Mieheni sanoi kerran: Älä väittele. Ja minä en väitellyt lopetin vain myötäilyn. Ja siitä se kaikki alkoi.
Ari asteli keittiöön kuin olisi juuri solminut rauhansopimuksen kahden kilpailevan planeetan välillä, vaikka todellisuudessa hän oli ostanut vain ruisleivän ja litran kevytmaitoa. Hänen ryhdissään oli jylhä, jäykkä arvokkuus. Siitä lähtien, kun hänet oli viikko sitten nimitetty vs. apulaisosastonjohtajaksi, ei hän enää kävellyt vaan marssi.
Sirpa, hän sanoi, ja vilkuili lautasellani olevaa uunilohta kuin koulutetun ruokatarkastajan elkein.
Olen väsynyt. Tein strategisia päätöksiä. Tehdään nyt niin, että kotona on hiljaista ja täydellinen hyväksyntä. En halua väittelyä. Haluan, että vain myötäilet. Aivoni tarvitsevat hengähdystauon vastustuksesta.
Jäin haarukka kädessä paikoilleni. Siinä oli jotakin uutta, uskaliasta. Ottaen huomioon, että asuimme minun asunnossani ja palkkani talousanalyytikkona riitti peittoamaan inflaation huolet, Akin julistus kuulosti yhtä koomiselta kuin jos hamsteri vaatisi kissalta oman makuuhuoneen.
Eli haluat, että olen kaikupohjasi? varmistin, tunteeni sen tutun, ylpeän pedon heräävän, jonka vuoksi työkaverini arvostavat ja anoppini pelkää minua.
Haluan, että tunnustat auktoriteettini, Ari lausui näyttävästi ja suoristi solmiota, jonka oli laittanut päälleen illallisen kunniaksi. Mies on vektori. Nainen on ympäristö. Älä taivuta minun vektoriani, Sirpa.
Katsoin häntä ja näin hänen silmissään sen pyhän, sumentumattoman itsevarmuuden, jonka näkee vain niissä, jotka aikovat juosta Kehä I:n yli suojatien ulkopuolelta.
Hyvä on, kultaseni, hymyilin siivusta lohta leikaten. Ei väitellä. Vain myötäilyä.
Siitä alkoi lempileikkini: Varo toiveitasi, ne voivat toteutua kirjaimellisesti.
Ensimmäinen näytös nähtiin lauantaina. Ari oli lähdössä yhtiön tiimipäivään hän kutsui sitä johtajien huippukokoukseksi, minä kutsuin grillireissuksi mökkimaisemiin.
Hän pyöri peilin edessä uusissa housuissaan, jotka oli ostanut omin päin. Housut olivat sinapinkeltaiset, hänen mielestään erittäin hienot, mutta istuivat kuin olisi yritetty pukea kengurua, joka odottaa poikasia. Lantiolla kangas pullotti, pohkeissa puristi niin, että näytti makkaralta muovikääreessä.
No, miltä näyttää? hän kysyi, pullistellen rintaansa. Onko tyylikästä? Näyttääkö johtajalta?
Normaalisti olisin vihjannut, että niissä pöksyissä hänen statuksensa muistuttaa sirkuksen pelleä. Mutta olinhan luvannut olla väittelemättä.
Ehdottomasti, Ari, nyökkäsin kirjaani vilkaisemattakaan. Rohkea valinta. Jokainen huomaa heti, kuka on alfauros. Väri ja leikkaus suorastaan huutavat persoonallisuuttasi.
Ari ilahtui.
No niin! Aiemmin olisit vain moittinut Hyvin menee, vaimo!
Hän lähti ovesta kuin riikinkukko voittajana. Palasi illalla kiukkuisena ja punaisena, yllään jostain lainatut farkut. Oli kuulemma köydenvedossa Menestyksen nuoralla reväyttänyt sinapinsävyisen mestariteoksen niin, että kangas ratkesi kuin jää laiturilta keväällä.
Miksi et sanonut, että nuo ovat liian pienet strategisesti tärkeistä kohdista? parkui hän heittäen housujen riekaleet nurkkaan.
Rakas, mutta sinähän sanoit niiden korostavan johtajuuttasi. En väittänyt vastaan. Ehkä johtajuus oli liian suurta kankaalle.
Tositoimiin päästiin, kun raskaampi tykistö liittyi peliin Akin äiti, Terttu, saapui vieraisille. Ari, hurmioituneena myötäilystäni, luuli nyt saavansa kaiken tahtonsa läpi.
Istuttiin kahvipöydässä. Terttu, kampaustyylin äitini villakoira omaava nainen ja katse kuin tuomarilla, tutkaili olohuonettani.
Sirpukka, verhosi ovat aika ankeat, hän totesi suussaan pala omenapiirakkaani. Ja pölyä verhotangolla. Hyvä emäntä ei jätä pölyä, se pelkää laskeutua! Arille pitää olla viihtyisää, nyt täällä on toimiston tunnelma.
Tunsin Akin vahvistavan kotirintaman puolella:
Niinpä, Sirpa. Äiti on oikeassa. Teet liikaa töitä, koti on jäänyt. Voisit ehkä siirtyä osa-aikaiseksi? Kyllä meidän raha riittää, minä olen nyt johtavassa asemassa.
Se oli huvittavaa. Hänen johtajalisänsä kattoi juuri ja juuri omat bensansa ja lounaat. Mutta muistin: en väittele.
Olette täysin oikeassa, Terttu, vastasin nöyrästi. Ja sinä myös, Ari. Olen käyttänyt liikaa aikaa uraan. Verhot ovat naisen käyntikortti.
No niin! intoili anoppi. Fiksuuntuu silmissä, tämä miniä.
Siksi, jatkoin, päätin irtisanoa siivoojan.
Hiljaisuus leijui ilmassa. Terttu lopetti puremisen.
Minkä siivoojan? kysyi Ari kulmat kurtussa.
Sen rouvan, joka käy kahdesti viikossa siivoamassa kun olemme töissä. Sinähän halusit, että säästetään ja ollaan oikeaa kotiväkeä. Ja äiti muistutti, että viihtyisyys syntyy vaimon käsillä. Olen samaa mieltä. Irtisanoin siis siivoojan. Jatkossa siivoan itse. Vain viikonloppuisin.
Entäs arkena? mies kysyi varovasti.
Arkena, rakas, nautimme luonnollisesta entropiasta. Et kai halua, että uuvun töiden jälkeen?
Seuraavat kaksi viikkoa muuttuivat Arille arjen ankaraksi todellisuudeksi. Tulen töistä, hymyilen ja alan lukea kirjaa. Astiat kasaantuvat. Pöly, jonka ennen poisti siivooja, kertyi kunnialla kuin ensilumi Lapissa. Akin paidat, tavallisesti silitetyt kuin armeijassa, roikkuivat nyt surkeina ja ryppyisinä.
Sirpa, ei mulla ole yhtään puhdasta paitaa! huusi hän tiistaiaamuna.
Tiedän, rakas. Mutta eilen valitsin uusia verhoja, kuten äiti neuvoi. Illalla en enää jaksanut silittää. Mutta sinähän olet johtaja, voit delegoida silittämisen itsellesi.
Ari tempaisi silitysraudan, poltti sormeaan, poltti reiän hihaan ja puki sitten villapaidan, kiroillen itsekseen. Näytti siltä, että hän olisi yrittänyt voittaa järjestelmän, mutta järjestelmä oli panssaroitu.
Koomisen draaman huipentuma tuli, kun Ari päätti pitää liikeillallisen kotona. Piti tulla itse Lauri Juhani oikea osastonjohtaja, kenen tuolilla Ari väliaikaisesti istui sekä muutama tärkeä kollega.
Sirpa, tämä on minun tilaisuuteni, Ari juoksi hermostuneena keittiössä. Pitää näyttää, että minulla on luotettava tukikohta. Että olen perheenpää, jota kunnioitetaan. Eli: pöytään pitää laittaa runsaasti mutta perinteisesti. Ei mitään sun sushia tai carpacciota. Miehet arvostavat lihaa. Ja kaikkein tärkeintä: älä puutu miesten keskusteluun. Tarjoile, hymyile ja ole hiljaa. Logistiikkamielipiteistäsi ei olla kiinnostuneita. Ymmärrätkö?
Ymmärrän, nyökkäsin hiljaisesti. Runsas, perinteinen ja hiljaisuus.
Ja laita jotain naisellista päälle.
Kuten toivot, rakas.
Illaksi valmistelin huolella. Pukeuduin kukalliseen, röyhelöiseen aamutakkiin Terttu-anopin lahja, jota olin säästänyt vappunaamiaisia varten. Päässäni oli tötterö, joka muistutti sekä linnunpesää että Babelin tornia.
Tarjosin pöytään kaupan valmislihahyytelöä (värähteli lautasella siinä missä Ari pomonsa edessä), kasan keitettyjä perunoita ja valtavan uunissa paistetun sianpotkan, jonka ulkonäkö vihjasi sian kuolleen elintasotautiin. Ei hienosteluja. Ei servettejä renkaissa. Perinteistä, kuten toivottiin.
Vieraat saapuivat. Lauri Juhani silmälasipäinen, arvokkaan oloinen mies vilkaisi asuani yllättyneenä, muttei sanonut mitään. Ari punastui kuin tapettien sävyksi häivyttyvä juolukka.
Tervetuloa pöytään, hyvät herrat! hihkaisin kuin kyläjuhlien kuuluttaja.
Illallinen alkoi. Ari yritti pitää keskustelua yllä, mutta ilmassa oli jäykkää vaivautuneisuutta. Hän selitti jotain hilatuntien siirrosta prosessitehosuuteen, ilmeisesti itsekään tajuamatta kaikkia sanojaan.
Ari, anteeksi, Lauri Juhani keskeytti lempeästi. Jos siirrämme prosessit noin, menettäisimme kiinakaupan. Sirpa, mitä mieltä olet? Kuulin, että olet Global Finanssin pääanalyytikko?
Nyt tuli totuuden hetki. Ari jähmettyi, silmissään myrskyn enteet: Ole hiljaa!
Hymyilin ja katsoin rakasta miestäni lämpimästi.
Oi, Lauri Juhani, enhän minä tiedä tällaisista asioista! sanoin haltioituneena, rannekoruni kilisten. Meillä kaikki fiksut asiat hoitaa Ari. Hänhän on meidän vektori! Minä olen vain ympäristö. Minun osani on keittää perunat ja nyökätä. Hän kieltää minua stressaamasta työn asioilla, sanoo että se tekee rypyistä pahemmat.
Lauri Juhani oli tukehtua perunaan. Kollegat vilkaisivat toisiaan.
Ari kalpeni. Otsalla kiilsi hikihelmi.
Ei, mutta oikeasti, jatkoin intonaatioani liioitellen. Ari sanoo, että hänen ratkaisunsa ovat miljoonatasoa. Mihin minä niihin yltäisin. Kertoisitko, Ari, Laurille siitä sun ideasta vaihtaa ohjelmisto eikö se ollut Pilvi-Excel?
Se oli lopullinen isku. Kyseinen Excel-idea oli Akin suurin floppi, jolle koko konttori nauroi mutta hänellä kotona se oli iso innovaatio.
Ari? Lauri Juhani otti silmälasit pois ja katsoi miestäni kuin harvinaista hyönteistä.
Se oli enemmän hypoteesi Ari mumisi. Yritti pitää kulissia kasassa, mutta se mureni kuin hyytelö lautasella. Sirpa ei nyt ymmärtänyt…
Miten niin? ihmettelin heleästi. Itsehän eilen selitit, että pomo on kalkkis ja sinä visionääri. Minähän vain myötäilin!
Ari säpsähti, huitaisi vahingossa kastikekupin, ja punainen rasvalätäkkö levisi pöytäliinalle kohti hänen housujaan. Hän oli kuin kapteeni, joka omakätisesti ohjasi laivan jäävuoreen.
Vieraat lähtivät pois 20 minuutin kuluttua, kiireisiinsä vedoten. Lauri Juhani puristi kättäni ovella ja sanoi:
Sirpa, jos kyllästyt perunoihin, meillä olisi strategian varajohtajan paikka auki. Sinulla on lahja laittaa asiat oikeille paikoille.
Kun ovi sulkeutui, Ari kääntyi minuun päin. Hän tärisi.
Sinä tuhosit minut! Teit tämän tahallasi! Nöyryytit minut!
Minäkö? hämmästyin, riisuin tuon naurettavan aamutakin. Ari, minä tein kaiken, mitä pyysit. En väittänyt vastaan. Olin hiljaa. Olin taustaasi. Jos siinä taustassa näytit idiootilta ehkä vika ei ollut kuitenkaan taustassa vaan päähenkilössä?
Ari avasi suunsa aloittaakseen saarnan, mutta nostin käteni.
Ja nyt, rakas, kuuntele minua. Ja älä väittele. Minun aivoni kaipaavat lepoa sinun typeryydestäsi. Tavarat on pakattu, matkalaukku odottaa eteisessä. Sun vektori ohjaa nyt Tertun kaksioon Itäkeskuksessa. Siellä on oikeanlaiset verhot, eikä kukaan kyseenalaista sinua.
Et kai sä Olen MIES!
Olisit mies ollut, jos olisit ollut kumppani. Kun ryhdyit herraksi, unohdit, että valtaistuin seisoo minun asunnossani.
Seurasin ikkunasta, kun hän lastasi laukkuansa taksiin. En ollut surullinen. Olo oli kevyt. Huoneistossa leijui vapauden tuoksu ja vähän paahdetun sian se korjaantui tuuletuksella.
Muistakaa, tytöt: älkää koskaan väitelkö miehen kanssa, joka pitää itseään älykkäämpänä. Siirtykää vain hieman sivuun ja antakaa hänen törmätä täyttä vauhtia todellisuuteen. Se kruunun kolahdus on ihanaa musiikkia naisen korville.
