Mene kotiin! Siellä puhutaan! Kiukkuisesti tokaisee Mikael.
No, ole hyvä vain! mutisee Venla. Pidä hauskaa sitten yksin!
Venla, älä vedä minua synnin tielle! Mikael uhkaa. Kotona selvitellään tämä! Voi miten sinä osaatkin uhkailla! Venla heilauttaa pitkät hiuksensa ja kävelee kohti kotia.
Mikael jää odottamaan, että Venla ehtii tarpeeksi kauas. Hän kaivaa kännykän ja puhuu mikrofoniin:
Joo, lähti kotiin! Ottakaa hänet vastaan siellä, niin kuin puhuttiin! Ja kellariin hänet, että vähän nöyrtyisi! Mä tulen kohta!
Mikael laittaa puhelimen taskuun ja aikoo mennä lähikauppaan ostamaan oluutta “vaimon ojentamisen” kunniaksi, mutta tuntematon mies tarttuu häntä kädestä.
Anteeksi, että näin tunkeilen! mies hymyilee hämillisesti. Se nainen, joka oli kanssanne
Mun vaimoni, mitä sitten? Mikael kurtistaa kulmiaan.
Ei mitään, anteeksi sanokaa, onko vaimonne sattumalta Venla Miettinen?
Venla, kyllä. Ja ennen naimisiinmenoa hän oli Miettinen. Miksi kysytte?
Ja hänen isänsä nimi on Ilkka?
On, Mikael vastaa ärtyneenä. Mistä ihmeestä tunnet vaimoni?
Venla muutti kylään vain kolme vuotta sitten. Sitä ennen ei kukaan ollut kuullutkaan hänestä. Hän kertoi lähteneensä pois kotoa, koska vanhemmat yrittivät painostaa hänet avioliittoon.
Siksi vieras mies, joka tietää näin paljon pienessä kylässä, jossa ei Venlasta tiedetty mitään, herättää epäilyksiä.
En tunne häntä henkilökohtaisesti! mies punastuu. Olen vain, tavallaan, hänen fani!
Kuule fani, kohta lasken sulle kylkiluut! Mikael murisee uhkaavasti. Vai vaimoani haluaisit?
En suinkaan! Ymmärsittekö väärin? En sillä tavalla fani, vaan hänen taitojensa puolesta!
Mitähän taitoja Venlalla muka olisi Mikael on ihmeissään.
No, kuule, kun 18-vuotiaana sai elinikäisen kilpailukiellon thainyrkkeilystä liiallisen kovuuden takia, se vaatii jo vähän lahjakkuutta! mies nauraa.
Ja harmi, että hän ei enää otellut! Pari yksityisturnausta voitti, mutta olisi ollut hienoa nähdä hänet kehässä enemmänkin!
Mikaelin kädet tärisevät etsiessään kännykkää. Se lipsahtaa asfaltille, hajoaa eikä enää käynnisty.
Mikael juoksee kotiin henkensä kaupalla, hokien:
Voi hyvä isä sentään, kunpa ehtisin ajoissa!
Kylässä kaikki huomioivat uuden opettajan heti. Mitenpä ei huomioisi: nuori, urheilullinen, pirteä ja iloinen, lisäksi liikunnanopettajana alaluokilla.
Aluksi luultiin, että kyseessä oli sijainen, opiskelija, joka lähtisi aikanaan muualle. Mutta Venla olikin jo 25 ja ilmoitti jäävänsä kylälle pysyvästi.
Odotettiin myös, että hän toisi perässä perheensä, mutta hän asui yksin.
Tässä on jotain hämärää! kylän rouvat juorusivat. Miksi nuori, nätti nainen tulee tänne pohjoiseen metsään?
Ei siinä mitään salaisuuksia, toinen naureskeli. Varmasti vain pettynyt miehiin kaupungissa ja tuli tänne paikkaamaan sydäntään! Tai riidellyt vanhempien kanssa ja karannut! Näin telkkarissakin
Mikael seuraili Venlaa sivusta, mutta ei kiirehtinyt.
Kuka tietää, millainen historia hänellä on? Katsotaan rauhassa.
Opettajainhuoneessa elämä oli muutakin kuin työtä: siellä jaettiin suruja ja iloja. Puolen vuoden kuluttua Venla kertoi oman tarinansa:
Mun vanhemmat on yrittäjiä. Ihan mukavia ihmisiä, mutta kun firmalla meni huonosti, isä päätti saada mut naimisiin sopivan miehen kanssa, että bisnes pelastuisi.
Se komistus oli aivan kamala. Siksi livistin kotoa.
Olet ihan yksin? vanhempi opettaja kysyi.
Koko Suomi on täynnä ihmisiä, Venla kohauttaa harteitaan. Mutta mieluummin selviydyn omillani kuin menen naimisiin jonkun, jota en rakasta!
Ei se sentään mikään kauppa ollut, vaikka siltä tuntui. Itseni en aio myydä!
Kyllä sinäkin täällä rakastut vielä, kollegat lohduttivat. Täälläkin on kunnollisia miehiä, vaikka kylä on pieni!
Ja kun tieto Venlan menneisyydestä levisi kylällä, Mikael päätti toimia.
Tuosta tulee mun vaimo! Kylän omat morsiamet on nykyään ahneita, mutta tuossa olisi oikea aarre, eikä sukulaisiakaan nurkkiin pyörimässä!
Näin Mikael puhui äidilleen, isälleen ja isoveljelleen.
Nuori, terve, urheilullinen! Opettaa liikuntaa varmasti saa vahvoja lapsia ja tekee kotitöissä paljon. Kuinka monta tuntia niitä tunteja edes on?
Hyvä puoliso, perhe myönteli. Ja jos pistää hanttiin, opetan kyllä suomalaisella tavalla!
Mikael oli komea mies. Lisäksi hän oli kunnanelintarvikevaraston apulaisjohtaja.
Tarkastuksissa Mikael toimi nöyrästi kuin tavallinen varastotyöntekijä, muttei säästänyt parannusehdotuksia. Lopulta se palkittiin nimityksellä varapäälliköksi hyvästä hallinnasta tunnettiin mies koko maakunnassa.
Tosin työntekijät sanoivat: “Mikael Ilkanpoika on kova sakoissa”. Isoveli Niklas, jonka Mikael oli laittanut vartijoiden päälliköksi oli vielä kovempi: “Vanhat porkkanatkin katsotaan niiden silmien alla!”
Mutta koska varastolta ei enää varastettu mitään, annettiin olla.
Kuinka Venla olisi voinut kieltäytyä rehdin miehen tarjoamasta elämästä? Ensin suostui treffeille, sitten hyväksyi kosinnan ja muutti Mikaelin kotiin.
Meillä eletään isolla porukalla, anoppi selitti. Kaikki autetaan toisiamme, niin meillä on tapana!
Meillä ei ollut mitään tapoja, Venla sanoi. Siksi täältä ehkä haenkin rauhaa. Mutta jos kerran olen Mikaelin vaimo, on opeteltava nämä tavat!
Tämä sai perheen tyytyväiseksi.
Olen ihan kädetön kotihommissa, Venla nolostui. Vanhemmilla oli aina apulaisia.
Sen oppii, appiukko lohdutti. Oletko oppivainen?
Olen, mutta en kestä epäoikeudenmukaisuutta.
Rakas, anoppi jatkoi. Oikeudenmukaisuus on suhteellista! Perheen tavat ovat tuhansien vuosien peruja!
Kunnioita miestäs ja hänen sukuaan! Nöyryys kaunistaa naista, miehet hoitaa isot päätökset.
Jos se kuuluu tapoihin, Venla hymähti, mutta toivottavasti ei mitään piiskaa eikä muuta vanhanaikaista!
Ei meillä hevostalleja eikä vitsaa ole! appiukko nauroi.
Mutta kuten Venla pelkäsi, vapaus leikattiin minimiin kuukauden avioliiton jälkeen.
Vain töihin ja kauppaan saat mennä! Muutoin hommia riittää: piha, kasvimaa, kanat ja ankat! Venla! anoppi huusi. Emme jaksa kahdestaan!
Ja todella, Mikael ja Niklas paiskivat töitä varastolla aamuvarhaisesta iltamyöhään, joskus myös öisin. Appiukko valitti selkäänsä, joten neuvoi sanan voimalla, kaikki hommat kaatuivat Venlan ja anopin niskoille.
Mutta ei anoppikaan nuori enää ollut: milloin verenpaine, milloin nivelkivut.
Entä jos haluan omaa aikaa? Venla kysyi. Elokuvia, kahviloita, kävelyitä Ystäviäkin minulla kaipaisin!
Aviovaimon ei sovi kuljeskella yksin! Ja ystävästä on enemmän haittaa kuin hyötyä! Kahvilat ja elokuvat kuuluvat miehen kanssa, muuten kielenkantimet käyvät kylällä!
Tosi niinkö? Venla ihmetteli.
Isossa kaupungissa kasvoit, mutta täällä kaikki seurataan! Jos repsahdat, leimataan samantien, eikä maine palauta! Sinullahan on vielä opettajan paikka erotetaan häpeällä!
Venla teki kotityöt, hoiti työt ja yritti vaatia kunnioitusta. Joskus sanoi suoraan vastaan.
Töitä tehdään tasapuolisesti! Venla painotti. Jos joku vaan makaa, en kyllä itse kaikkea kanna!
Kaksi ja puoli vuotta kului. Venla ei rauhoittunut, vaan vaati edelleen reiluutta kaikilta.
Onpa tuolla Venlalla luonnetta! anoppi huokaili Venlan asioidessa kaupassa. Jokaisesta sanasta vääntää!
Eikä kunnioita minua, appiukko puuskahti. Pyydän vettä tai tyynyä, enkä saa ikinä apua!
Mikael, tämä ei käy, Niklas lisäsi. Vanhempia pitää kunnioittaa!
Kyllä tämä pitää kuriin laittaa! Jos meille lapsia tulee, kohta Venla laittaa koko suvun ruotuun!
Suunnitellaan, Niklas sanoi. Vie hänet kirkonkylän rantaan ja sitten kotiin yksin! Me täällä “jutellaan” hänen kanssaan. Jos ei ymmärrä puhetta, pannaan kellariin. Sanotaan koululle, että lähti lomalle kyllä siinä nöyrtyy!
Niin tehtiin. Mikael ulkoilutti Venlaa, sukulaiset valmistautuivat, virittivät pyhän raivon ja jäivät odottamaan Mikaelin soittoa siitä, kun Venla palaisi kotiin.
Mikael ei ehtinyt ajoissa.
Portti oli paikoillaan, mutta ulko-ovi oli kuin ilmaa vain. Eteisessä istui Niklas, käsi poikki ja ulvoi. Mikael nappasi tältä puhelimen, soitti ambulanssin ja huusi:
Sano osoite heti ja tilaa pari ambulanssia!
Niklas nyökkäsi tuskissaan.
Isä löytyi huonekalujen seasta tajuttomana, mutta eli. Keittiössä äiti istui maassa, kasvot turvonneena, käsissään hajonnut iso kaulin, se sama jolla venäläisiä karjalanpiirakoita vedeltiin.
Pöydän ääreen Venla oli rauhassa keittänyt teetä.
Rakas? Venla nosta päätään. Tulitko hakemaan rangaistusta?
E-en tainnut Mikael sopertaa.
No, en tiedä mitä sulle ehdottaa. Ehkä hieman oikeudenmukaisuutta perhe-elämään?
Olisit aiemmin varoittanut! hän parahtaa. Teit heille melkein!
Mulla on rajat ja jokainen sai juuri mitä ansaitsi! Kenellä mitäkin kädessä oli, sillä sai takaisin! Kaulimen hajotin ihan itse! Äiti törmäsi oveen kun juoksi!
Miten me tästä jatkamme? Mikael kysyy.
Yhdessä, reilusti ja oikein! Venla hymyilee. Ja turha haaveilla erosta, odotan lasta! Mun lapsella on oltava isä!
Mikael nielaisee:
Selvä, rakas!
Kun kaikki toipuivat, perheen säännöt kirjoitettiin uusiksi.
Nyt kodissa on rauha ja harmonia. Kukaan ei enää koskaan yritä komennella toista.
