Jäin yksin
Ikkunan takana alkoi hämärtää, mutta äiti ei vain tullut kotiin. Suvi käänsi pyörätuolinsa kohti pöytää, nappasi puhelimen ja valitsi äidin numeron.
Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä, vastasi koneellinen ääni.
Tyttö katsoi hämmentyneenä puhelinta ja muisti, että siinä oli vähän saldoa jäljellä. Hän sammutti sen.
Äiti oli lähtenyt kauppaan, mutta ei vieläkään ollut palannut. Niin ei ollut koskaan käynyt ennen hän ei ollut koskaan poissa kauaa, sillä Suvi oli liikuntavammainen lapsesta asti eikä pystynyt kävelemään. Hän liikkui pyörätuolilla, ja äidin lisäksi muita sukulaisia ei ollut.
Suvi oli nyt seitsemän, eikä pelännyt olla yksin kotona, mutta äiti oli aina kertonut minne meni ja milloin palaisi. Nyt Suvi ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut:
Tänään äiti lähti Prismaan ostamaan ruokaa, kun siellä on halvempaa. Me käytiin siellä yhdessä usein. Vaikuttaa olevan kaukana, mutta todellisuudessa sinne kävelee tunnissa edestakaisin, Suvi katsoi kelloa. Nyt on kulunut neljä tuntia. On nälkä.
Hän pyöräili keittiöön, laittoi veden kiehumaan ja otti jääkaapista lihapullan. Suvi söi ja joi teetä.
Äiti ei silti tullut. Lopulta Suvi ei enää malttanut odottaa, vaan soitti uudestaan:
Valitsemaanne numeroon ei saada yhteyttä. Sama metallinen ääni.
Hän siirtyi sänkyynsä, painoi puhelimen tyynyn alle eikä laittanut valoja pois ilman äitiä pelotti.
Suvi valvoi pitkään mutta nukahti lopulta.
***
Heräsin aamulla, kun aurinko paistoi ikkunasta. Äidin sänky oli pedattuna.
Äiti! huusin eteiseen.
Vastauksena oli hiljaisuus. Otin puhelimen ja soitin sama metallinen ääni vastasi.
Pelotti, ja kyyneleet valuivat poskille.
***
Mikko palasi aamukahvilasta. Heillä oli äidin kanssa ollut tapana hakea jokaisena aamuna tuore pulla. Äiti valmisti aamiaisen, ja poika haki kahvilasta leivonnaiset.
Mikolla oli jo kolmekymmentä vuotta, eikä hän ollut naimisissa. Naiset eivät kiinnittäneet häneen huomiota: oli laiha ja harmaa kalpea. Sairaudet olivat seuranneet Mikkoa lapsesta lähtien, ja äiti kasvatti poikaa yksin. Lopullinen diagnoosi tuli aikuisiällä lapsia hänelle ei voisi tulla. Ajatus siitä, ettei koskaan menisi naimisiin, oli jo tuttu.
Ruohikossa kimmelsi rikkinäinen kännykkä. Puhelimet ja tietokoneet olivat Mikon sekä työ että harrastus. Parhaimmat luurit löytyivät omasta kaapista, silti uteliaisuus voitti: hän poimi rikkoutuneen kännykän maasta. Joku oli ajanut sen yli.
Onkohan sattunut jotain? hän mietti ja työnsi puhelimen taskuunsa. Kotona katson tarkemmin.
***
Aamiaisen jälkeen Mikko vaihtoi löytämänsä puhelimen sim-kortin omaansa. Puhelinnumeroiden joukossa oli paljon sairaalan ja Kelan numeroita, mutta ensimmäisenä oli tallennettu tytär. Hän mietti hetken ja soitti:
Äiti! vastasi iloinen lapsenääni.
Minä en ole äitisi, Mikko sanoi hämillään.
Missä äiti on?
En tiedä. Löysin hajonneen puhelimesi, vaihdoin simin ja soitin.
Mun äiti on kadonnut! hän itki puhelimeen. Äiti lähti eilen kauppaan eikä tullut takaisin.
Entäs isä tai mummo?
Ei ole, on vain äiti.
Mikä sinun nimesi on? Mikko ymmärsi, että apua tarvittiin.
Suvi.
Minä olen Mikko-setä. Suvi, voitko mennä naapuriin kertomaan että olet yksin?
En voi, kun en pysty kävelemään. Ja vieressä ei asu ketään.
Mitä tarkoitat ettet kävele?
Synnyin sellaisena. Äiti sanoo, että jos saadaan rahaa säästöön, minut leikataan kuntoon.
Miten liikut kotona?
Pyörätuolilla.
Suvi, tiedätkö osoitteesi?
Kyllä, Kalevankatu seitsemän, asunto yhdeksäntoista.
Minä tulen nyt, ja autan sinua etsimään äitiäsi.
Hän lopetti puhelun.
Äiti, Sirkka, astui Mikon huoneeseen:
Mikko, mitä tapahtui?
Äiti, löysin rikkinäisen puhelimen. Vaihdoin simin ja soitin sen omistajalle. Kävi ilmi, että pieni liikuntavammainen tyttö on yksin kotona. Sain osoitteen. Mun täytyy mennä paikan päälle.
Minä tulen mukaan, Sirkka sanoi ja alkoi pukea.
Sirkka oli kasvattanut poikansa yksin, tiesi miltä tuntuu olla yksin lapsen kanssa. Hän oli nyt eläkkeellä, ja Mikko oli hyvin pärjännyt työelämässä.
He tilasivat taksin ja lähtivät kohti Suvin kotia.
***
Ovikello soi.
Kuka siellä? Surullinen lapsen ääni poreili ovipuhelimessa.
Suvi, täällä on Mikko.
Tulkaa sisään!
He astuivat rappuun. Ovi asuntoon oli jo raollaan.
He menivät sisään. Laiha tyttö pyörätuolissa katsoi heitä surullisin silmin:
Löydättekö mun äidin?
Mikä äitisi nimi on? Mikko kysyi heti.
Aino.
Entä sukunimi?
Nieminen.
Odotas, Mikko! Sirkka pysäytti hänet ja kysyi Suvilta: Suvi, onko sinulla nälkä?
On. Jääkaapissa oli lihapulla, mutta söin sen eilen.
Mikko, käy kaupassa, hanki meille ruokaa, Sirkka sanoi.
Selvä! Mikko lähti kiireesti kauppaan.
***
Palattuaan hän huomasi, että äiti oli ehtinyt laittaa jo ruokaa pöytään. Syömisen jälkeen Mikko ryhtyi selvittämään Ainon kohtaloa. Hän avasi Helsingin kaupungin ajankohtaiset sivut ja luki eilisen onnettomuusuutisia:
Mannerheimintiellä auto törmäsi naiseen. Uhri kuljetettiin vakavassa tilassa sairaalaan.
Hän nappasi puhelimen ja soitti sairaalaan. Kolmannella soitolla vastattiin:
Kyllä, eilen tuotiin auto-onnettomuudessa loukkaantunut nainen. Tila hyvin vakava, ei vielä hereillä.
Minkä niminen?
Ei ollut papereita eikä kännykkää mukana. Oletteko omaisia?
No… en vielä tiedä…
Tulkaa käymään.
Tiedän osoitteen. Tulen heti.
Hän sammutti puhelimen ja kääntyi Suvin puoleen:
Onko sinulla äidistä kuvaa?
On, Suvi liikkui tason luo ja otti albumin. Tässä ollaan äidin kanssa jokin aika sitten.
Sinulla on kaunis äiti!
Mikko nappasi kuvan puhelimellaan, hymyili ja lupasi lähteä etsimään.
***
Aino avasi silmänsä. Valkoinen katto. Tajunta palasi vähitellen. Silmissä vilahti auto
Hän yritti liikkua ja kipu levisi kehoon. Hoitaja tuli viereen ja kysyi hiljaa:
Oletko hereillä?
Silloin Ainon silmät levisivät:
Kuinka kauan olen ollut täällä?
Kaksi vuorokautta.
Kotona on tytär yksin
Rauhoitu, Aino! hoitaja painoi käden Ainon rinnalle. Eilen kävi nuori mies. Jätti puhelinnumeronsa. Sanoi, että kännykkäsi jäi auton alle.
Saisinko soittaa
Heti! Hoitaja painoi näyttöä: tytär, ja antoi puhelimen.
Äiti!
Suvi, rakas, onko kaikki hyvin?
Kaikki hyvin, mummo Sirkka ja Mikko-setä ovat täällä.
Kuka Mikko-setä?
Älkää hermostuko! lääkäri keskeytti. Muuten otan puhelimen pois. Annan nyt lääkitystä.
Tyttöni, soitan vielä myöhemmin, Aino huusi ja katkaisi.
Lääkäri tarkasti Ainon voinnin, käski jotain hoitajalle ja laittoi tippanesteen.
Vielä hetken päästä hoitaja otti puhelimen.
Voinko puhua vielä hetken tyttäreni kanssa?
Lääkäri kielsi, mutta… Hoitaja soitti uudestaan.
Lapsi
Aino, nimeni on Sirkka, alkoi uusi ääni. Kuuntele minua! Poikani löysi puhelimesi ja selvitti, missä te asutte. Olen eläkkeellä. Pidän huolta tyttärestäsi, kunnes pääset kotiin. Älä huoli! Annan puhelimen Suville.
Äiti, älä sure, parane pian!
Kuuntele mummoa! Aino pyysi helpottuneena.
Potilas, nyt puhelin pois!
***
Seuraavana päivänä Aino siirrettiin toipilashuoneeseen. Illalla, vierailuaikaan, hoitaja ilmoitti:
Nieminen, joku tuli käymään.
Huoneeseen asteli nuori mies, hiukan ruipelon ja kömpelön näköinen.
Hei, Aino! Olen Mikko, hän hymyili. Tulin vain käymään.
Kiitos mutta en tiedä edes kuka olet, Aino sanoi ujosti.
Sattumalta löysin kännykkäsi. Sim-kortti toimi vielä. Soitin tyttärellesi ja sitten löysin sinut.
Miten Suvi voi?
Katsotaanpa.
Hän otti puhelimen, jonka oli aiemmin jättänyt. Hetken säädettyään antoi sen Ainolle.
Näytöllä näkyi hymyilevä Suvi.
Äiti! Onko sinuun sattunut?
Ei enää satu. Miten menee?
Mummo Sirkka käy meillä.
Aino jutteli pitkään tyttärensä kanssa. Mikko odotti kärsivällisesti. Lopulta Aino laski päätään:
Olen teille suuressa kiitollisuudenvelassa.
Älä höpsi, Aino! Mikko nauroi. Ja sinä puhut minulle sinä-muodossa jatkossa!
Kiitos, Mikko!
Opetan käyttämään tätä kännykkää.
***
Kaksi viikkoa kului. Onnettomuuden aiheuttaja toi Ainolle kaksikymmentä tuhatta euroa vahingonkorvauksena ja tuli asianajajan kanssa.
Seuraavana päivänä Aino pääsi sairaalasta. Mikko haki ja vei hänet kotiin.
Äiti! hihkui tytär.
Tuntui kuin Suvi olisi voinut hypätä tuolista. Aino istui hänen viereensä, halasi ja itki onnesta.
Sitten hän meni Sirkkaa kohti:
Suuri kiitos teille!
Eiköhän se kiitos jo riitä, Aino, sanoi Sirkka. Suvi on minulle kuin oma lapsenlapsi.
Sain vahingonkorvauksen, Aino kaivoi rahat esiin. Ottakaa, ei ole muuta tapaa kiittää.
Laita pois, Sirkka sanoi tiukasti. Meillä ei rahasta ole puutetta, sinä tarvitset ne Suvin hoitoon. Mikko järjesteli jo leikkausaikaa.
Äiti! Mikko-setä sanoi, että mennään sairaalaan, ja musta tehdään niin että jalat toimii! Suvi huusi.
***
Äiti ja tytär viettivät kaksi viikkoa yksityisklinikalla. Suville laitettiin metallipiikkejä jalkoihin. Kolmen kuukauden kuluttua palattaisiin jatkohoitoon ja vielä vuoden päästä uudelleen. Kolmen vuoden, kolmen leikkauksen ja kuntoutuksen jälkeen Suvin luvattiin voivan kävellä.
Sitä odotellessa Suvi liikkui edelleen pyörätuolilla, ja piikit tuntuivat hankalilta.
Kohtalo kuitenkin halusi koetella näiden neljän kestävyyttä. Sirkka sai sydänkohtauksen ja joutui sairaalaan.
Aino vietti kolme yötä sairaalassa Sirkan vierellä, palasi kotiin vain laittamaan ruokaa ja lepäämään. Yöt Suvin seurana oli Mikko.
Neljännen päivän aamuna Sirkka heräsi kunnolla, katsoi pitkään hiljaisena Ainoa ja sanoi:
Lapsi, en minä enää kauaa elä. Mene naimisiin Mikon kanssa. Hän on luotettava mies yhdessä laitatte Suvin jalkeille.
Ottaako Mikko minut oikeasti?
Ottaa! Sirkka jopa hymyili. Varmasti ottaa.
***
Vanha nainen piteli kädestä tyttöä, jolla oli reppu ja kukkakimppu. Ellei Suvi olisi ollut jo melko pitkä, voisi luulla hänen olevan menossa ensimmäiseen luokkaan.
Mutta nyt Suvi asteli ensimmäistä kertaa kouluun omin jaloin, vaikka aloittaen neljännen luokan. Kolme ensimmäistä vuotta hän opiskeli kotona etänä ja sai hyvät arvosanat. Nyt hän oli menossa oikeaan kouluun kävellen.
Mummo, vähän pelottaa.
No älähän nyt, Suvi. Olet jo kymmenen! Tuolla on äiti ja isäkin tulossa!
Miksi olet noin hiljainen, tyttöni? Aino liittyi seuraan.
Koulumatka jännittää, Sirkka sanoi hymyillen.
Anna käsi! Mikko ojensi kätensä. Lähdetään yhdessä!
Sun kanssa isä, ei pelota yhtään, Suvi hymyili.
He kävelivät iloisina kohti koulua, perässä astelivat äiti ja mummo, yhtä onnellisina.
***
Nyt jälkikäteen ajatellen kaiken tämän kokemani jälkeen olen ymmärtänyt, että joskus toisen auttaminen voi muuttaa molempien elämän. Aina kannattaa tarttua hetkeen pienestäkin teosta voi kasvaa uutta toivoa ja onnea.
