Ilman syytä syyllinen
Otat tyttäresi ja lähdette. Meillä ei ole enää mitään yhteistä!
Mutta, Antti
Minä sanoin jo kaiken! En halua nähdä sinua enää!
Ovi paukahti kiinni ja Marja horjahti. Huone alkoi pyöriä silmissä, korvissa humisi ja jostain kaukaa tuntui kuuluvan ääni, joka muistutti niin paljon äidin ääntä, että se tuntui melkein huudolta: Et saa!
Se auttoi. Marja otti varovasti askeleen, sitten toisen, ja vajosi tuolille, kämmenet puristuneina nyrkkiin. Kipu toi hänet takaisin todellisuuteen ja ajoi sielua uhkaavan sumun pois.
Ei nyt! Ei saa sortua! Ei epätoivon syövereihin! Vaikka kuinka tekisi mieli
Et saa! Silja tarvitsee sinua. Ja Ei, siitä ei vielä nyt. Nyt on koottava itsensä, selvitettävä, mitä todella oli tapahtunut.
Mikä sai Antin yhtäkkiä kääntymään häntä vastaan näin jyrkästi? Miksi hän ajoi heidät pois? Vielä eilen kaikki tuntui olevan kunnossa
Vai oliko sittenkään?
Vihdoin ajatukset alkoivat kulkea ja Marja laski kätensä pöydälle, avasi kämmenet.
Niin! Mitä äiti opetti? Jos et tiedä mitä tehdä analysoi! Jaa asiat osiin ja käy läpi, sormi kerrallaan. Vielä parempi; ota kynä ja kirjoita!
Mutta kynät olivat toisessa huoneessa. Ja siellä nukkui Silja
Tytär nukkui aina herkästi eikä Marja halunnut herättää häntä nyt. Silja alkaisi kiukutella, itkisi ja silloin Marjan olisi mahdotonta rauhassa miettiä, mitä oikeastaan oli tapahtunut.
Täytyi pärjätä näin.
Marja vilkaisi käsiään ja puristi nyrkkejä. Kynnet, jotka eivät enää tunteneet manikyyriä, karhea iho ja pisamat, jotka ilmestyivät joka kerta kun Marja oli viettänyt päivän puutarhassa auringossa. Kuka olisi uskonut, että hän innostuisi kotitöistä ja unohtaisi kaikki ne äidin opetukset?
Marja, sinä olet nainen!
En! Olen tyttö!
Nyt vielä. Mutta jonain päivänä olet aikuinen. Ensin nainen, sitten äiti. Meidän täytyy pitää itsestämme huolta! Manikyyri, pedikyyri, siistit kädet! Sillä on enemmän merkitystä kuin kalliilla vaatteilla. Ei voi laittaa timantteja kaulaan, jos kaula on pesemättä! Ymmärrätkö?
Ymmärrän, äiti! kahdeksanvuotias Marja seisoi peilin edessä äidin huulipunalla kokeillen.
Ja tuo vielä liian aikaista! nauroi äiti ja nappasi huulipunan pois. Ei vielä punaista huulille, olet jo valmiiksi kaunis. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Kun kasvamme, valitaan sinulle sopiva meikki yhdessä.
Viimeisen lauseen Marja muisti harvoin kuulleensa äidiltään. Mutta kun kuuli, tiesi, että väittely oli turhaa. Äiti piti aina sanansa.
Aina
Marja, minä lähden. Sinä jäät nyt isoäidin luo. Näin on nyt paras.
Kuinka pitkäksi aikaa? Marjan mekko rutistui nyrkkiin, huulet painuivat kiinni ettei alkaisi päästä itkua.
Puoli vuotta. Minulle tarjottiin työpaikkaa Rovaniemeltä, eikä sinua voi viedä sinne. Parempi että jäät Turkuun isoäidin kanssa. Soitan ja kirjoitan sinulle kirjeitä.
Äiti, älä lähde
Marjan itku yltyi ja äiti menetti malttinsa.
Nyt riittää! Minulla ei ole muuta mahdollisuutta! Jos en ota tätä työtä nyt, emme pääse koskaan muuttamaan omaan kotiin! Haluan että sinulla on oma huone! Että voimme ajaa joskus Helsinkiin tai vaikka mökille! Jos isäsi olisi elossa, ei tarvitsisi pohtia näitä. Mutta nyt olen yksin vastuussa sinusta ja mummista!
Entä kummitäti Liisa! Marja pudisti päätään, ei tahtonut kuulla mitään.
Liisalla on omat vaikeutensa. Hänkin tarvitsee apua!
Auta minua mieluummin! Jää! Marjalta pääsi, ja ensi kertaa äiti katsoi tytärtään harvinaisen kylmästi.
Marja! Äidin äänestä tuli jäinen ja tyttö värähti Ei saa ajatella vain itseään! Usko pois, se on väärin! Jos koskaan et ajattele muita, kukaan ei ajattele sinua silloin kun tarvitsisit. Nyt ajattelen sinua! Haluan että sinulta ei puutu mitään! äidin ääni pehmeni ja hän veti tytön luokseen. Lupaan että tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta. Ole kärsivällinen nyt, pieni. Näin on nyt vaan mentävä.
Marjan oli vain nyökättävä, vaikka tuntui kuin kissalauma olisi raapinut sydäntä.
Hän kirjoitti äidilleen kirjeitä ja viikonloppuisin puristi puhelimen luuria itkien, kuinka odotti ja kaipasi. Aika ei koskaan tullut, ei ensimmäistä lomaa eikä jäätelöä kaikessa oli aina pieni suru mukana. Kun isoäiti viimein sanoi, että mennään lentokentälle äitiä vastaan, Marja itki niin ettei millään meinannut rauhoittua.
Äiti piti sittenkin sanansa. Hän ei koskaan enää ollut yhtä kauan poissa. Matkoja tuli, muttei enää samaa ikävää.
He muuttivat pienestä isän asunnosta suurempaan ja Marja sai oman huoneen. Silti hän viihtyi harvoin yksin, siirsi koulukirjat keittiön pöydälle ja jäi äidin seuraan illaksi. Joskus äidillä oli töitä kotiin, mutta yhdessä oleminen oli tärkeintä.
Nuoruuden myrskyt kiersivät kodin kuin varkain. Heillä ei ollut suuria riitoja äiti oli niin kärsivällinen, että Marja myöhemmin ihmetteli, kuinka paljon rakkautta pienessä naisessa riittikään. Isoäiti oli jo poissa ja äidin ainoasta sisaresta tuli vieraampi.
Miksi näin kävi, Marja ei painanut mieleensä. Kysyi kerran, sai suoran vastauksen.
Kaiken voi antaa anteeksi, paitsi petoksen.
Ketä Liisa petti?
Meidän äitiä, sinun isoäitiä. Isoäiti olisi halunnut että Liisa olisi tullut hyvästelemään. Mutta hän ei tullut…
Miksi?
Pelkäsi että pyytäisin jäämään ja auttamaan. Sehän on Liisankin vastuuta. Hän ei voinut sanoa, ettei kestä nähdä äitiämme sellaisena. Että ei pysty ruokkimaan, pesemään… katsomaan kun järki häipyy ihmisestä, joka aiemmin oli peruspilari
Mutta sinä jaksoit?! Marjan hämmästys purkautui ulos.
En minäkään olisi halunnut nähdä äitiämme sellaisena! Mutta ei ollut vaihtoehtoa, Marja! Ei koskaan! Hän oli minun äitini. Minun oli annettava kaikki, että hän saisi lähteä rauhassa, meitä lähellä vaikkei enää aina tunnistanutkaan meitä
Siksi et päästänyt minua isoäidin luo kuin hetkeksi, etten muistaisi häntä niin?
Aivan. Toivoin että muistaisit hänet erilaisena.
En muista muistan vain kuinka keitimme hilloa yhdessä. Pitää ottaa pieni lautanen, kerätä vaahto päälle ja syödä pikkulusikalla. Oli niin hyvää…
Liisa ja minä teimme samaa lapsena
En ymmärrä, miksi teistä tuli niin erilaisia?
Niin vain käy, Marja. Äiti varjeli Liisaa paljon, kun hän sairasteli lapsena. Ehkä hänestä tehtiin liian varovainen? En tiedä…
Onnistuitteko varjelussa?
Et tiedä Liisan elämästä kaksi avioliittoa, kolme lasta, kaikki vähän rikkinäistä… En tiedä oliko äiti oikeassa, mutta opin ainakin ettet sinua voi kasvattaa liian pumpuliin.
Ei siis pidä varoa liikaa?
Ei sillä tavalla. Tietenkin autan, jos tarvitset. Olen aina tukenasi, mutta älä pyydä ratkaisemaan kaikkia ongelmiasi puolestasi. Jos eteen tulee vaikeuksia mieti ensin itse. Jos et pärjää, minä autan kaikessa mihin pystyn. Mutta opi ajattelemaan itse myös, lupaatko?
Lupaan.
Nytkin Marja istui ja mietti, kävi tapahtumia läpi sormi sormelta, miettien missä kohtaa kaikki oli mennyt vikaan.
Eilen oli Antin syntymäpäivä. Ei mikään erityinen merkkipäivä, joten juhlimme perheen kesken. Onneksi on kesä! Ja ison talon pihaan, johon muutimme viime vuonna, mahtuu kaikki.
Paikalla olivat Marjan äiti, anoppi sekä Antin sisko miehensä ja lastensa kanssa.
Silja ilakoi saadessaan seuraa ja kyseli tauotta:
Koska he tulevat? Mennäänkö uimaan? Tehdäänkö me lettuja?
Kysymyksiä tuli niin paljon ettei kaikkeen enää edes jaksanut vastata Silja vastaili jo usein itse samalla siivoten huonettaan. Ei kelpaa vieraille sotkuinen koti!
Antti kävi kaupassa ja keittiössä alkoi häärintä. Marjan äiti auttoi ja kyseli vointia.
Miksi sinä niin kyselet? Onko jokin vialla? Marja kysyi lopulta.
Ei, kaikki hyvin, rakas! äiti hymyili. Mikä viikko sinulla on menossa?
Marja tajusi salaisuuden, jota hän ei ollut kunnolla tunnustanut edes itselleen, olevan paljastunut. Hän nauroi ja halasi äitiä.
Ihan alku… kolme viikkoa vain. En ole sanonut mitään Antillekaan. Mistä arvasit?
Sinä hehkut Samalla lailla kuin Siljan odotusaikana.
Äiti, pelottaa…
Mitä siinä pelkäät? Kaikki on hyvin!
En oikein tiedä… On ollut kummallista. Antti on ollut jotenkin poissaoleva. En ymmärrä mikä häntää vaivaa…
Oletko kysynyt?
Ei hän kerro mitään!
Ehkä et osannut kysyä oikein!
Äiti!
No mitä? Olisitpa osannut vääntää Antin seinää vasten ja kysyä kunnolla! Suotta annat rakkaan mennä loitommas, toinen löytää jonkun jolle puhua ja mistä sitten tiedät, miten kaikki päättyy…
Marja nosti toisen sormen pystyyn Siinä se! Kaikki alkoi tästä keskustelusta! Hän ei kiinnittänyt huomiota siihen, ennen kuin äiti neuvoi puhumaan miehelleen.
Mutta ei ehtinyt Ensin oli juhlat, sitten siivoukset ja hän ei saanut hetkeä istahtaa miehen kanssa alas.
Sitten Antti sanoi jotain, mikä jäi täysin auki Ota tyttäresi.
Siinä se! Miten niin muka tyttäresi?!
Marja puristi nyrkkejä. Nyt kaikki menisi oikein kuten äiti opetti. Ensimmäisenä puhumaan miehelle nyt riittää arvuuttelut!
Antti ajoi autoa pihalta, kun Marja ryntäsi ulos ja huusi niin, että pihan linnut pelästyivät.
Seis!
Hän hyppäsi portaille ja juoksi portille.
Antti jäi suu auki katsomaan kun Marja seisoi auton edessä, kädet konepellillä.
Siirry… hänen äänensä oli tukahtunut, mutta Marja huomasi siinä jotain toiveikasta.
Ei Antti halunnut oikeasti lähteä. Ei jättäisi perhettään. Marja oli oikeassa.
Tule ulos. Nyt puhutaan, ennen kuin Silja herää! Mikä hiivatin juttu tämä oikein on? Luulitko että en ole mitään vai joku vieras akka?
Marjan ääni koveni, ja Antti huomasi kuinka tunteet kuohuivat.
Olisiko Marja huutanut hänelle, jos olisi oikeasti välittänyt vain vähän? Miksi Marja pysäytti hänet, jos kerran odottaisi vapautta? Eikö hän halunnut että Silja kasvaisi isänsä kanssa?
Antti astui ulos autosta, murisi vastausta:
Kyllä sinä tiedät itsekin, miksi näin kävi
En tiedä! Etkö näe itse, että olet ollut ihan outo jo viikkoja! Tänään olit jo aivan raivoissasi! Tajuatko mitä edes sanoit?! Miksi kutsut Siljaa minun tyttärekseni?! Eikö hän muka ole sinun?
En tiedä! Sano sinä! Kenen tytär Silja on?! Miksi hänen oikea isänsä tapaa häntä salaa?
Mitä hölynpölyä?! Marjan suu loksahti auki. Oletko sinä pudonnut päästäsi?
Kenen kanssa tapaat kaupungissa kun viet Siljaa harrastuksiin?!
Marjan henki salpautui hetkeksi, mutta järki pysyi käsissä.
Ahaa! Kuka sinulle avautui? Äiti vai sisko?
Ei äiti!
Selvä, Heli siis!
Jos olisikin! Täytyihän hänen kertoa, mitä oli nähnyt! Olen hänen veljensä!
Ja minä vaimosi! Marja tunsi raivon nousevan kuin myrskyaallot sisällään. Uskot keneen tahansa, kaikkiin muihin paitsi minuun! Niin vai?
Valehtelit!
Minäkö?! Oletko kuullut mitä sanot? Milloin valehtelin? Missä asiassa?
Kuka se mies on, jonka kanssa kuljette puistossa Siljan kanssa pari kertaa viikossa? Kuka hän on?!
Marja huokasi ja pudisti päätään.
Itsehän kerroin sinulle. Mutta kuuntelitko…?
Koska muka? Mitä muka kerroit?
Olit katsomassa Veikkausliigan peliä. Minä tulin Siljan kanssa ja mainitsin tavanneeni vanhan koulukaverini Sepon. Hän on asunut Espoossa vuosia ja nyt palannut kotiin. Hänen äitinsä on sairas, kysyi minulta yhteystietoja lääkärille ja hoitajalle kun tiesi minun mummilla olleen sama vaiva. Siksi tapasimme muutaman kerran. Ja jos Heli olisi tarkemmin katsonut, hän olisi huomannut että äitini oli aina mukana! Luuleeko joku että tapaisin rakastajaa oman äitini silmien alla?! Hän ei koskaan antaisi anteeksi sitä! Joskus tuntuu, että äiti arvostaa sinua enemmän kuin minua! Hän on aina kunnioittanut sinua! Mutta sinä
Marja pyyhkäisi nenäänsä ja katsoi pois.
Ei, nyt ei itkettäisi!
Joko ymmärsit? Vai täytyykö tehdä DNA-testi? Tehdään! Haluan että tiedät, että tämä lapsi, joka katsoo maailmaa sun silmin on sinun!
Marja höristi korvia ja huokasi.
Silja heräsi.
Hän kääntyi ja meni sisälle, jättäen hämmentyneen miehensä pihalle.
Hetken päästä kuuli, kuinka Antti ajoi pois.
Silja lörpötteli äidilleen, vaati huomiota siinä määrin että Marjaa oksetti koko tilanne teki mieli huutaa ääneen.
Miten tässä näin kävi?! Missä meni vikaan?! Ja mitä nyt? Soittaisiko äidille? Vai antaisiko ajan kulua ja miettiä ensin itsekseen kaiken?
Älä koskaan kerro minulle teidän Antin riidoista, ennen kuin olet varma että kaikki on ohi! Vasta sitten soittele! Tulen vaikka yöllä paikalle! Mutta ennen sitä, pidä mölyt mahassasi! Te riitelette ja sovitte. Minä en anna anteeksi kenellekään, joka satuttaa lastani!
Marja pyöritteli puhelinta ja laski sen pöydälle. Aikaa Antin pitää saada tietää, että tulee isäksi taas. Sitten mietitään.
Kun päätös oli tehty, Marja rauhoittui hieman. Ja kun miehen auto tömähti takaisin pihaan, hän oli jo kohtuullisen tyyni.
Siljaa syötettiin keittiössä, kun Antti tempaisi oven auki ja raahasi Helin sisään.
Tule jo! Marja, missä olet?!
Täällä Marja vilkaisi tytärtään ja havahtui.
Ei ollut hyvä, jos Silja näkisi riidan. Ei näin sovi.
Kulta, oletko syönyt? Mene äidin huoneeseen katsomaan Pikkukakkosta! Osaatko?
Joo! Silja siirsi lautasen syrjään ja juoksi portaita ylös. Moi isi! Moi Heli! Äiti antoi luvan katsoa lastenohjelmia!
Tytön iloinen ääni sai aikuiset kokoamaan itsensä. Antti irrotti otteensa siskostaan ja Marja puuttui keskusteluun, jottei mies tekisi lisävahinkoa.
Mene vain, Silja! Tulen kohta.
Ei tarvitse tulla heti, äiti! Silja hymyili Helille ja kipitti ylös vanhempien makuuhuoneeseen.
Keskustelu oli rankka. Heli itki, Antti oli vihainen, eikä Marja tiennyt mitä ajatella paljastuksista.
Luulin että huijaat häntä! Ymmärrätkö? On niin paljon perheitä, joissa mies on hölmö ja nainen pyörittää… Olen kuullut ystäviltä vaikka mitä, en luota enää keneenkään!
Heli, luuletko että olen ystäviesi kaltainen? Sanoppa, petätkö sinäkin omaa miestäsi? Lapsetkin vieraasta?
Helin itku katosi yllätykseen.
Mitä oikein puhut?!
Entä sinä? Ymmärrätkö, mitä sait aikaan tyhmällä tempullasi? Antistakin voi syyttää, mutta eihän hänellä ole ketään muuta, johon luottaa kuin sinut ja sinä käytit sitä hyväksi! Miksi?
En tiedä Heli nyyhkytti jo peittelemättä. Ajattelin suojelevani veljeäni…
Minulta? Saitko onnistumaan?
Marja kohautti olkapäitään ja katsoi miestä.
Selvisikö? Onko vielä kysyttävää?
Marja
Ei, Antti! Nyt minä olen loukkaantunut! Tarvitsen aikaa miettiä mitä teen. Heli, en halua nähdä sinua kodissamme nyt. Syy lienee selvä?
Anteeksi, Marja
Katsotaan. Nyt, te voitte lähteä. Marja nousi, avasi tuulikaapin oven ja nyökkäsi miehelle. Antti, nyt on sinun vuoro. Sinä ymmärsit kyllä. Mene
Marja ja Antti tulevat sopimaan. Ei heti, ja omilla ehdoilla. Kukaan, paitsi Heli, ei koskaan saa tietää mitä oli tapahtunut. Sillä on hetkiä, jolloin perheen asiat eivät kuulu muille. Siitä Marja on kiitollinen äidilleen.
Jonain päivänä äiti ottaa pienen pojan syliinsä, ihastelee isän sukujuonteita, hymyilee tyttärelleen.
Sinusta kasvoi viisas nainen, hyvä vaimo ja äiti
Oikeastiko?
Olenko koskaan valehdellut sinulle?
Äiti, mitä tarkoittaa viisautta? Kutsut minua viisaaksi, mutta en koe olevani sellainen
Naisen viisaus on siinä, että osaa varjella, mitä elämä antaa. Lapset, koti, perhe, ystävät Pyri kokoamaan, vaalimaan ja luomaan lämpöä, jossa kaikilla on hyvä olla. Se ei ole helppoa! Pitää miettiä mitä pitää kantaa mukanaan ja mistä on parempi luopua. Niin sinä osaat tehdä
Onkohan
Olen varma siitä! Ai niin, Sepolta tuli kutsu häihin ensi kuussa mennään yhdessä.
Äiti…
Ei mitään “äitejä”! Jään lasten kanssa, mutta tee minulle palvelus?
Mitä, äiti?
Laittaisitko jo kätesi kuntoon!
Hyvä on!
Marja halaa äitiä, nyökkää miehelleen ja hymyilee sivummalla olevalle Helille. Siljalle hän iskee silmää:
Mennään! Tuletko auttamaan pikkuveljen nukuttamisessa?
Saanko muka? Silja loistaa ja koskettaa vauvaa varovasti.
Saahan, rakas. Saahan…
