Maria Kallio, 84vuotias isoäiti, istui kotinsa lähellä olevaan pysäkkikatoskylänpysäykille ja katseli kuin eksynyt, mihin seuraavaksi suuntautuisi. Lattiatason penkin vieressä oli vanha kangaskassi ja muovipussi, joihin oli pakkasi melkein kaikki hänen tavaransa.
Katsos, heittäisin sinut pois, Riikka, eikä kukaan pelkää niin kuin äidin sanotaan: Mene pois, vanha, eikä enää tulekaan mitään, hän mutisi itsekseen, kun ajatellen hän tunsi nuoren naisen katseen hänen ylitseen.
Vain kolme vuotta sitten perhe eli viitenä tiiviissä kolmen huoneen kerrostaloasunnossa: Maria, hänen tyttärensä Leena, poikansa Ilkka ja hänen vaimonsa Katri sekä heidän poikansa, Marian oikeanlapsi Ari.
Kaikki alkoi murentua, kun Ilkalla töissä ilmestyi uusi tilitoimiston kirjanpitäjä nuori, sinertävähiuksinen Riikka. Hän oli saapunut kaupunkisuudesta pienelle kylälle, eikä kukaan tiennyt, miksi. Hän sai mökin opiskelija-asuntolasta, sai työpaikan ja kaikki vaikutti sujuvalta. Mutta Riikka ei jaksanut pysyä tyytyväisenä. Hän alkoi katsoa miehiin, ja valitsi Ilkan. Naimisissa? Kuten suomalainen sanonta kertoo: Vaiman takaa ei ole seinä.
Eräänä huhtikuun aamuna Ilkka palasi töistä, pakasi tavaransa ja lähti hän oli ainoa, jonka näki enää. Kerran hän kuitenkin sanoi:
Vain neljäkymmentäviidessä vuodessa opin, mikä oikea elämä ja rakkaus ovat.
Katri ei sanonut hänelle mitään. Hän odotti, että Ari läpäisi koulukokeensa, ja sitten hänkin pakkaisi tavaransa:
Lähdemme kaupunkiin, Ari tarvitsee yliopistoon, ja asutaan vanhassa vanhempani talossa. Se on ollut kolmen vuoden ajan lukittu, mutta kunnostamme sen. Jos emme pärjää, veljeni auttaa. Minäkin löydän koulun lähityön paikallisen työn.
Kaksi päivää myöhemmin veljenä oli saapunut, pakkaamassa tavaroita pakettiautoon, ja he lähtivät. Ari halasi isoäitiään tiukasti lähtiessään:
Älä ikävöi, mummo, minä tuun käymään.
Ja hän tuli, kahdesti, kun Leena vielä hengähti. Kun Leena menehtyi, Ilkka ja Riikka muuttuivat yhdessä asunnossa, eikä Ari enää koskaan ilmestynyt.
Maria Kallioin elämä muuttui painajaiseksi. Riikka alkoi järjestää omia sääntöjään. Aluksi hän kutsui Mariaa ruokapöytään, tarjoili sitä, mitä hän itse ja Ilkka valmistivat. Pian hän käskytti Mariaa pysymään huoneessa:
Leivän muruset ovat liikaa, paremmin vien kerran viikossa huoneeseesi siivomaan kuin tänne päivittäin lattiat pyyhimään.
Siitä lähtien Riikka keitti Marialle puuroa kaurapuuroa, ohrapuuroa tai tattaripuuroa ja Maria söi sen aamulla, lounaalla ja illalla, juoden sen puhtaalla teellä.
Eräänä päivänä Riikka ilmoitti, että hänen poikansa saapuu viikon sisällä. He suunnittelivat, mihin hänet voisi työllistää vankilajärjestelmän jälkeen ei mikään työpaikka olisi helppo.
Aamulla Ilkka lähti töihin, ja Riikka käski Marian:
Tässä on vanhustenhoitolaitoksen osoite. Mene sinne ja kiitä, ettet ole vain kadonnut kadulle.
Riikka pisti paperin Marian käteen ja sulki oven hänen takaa.
Maria käveli bussipysäkille, mutta tiesi, mitä tehdä seuraavaksi: hän näki nuoren miehen seisovan. Hän kääntyi hänen puoleen:
Poikainen, lue osoite ja kerro, millä linja-autolla sinne pääsen.
Mies katsoi Mariaa ja vastasi:
Missä olet menossa, rouva Maria? Ari on tullut hakemaan sinua. Soitan hänelle heti.
Viiden minuutin kuluttua Ari juokseli paikalle. Selvisi, että eilen Katriin vanha naapurivaimo oli soittanut ja kertonut, että Riikka aikoi lähettää Marian hoitolaitokseen. Naapuri oli työskennellyt pitkään hoivakodissa, ja Riikka oli saanut häneltä hoitolaitoksen osoitteen. Ari sai käskyn lähteä nopeasti kylään ja tuoda isoäidin mukanaan.
Ari tarttui tavaroihinsa ja sanoi:
Nyt vien sinut, mummo, taksimatkalla kaupunkiin. Äiti on jo järjestänyt huoneen sinulle, ja puutarhassamme on juuri kukkimassa omenapuut miten kaunista!
Kun Riikka ja Ilkka kuului, että Ari vei Marian kaupunkiin, he iloitsivat hetken. Pian he huomasivat, että asiakirjat olivat sekaisin. Koko alkupäivästä lähtien asunnon omistajaksi oli ollut Maria Kallio, ja hänen miehensä oli oikeutettu elinikäiseen asumisoikeuteen. Täten Riikka ja Ilkka joutuivat palaamaan opiskelijaasuntolaan.
Maria myi asunnon ja antoi rahat Ari:lle, jotta hän voisi ostaa asunnon kaupunkiin. Keskusalueen hinnat olivat kyllä kalliimpia, joten Ari sai vain yhden huoneen kodin, mutta se oli kirkas ja tilava uudessa rakennuksessa. Hän aikoi perustaa perheen katto päällä nuorelle pariskunnalle.
