Sinä yönä Maija nukkui viimeistä kertaa Mintun vieressä. Aamulla koira olisi pitänyt viedä maatilalle, mutta neljältä rappukäytävään ilmestyi mies, joka tiesi, että leipomon työntekijät saavat palkkansa joskus käteisenä.
Maija oli neljäkymmentäseitsemän. Hän teki yövuoroa tamperelaisessa leipomossa ja asui vuokralla Hervannassa, pienessä kaksiossa.
Mintun hän oli löytänyt sidottuna hylätyn autotallin seinään.
Laiha koira oli kasvanut vahvaksi, harmaaksi nartuksi, jota ihmiset väistivät pelkän ulkonäön takia.
Uusi vuokranantaja jähmettyi nähdessään sen.
— Tällaisesta koirasta ei ole mitään mainintaa sopimuksessa.
— Kun allekirjoitettiin, se oli pieni.
— Joko koira lähtee tai sopimusta ei uusita.
Maija löysi maanviljelijän Mynämäeltä. Hän lupasi pihaa ja omaa tilaa.
Mutta valokuvassa hänen takanansa Maija näki lyhyen ketjun.
Mietti koko illan.
Neljältä aamuyöstä hän palasi leipomosta.
Rappukäytävässä ei palanut valo.
Minttu odotti ovella, kuten aina.
Kun Maija avasi oven, pimeästä nurkasta nousi mies.
Hän tunnisti entisen leipomotyöntekijän, joka oli hiljattain saanut potkut varkauksien takia.
— Anna laukku.
— Siinä ei ole mitään.
— Tiedän, että tänään maksettiin palkat.
Mies astui lähemmäs.
Minttu tuli rappukäytävään ja asettui Maijan eteen.
Ei käynyt kimppuun.
Vain laski päänsä.
Mies löi Maijaa kädelle. Puhelin putosi portaille.
Minttu ärähti.
Alakerrassa kolahti naapurin ovi.
Mies nappasi laukun ja ryntäsi alas.
Minttu juoksi perässä.
Maija poimi puhelimen ja kuuli kolahduksen.
Kun hän juoksi alas, mies seisoi kellarin ovella. Minttu oli hänen edessään.
Mutta se ei katsonut varasta.
Se nuuski lukitun oven rakoa ja vingahti.
Kellarista kuului vaimea koputus.
— Kuka siellä?
— Ole hyvä… päästä minut ulos…
Se oli lapsen ääni.
Mies yhtäkkiä syöksyi uloskäynnille.
Naapuri yritti pidätellä häntä, mutta tämä pääsi karkuun.
Maija soitti poliisille ja talon isännöitsijälle.
Kellarin oveen oli laitettu uusi lukko. Odotellessa apua Minttu makasi ovenraossa ja vingahteli rauhallisesti, että lapsi tietäisi olevansa turvassa.
Kahdenkymmenen minuutin päästä ovi avattiin.
Sisällä istui yhdeksänvuotias poika, leipomon omistajan lapsenlapsi.
Selvisi, että entinen työntekijä oli tavannut hänet talon edessä, houkutellut kellariin ja aikonut pakottaa isoäidin tuomaan rahaa.
Mutta Maija oli palannut aikaisemmin kuin hän oli odottanut.
Mies otettiin kiinni samana päivänä linja-autoasemalla.
Maijan laukku löytyi hänen autostaan.
Seuraavana aamuna vuokranantaja tuli itse paikalle.
— Kuulin yöstä. Koira saa jäädä.
Maija katsoi häntä pitkään.
— Eilen se oli ongelma.
— Muutin mieleni.
— Minä muutin suunnitelmani.
Maija löysi kuukauden sisällä pienen osan omakotitalosta Hervannasta. Keittiö oli vanha, lattiat narisivat, mutta pihalla kasvoi omenapuu.
Maanviljelijälle hän soitti itse.
— Minttua ei tuoda.
— Miksi ei?
— Koska siinä kuvassa missä se oli, oli ketju.
Leipomon omistaja auttoi maksamaan takuuvuokran.
— Ei siksi, että teidän koiranne pelasti lapsenlapseni, hän sanoi. Vaan siksi, että te itse ette paennut.
Poika pelkäsi tapahtuman jälkeen kellareita ja pimeitä rappukäytäviä.
Psykologi ehdotti, että hän palaisi vähitellen tavallisiin paikkoihin.
Ensimmäistä kertaa leipomon kellariin hän laskeutui Mintun kanssa.
Koira kulki hitaasti, antaen pojan pitää kädestä kiinni pannasta.
Muutaman kuukauden päästä poika piirsi Mintun koulukilpailuun.
Nimesi piirustuksen ”Valo lukitun oven takana”.
Maija ripusti sen keittiöön.
Ensimmäisenä iltana uudella pihalla Minttu toi pudonneen omenan ja laski sen Maijan jalkoihin.
— No niin, nainen naurahti. Puolet vuokrasta maksetaan omenoilla.
Ketjulle ei ollut sijaa siinä pihassa.
