö sinä mun puhetta, mutta kiitos tuesta. Ehkä ei pidä lannistua. Pitää pitää itsestään kiinni, niinkö?
Silloin ovikello soi. Ovea avatessa vastaan seisoi viidennen kerroksen naapuri sellainen iloinen nainen, joka aina tervehti lämpimästi hississä.
Anteeksi häiriö, nainen aloitti hieman ujosti. Mutta teidän ikkunoiden alla on pyörinyt varislauma jo monta päivää. Kaikki kunnossa? Ei ole sattunut mitään?
Noh, se on vähän pitkä tarina mies myhäili. Tule sisään, katso itse.
Hän astui sisään ja pysähtyi ihmetyksestä.
Herranjestas Tehän hoidatte varista?
Hertta, mies tarkensi.
Sittenhän tämä varis on Kalevi, nainen nauroi heleästi.
Naapurintytön nauru soi kuin hopeakellot, ja mies tajusi ettei ollut pitkään aikaan kuullut mitään niin miellyttävää. Vielä siinä hetkessä hän tajusi mokatulla deitillä ei ollut mitään merkitystä.
Kalevi levitti taas siivet ja marssi pöytää pitkin. Nainen naurahti lisää.
Siitä lähtien kaikki helpottui. Kalevi selvästi piti uudesta tuttavuudesta: kun naapuri tuli, se alkoi pörhistellä ja hakea seuraa. Nainen punasteli nauraen.
Hertta tajusi vähitellen, ettei hätää ollut, antoi syöttää ja alkoi vähitellen nokkia itsekin. Toipuminen alkoi olla vauhdikkaampaa. Mies antoi naapurille vara-avaimen jos oli töissä, nainen hoiti lintua mielellään.
Mies piti naisesta yhä enemmän. Hän oli jo aikeissa pyytää tätä ulos, kun jotain hassua taas tapahtui.
Oli ilta ja mies oli palaamassa kotiin toisesta vuorosta. Päivä oli erityinen tauolla hän oli käynyt ostamassa naapurille pienen lahjan: hopeisen ketjun, jossa riippui pieni punainen sydän.
Hän hymyili jo kuvitellen, miten antaisi ketjun perille. Mutta pimeässä, puistikon alla, kaksi hahmoa pysäytti hänet.
Lompakko, puhelin ja kello tänne! toinen sanoi, löi puukolla ilmaa.
Ja takki pois, lisäsi toinen.
Mies ei ehtinyt edes pelästyä.
Yhtäkkiä yläpuolelta syöksyi musta pilvi. Kuului huutoja kauhusta, kivusta, epätoivosta. Varislauma hyökkäsi kimppuun, kymmenet nokat iskivät kuin salamat. Mies pääsi juosten kotiin ja aamulla…
Naapuri seisoi kalpeana ovella, selvästi järkyttynyt.
Voi Luoja! nainen huudahti ja tarttui miehen käsivarteen. Olet hengissä! Luulin jo että joku rähinöi sinut…
Mitä sitten kävi? mies kysyi silittäen naisen hiuksia.
Yöllä varislauma hyökkäsi kahden kulkijan kimppuun ne olivat kuulema hengenhädässä, päätyivät sairaalaan.
Mies hymähti, muisti lahjan.
Ostin sulle muuten jotain pientä.
Voi apua, ei olisi tarvinnut nainen punastui.
Mutta kun mies ojensi hopeisen ketjun pienellä sydämellä, nainen hymyili ja suuteli häntä poskelle.
Kaunis! Kiitos, hän sanoi, ojensi kätensä, mutta…
Se ikuisen “mutta”!
Kalevi syöksyi mustana nuolena ja nappasi ketjun miehen kädestä. Varis lennähti Hertan viereen ja pudotti ketjun suoraan tämän laatikkoon.
Mies ja nainen purskahtivat nauruun.
Ostetaan uusi, mies lupasi.
Kalevi levitti siipensä, nosti rintansa ja kiljaisi voitonriemuisena “Kaaarr!”. Hertta otti ketjun ja piilotti sen laatikkoonsa.
Ja mies ja nainen suutelivat toisiaan ovella.
Ja mitäpä sillä väliä?
Tässähän ollaan jo ihan perhepiirissä…
