Satu lähti kiireellä töihin aamulla, kun huomasi ulko-ovella, että puhelin oli jäänyt kotiin. Hän päätti palata takaisin, astui hissiin ja… hissi jumiutui kahdeksanteen kerrokseen! Satu jäi odottamaan, että joku vapauttaisi hänet, kunnes kuuli tutun äänen käytävästä se oli hänen miehensä Matti. Matti jutteli jonkun naisen kanssa.
Rakas Elina, Matti kuiskasi hellästi. En malta odottaa, että ollaan taas yhdessä.
Tänään illalla ollaan, vastasi Elina. Tule kymmenen jälkeen.
Onko sun mies taas yövuorossa?
Koko tämän viikon on yötöissä, Elina vastasi pehmeästi. Lähtee puoli kymmeneltä ja tulee samaan aikaan aamulla takaisin. Kohta hän tulee kotiin, täytyy kiirehtiä.
Miksi tuo hissi kestää niin kauan? Matti tuskaili.
He juttelivat hissin oven edessä noin neljä minuuttia ennen kuin tajusivat, että hissi on rikki. Sitten he lähtivät alas portaita pitkin.
Keskustelun aikana Matti kiitteli Elinaa heidän yhteisistä hetkistään ja siitä ilosta, mitä tapaamiset toivat.
Aluksi Satu ei uskonut korviaan. Ei käytävässä sentään usein kenenkään miehen ääniä kuulu. Kun Elina kuitenkin mainitsi Matin nimen ja samalla paljasti myös Satun nimen, Satu tajusi: mies pettää häntä naapurin kanssa. Elina asui neljännenkymmenennen asunnon ovella.
Vieläkin hämmentyneenä Satu ajatteli: “Tässäkö se sun ‘pieni iltakävely raikkaassa ilmassa ennen nukkumaanmenoa’ on! Hyvin olet järjestänyt, mies-parka.” Satu päätti, että tämä kävely jäisi Matille mieleen loppuelämäksi.
Pian huoltomiehet tulivat ja saivat hissin avattua. Satun päässä muhi jo suunnitelma.
Kello lähestyi kymmentä, kun Matti kuten aina ilmoitti lähtevänsä “kävelylle hengittämään raitista ilmaa”.
Satu-kulta, lähden tunniksi ulos.
Mutta ulkona sataa! Satu huomautti yllättyneenä.
Sataa?
Kannattaako mennä? Jää vaikka parvekkeelle, siellä saa kans ilmaa.
Parveke ei riitä, täytyy päästä kävelemään. Sydämelle tekee hyvää.
Mutta kun ulkona sataa.
Otan sateenvarjon. Kyllä Suomessa yhden sateen kestää.
No, omapa on asiasi. Olisit vaan pysynyt kotona.
Ei kai mun tarvitse uskoa sun ennustuksiin, Satu. Mä meen nyt ja tulen tunnin-parin päästä takaisin.
Matti palasi puolen tunnin päästä tapahtui nimittäin niin, että Elinan mies oli saanut jostain vihiä vaimonsa salasuhteesta naapuriin!
Satu avasi ovensa ketjulla kiinni.
Missä sateenvarjo? Missä ulkovaatteet, kengät? Satu kysyi Matilta, oviaukosta.
Kadulla tuli vastaan jengi jätkiä! Kuvittele! Ne vei multa kaiken, jopa kengät! Äkkiä sisään nyt, mulla on kylmä.
Sun tavarat on valmiina vietin ne roskakuilun viereen. Sano terveisiä Elinalle.
Miten niin Elinalle?
Sille kasikerroksen Elinalle.
Satu sulki oven ja meni katsomaan televisiota.
Onneksi lapset ovat jo aikuisia ja omilla teillään, Satu mietti. Olisi ollut noloa nähdä tällainen.
Matti juoksi rappukäytävään ja löysi matkalaukun. Hän puki vaatteet päällensä, harhaili käytävässä hetken ja päätti ottaa taksin äidilleen.
Mutta sitten huomasi, että puhelin oli jäänyt rakastetun asuntoon. Oli pakko palata hakemaan, mutta jotta voisi pyytää Saulta apua ja niin Matti jäi puolestaan jumiin hissiin, taas kahdeksanteen kerrokseen. Juuri silloin talon sähköt katkaistiin, ja Mattikin jäi sinne jumiin, kuten aiemmin vaimonsa.
Kun sähköt vihdoin palasivat ja hissi jälleen liikkui, Satu oli jo ehtinyt lähteä töihin. Eikä Mattilla ollut enää avaimia vaimonsa asuntoon.
Matka alas rappusia toi Matin kahdeksannelle, jossa Elina odotti matkalaukun kanssa hissiä.
Onko mun puhelin sun luona? Matti kysyi.
On, ja vaatteetkin, Elina vastasi hermostuneena.
No hyvä…
He menivät hissillä alas yhdessä, mutta eri suuntiin veivät heidät Espoon taksit.
