Hän ei ollut väärässä
Helmi viimeisteli imurointia, kun ovikello jysähti ilmoille kuin räntäsade keskellä huhtikuuta. Hän pyyhkäisi käsiään nopeasti keittiöpyyhkeeseen ja kiirehti avaamaan oven. Kynnyksellä seisoi hänen anoppinsa, Kaarina Niemelä. Kaarina hymyili sellaista hymähtelyhymyä, jota Helmi ei ollut varma kehtaisiko kutsua ystävälliseksi, ja asteli sisään kuin olisi ollut kotonaan.
– No päivää vaan, mikä tuuli toi? Helmi heräsi tilanteeseen.
– Tulinpa vain piipahtamaan, Kaarina vastasi, eikä vaivautunut edes moikkaamaan kunnolla.
– Mutta minulla on kesken täällä. Miksei mitään viestiä etukäteen? Tämä yllätysvierailun kulttuuri ei kyllä ole minun makuuni.
Kaarina tuhahti:
– Ai nytkö mun täytyy pyytää lupa, että pääsen omaan asuntooni? Onko sulla joku bongariovikello, vai miten tässä nyt eletään?
Helmi punastui. Kaarina oli uskaliaasti jättänyt asuntonsa Helmille ja Topille tiettyjen ehtojen kera, ja muistutti tästä vähän liiankin usein. Pari maksoi vain vesimaksun ja sähköt, sillä Topi oli tumpuloinut jonkun mokan takia pitkän pennin velan ja nyt kaksikko paiski töitä niska limassa saadakseen asiat kuntoon. Ei siis oikein ollut varaa vuokraan mutta onneksi Kaarinalla sattui olemaan kaksi kämppää: yhdessä hän itse asusteli, toista vuokrasi muille. Nyt Helmi ja Topi siis olivat suojassa appivanhemman armosta.
– Miten täällä menee? Kaarina asteli keittiöön, avasi kaapin ja nosti sieltä kupin kuin kotikissa.
– Ihan normaalisti, Helmi mumisi ja siirtyi olohuoneeseen anopin perässä.
Kaarina mittaili Helmiä silmillään. Jotain oli pielessä Helmi näytti harmaalta ja vaisulta. Eihän Kaarina ollut koskaan erityisemmin lämmennyt Helmille, mutta sieti tyttärenvalintaa, koska Topi oli pistänyt jalkansa maahan. Tosin salaa tai no, puolijulkisesti hän naureskeli miniälle aina kun vain pystyi.
– Oletko kunnossa, Helmi? Tuo sun olemus ei nyt oikein vakuuta!
– Kaikki kunnossa, – Helmi jupisi taas.
– Onko enää muita sanoja kuin ‘ihan ok’? Merisääkin vaihtuu useammin.
Helmi kohautti hartioitaan. Totuus oli, ettei hän voinut oikein hyvin, mutta ei aikonut kertoa asiasta Kaarinalle. Parempi pitää some hiljaa.
– Mitä aiot tehdä tänään? Kaarina jatkoi kyselyä.
– En tiedä vielä, ehkä käyn kaupassa, joku peruspurkki unohtui ostaa. Sitten pitäisi taas tehdä töitä.
Kaarina nyökkäili silleen tietävästi. Hän tiesi, että Helmi naputteli tilinpäätöksiä etänä, eikä se oikein herättänyt jännitystä. Jutustelu kuivui kasaan kuin pulla aamuauringossa.
– Lähdetäänkö yhdessä kauppaan? Minulla on auto, voin nakata kyydillä! Eipä tässä muutakaan tekemistä.
Helmi oli ensin kieltäytymässä tiesihän hän, että kauppareissu Kaarinan kanssa tarkoitti piikittelyä ostosvalinnoista, mutta ajatellen painavia kasseja raikkaassa rännässä hän nyökkäsi.
– Se käy kyllä.
– Noniin, pistähän takki päälle ennen kuin ikkunat jäätyy.
Helmi oli valmiina alta aikayksikön, mutta silti Kaarina ehti vinoilla:
– Olisin tässä välissä ehtinyt nukkua talviunion, kun sinua odotin.
Helmi ei edes vaivautunut sanomaan mitään. Häntä oli oksettanut aamusta saakka eikä hän jaksanut vääntää vitsiä vastaan.
– Minne siis ajetaan? Vaihtoehtoja? Prisma vai S-Market?
Helmi mainitsi pari lähikauppaa ja Kaarina puski auton liikenteeseen. Totuus oli, ettei Kaarina itsekään tarvinnut kaupasta mitään, mutta vielä vähemmän teki mieli mennä istumaan tyhjään asuntoon, jossa seinät eivät jutelleet. Aviomies oli kuollut kauan sitten, ja vaikka Topi ja Helmi eivät tajunneetkaan, he olivat anopille jotenkin tärkeitä vaikka tämä peittikin kaikki tunteensa parhaansa mukaan.
– Miksi sinä ostat tuota kuraa? Kaarina mulkaisi Helmillä käsissä olleita tarjoustuotteita.
– No, kun ei ole muuhun nyt varaa, Helmi sanoi, yrittäen kuulostaa reilulta. Kai tiedät, että meillä on vähän rahaa, kun sitä velkaa on niskassa.
Kaarina kohautti olkapäitään hän oli unohtanut, tai ei ollut pitänyt tärkeänä koko velka-asiaa.
– Helmi, mennäänkö kahville? Minä tarjoan. Karkkia ja kahvia, piristää kummasti.
Naisen ei tarvinnut polkaista päätöstä loppuun asti. Juuri kun he olivat pääsemässä parkkipaikalle, Helmi horjahti ja oli rojahtaa asfaltille. Kaarina ehti napata hänet ja talutti istumaan autoon.
– Mikä sulla on? Helmi! Herää nyt!
Kaarina läiskäisi vettä kasvoille ja taputti poskille. Helmi tokeni hetken päästä.
– Ihan hyvin, olen vain vähän väsynyt. Ehkä vähän hermostunutkin.
Kaarina nyökkäili salamyhkäisesti. Hän oli alanut aavistella syytä, mutta päätti pitää arvailut omana tietonaan.
– Lähdetään kotiin nyt.
– Mutta minun piti vielä mennä toiseen kauppaan Helmi inahti vastaan.
Mutta Kaarina oli jo kantamassa kauppakasseja autoon. Takaisin kotona hän nosti kasseja hissukseen, eikä päästänyt Helmiä auttamaan.
– Mene sinä edeltä, minä kyllä pärjään näiden kanssa, hän murisi.
Kotona Helmillä lähti taas vauhtiin: piti purkaa kassit, laittaa ruoka ja alkaa naputtamaan exceleitä.
– Helmi, onko tällainen olo sinulla usein?
– Mikä? Ai se äskeinen pyörtyminen? Helmi nosti kulmaansa. Ei mitään kummempaa, joskus sellaista nyt sattuu.
Kaarina tuhisi paljonpuhuvasti ja istahti pöytään.
– Mulla oli samanlaista silloin kun olin Topista raskaana. Oksensin ja pyörryin ihan jatkuvasti.
– Ettehän te vaan… Anteeksi, mutta ei minulla ole aikaa lapsille nyt! Nehän ovat kalliita, ja meillä on velkoja.
Kaarina kurtisti kulmiaan:
– Lapsi ei ole kulu. Se on lahja, tiedätkö.
– Voidaan kenties jättää lahjat joulupukille tänä vuonna, Helmi mutisi. Ei nyt oikein nappaa.
– Jos lapsi on jo tulossa, se on siinä sitten.
Helmi puhahti ja totesi:
– Kaarina, en ole raskaana! Ei kannata arpoa.
– Älä minulle huuda! Jos kerran olet huolissasi, tee testi ennemmin kuin murjotat.
– Tulitko muuten vaan tänään tänne aukomaan päätä?
– Helmi, kiitos muuten että vein sinut kauppaan ja pidin pystyssä, kun näytti, että kaadut kuin jäälyhty. Tee testi ja puhu Topin kanssa, kyllä huominen järjestyy.
– Työtä vaan lisää, ei muuta, Helmi mutisi.
Kaarina huokaisi syvään. Jotenkin tämä kiukkuinen Helmi oli hänelle täysin vieras. Sitten Kaarina tajusi omasta kokemuksesta että hormoonit saavat aikaan mitä tahansa, ja niillä raskautta toki testataan. Hän päätti olla sanomatta enempää, sillä päässään Kaarina jo suunnitteli vauvansukkien kutomista.
– Miksi hymyilet noin typerästi?
– Jos tulisi poika, mikä nimi olisi hauska? Entä tytölle?
Helmi jäi sanattomaksi ja älähti:
– En ole raskaana! Ei nyt, kiitos! Jos teillä ei ole tekemistä, voitte mennä kotiin keittämään pullakahvit.
– No kai minä tästä lähdenkin, Kaarina virnisti. Mutta muista, että jos vauvahommat realisoituu, minä olen hoitojonossa ensimmäinen.
Helmi ei vastannut, vaan tuhahti ja nyrpisti nenäänsä.
Kun anoppi lähti, Helmi kipitti lääkekaapille. Ei hän oikeastaan halunnut lasta ei vielä, ei nyt mutta olihan se mahdollista. Ennen kaikkea, hän ei tahtonut myöntää olleensa väärässä. Ja ehkä enemmänkin, hän pelkäsi kaikkea: synnytystä, kipua, vastuuta Sitä, osaako edes olla äiti.
Helmi kaivoi kaapista raskaustestin, jonka oli ostanut kuukausia aiemmin varmuuden vuoksi ajatteli, että kai sitä nyt pitää varautua kaikelta mahdolliselta. Nyt testille tuli tarvetta.
Koko testin odotusaika tuntui vuosituhannelta, mutta lopulta Helmi käveli vapisevin käsin peilin eteen. Kaksi viivaa. Töiden deadline unohtui saman tien. Raportit saisivat nyt odottaa, sillä Helmillä oli isompi uutinen murrettavana Topille.
Illalla hän ojensi Topille testin kuin salaisen viestin.
– Mikä tämä on? Topi kysyi hölmistyneenä.
– No… minä olen raskaana, Helmi kuiskasi.
Kumpikaan ei ollut valmis, mutta Topi hymyili kömpelösti:
– Ihanko totta? Tuleeko meille vauva?
– Joo, Helmi nyökkäsi hermostuneena. Mitä me nyt tehdään?
Topi mietti hetken ja silitti sitten Helmin vatsaa.
– Alamme miettimään nimeä lauantai-illan ratoksi!
– Entä työt, velat?
– Kyllä me selvitään! Mun äiti auttaa sehän suorastaan rakastaa lapsia!
Topi istutti Helmin sohvalle ja otti kainaloon.
Helmi nyyhkäisi yhtäkkiä:
– Topi, mä pelkään. Kaikki sanoo että synnytys sattuu. Ja jos vauva tipahtaa sylistä. Jos en osaa mitään?
– Rauhoitu Topi halasi, Olemme tässä yhdessä. Me kasvatetaan uusi suomalainen ihme, ei hätää.
Helmi rauhoittui Topin sylissä ja myöhemmin illalla soitti Kaarinalle kertomaan uutisen ja tiesi jo valmiiksi, että Kaarina olisi enemmän kuin mielissään tästä uutisesta. Eikä hän ollut väärässä.
