Seitsemänkymmentäkaksivuotiaana Aino kohtasi jälleen nuoruudenrakkautensa Eeron – viisikymmentäkolme vuotta sen jälkeen, kun hän oli katsomon kulisseissa luvannut ostaa tälle timanttisormuksen. Heidän tunteensa heräsivät nopeasti uudelleen, ja täynnä iloa solmittu avioliitto toi valon Aimon rauhalliseen elämään. Mutta Eeron aikuiset lapset, Maarit ja Tapani, ottivat hänet vihamielisesti vastaan, kyseenalaistaen hänen aikeensa ja huudellen alinomaa kipeitä sanoja heikentääkseen hänen asemaansa isänsä rinnalla. Perheen jännitteistä huolimatta Eero vakuutti Ainolle yhä uudelleen tehneensä salaisia valmisteluja suojellakseen tätä ja taatakseen tämän turvallisuuden.
Traagisesti, vain muutama kuukausi myöhemmin Eero kuoli yllättäen sydänkohtaukseen. Kymmenen minuuttia hautajaisten jälkeen lapset heittivät Aimon ulos perheen kartanosta eivätkä antaneet hänen ottaa mukaansa edes yhtä valokuvaa edesmenneestä miehestään. Hän joutui muuttamaan vaatimattomaan perittyyn asuntovaunuun maantien varrelle, missä hän vietti surun ja yksinäisyyden täyttämiä päiviä – ja hänen lapsipuolensa jättivät hänet huomiotta aina kun hän yritti löytää vastauksia ja sulkea tämän tuskallisen luvun. Kaksi viikkoa hautajaisten jälkeen hänen ovensa eteen pysähtyi kuitenkin musta limusiini. Sieltä astui ulos Eeron asianajaja, herra Virtanen, joka ojensi hänelle salaperäisen kirjeen ja lukitun puulaatikon, jonka edesmennyt mies oli jättänyt jälkeensä.
Eero oli ennakoinut lastensa julmuuden jo kuukausia ennen kuolemaansa ja luonut hiljaa järkevän varasuunnitelman suojellakseen Ainoa, loukkaamatta kuitenkaan ensimmäisen vaimonsa muistoa. Vaikka hän jätti lapsilleen pääkartanon välttääkseen julkisen oikeustaistelun, hän perusti salaa erillisen säätiön, joka takasi Ainolle elinikäiset varat ja rauhallisen järvenrantatalon. Puulaatikossa herra Virtanen luovutti hänelle kaikki rakkaat valokuvat, joita lapset olivat kieltäytyneet antamasta, Eeron luokkarenkaan vuodelta 1972 sekä timanttisormuksen, johon oli kaiverrettu se lupaus, jonka tämä oli hänelle nuoruudessaan antanut.
Arvokkuutensa takaisin saaneena Aino muutti uuteen järvenrantakotiinsa ja kieltäytyi kohteliaasti jatkoyhteydenpidosta lapsipuoliinsa, kun nämä myöhemmin yrittivät ottaa häneen yhteyttä. Uusien ystävien, kauniiden puutarhojen ja viidenkymmenenkolmen vuoden jälkeen täyttyneen lupauksen ikuisen lämmön ympäröimänä hän löysi todellisen rauhan.
Lopulta Aino ymmärsi, että arvokkuus ja rakkaus, jotka Eero oli hänelle lahjoittanut, olivat asioita, joita kukaan ei koskaan voinut häneltä viedä.
