Vapaa onni
Eetu, odota! Älä mene niin kovaa
Eetu hidastaa askeltaan hieman ja kääntyy katsomaan.
Hänen perässään polkua, joka johtaa kahden kerroksen tiilitalolle, kiirehtii Aila, kuusitoistavuotias tyttö korkeissa saappaissa, hameessa, valkoisessa lyhyessä turkistakissa ja päässään harmaa villahuivi. Sieltä pilkistää tummanruskeita kiharoita. Väri sopii Ailan vihreänruskeisiin silmiin, jotka kiiltävät kuin olisivat itkemäisillään. Tämä tekee Ailasta jotenkin avuttoman ja arkaan oloisen, tuntuu kuin häntä tekisi mieli suojella.
Tyttö liukastelee välillä, säpsähtelee, mutta ei hidasta.
Aila, älä juokse! On liukasta! Eetu kivahtaa tiukasti. Oikeesti, älä juokse. Tosin Sun kasvos hehkuu kun juokset. Kaunis olet! Et oo pitkään aikaan ollut noin iloinen. Alkaakohan sulle palata voimat?
Aila hymyilee, pysähtyy viereen, Eetu ojentaa kätensä ja Aila tarttuu siihen napakasti, iskee pojalle silmää.
Mitä sä oikein halusit? Eetu kysyy ympärilleen vilkaisten, painaa Ailan poskea nopeasti. Sun äiti kyllä kielsi meitä olemasta yhdessä, uhkasi piiskalla Eetu huokaisee muka katuvaisena.
Aila vakavoituu hieman, katsoo alas ja puristaa salkkunsa kahvaa. Mutta hymy palaa nopeasti.
Eetu, eihän ne mitään tee! Ne vain pelottelee! Lähet kanssani tänään elokuviin, jooko? Mä ostin jo meille liput, kato!
Aila riisuu toisen lapasen, ojentaa kämmentään jossa kaksi lippua.
Eetu ottaa molemmin käsin Ailan lämpimän kämmenen, silittää sormia.
Leffaan? No En tiedä Mullahan olis hommia, Eetu mutisee, muttei vakuuttavasti. Aila nyppää kätensä pois ja pistää lapasen takaisin käteen. Mutta kun kerran kutsut, mennään, hän hymähtää ja kyselee:
Mikä leffa? Ei oo taas mikään rakkausjuttu?
Ei, sotaelokuva. Veikko kävi, sanoi että se on jännä! Aila ravistaa päätään. Mä pelkään yksin mennä, ja kaverit ei halua.
Veikko taas No höpö höpö, pyydät sitä sitten mukaan, sehän suostuu aina! Eetu kohottaa päätään ylpeästi. Jos sitä kerran kuuntelet niin
Veikko on Ailan luokkatoveri, aika fiksu tyyppi, joka tuntee vetoa kaikenlaiseen oppimiseen. Ei potki palloa, ei tee tyhmyyksiä, vaan lukee ja pärjää, ja pyörii Ailan ympärillä. Tämä ärsyttää Eetua, mutta kilpailijaksi Veikosta ei silti ole. Aila tykkää eloisista, kiinnostavista pojista kuten Eetu.
Vaan nyt Eetulle matkustaminen Ailan perheen luo on kielletty, Veikosta taas on tullut melkein “oma poika”. Ailan äiti, Leena, ottaa Veikon aina vastaan lämpimästi
En mä ketään muuta kuuntele! Aila äksyilee. Mä pyydän sua, joten muita en kaipaa. Etkö tuu nyt?
Hän punastuu ja siristää silmiään.
Eetusta se tuntuu hyvältä. Hän nyökkää.
Mennään vaan. Hän pelkää Eetu murahtaa leikillään. Entäs minä sitten? Taas sitä jännittää niin että yöllä varmaan huudan ja mummo säikähtää!
Hän virnistää Ailalle, joka nauraa takaisin, heiluttaa kättään:
Et sinä mitään pelkää! Nähdään sitten elokuvateatterilla seitsemältä. Nyt on pakko mennä. Äiti pilkkoo kaalia keittiössä, täysi tohina päällä. Mennään.
Aila kääntyy ja kipittää kotia kohti.
He asuvat samalla kadulla, vain kahden talon päässä Eetusta. Aila on kasvanut Eetun kanssa, he ovat ajaneet variksia pensaista, kiivenneet tuomipuihin hakemaan marjoja joita äiti olisi kieltänyt syömästä, sylkeneet siemeniä kilpaa kuka pidemmälle. Eetun kanssa mentiin kouluunkin, vaikka poika on kaksi vuotta vanhempi. Toiset tytöt olivat kateellisia kun niin komea ja reipas poika vähän kuin kantoi Ailaa sylissä, muttei Aila tajunnut siinä olevan kummallisempaa. Eetu on ollut aina mukana, miksei siis kiinnittäisi Ailaan huomiota? Se että kantoi sylissä
Edellistalvena hiihtolenkillä Aila sai yllättäen huonon olon; alkoi pyörryttää, mustia pisteitä tanssi silmissä. Hän kaatui, murtui jalka. Lumihangessa vatsanalueella kipu jyskytti, hiki valui pitkin selkää ja kaikki kipu tuntui olevan kaikkialla jalassa ja rinnassa, kuin tiukka remmi olisi kiristänyt. Aila on aina lapsesta asti pelännyt kipua; puuntaimenkaan ottamista sormesta piti äidin houkutella pitkään. Ja nyt koko jalka
Eetu oli jälleen paikalla olihan Ailan huudot tutut koko kadulla. Lapsena Aila itki koko talon kuuluville, ja Eetu tuli aina apuun. Nyt hänen äänensä on pehmeämpi.
Kun Eetu kantoi Ailan kotiin, jalka turposi ja kenkä piti leikata rikki. Aila puristi Eetun olkapäätä niin, että jäi naarmut, mutta Eetu kesti, ei voihkinut.
Sairaala-auto tuli ja vei Ailan. Lääkäri sanoi, että jalasta selvitään, mutta sydän on heikko, kirjoitti latinaa täyteen potilaskortin. Sitten pidettiin pitkään osastolla, lopulta kotiin.
Kevät alkoi jo, kun Aila vasta heräili eloon.
Jalka kykeni, mutta kutitti ja särki. Aila kiukutteli, itki, kinasteli äidin kanssa kaikesta, mutta iloksi Eetun tullessa unohtui kaikki. Hän keksi aina jonkun jutun: levitti sängylle, missä tyttö makasi, maailmankartan ja liikutteli sen päällä paperiveneitä tai puisia autoja. He matkasivat kuumiin maihin, ajelehtivat jäälautoilla, viiden minuutin päästä teetä jossain mökissä Uralin takana. Sitten toi rakennussarjan, tehtiin yhdessä. Tai piirsivät lehtijulisteita…
Sitten kun pääset tuosta, Eetu viittasi kipsiin lähdetään jonnekin porukalla. Minne haluaisit?
Aila kohauttaa olkiaan.
Pihalle haluaisin, mutta äiti ei päästä. Tarvitsisin rauhaa, muuten sydän tekee jotakin. Ehkä unohtaisin jo kävelemisenkin
Höpö höpö! Eetu sanoo päättäväisesti. Treeniä se vain kaipaa! Mulla on pappa, Mikko, asuu Karjalohjalla, tuli sodasta liki rampa, jalka ei toiminut. Mut sitten joku lääkäri luennoi, teetätti jumppia ja kohta ukko käveli taas! Kyllä tiede kehittyy. Sinullekin löytyy apu, näet vielä! Mutta älä luovuta. Liiku nyt, etana! Liiku!
Hän nappasi nuken, juoksi sen kanssa, Aila kolkutteli kepeillään perässä ja motkotti.
Aila, kuinka lapsellinen voit olla! Eetu ilveilee. Olet kuin mummo Kaarina torin laidalta. Tulee valittamaan vaivojaan… Nenä pystyyn! Vielä me tanssitaan!
Aila! Heti makuulle! Eetu, mitä sää siellä höyräät! äiti, Leena, paukkaa sisään. Tiedät ettei hän saa hermostua! Ulos nyt!
Leenatäti! Eetu koittaa selitellä. Sula kala tulee sun typystä! Ei voi laittaa sänkyyn eläväistä ihmistä! Kyllä pitää elää, elää niinku muutkin!
Siitä sinä et päätä. Mene nyt, Eetu. Veikko tulee, auttaa Ailan läksyissä, kun on jäänyt jälkeen…
Veikko? Se “kirjaviisas” Ehkä jäisin silti kuulemaan? ehdottaa Eetu, mutta saa nyrkin olkapäähän.
Porstuan ovella Leena tarttuu Eetua niskasta:
Kuulehan poika! Pysyttele pois täältä neuvojesi kanssa! Ailalla on vakava sairaus, ei mitään saa tehdä eikä edes lapsia, sillä ei selviä synnytyksestä! Niin lääkäri sanoi. Haluan katsoa tytärtäni, että jää eloon, ymmärrätkö? Äläkä kerro tytölle mitään, hän haaveilee isosta perheestä Nyt se unelma meni.
Leena purskahtaa itkuun ja viittoo portille päin.
Eetu tajuaa vasta omalla pihallaan, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Aila invalidi Oikeasti…
“Kuolee jysähti päässä. Entä jos vaikka tänään?”
Mummo Hilma seisoo portailla ja ihmettelee, kun Eetu riisuu takin, paidan ja heittää päälleen ämpärillisen jäistä vettä.
Eetu! Älä! Vilustut vielä! Hilma kiirehtii hakemaan pyyhettä.
Eetu ravisteli päätään. Ajatukset viilenevät.
“Ei niin voi olla! Koko elämä on edessä! Ja elääkin vielä; onnellisena! Minä sen lupaan!” polkaisee hän.
Mummo Hilma kuulee hänen mutisevan, mutta ei saa sanoista selvää
Eetu, älä rymyä, lattiat tärisee! Mene nukkumaan, on myöhä jo! Hilma huikkaa.
Joo joo, juon teetä ja menen heti. Hyvää yötä mummo. Nukuppas hyvin.
He asuvat kahdestaan. Vanhemmista Eetu tietää vähän ehkä kadonneet tai kuolleet. Hilma puhuu sekavasti, ei halua kertoa että Eetun äiti jätti hänet ja isää ei kukaan tunne
Ailaa kuljetetaan lääkäreillä. Leena-mamma kantaa lääkäreille tuliaisia, “kaikki omasta puutarhasta”, kunhan sanottaisiin, että Ailan voisi parantaa. Ihmettä ei silti tapahdu.
“Tällä hetkellä emme osaa tätä parantaa”, lääkäri levittelee käsiään. “Ehkä tulevaisuudessa, mutta nyt täydellinen lepo, ei mitään hermostuttavaa. Ei ole syytä itkeä näin elää tuhannet!”
Tietysti, lepo Leena nyökyttelee. Veikko, Ailan ystävä, on järjestänyt lukemista, lenkkeilyä.
Mamma! Aila punastuu, nolostuu liiasta höpötyksestä.
No mitä? lääkäri hymähtää. Oikea nuorimies teillä siinä! Poimikaa hänet! Kaikki miehen ainekset!
Niin Aila elää nyt jokainen askel pelottaa, äiti tarkistaa ettei hän jäädy, ei hikoile, ei juokse eikä hypi…
Elokuvateatterissa on tukalaa, haisee tupakka. Aila takertuu Eetun käteen ja katsoo elokuvaa lopulta itkee hiljaa hänen olkapäähänsä vasten.
Ei Aila, kaikki menee lopulta hyvin! Eetu kuiskaa, silittää Ailan tukkaa.
Mutta salista murahdetaan, että olkaa hiljaa.
Eetu, en voi hyvin. Mennään ulos, Aila pyytää.
Mennään vaan!
Kaksi tummaa hahmoa peittää hetken valon. Valo käy käytävältä; sitten taas on pimeää.
Aula on kirkas ja häikäisee silmiä.
Istu, käyn hakemassa vettä, sanoo Eetu.
Lipuntarkastaja katsoo paheksuen:
Niin nuori! Ootteko naimisissa? Mihin tämä nuoriso on menossa
Varmaan luuli Ailan olevan raskaana.
Ei vielä, mutta pian! Eetu ilmestyy Ailan viereen.
Mitä? Aila kyselee hämillään, sydän hakkaa. Lasketko leikkiä?
Hän tarttuu Eetun käteen ja katsoo suoraan silmiin.
En mä leiki. Halusin puhua myöhemmin, mutta mä lähden inttiin vähän ajan päästä. Sitten kun palaan, mennään naimisiin! Lupasin näyttää maailmaa ja Eetu sekoilee. No, ainakin ne pingviinit vielä joskus!
Aila nyökkää:
Niin.
Ja minä hoidan sinut terveeksi. Etsin parhaat lääkärit, maksan mitä pitää. Sitten voidaan vaikka saada lapsi! Eetu innostuu. Hän haluaisi suudella Ailaa, mutta lipunmyyjä tuijottaa niin, ettei oikein kehtaa.
Juot veden ja mennään ulos! Eetu sanoo, tarttuu tyttöönsä, mutta Aila irrottautuu.
Enkö mä saa saada lapsia ollenkaan? Aila katsoo syvälle silmiin.
Eetu hämmentyy. Leena oli pyytänyt olemaan kertomatta
Ei siitä nyt Katsotaan! Pitää olla varovainen. Mennään kävelylle.
Aila nyökkää, antaa Eetun pukea takin päälleen, kävelevät ulos. Sitten Aila katsoo poispäin, puree huultaan. Hän on jollain tapaa “vajaa” Ei koskaan kunnolla nainen? Miten näin voi käydä?
Eetu keksii piristää. Veivät Ailan Kaisu Salomäelle, joka antaa heidän ajaa mopollaan. Ailalle kypärä päähän, istumaan Eetun eteen, tarkasti että Eetu ajaa varovasti.
Mopo kulkee rauhallisesti, Aila tuntee, miten Eetu pitää häntä vyötäröltä varoen, käsi myötäilee. Hänestä tulee lämmin, huimaa. Muut huolet katoavat vain tämä tie, Eetu, hänen kädet, hengitys, moottorin ääni…
Yöllä Ailalle kutsuttiin lääkäri, tuli piikki.
Miten ette pidä lapsesta huolta?! lääkäri moittii eteisessä. Kohta pääsykokeetkin ja pian jännittää liikaa!
Aila selittää katselleensa jännittävää elokuvaa, se menee kyllä ohi…
Oliko Eetun kanssa? äiti kysyy terävästi kun lääkäri on lähtenyt.
Joo. Eetu on hyvä, kertoo mulle aina totuuden kaikesta. Siitäkin ettei mulla etteivät lapsetkaan onnistu.
Aila alkaa taas itkeä.
Voi sitä poikaa! isä, Antti, puristaa kämmeniään nyrkkiin.
Älä isä! Eetua älä satuta! Se on paras! Sun Veikkosi ei pärjää sille!
Nukkumaan nyt! Antti murahtaa, sammuttaa valot, taluttaa vaimon pois. Eetullekin tuli armeijakutsu, kohta rauha palaa!
Leena ei päästä Eetua enää lähellekään, syyttää kaikesta, ei puhu.
Mutta minä en luovuta. Me elämme vielä onnellisesti! Ja minä parannan hänet, kuuletteko?! Miksi pidätte tytön vankina, jarrutatte nuoruutta! Hän kuivuu pois, jos ei saa elää! Ennen lähtöään Eetu yrittää Ailan ovelle hyvästelläkseen, mutta Leena ei päästä. Päästäkää, muuten tulen ikkunasta!
Antti ilmestyy ovelle haulikon kanssa.
Aiotko ampua mut, Antti-setä? Aivan sama. Yksi nuori mies enemmän tai vähemmän Eipä mulla ketään muuta ole kuin mummo Hilma. Jos kuolen, sanotte Ailalle, että lähdin. Eikä tarvitse enää murehtia, eikö?
Eetu seisoo pää pystyssä, haulikko painuu rintaan. Leena kauhistuu.
Antti seisoo, katsoo poikaa, laskee lopulta aseen.
Hölmö poika. Ehkä armeija tekee miehen. Mene jo. Aila nukkuu, en anna herättää. Mene nyt mummosi vuoksi.
Vanhemmat ovat päättäneet kädenkäänteessä, että kaikki on Eetun syytä. Hän vei Ailan hiihtoretkelle, hän opetti ajamaan. Hänen syytään kaikki.
Älä huoli, Leena, ehkä armeija vie mennessään pojan, unohtaa koko Ailan. Käy katsomassa ettei Aila kuullut.
Leena hiipii tytön huoneeseen. Hän ei huomaa, miten Aila, paljain jaloin, seisoo ikkunassa ja katsoo Eetun perään.
Käänny! Käänny nyt! huutaa ajatuksissaan.
Eetu kääntyy, esittää oikovansa lippistä, mutta vilkuttaa silti Ailalleen pienen tervehdyksen. Aila tajuaa…
Eetu palaa vasta neljän vuoden päästä. Aila ei tiedä, mitään ei kerrottu, mutta Eetu on lähetetty rauhanturvaajana ulkomaille, ilmoitettu kadonneeksi. Hilma-mummo kuolee, Eetua odottamassa. Ailaa ei päästetä hautajaisiin, käsketään vain opiskelemaan.
Kaikki kirjeet, jotka hän lähettää Eetun yksikköön, katoavat.
Ei oo vastannut? postin jakaja, Anna, kysyy kun Aila tulee postille. Taitaa olla kiire… Tai ehkä ei halua… Mutta katso, tuolla Veikko tulee, akateemisen näköinen, etsii varmaan sua!
…Hän palaa syksyllä. Tyhjä talo ottaa vastaan pimeydellä ja kosteuden hajulla. Katto vuotaa, seinissä ruostetäpliä. Sohvalla yhä Hilman villahuivi, kulmassa tummentuneet ikoneja.
Eetu istuu pöydän ääreen, sulkee silmät. Kaikki näyttää samalta mutta ei kuitenkaan tai ehkä hän itse on muuttunut.
Valvottuaan yön, Eetu lähtee Ailan talolle. Pihalla Leena ripustaa pyykkiä.
Leena-täti! Eetu huikkaa ja heittää tupakan pois. Olette samanlainen!
Eetu tuntee kuin olisi ollut poissa ikuisuuden.
Kuka siellä? Leena siristelee silmiään.
Minä se olen, Eetu. Saanko tulla?
Hän ei odota kutsua vaan astuu portista samalla vilkuilee Ailan huoneen ikkunaan, mutta verhot ovat tiukat, kukkaruukutkin kadonneet.
Aila on muuttanut pois, Eetu. Ja sinä olet elossa? Leena vetää huivia tiukemmin, ei ole oikein iloissaan. Palannut? Noh Niin ne asiat menee…
Minne muutti? Eetu tuijottaa alta kulmien, aikoo sytyttää uuden tupakan, mutta jättää.
Tampereelle. Veikko pääsi sinne yliopistoon ja lähtivät yhdessä.
Mitä Veikko tähän liittyy?
Niin että ovat naimisissa. Aila ei halunnut jäädä tänne enää, sanoimme että sinä olet kuollut. Sitten päättivät mennä, siellä Veikolla on sukulaisia. Kirje juuri tuli että hyvin menee, Aila on yliopistossa myös. Veikko on huolehtinut koko tämän ajan, kun Sinua odotettiin, mutta kun Hilma-mummosi haudattiin, Aila lyyhistyi, taas tarvittiin lääkäriä Mutta Veikko auttoi. Että Eetu, Leena hellittää ja silittää hänen olkaa. Hän on vanhentunut. Älä etsi heitä. Anna heidän yrittää olla onnellisia, jooko?
Hän katsoo pyytävästi, kohauttaa olkapäitään.
Aila ei koskaan rakastanut sitä kilttiä Veikkoa! Eetu naurahtaa ja sylkäisee.
Ennen ei, mutta kun sinua ei ollutkaan, hän järkevöityi. Veikon kanssa on turvallista. Minä pyydän, älä enää tule hänen elämään.
Eetu ei sano mitään, kääntyy ja lähtee. Polina menee sisälle, mies lukee pöydän ääressä. Veikkokin on opettanut myös häntä lukemaan…
Eetu viettää viimeisen yön yksin, pakkaa vähät tavarat reppuun, naulaa laudat ikkunoihin ja lukitsee portin. Käy vielä Hilman haudalla, jättää hopeisen ristinsä siihen.
Anteeksi, mummo Hilma…
Ja lähtee…
Eetusta tulee kova, päättäväinen, hän ei tunnusta sanaa “ei”. Hän tekee riskialttiita juttuja, raivaa tietä, väliin epäreilustikin isolla rahalla, mutta aina muiden puolesta. Hän on bisneksessä ensin autonosia, sitten antiikkia, sitten ruokakauppoja ja jälleenrakennusta. Hän etsii.
Ailan löytäminen ei olisi vaikeaa. Tampereella, yliopisto, Veikko fiksu jätkä sellaiset eivät katoa. Hän ei etsi Ailaa, vaan mahdollisuuksia.
Noin kahdeksan vuoden “yrittäjäelämän” jälkeen Eetu löytää kontaktit lääkinnällisvälineiden tuottajiin ja sitä kautta maailman huippulääkäreihin.
Miksi sua nää sydänasiat niin kiinnostaa? Romppainen, kardiokirurgi Helsingin yliopistollisesta kysyy.
Ei mitään. Haluaisin vain auttaa erästä ihmistä että eläisi… nainen tunnen hänet lapsesta saakka. Sairas sydän. Diagnoosi tarkentuu.
Sitä pitää kyllä tarkentaa. Kymmenen vuotta vanhat tiedot eivät auta. On uusia mahdollisuuksia, mutta pitää olla tuoreet testit. Sopiiko?
Eetu nyökkää, poimii laukkunsa, sulkee oven.
Käytävä hiljenee, vain siivoajan askeleet kolahtavat…
Missä meet? Iris kysyy kylpyhuoneen ovella, kietoo aamutakin tiukemmin. Eetu tuulettaa aina, haluaa raikasta ilmaa. Kello on viisi, lähdet taas?
Eetu kohauttaa olkiaan.
Anteeksi, en halunnut herättää. Pitää lähteä. Kaksikolme päivää. Älä odota. Hän vetää Iriksen syliin, suutelee ronskisti. Odota! Ja jos joku soittaa, kerrot ettet tiedä milloin tuun. Ja älä ota ketään kotiin, selvä?
Iris nostaa kädet kuten antautuisi, nyökkää, lähettää lentosuukon.
Totta kai. Mutta söisit edes aamupalan?
Ei ehdi. Anteeksi.
Ovi sulkeutuu. Iris kuulee hänen saappaiden kolinan portaissa…
Hän tietää ettei Eetu ehkä rakasta. Tämä ei peittele sitä, ei puhu suurista tunteista. Mutta jotenkin heillä on hyvä olla. Eetulla on nainen rinnallaan, Iriksellä komea ja varakas mies. Mitä muuta voisi tällä vaikealla maailmalla vaatia?
Herra Eetu, arvostamme tarjoustanne laitehankinnoista, mutta potilastietojen kaivelu on eri asia! Ravintolan pöydässä vastapäätä istuu pieni ja hermoileva mies. Hän puree kynsiään, vaikka koettaa taas laskea kädet alas. Tämä on tarkastus, eikö? Mistä tulette? En minä paljasta… Enkä tunnista ketään Aila Lemminkin nimeä… Niin, laitteista puhe johtaa ylilääkäriin. En tiedä mistään.
Mies hermostuu, otsa hikeä täynnä.
Rauhoittukaa nyt, Juhani! Eetu nauraa. En ole “kenenkään tarkastaja”, toimitsen vain omissa nimissäni. Mitä pyydätte tiedoista? Osaatte kyllä pyytää. Ei ole rahasta väliä. Ymmärrät, että Aila on vanha ystävä, tunsimme jo lapsena… Häntä ei päästetä minnekään, vain lääkitys ja testit, muka turvassa. Hän kyllä käy töissä, mutta muuten istuu vain kotona. Hänestä ei ole tullut muuta kuin varjo. Mies ryyppää hänen voimansa. Oikeasti hän saa kaiken: asunnon, auton. Mut Aila ajaa töihin bussilla. Loman aja mies yksin matkalla, Aila jää kotiin, ei voi matkustaa. Niillä on poika. Eipä olisi saanut lapsia, mutta mies halusi perillisen. Aila synnytti, nyt poika saa käydä läpi oppikomennon. Poika on terve, mutta elää kuin vanhus. Veikko itse taas pursuaa terveyttä, kaikki kustannetaan Ailalla. Veikko saa maitoa, mutta juo senkin kahvissaan. Hullua.
Eetu puhuu hitaasti, vaikka haluaisi huutaa. Mutta ollaan ravintolassa, on käyttäydyttävä.
Olet vaarallinen mies, Eetu, vaarallinen! Juhani kuiskaa ja tärisee, sitten heristää laihaa sormeaan. Sotket muiden elämää. Haluat rikkoa maailman jota et tunne! Se on rikos!
Rikos on naida sairas hyötyäkseen! Eetu murahtelee. Minä en piittaa hänen maailmastaan! Säälin Ailaa ja poikaa! Jos annat nähdä tiedot, toimitan laitteet. Sinä saat rahan. Tee hyvä diili ja pelasta oma perheesi samalla. Vanhempasi pääsee helpommalla, usko pois. Mennään puhumaan ulos.
Ulkona tuuli repii pipoja ja heiluttaa huiveja.
Kuinka paljon? Juhani kysyy.
Eetu sanoo summan. Juhani nyökkää, ojentaa paperit salkusta. Hän on tuonut ne oli vain “rumuttamista” ja hinnan nostoa. Eetu hymyilee, sujauttaa kirjekuoren laukkuun.
Kiitos. Laitteet saapuvat pian.
Eetu taputtaa Juhania selkään ja poistuu
…Aila Lemminki kulkee hitaasti kujalla. Hän ei mieti mitään. Huomenna taas lääkäri, ihan tyhmä aika, piti pyytää töistä pois. Illalla Valtteri-pojan vanhempainilta, Veikko ei pääse. Ensi viikolla Veikon vanhemmat tulevat kylään, tulee järjestelyä Tekemistä riittää. Nyt pitää vain mennä ja hengittää. Se tuntuu hyvältä.
Ohi päräyttää mopo, kyydissä poika jonka vyötäisillä tarraa tyttö. Aila hymähtää, muistaa miten ajoi Eetun kanssa vesiroiskeet, naapureiden talot vilahtaa.
Aila! kuuluu ääni, pysähtyy. Aila, hei!
Hän kääntyy. Eetu…
Mun pitää puhua sun kanssasi. Se on tärkeää ja heti! Hän vetää Ailan penkille. Missä voitaisiin istua rauhassa?
Eetu Eetuli Aila kuiskaa, silittää pojan olkapäätä, kasvoja. Mummo Hilmakin olisi ollut ylpeä
Aila itkee, Eetu halaa häntä tiukasti mutta varoen. Hän on turva, hän on aina ollut Ailan tukena Aila tietää sen nyt.
Mennäänkö kahvilaan? Eetu ehdottaa.
Miksi? Mennään meille. Veikko ja Valtteri ovat kotona, Valtteri on meidän poika, tapaamme hänet.
Mulla on sulle asiaa, tämä liittyy vain suhun.
No jos tuolla on ruokala, mennään.
He istuvat, Eetu miettii pitkään mistä aloittaa.
Aila, sun pitää lähteä nyt minun kanssani. On hankittava paperit, luvat.
Minne? Aila hämmentyy.
Oon löytänyt sulle siis mun kaveri, hyvä lääkäri Romppainen maailmalta sen joka osaa parantaa sun sairauden. Tarvitaan operaatio. Sitten voit taas elää niin kuin kuuluu! Ja Veikko ei enää voi pitää sua vankina, syynata verikokeilla.
Ei hän vankina pidä, vain suojelee, Aila pudistaa päätään. Sinä luulet liikaa pahaa.
En usko, minä tiedän Tieän kaiken. Lähde, jo kaikki maksettu, odottavat sinua. Erinomaiset lääkärit, huipputiimi.
Odota. Kerrotko itsestäsi? Oletko naimissa? Mitä teet nykyään? katkaisee Aila. Tiedätkö, et tunnu enää samalta… mutta sopii sulle.
Millaiselta mä näytän? Eetu kysyy karheasti.
Jotenkin arvoituksellinen. Hiukan pelottava. Et kai ole rikollinen?
Kaikenlaista on ollut. Aloitin “pienestä”, sitten kasvoin bisneksissä. Nyt olen toimittaja ja osaan jo englantia.
Hyvä. Valtteri treenaa sitä nyt, Veikko palkkasi opettajan. Oletko käynyt vanhalla kotonasi?
Ei siitä Nyt ei sillä väliä! Aila, sinne on kaikki järjestetty. Ota sairasloma, minä hoidan.
Eetu kiirehtii sanoissaan, kuin pelästyen että joku keskeyttää.
Aila? Valtteri odottaa ruokaa, ja sinä istut kahvilassa, Veikko tulee heidän pöytäänsä. Myöhästyin töistä, näin sinut. Ja Se on Eetu? No mutta…
Veikon kasvot jännittyvät, hän tarttuu vaimonsa käteen.
Odota Veikko. Eetulla oli ehdotus, en ehtinyt kuunnella…
Aila tunne, että jotakin pahaa tapahtuu, pelkää jo valmiiksi.
Nyt ulos! Aila, ulos raittiiseen ilmaan, nappaa tabletti! Veikko hössöttää, Eetu seuraten perässä.
Kotona on viileää, haisee keitto. Valtteri katsoo kiinnostuneena tulijaa.
Eetu, mies sanoo ja ojentaa kättä.
Poika kättelee, katsoo kysyvästi isäänsä.
Valtteri, syöt huoneessa, meillä on juttelua, Veikko sanoo.
Aila tuo tarjottimella ruokaa pojalle ja suukottaa päätä.
Mitä sulla on asiaa? Mikä sinun elämä nyt on? Veikko käy isännäksi, pyörii keittiössä, istahtaa ja levittää jalkansa.
Aila, anna Eetulle lihapulla, hän murahtaa, pistelee ruohosipulia suuhun.
En ole naimisissa. Olen löytänyt Ailalle hoitopaikan ulkomailta. Siellä voidaan tehdä sydänoperaatio, se on harvinaista nyt, mutta onnistuu! Palvelu, hoito, kaikki järkätty! Elämä palautuu entiselleen! Eetun silmät loistavat.
Aila, viet Valtterille teetä.
Kun vaimo poistuu, Veikko jatkaa:
Mitäpä hän siihen sanoisi? Sinä tulet jostain, vedät ulkomaille, ties mille rahoilla, leikkaukseen. Entäs me muut? Jos sattuu huonosti, hän jää sinne, me tänne? Voin sanoa että hyvin meillä menee. Elä sinäkin omasi kanssa! Veikko sanoo matalalla ja kylmällä äänellä. Missä olit kun oli vaikeaa? Ravasit bisneksiäsi? Minä elin arkea, hoidin Ailaa ja Valtteria. Hän on minun, kokonaan. Minä tiedän, mikä on parasta. Minä
Sä selität täällä saavutuksia? No jatka vaan Eetu nousee ja tuijottaa Veikkoa. Hän ei ole esine. Hänelle pitää antaa mahdollisuus elää! Tykkäätkö ajaa hänen autolla? Kohta hän voi ajaa itse. Onpa noloa, Veikko! Hän lähtee ja muuttuu ihan toiseksi. Hän…
En mä lähde, Eetu. Jään tänne. Tämä on mun elämä. Pelkään niin kovasti, Eetu, rakas! Jos en herää enää, jos kuolen Valtteri on vielä pieni. Kyllä minä pärjään täällä.
Aila halaa Eetua, painaa päänsä hänen selkäänsä.
Mennään juomaan teetä, pojat. Meillä on pullaa ja karkkia! hän hymyilee. Ja sitten, Eetu, sä lähdet kotiin, eikö?
Eetu ei halua teetä, nousee ja lähtee. Ei edes hyvästele.
Kaduilla kulkiessaan, olkapää osuu ihmisiin, Eetu ei voi ymmärtää miksi joku kieltäytyy paremmasta elämästä? Kaikki oli jo järkätty; bisnekset, rahat, kaikki turhaan…
Hän oli rampannut klinikoita, suostutellut, selvittänyt, mutta turhaan.
“Yritit vain todistaa Veikolle, että olet parempi, että Aila lopulta olisi sinun. Mutta erehdyit. Hävisit,” vilahtaa mielessä sitten kaikki pimenee, jää vain pettymys…
…Iris odottaa häntä kotona, ei nuku.
Hei, hän sanoo hiljaa eteisessä samassa vanhassa aamutakissa. Mä tein keittoa Haluaisitko? Mielestäni siitä tuli hyvää.
Hän lähestyy Eetua, isoa, kylmää miestä, halaa tiukasti.
Mitä nyt? Eetu hämmentyy.
Pelkäsin, ettet enää palaa. Että jäät hänen luokseen…
Iris niiskauttaa ja painautuu kiinni.
Höpsö! Miten mä sun ilman? Eetulle tulee äkkiä kevyt olo kuin olisi pudottanut tonnin taakasta. Ei ole mitään velvoitetta, ei itselle eikä muille. Hän voi vain jatkaa, rakastaa Iristä, mennä hänen kanssaan naimisiin, saada lapsia Siinä heidän pieni perhe. Muut eläkööt tavallaan.
Niin yksinkertaista on antaa itselleen lupa olla onnellinen.
Iris katsoo, miten Eetu lusikoi keittoaan hyvällä ruokahalulla. Katsoo ja hymyilee, sillä nyt heilläkin on pieni perhe. Tästä Iris on varma.
