Omat säännöt

Omat säännöt

Voi Otto, kyllä on ihanaa, että tulit käymään! Irmeli Virtanen istuu vastapäätä poikaansa, nojaa poskeaan pieniin nyrkkeihinsä, ja hymyilee. Olin jo niin ikävöinyt. Syöhän nyt, syö, kultaseni. Laitanko vielä yhden lihapullan?

Otto pudistaa päätään.

Eikö maistu? äiti hätkähtää, suoristuu. Hänen pienet kasvonsa, aiemmin herttaisesti kurtussa, kiristyvät ja venyvät, kulmat nousevat. Kyllä minä samalla tavalla nämä nyt tein kuin ennenkin Ja muistutin isääsi, ettei possua sinulle laitettaisi Muistutin! Maistuuko vieras?

Irmeli hermostuu. Hän on odottanut Ottoa, kokannut kuin koko komppania olisi tulossa, ja Irmeli Virtanen komentaisi kenttäkeitintä, ruokkii kaikki, lämmittää, hellii. Ja sitten, tällainen kömmähdys poika ei pidä lihapullista…

Ei, äiti, älä nyt ala taas! Kaikkea muuta, kun vaan ei mahdu enää.

Otto asettaa varovasti pikkuruisen haarukan lautaselleen, aivan liian hentoinen hänen karhunkokoiseen käteensä, suoristaa lautasliinan, joka sekin on kuin lapsen nenäliina. Äiti on pikkuinen, Otto taas pitkä ja tukeva kuin perinteinen suomalainen jääkiekkoilija. Hän on tullut isäänsä, Kaleviin: suuri, jyhkeä mies. Irmeli on heidän rinnallaan aina näyttänyt tytönhupakolta.

Kaikki oli taivaallista, kuten aina! poika nousee, tulee halaamaan äitiä hartioista, kuin laittaisi lämmintä takkia tämän ylle. Irmeliin leviää rauha, lämmin turvallisuus. No niin, kerro nyt sitten mikä sinulla oli mielessä. Sano äkkiä, pitää lähteä. Olin menossa kauppaan Ainon kanssa, meidän pitäisi ostaa Rasmukselle vaatteita.

Aino, jonka Otto kutsuu usein vanhahtavasti Ainoksiki, on hänen vaimonsa tarkka, järjestelmällinen ja kaunis nainen.

Otto ihastui häneen ensisilmäyksellä, melkein törmäsi valopylvääseen kadulla, kun jäi tuijottamaan. Otsaan tuli haava, verta valui kunnolla. Aino säikähti, silmät pyöristyivät ja suu jäi auki. Otto seisoi nolo ja hieroi pylvästä, pelkäsi rikkoneensa senkin…

He menivät yhdessä ensiapuun. Aino, nuori ja viaton, kyseli koko matkan, huimaako päätä, piteli Ottoa käsikynkästä. Miten Otto olisi voinut vastata muuta kuin “kyllä huimaa”, kun vieressä on tuollainen Aino, kauneus vailla vertaa…

He menivät naimisiin. Nyt heillä on poika, Rasmus. Aino työskentelee puheterapeuttina, pitää asiakkaita kotonaan, mikä on kätevää ei tarvitse juosta vieraisiin asuntoihin, jää aikaa omille kotihommille. Otto vie joka aamu Rasmuksen kouluun ei mihin tahansa, vaan kunnon luonnontiedelukioon, jonka paikan Aino pennusti Rasmukselle. Elämä sujuu mukavasti, rauhallisesti, rakastavasti, huolehtien ja hitsautuen yhteen arjen askareissa.

Miksi Aino ei tullut? Irmeli kysyy korjatessaan pöytää. Hän kyllä tietää Ainolla olevan vastaanottoa myös viikonloppuisin, mutta haluaa pitkittää hetkeä, ujostelee pyytää palvelusta.

Sanoinhan, kaksi asiakasta vielä. Rasmus siis Otto leukailee mielellään kutsumalla poikaansa nimellä ja isännällä, Rasmus Ottonpoika tekee läksyjä. No, mikä on?

Otto ottaa äitinsä kupeista hellästi kiinni, asettaa ne tiskialtaaseen kuin kristallinpalasia, kääntää Irmelin itseensä päin, katsoo silmiin. Äiti, sä pelästytät minut. Onko Kalevilla jotain? Miksi hän jumittaa olohuoneessa eikä tule esiin? Oletteko ottaneet asuntolainaa, joku huiputtanut teitä? Oletteko pantanneet asunnon, munuaisen ja muutkin elimet? Joku kiristää? Vai onko löytynyt salaperäinen kaksoseni, joka katosi synnytyssairaalasta?

Otto virnuilee ylpeänä vilkkaille letkautuksilleen. Kaikki on pirteää, iloa täynnä, kevään heleydellä.

Oman äidin merkistä Otto istuu alas, pyyhkii vatsaansa silitellen, venyttelee ja osuu kämmenellä keittiön kaapin oveen. Huoneisto on pieni, sitä ei voi kiistää… Ei niin kuin heillä, kolmio, tilava keittiö, iso parveke. Kaikille riittää tilaa. Kämppä tuli Ainon suvulta tiedemiesväkeä, jotka muuttivat maaseudulle, läheltä luontoa ja raikasta ilmaa. Asunto jäi Ainolle, ja joka syksy tulee säkkitolkulla perunaa, punajuuria, kalliita maa-artisokkia ja astrankukkia. Kaunista kuin runo! Aino saa pakettinsa aina “sukulaiskyydillä,” Stepan-enon vanhan farmarin lavalla. Miksi Stepan rakastaa Ainoa noin paljon, sitä Otto ei ymmärtänyt koskaan. Hän vain korjaa tämän autoa tarpeen tullen, ja kulkee huolettomana, palmu-shortseissa, vanhassa kämpässään.

No, sitä minun piti kysyä Irmeli vetää keuhkot täyteen ilmaa, ujostelee, työntää Oton eteen pullalautasen. Muistatko sinä vielä Maija Lempisen?

Otto jännittyy vähän, kulmat liikkuvat.

No tietty muistan, äiti! hän nyökkää lopulta. Pullat tuoksuvat hunajalta, vaniljalta, sokerilta, eikä Otto malta olla ottamatta isointa, sitä kauniilla leimalla varustettua.

Niin, kuule Maijalle, siis Maija Lempiselle, tuli lähete meidän keskussairaalaan, silmäleikkaus pitäisi tehdä En tiedä tarkkaa diagnoosia, mutta aika paha kai on

Otto syö ja kuuntelee. Muistaako Maija-tädin? Tietysti. Lapsuuden naapuri, joka hoiti Ottoa, kun vanhemmat olivat töissä. Maija Lempinen kulki aina suurissa pyöreissä silmälaseissa, silmät näyttivät laajenevan ja ripset lepattivat kuin perhosen siivet.

Ja sitten? Otto kysyy, kun Irmeli hermostuneena hypistelee pöytäliinaa, mikä on merkki siitä, että hän jännittää.

Voisiko Maija Lempinen asua teillä Ainon kanssa sen hoitojakson ajan? Vuokra ja hotelli ovat kalliita, ja edestakaisin matkustaminen on raskasta. Omaan kotiin hän ei nyt pääse Ja minä tunnen velvollisuutta häntä kohtaan, hänhän kasvatti sinut.

Otto lopettaa syömisen, ottaa ison huikan teetä, kuivaa suun lautasliinaansa, kohauttaa hartioita.

No Tuota hän mumisee. Naapuruus Maija-tädin kanssa ei oikein houkuta, pitää piilottaa palmu-shortsit hetkeksi… Ja Aino ei voi hipsiä keittiöön yöllä teelle yöpaida päällä, vaikka juuri siinä asussa hän on kauneimmillaan… Mutta jos äiti pyytää, kyllä hän auttaa. Totta kai Maija-täti voi tulla! Hän auttoi minua, nyt autan minä. Otto hymyilee. Hänestä tulee heti jalomielinen, vahva ja hyvä poika, siihen on ihana upota. Aino varmasti on ylpeä, ja äitikin. Maija-täti ansaitsee kaiken hyvän loppuelämäänsä! hän jatkaa, ja tuntee olevansa mallikansalainen.

Ja ulkona kuin Oton pään päällä syttyy aurinko, äidin silmissä yltää kirkas onni, seinällä leikkii valonpilkahdukset. Viereisen puukirkon kellot soivat, sielukin laulaa.

Ihan totta? Olen niin onnellinen, Otto! Tämä on SUURTEKO! Oikea teko, Otonen! Olen niin iloinen, että minusta kasvoi noin hieno poika.

Hän taputtaa poikaa päähän, aivan kuin silloin kauan sitten.

Aino olisi tässä kohtaa virnistänyt, imitoiden anoppiaan hän naureskelee äitinsä ylenpalttista ihailua poikaansa kohtaan.

Mutta Ainoa ei näy saa taas olla äidin pikkupoika, jota maailman tärkein nainen kehuu.

Otto raukeaa pöydän laitaan.

Mutta Mutta pitäähän minunkin kysyä Ainolta äiti kuiskaa varovasti. Otto mutisee puolihuolimattomasti, että Aino tuskin panee pahakseen, ja painautuu äidin kättä vasten olo on lämmin, uni meinaa voittaa No, minä kutsun Maija-tädin nyt tänne, eivätkö te sitten sovi miten järjestätte

Irmeli vilahtaa keittiöstä ovet heiluen, olohuoneessa isä selaa lehteä, ja Otto kaivaa kännykän, puhelin vaimolle.

Aino kuuntelee, meikkaa ja tähdätä seuraavaa ripsiväriä.

Kauanko tämä kestää? hän ääntää.

Kahdesta viikosta pitäisi riittää. Ainoliini, pitää sitä auttaa onhan leikkaus Ei ole paikkaa missä asua…

Otto, eikö sairaalassa ole osastoja, miksei Aino aloittaa, mutta Otto keskeyttää.

Joo, joo, mutta leikkauksen jälkeen pitää taas käydä lääkärissä. Ei kehtaa rampata monta kertaa päivässä. Ainoliini, olet vieraanvarainen emäntä, ja Maija on siisti nainen. Kyllä tulette toimeen

Tiedätkö Aino huokaa. En tykkää yhtään. Muistan hänet häissä. Katsoi minua ylhäältä, piti halveksuvasti. Ei pidä minusta, sinun tätisi Maija.

Ei Maija vaan Maija, pitää kyllä! Rakastaa sinua! Ja auttaa Rasmusta, hänhän…

Otto, sinun pojallasi on jo kuusitoista, miten Maija voisi häntä auttaa? Aino hymähtää, huulipunaa pyöritellen. Mutta sitten, harmissaan, laskee putkilon pois.

Kaikessa, Aino. Kaikessa! Niin kokenut ja viisas nainen. Hän on nähnyt elämää! Otto vakuuttelee. Eihän se haittaa?

Aino on vastaan, mutta ei kehtaa sanoa sitä ääneen pelkää loukkaavansa miestään.

Hyvä on. Koska hän tulee? Aino kysyy kuivasti.

Päässä rasahtaa, sitten Otto kertoo, että sunnuntaina.

Jo nyt vai? Huomenna siis? Aino vilkaisee ympärilleen ja näkee peruskaaoksen. Ihan tavallinen perhemylläkkä, mutta ei vieraille!

Eikä tätä kukaan muu koskaan ole nähnytkään. Oppilaat tulevat vain keittiönpöydän ääreen. Aino pitää ovesta huolen. Kun odotetaan vieraita, siivotaan katosta lattiaan. Toisin kuin ystävillään, Ainoa aina nolottaa kiireessä jäänyt neule tuolilla, pyyhkeet vinossa. Kaikki pitää olla just eikä melkein.

Mutta Maija kulkee pian kaikkialla! Ja hän ajattelee heti, että Aino on huono emäntä

Siisti koti on merkki siististä päästä! Aino kuulee äitinsä päässä. Ihmiset huomaavat heti järjestyksen. Ja sinä, Aino, olet sählääjä!

Aino sulkee silmänsä ja pudistaa päätään, aivan kuin äiti olisi edelleen vieressä.

Ensi sunnuntaina, Otto varmistaa.

No, sitä minäkin Aino mutisee. Menen kertomaan Rasmukselle…

Näin Aino saa edes hetken aikaa putsata, järjestää, pestä, silittää, ja kiillottaa lattiat.

Rasmus kuulee uutisen, suhtautuu siihen neutraalisti.

Älä nyt hätäile, äiti! Elämä menee omalla painollaan. Tämä on meidän ekosysteemi. Hän on uusi laji tässä biotoopissa. Jos sopeutuu, hyvä, jos ei, niin sitten ei. Tämä on luonnollista, sanoisin minä.

Ei kasveta, vaan rähjäännytään, Rasse! Eikä minulla arkena ole aikaa yhtään Ota imuri ja auta! En halua hävetä ainakaan, en hänen eikä äitinsä edessä!

Mummo Irmeli tietää kaiken kuitenkin, eikä pahemmin huoli Rasmus kohauttaa olkapäitään ja lähtee.

Ainon hermo menee, mutta jo puolen tunnin päästä ovikello soi hänen ekaluokkalainen asiakas, pyöreä, karheaääninen Matti on tullut. Matti harjoittelee motoroimaan kieltään, punastuu, ilahtuu kun Aino kehuu, mutta Aino vahtii jo ympärillä, mitä voisi vielä harjata, mikä ei kiillä…

Ikkunat! En ole pessyt ikkunoita!

Ikkunat pitää olla niin kirkkaat, ettei lasia erota ollenkaan! jankkaa äiti päässä. Hyvä emäntä pitää ikkunat kiiltävinä, eikä vaan tahri niitä…

Otto saapuu, houkuttelee Ainon pois siivoamisen pauloista, höpöttää koko matkan kauppaan, kuinka mahtava tyyppi Maija on, kuinka kasvatti häntä, Aino vain nyökkäilee.

Joo, isä, sun toinen äitisi on tulossa, tehdään siitä nyt rauha Rasmus puuttuu puheeseen.

Aino on kiitollinen pojalleen

Viikko rientää kuin joku painaisi kaasua.

Lauantaina Otto hakee Maijan, ja Aino valmistautuu vieraaseen. Rasmus lähtee parturiin, koira Harri pestään, ja ikkunat kiiltävät äidin oppien mukaan.

No Aino, kolmen jälkeen tullaan, Otto ilmoittaa. Älä hössötä, Maija-täti jännittää, ettei sotke teidän arkea.

Selvä, odotetaan kolmeksi, lounaaksi sitten.

Aino aikoo paistaa uunibroilerin, keittää perunat, tehdä salaatin ottaa vieraan kunnolla vastaan.

Seitsemältä aamulla Aino lähettää Rasmuksen Harrin kanssa ulos, menee suihkuun ja hyräilee: “Ei unta tuulikaan tuo…” Kunnes kuuluu avaimen kääntyvän, Oton ääni, viikon vieraan iloinen, hennosti ujosti pahoitteleva, Harrin haukku ja Rasmuksen huokaus taustalla.

Peili näyttää Ainoa hammasharja suussa, aamutakki päällä: juuri näin hän ottaa vieraan vastaan

Tässä sitä ollaan Otto sanoo, kun tallaa ovesta sisään, vetää perässään kirkkaanpunaista isoa matkalaukkua, ja iloisenpunaisena poskiltaan Maija Lempinen itse astuu ovesta sisään. Hän ihastelee asuntoa, kehuu sisustusta, on sivistynyt ja kohtelias. Ainon mielessä kiljuu paniikki: hän on aamutakissa, tukka sekaisin, kana on vielä raakana ja Harrilla taas likaiset tassut huono emäntä, siinä Maijan tuomio. Maija nyrpistää suutaan, astuu lattialle, ja kuraiset tassut jättävät jäljen. Aino kiitää vaivihkaa siistimään.

Tässä on sun huone, Otto avaa oven. Tee olosi kotoisaksi. Mä nappaan meille evästä. Vaihdan ensin vaatteet.

Maija kiittää, sulkee oven.

Miksi toitte niin aikaisin?! Aino sihahtaa nurkan takaa. En ollut valmis! Otto, häpäisit minut!

Otto peilailee Ainon vartaloa vaivihkaa kaapinovesta. Hän on niin kaunis…

Anteeksi, Aino, Maijalla oli tänään joku aika, joten tultiin aiemmin vain. Otto irrottaa napin Ainon mekon selästä. Noin.

Mitä varten hänellä on kaikki nuo tavarat? Aino kysyy.

Te naiset, ette ikinä osaa pakata kaupustelijoita kaikki. Otto on mielestään nokkela.

Aamiaiselle. Aino paistaa munat, Rasmus silppuaa leivät.

Maija tulee viimeisenä keittiöön, haarukoi katseellaan nurkkia. Hänelle jätettiin paikka Rasmuksen viereen.

Kiitos ruuasta, täällä on kotoisaa. Aino, muistankohan oikein, että annoin teille häälahjaksi astiaston, jossa oli unikkoja? Eikö, vai menikö muualle?

Aino kohauttaa olkapäitään. Astiastosta oli jäljellä enää katoivat sirpaleet, kun Otto pudotti laatikon portaisiin.

Otto keskittyy syömiseen. Unikkojutuista hän ei muista mitään.

Ehkä meni muualle Aino kiirehtii kaatamaan lisää kahvia.

Minulla vetoaa täällä, Maija sanoo yllättäen. Sopiiko, että vaihdan paikkaa kanssasi?

Rasmus katsoo äitiä silmät pyöreinä.

Otto nostaa rintaansa suojan lailla. Hän on turva, hän selvittää!

Aino, vaihda vaan paikkaa. Ei ole hyvä, että Maija-täti vilustuu ennen leikkausta! Ottokin tuo Ainoa lähemmäs itseään, ja istuttaa vieraan tilalle.

Minähän Otonkin pienenä kasvatin, Maija alkaa heti muistella. Sukat ja vaipat vaihdettiin monta kertaa. Ei kyllä syönyt hyvin lapsena, varsinainen haaste.

Aino vetää henkeä, Rasmus virnistaa.

Mennäpä sinä, nuori mies, tekemään läksyjä. Otto teki läksyt aina aamulla, silloin oppi parhaiten, Maija järjestelee pöytää, vilkaisee isäntäväkeen. Vähän kiusaantunut hiljaisuus.

Rasmus nousee ja poistuu.

Maija Lempinen kiittelee aamiaisen jälkeen, katoaa omaan huoneeseensa, siirtelee tavaroita, kutsuu Oton siirtämään tv:tä.

Kirjoja teillä on aika vähän, hän huomauttaa eteisessä, kun Rasmus valmistautuu jalkapalloon. Rasmukselle pitäisi antaa klassikoita, vaikka Aleksis Kiveä. Toinkin mukanani valikoiman. Illalla käymme kunnon läpikäynnin, katsotaan mitä poika tietää ja ei tiedä, Ottonen.

Jep, Maija-täti. Kunhan ei koko ajan vain futista Eihän siitä mitään tule! Otto myötäilee, iskee silmää pojalle.

Otto tietää, että Maija-täti kuljettaa kirjoja kaikkialle, kahvilaan, teatteriin, yöpöydälle. Mutta tuskin on avannutkaan niitä, tekee vain vaikutuksen. Sairaalassa väki varmasti huomaa, että siellähän on sivistynyt nainen potilaana.

Rasmus lähtee, Ottokin poistuu.

Milloin sun pitää lähteä? kysyy Aino Maijalta.

Ai minä? Yhteen pitäisi olla sairaalassa. Kertokaa, onko Rasmuksella jo tyttöystävä? Otolla oli heti yläasteelta, sellainen kiltti Riikka. Nainen kuin muovailuvaha, tekee kaiken kuten sanotaan. Vaihdatteko koiran pois eteisestä? Ja kenkäkaappi pois tieltä, muuten kompastun Noniin! Maija kopsahtaa, kengät ja Ainon avokkaat tipahtavat lattialle. Tällaisia kenkiä ei kannattaisi käyttää No niin, minä menen nyt. Kiitos, Aino!

Maija silittää Ainoa olkapäästä ja livistää hissiin.

Aino jää seisomaan, sulkee oven.

Äiti, miksi hän alkaa heti määräillä? Karkotti Harrin pois sohvalta, vaikka se saa olla siellä! Rasmus protestoi, paijaa Harri-koiraa, joka huokailee alakuloisena.

No Se nyt vaan on hänen tapaansa. Totuttu kasvattamaan. Mutta ei sitä kauaa kestä, Rasse. Kestät vaan.

Ainoa hävettää Rasmuksen ja Harrin puolesta, ettei yhtäkkiä olekaan oman talonsa emäntä. Eikä osaa sanoa pahasti tädille, joka vaihtoi hänen miehelleen vaipat!

Illalla Maija valtaa keittiön, tekee yhteistuumin kaalilaatikkoa, Otto kehuu Maijaa tauotta kuin pyhimystä.

Seuraavaksi Maija herättää kaikki kuudelta, jumpataan kotona: “neljäkymmentä-sekuntia, kymmenen lepää.” Rasmus livahtaa kouluun, Otto polkee mukana, kannustaa Ainoa.

Milloin leikkaus? Aino kysyy hengästyneenä.

Huomenna. Sitten laitetaan. Otto, tuletko sinä minua katsomaan? Maija kysyy haikeana.

Kaksi päivää vain, eihän se mitään! Otto vakuuttelee.

Viikko on stressaava. Ainon tapaamiset perutaan, lapsiasiakkaat sairastelevat. Puhelin pirisee, varikset raakkuu ikkunan takana, Maija Lempinen laulaa Olavi Virtaa. “Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja…” Maija laulaa mukana, laulaa oi erityisen komeasti. Himmeän oven takaa näkyy kuinka hän tanssii.

Aino pysähtyy käytävälle, katsoo ja huokaa…

Hän vain hermoilee, Otto selittää. Siksi kuuntelee Virtaa. Se rauhoittaa.

Illalla Maija pyytää Rasmusta lukemaan Seitsemän Veljestä, mutta poika kieltäytyy. Maija katsoo yllättyneenä, kuuntelee naputuksen sekä siitä että vierailu hermostuttaa poikaa. Rasmus paiskaa oven kiinni, Maija pyytää Ainoa paikalle. Tämä selittää puhelimeen jotakin oppilaan äidille, että kyllä käy. “Yritän järjestää, voin tulla. Ei tarvitse tuoda poikaa ihan heti.”

Ei! Maija tempaa puhelimen, ärähtää kuuluvasti: Jos haluatte, että poikanne saa parhaan hoidon puheterapeutin kanssa, tuokaa hänet tänne NYT! Muuten ette pääse enää listalle! Kuka minä olen? Ainon sihteeri. Hyvästi.

Hän palauttaa puhelimen Ainolle, katsoo ikkunasta ulos. Aino kalpenee, hengitys tihenee, kunnes räjähtää. Rasmuksenkin on tultava kuuntelemaan.

Tiedättekö mitä, Maija Lempinen?! Älkää sekoittako meidän elämää! Ja minun työtäni! Kaalilaatikkoa saa tehdä omassa keittiössä, ja ihan sama montako vaippaa vaihdoitte Otolle! Lopettakaa komentelu. Lukekaa Kiveä, urheilkaa, tehkää mitä haluatte, mutta ei tässä talossa! Harri-koira makaa sinne mihin minä sanon, ei siihen mihin te! Ja ostan purkkihernekeittoa vaikka kuinka olisitte vastaan. Tämä on minun elämäni, minun kotini, minun oppilaani ja minä päätän mitä teen. Toivon, että leikkaus onnistuu ja pääsette pian omaan kotiin. Todella toivon!

Rasmus taputtaa, Harri vikisee ja puskee Ainoa. Maija Lempinen kääntyy, ja hymyilee.

Aino menee ihan hämilleen. Hän odotti toruja, mutta ei…

Hienoa, Aino. Älä koskaan anna periksi, älä kumartele. Sano tiukasti ei, jos et halua, tietenkin jos ei ole kyse hengestä. Tykkään sinusta enemmän näin. Olen aina pelännyt, että olet liian kiltti, et osaa pitää puolta. Kannattaa oppia sanomaan ei, silloin elämä helpottuu ja mieli rauhoittuu. Kokeile elää omilla säännöilläsi. Anteeksi, menin ehkä liian pitkälle. Olin aina vähän provosoiva luonne. Otto tietää… No, älkää nyt tuijottako! Jännitän leikkausta kauheasti, siinä kaikki! Harri on tosi kiltti koira! hän silittää Harria. Haluatteko marmeladia? Toinkin omenamarmeladipussin. Rasmus, maistuuko?

Nuorimies pyöräyttää silmiään. Naiset ovat outoja, mutta näin outoja?

Ovikello soi. Matin äiti tuo pojan tunnille, saa palan marmeladia. Oppilaan äiti vetää Ainoa syrjään, pyytää ettei sihteeri olisi liian ankara.

Pitäisikö ottaa yhteyttä teidän sihteeriin? nainen kysyy.

Ei hätää. Poikanne on reipas.

Aino vilkuttaa silmää Maijalle.

Illalla, kun Otto ja Rasmus pelaavat pleikkaa, Maija asettuu nojatuoliin ja alkaa muistella Ottoa pienenä: miten tämä kerran raapi Maijan tapettia, miten Maija läksytti, Otto murjotti ja käänsi selkänsä, miten meinasi hukkua ohueen jäähän ja Maija ryömi ja sai pojan ylös. Miten Riikka-tyttö oli liian pehmeä, hän ei pidä sellaisista.

Se unikkoastiasto ei haittaa Maija lisää halkeaminen tuo onnea. Nyt teillä menee hyvin. Otto on aina rakastanut minua, antaa anteeksi… Ja sinäkin, Aino, olet ihana…

Marmeladi pehmenee lautasella, hämärä syvenee, taivaanranta hehkuu oranssia.

Pitää lähteä… Maija kuiskaa. Kahdeksaksi pitää olla jo siellä…

Otto vie Maijan autolla sairaalalle, Aino istuu vieressä, tuntee kuinka nainen tärisee.

Soitan illalla, älä väitä vastaan! Ja tervetuloa takaisin meille.

Maija nyökkää. Oli mukava asua nuorilla, hauskaa, erityisesti Rasmus on kiinnostava. Hän ei muistuta Ottoa, on suorasukainen. Mutta kuten Rasmus itse sanoo, se on hänen sisäinen ympäristönsä, kannattaa tutkia elämää, vaikka ei voi muuttaa kaikkea…