Ihmisenä olemisen oppitunti, jonka hän muistaa loppuelämänsä
Älä koskaan tuomitse kirjaa kannen perusteella, äläkä myöskään ihmistä T-paidan tahrasta. Haluan nyt kertoa teille tarinan, joka antaa ajattelemisen aihetta siitä, miten helposti kadotamme ihmisyytemme yrittäessämme näyttää paremmilta.
**Kohtaus 1: Viileän kiiltävä toimisto**
Helsingin ydinkeskustan nykyaikaisen lasi- ja marmoriliikerakennuksen aulassa seisoi nainen nuoren poikansa kanssa. Poika näytti hieman väsyneeltä: polvi hyppyhousuissa oli tahriintunut, ja T-paita painunut kasaan pitkän matkan jäljiltä. Tiskin takana istui nuori nainen huolitelluilla kynsillä ja kylmän välinpitämättömällä katseella joka arvosti heitä halveksuen.
Tämä on yksityinen yritys, ei mikään hyväntekeväisyysjärjestö, hän tokaisi vilkaisematta edes papereihin. Häipykää ennen kuin soitan vartijan.
**Kohtaus 2: Pienen sydän**
Poika rutisti käsissään rypistynyttä paperia. Hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä, ja huulet alkoivat väpättää.
Mutta minä toin isälle lahjan, hän kuiskasi hiljaa ja ojensi piirustustaan.
**Kohtaus 3: Rajaton julmuus**
Ymmärryksen sijaan kuului kylmä naurahdus. Tiskin takana istuva nainen osoitti aggressiivisesti lasioville.
Isäsi varmaan siivoaa täällä lattioita, hän irvaili. Nyt ulos! Heti!
**Kohtaus 4: Totuuden hetki**
Silloin hissin ovet avautuivat heleän merkkiäänen säestämänä. Ulos astui pitkä mies täydellisesti istuvassa tummassa puvussa. Hänen kasvonsa olivat olleet uppoutuneet papereihin, mutta kirkastuivat heti huomatessaan tulijat.
Isä! poika huudahti ja juoksi loukatut tunteensa unohtaen hänen syliinsä.
Mies nosti poikansa ylös, rutisti tiukasti ja suuteli otsalle. Mutta nähdessään lapsen kyyneleet ja vaimonsa kalpeat kasvot miehessä kiehahti hiljainen, jäätävä viha.
**Kohtaus 5: Loppunäytös**
Hän kääntyi hitaasti vastaanottotiskille. Nainen, joka vielä äsken oli halveksinut epätoivottuja vieraita, alkoi vapista kasvot muuttuivat kalmankalpeiksi. Hän tunnisti miehen: tämä oli Tapio Aaltio koko yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja.
Tapio astui tiskille poikaa yhä sylissään pitäen. Katse oli kylmä.
Niin, minun poikani tuli siis siivoojan luo? hän sanoi hiljaa mutta selkeästi. Sanni, taidat unohtaa mitä työhösi kuuluu. Sinun tehtäväsi on ottaa vieraat vastaan, ei arvioida heidän arvoaan heidän vaatteidensa perusteella.
Herra Aaltio, minä… en tiennyt… nainen kuiskasi.
Siinähän se ongelma juuri onkin, Tapio vastasi. Olette ystävällinen vain niille, joista kuvittelette hyötyvänne jotakin. Emme tarvitse täällä sellaisia ihmisiä. Käy henkilöstöhallinnossa tekemässä loppuselvitys. Heti.
Sen sanottuaan hän kääntyi ja kulki kohti hissiä kantaen arvokkaimpana aarteena lytyssä olevaa lapsenpiirustusta arvokkaampaa kuin yksikään sopimus tässä talossa.
**Tarinan opetus:** Raha ja asema ovat katoavia. Ihmisyys on joko elämässämme tai sitten sitä ei ole. Älä koskaan katso toista ylhäältäpäin, paitsi kun autat heitä nousemaan pystyyn.
**Miten itse olisit toiminut johtajan asemassa?**Hetken aikaa toimiston aulassa vallitsi hengittämätön hiljaisuus. Poika puristi isänsä kaulaa, ja äiti katsoi miestä rakastavin, kiitollisin silmin. Ovista ja lasiseinien takaa alkoi hiljalleen kerääntyä ihmisiä, jotka olivat nähneet tilanteen ja jotka nyt katsoivat johtajaa uusin silmin.
Tapio painoi pienen piirustuksen rinnalleen, kyykistyi poikansa tasolle ja avasi paperin. Kuvassa heidän perheensä seisoi yhdessä, käsi kädessä. Kultainen aurinko paistoi kirkkaana kaiken yllä. Tapio hymyili ei siksi, että olisi ollut liikemies, vaan siksi, että hän oli isä.
Kun he astuivat hissiin yhdessä, ihmisten katseet seurasivat heitä. Mutta jotain muutakin jäi ilmaan muistutus siitä, mikä todella merkitsee. Tiskille jäi pelkkä tyhjä tuoli, mutta toimiston sydämeen jäi jälki: täällä ihminen nähdään ihmisenä, ei koskaan hintalappuna.
Eikä pojan polvitahra enää harmittanut ketään koko päivänä päinvastoin, siitä tuli symboli jostain siitä, mikä tekee meistä jokaisesta tärkeän: kyvystä olla lempeä, nähdä toista ja pitää kiinni siitä, mikä on oikein.
Ehkä juuri sinäkin, kun seuraavan kerran kohtaat jonkun odottamattoman, valitset olla ihminen. Koska loppujen lopuksi siitä meidät kaikki muistetaan.
