Aidon naisen uni
Aino, missä sinä viivyt?! Tuo nyt ne kurkut! Kuinka kauan tässä pitää vielä odottaa?!
Miesääni leijui keittiön nurkasta kuin sumuinen huuto halki järvenselän tuo ääni, joka oli vaieteva ja kärsivällinen, mutta nyt särähteli, täynnä utua ja repivää ärtymystä. Ainon mieli oli muualla. Hän seisoi peilin edessä hämärän, sumean valon keskellä maalaamassa vasenta silmäänsä uuden, sietämättömän kalliin ripsivärin pehmeällä harjalla, unohtuen välillä ihailemaan työnsä tulosta. Oikea silmä, jonka kimallus oli jo paisunut käsittämättömiin mittasuhteisiin uuden rajauskynän ja luomivärin ansiosta luomiväri, jota Ainon ystävä Sini oli kutsunut linnan juhla -väriksi, ja joka sopi vain vanhojen kartanoiden hämärään oli jo melkein pelottavan suuri. Mutta Aino ei aikonut pysähtyä saavutettuun.
Veskin kylpyammeessa liotusvaiheessa olevat kurkut eivät kiinnostaneet Ainoa lainkaan.
Kaikki johtui siitä, että tasan viikkoa aiemmin, Ainon mies, se sama Matti, joka nyt taisteli keittiössä, sulkien lasipurkkeja seuraavaa talvea varten, oli yhtäkkiä julistanut kodille ja maailmalle:
Tahdon, että sinusta tulee oikea nainen!
Sitten hän ojensi Aino-lle pankkikortin, jossa oli vuoden verran säästetty salainen puskuri.
Ainon hämmästys oli yhtä kirkas ja sumuinen kuin heinäkuinen yö.
Ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti repiä riita pystymetsästä. Jos Matti oli onnistunut jemmaamaan pesämunan, niin varmasti hän oli myös muutakin pimittänyt ehkä jopa valehdellut jostain. Mitä kaikkea, sitä ei tiedä pää täyttyi mahdollisuuksista kuin sääskien surina kesämökin rantasaunassa. Hullu ajatus.
Mutta toisen ajatuksen tultua Aino lysähti keittiön jakkaralle, unohti liedellä kiehuvan hernekeiton ja jäi pohtimaan:
Mitä tarkoittaa olla oikea nainen?
Tuo ajatus kutitteli vatsanpohjaa kuin järven kivikoissa luikertelevat lahnaparvet.
Pisti huutamaan, särkemään juuri lahjaksi saatua, komeaa Arabian astiastoa sitä, josta Aino oli nähnyt vain unia pilvikerrosten ja havujen kätköissä. Aino sai astiaston aivan yllättäen Matin äidiltä, Lempi-mummolta. Tuo mummo, joka ei koskaan viihtynyt vieraissa pitkään, haki aina kotiinsa, koska torppa vaatii katsetta.
Aino vei lapset viikonloppuisin kylään, vahti että he käyttäytyivät siivosti ja mietti mitä hyvää voisi tuoda tuliaisiksi naiselle, joka oli ottanut hänet vastaan ilman kolkkoja katseita.
Moittimisen aihetta olisi kyllä ollut, suvun suunnalta ainakin. Siksi Aino oli ollut arka ja hiljaa.
Matin kanssa tutustuminen oli aikanaan ollut epätavallista. Aino pelkäsi astua ulos autosta, kun Matti toi hänet esittelyyn äidille:
Pidätkö minusta, vaikka minulla on lapsi? heitti Aino, kainalossaan uninen pieni poika.
Älä pelkää, totesi Lempi, otti Ainon lapsen syliinsä ja laittoi nukkumaan kamarinsa sänkyyn.
Siitä alkoi uudenlainen lämpö, eikä Aino unohtanut sitä koskaan.
Aino oli saanut poikansa nuorena, vasta täytettyään kahdeksantoista. Kylässä tiesivät, kuka isä oli kylän pahamaineisin, heinäkuun hämärissä polkujaan kulkeva nuorukainen, nimeltään Pasi Laaksonen. Kaikki supisivat, että Pasi ei tainnut aikoakaan pysyä yhdessäkään tytössä kiinni eikä sitoutua, ei ainakaan Ainoon.
Pasi oli silti ovela osasi kietoa tytöt pauloihinsa. Ja siellä missä ei puhumalla päässyt, hän käytti toisenlaisia keinoja, joista kylillä kyllä tiedettiin, mutta vaiettiin.
Vain Aino ei vaiennut. Myöhään eräänä lauantai-iltana, kotimatkalla, Aino joutui kohtaamaan Pasi-laaksonen viinanhuuruisessa autossa. Sillä matkalla repesivät sekä uskollisuuden että mekon saumat, ja kotiin hän saapui kyynelissään, äitiä säästäen, suoraan saunaan itkemään ja peseutymään pois pahoinvoivaa tunnetta, joka ei lähtenyt vedellä.
Äiti ei koskaan saanut tietää. Hän menehtyi Ainon raskauskuukausien aikana, unessa, jätti lapsensa yksin.
Tuli sukulaisia, jotka vain totesivat:
Pärjäät omin nokkinesi, meillä on muuta.
Tämän jälkeen Aino meni poliisille, joka tunsi huolta ja suuttumusta:
Mikset tullut aiemmin, Aino?
Pasi tuomittiin, ja selvisi, että lapsia hänelle oli siunaantunut kylän naisten kanssa seitsemän kappaletta.
Koko kylä suuttui Pasin suvulle, ja nämä joutuivat myymään kotinsa lähtevät hiljaisuudessa. Aino synnytti terveen, tummakiharan pojan, jossa ei ollut Pasin näköä lainkaan vain Ainon suvun piirteet. Kyläläiset auttoivat, toivat vaatteita ja vanhan kehdonkin. Äidiltään jääneet rahat hän käytti harkiten.
Rauha ei silti kestänyt kauan, kun Ainoon iski uusi huolet. Kaupungista saapui tädit ja enot, jotka ilmoittivat:
Talon myymme, tässä osinki, muista jatka eteenpäin niin kuin osaat.
Aino mietti pää kolmantena jalkana, ettei sillä hinnalla saanut mitään uutta. Silloin naapuruston konstaapeli tuli neuvoillaan:
Läheisessä kylässä hyvä leskirouva myy puolet talostaan, hän auttaisi arjessa.
Aino sai uuden alun, ystävystyi Terttu-rouvaan, ja sai työnkin kyläkaupasta. Juuri tuossa kaupassa hän kohtasi Matin toistamiseen.
Matti oli yksinhuoltaja vaimo kadonnut yöhön, jättänyt kaksi pientä. Matti kävi kaupalla, ja siitä se alkoi sanoja purskahteli Ainoelta kuin vesiputouksen norosta.
Matti epäröi; mutta Aino oli kuullut kylältä hänen tarinansa, eikä hän pelännyt.
Esittele minut lapsillesi, ja katsotaan, sanoi Aino.
Hiljaiset häät. Perhematka meren rannalle, jossa lapset kikattivat kuunsiltaa pitkin. Ainosta oli tullut vihdoin perheen nainen, hän, joka oli aina antanut muiden edelle, mutta jonka sydämestä löytyi yhä paikka onnelle.
Elämä ei ollut helppo. Kun isompi pojista sairastui, Aino oli viikkokausia Turun yliopistollisessa sairaalassa, pienemmät olivat Matin äidillä. Sitten kuin sumusta, ilmestyi lasten äiti, ja vaati lapsiaan. Aino kävi oikeuden ovet, teki kaikki paperit oikein. Äiti katosi takaisin yöhön, ja Aino jäi äiti myös juridisesti.
Vuosien kuluessa Aino pysyi samanlaisena hiljaisena, hymyilevänä, arjen muurina. Kaikki kylässä tiesivät: jos perhe uhataan, hän muuttuu hetkessä emotiikeriksi, valmis puolustamaan kotiaan.
Nyt, kun Matti yhtäkkiä kysyi, miksei Aino voisi olla oikea nainen, Aino ei yön jälkeenkään saanut unta. Hän katseli peiliin, kääntyi sinne tänne, punnitsi, mikä hänessä mahtoi olla vialla. Ei kysynyt Matilta, koska oli loukkaantunut, vaan meni aamuvarhaisella ystävänsä Sinin luokse:
Sini, mitä minä teen?
Sini oli omissa maailmoissaan, mutta ehdotti: käännytään asiantuntijoiden puoleen, otetaan kaikki naistenlehdet! Käytetään niitä kuin oraakkelia. Pian selvisi, että aito nainen syö hyvin, pukeutuu oikein, meikkaa sääntöjen mukaan ja muutenkin on täydellinen, muuten olet sivuraide rusettia vailla.
Aino ei rusettia ostanut, mutta he kävivät Turussa. Hän hankki ihonhoitotuotteita, uuden yöpaidan, upeat kengät, jotka pysyivät piilossa laatikossaan, etteivät lapset pilaantaisi.
Matti ei osannut arvostaa Ainon puuhastelua.
Aino oli juuri maalaamassa luomiväriä, kun kylpyhuoneen ovi lennähti auki. Aino säikähti ja tökkäsi harjaa suoraan silmään. Se sattuikin; kyyneleet valuivat, ja hän huomasi, ettei aitoa naiseutta tarvinnutkaan yrittää enää tänään.
Ainokainen, mikä sinulle tuli?! Matti huolestui, katsellen vaimoaan, joka hyppi yhdellä jalalla ja hieroi punoittavaa silmää.
Sinun syytäsi! Aino sähisi. Sinä siitä naisesta puhut, mutta EN minä silloin ole mitään?
Matti veti hänet syliin, sai Aino muuttamaan suuntaa:
Anna kun minä autan, hölmö.
Pesten Ainon poskia hellästi, Matti mutisi:
Olen minäkin aika pöljä, mutta sinäkin outo. Tiedäthän, etten minä osaa puhua kauniisti. Keksit itse huolesi.
Miksi sinä siis annoit rahat ja vihjasit, etten ole nainen? Aino puolusteli.
Koska sinä, kaikista eniten, et koskaan panosta itseesi. Kaikki on lapsille tai minulle ja äidilleni kaiken lisäksi. Osta nyt välillä jotain mielelläsi, niin kuin muutkin tekevät!
Silloin Ainoa nauratti. Hän nauroi niin makeasti, että kyynel tuli silmäkulmaan. Lapset juoksivat hädissään paikalle, luullen, että äiti itki voivoi, mitä mekkalaa.
Illalla, kun lapset nukkuivat ja pihapiiri oli harras, Aino nousi kuistille, kohotti kasvonsa yöhön päin ja nauroi omalle kaaokselleen.
Nyt ne viimeisetkin kurkut hyllyyn! Matti tuli istumaan viereen portaille.
Kunnolla peittelit?
Totta kai! Kurkut on kuin parhaassa laatuluokassa.
Se on hyvä! Niitä minä tarvitsen pian. Aino hymyili ja nosti miehen käden vatsalleen.
Mitä, sinäkö et kertonut? Matti hätkähdytti vaimoaan halaukseksi.
En ehtinyt, sinulla aina kiire kurkkujen ja vaatimusten kanssa! Minulle ei jää aikaa.
Hän yritti jatkaa, mutta Matti sulki suun suudelmalla.
Noin, että Aino muistaisi: naiseutta ei käskyllä saa, vaan siellä, missä sydämen ympärillä on tilaa hengittää vähän vinksallaan, lämpimästi juuri Unien Suomessa.
