Tänään sydämeni oli raskas, kun sain aamulla lukea järkyttävän uutisen: uuden valtatien varrella, lumisessa painanteessa, oli löydetty vastasyntyneitä koiranpentuja. Niiden elämä oli enää tuntien varassa.
Pennut yrittivät sinnikkäästi pysyä hengissä, painautuen aivan tiiviisti toistensa kylkeen, jotta saisivat edes hieman lämpöä ja kestäisivät pakkasen. Vaikka kalenteri jo enteilee kevättä, Suomen talvi pitää otteessaan. Helsingissä pakkasta oli -7, mutta maantien laidassa mittari näytti -10 astetta, ellei jopa enemmän. Miten pitkään nuo hentoinen elämänkipinä olisi voinut säilyä lumikuopassa?
Lumikolo oli noin kahdenkymmenen sentin syvyinen. Pennut olivat maanneet siellä niin pitkään, että niiden ruumiinlämpö oli jo ehtinyt sulattaa lunta niiden alla. Mutta onneksi kohtalo puuttui peliin. Lähistöllä olevan autokorjaamon omistaja, Petteri, löysi pennut eikä kulkenut ohi hän kantoi ne suojaan lämpimään halliin. Petteri oli neuvoton, mutta tärkeintä oli, ettei hän jättänyt pieniä kuolemaan kylmyyteen. Olen niin kiitollinen Petterin inhimillisyydestä ja välittämisestä.
Pennut ovat niin pieniä, että sydän särkyy katsoessa. Viisi pientä elämää: kolme poikaa ja kaksi tyttöä tai ehkä neljä poikaa ja yksi tyttö, vaikea vielä sanoa varmuudella. Petteri yritti saada apua soittamalla vapaaehtoisille, mutta kukaan ei voinut ottaa pentuja vastaan. Tarhaan niitä ei voi viedä, sillä ne ovat vain parinkolmen viikon ikäisiä. Rokotuksia ei näin pienille voi antaa Suomessa koiranpennut saa rokottaa vasta kahden kuukauden iässä.
Tällaisilla ipanoilla tarha on melkeinpä tuomio he sairastuvat helposti eivätkä ehkä selviäisi. Valitettavasti kokemukseni aiemmista tapauksista viittaa samaan. Turvakodeissa, joissa olisi lääketieteellistä hoitoa, ei ollut tilaa; ainoat tutut paikat olivat juuri toipumassa Maija- ja Jere-nimisten pentujen enteriittitapauksesta.
Tämän yön pennut viettivät autokorjaamolla. Petteri kertoi, että valvontakameroiden tallenteiden mukaan eräs nainen jos häntä edes voi siksi kutsua toi pennut keskellä yötä ja jätti ne lumeen. Hän vain asteli ulos ja hylkäsi puolustuskyvyttömät olennot pakkaseen.
En voi kuin miettiä, mitä nuo pienet tunsivat, kun ne vietiin emonsa luota ja jätettiin säälittä jäätymään. Jossain oikeudenmukainen kohtalo ehkä odottaa kyseistä ihmistä. Onneksi nämä pienokaiset saivat uuden mahdollisuuden.
Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta nämä pennut saavat kunnon kodin ja lämpöä sekä ihmisen rakkautta. He ansaitsevat oikeuden elämään ei pelkästään lämpöä vaan myös sydänten turvaa.
Tällaiset hetket saavat pohtimaan, mitä myötätunto todella tarkoittaa. Haluaisin vielä kirjoittaa, että kaikkialla maailmassa pitäisi olla enemmän Pettereitä sellaisia, jotka eivät katso pois, vaan toimivat silloin kun apua tarvitaan.
