Ainoa poikamme yllätti meidät ilmoittamalla, että haluaa mennä naimisiin hän on vasta 22-vuotias! Mutta en minä enkä mieheni halunneet asettua vastaan, olimmehan itsekin avioituneet nuorina. Mieheni oli juuri täyttänyt 22 ja minä olin 19, joten kai se on jonkinlaista kohtaloa. Ja pitsin morsian, Iida, vaikutti oikein mukavalta tytöltä he opiskelivat samalla vuosikurssilla yliopistossa. Kun ymmärsimme, että nuoret ovat päätöksensä tehneet, aloimme järjestellä juhlaa. Pohdimme, että kun Veikko on ainoa lapsemme, järjestämme hänelle kunnon häät.
Kuten perinteeseen kuuluu, päätimme mennä mieheni kanssa käymään Iidan äidin luona kylässä. Olimme nähneet tyttöä vain muutaman kerran ja tienneet, että hän asuu äitinsä kanssa pienessä kylässä lähellä Tamperetta. Sovimme vierailusta hyvissä ajoin.
Mieheni osti kimpun neilikoita, minä tein uunissa mustikkapiirakan, ja suuntasimme Iidan äidin, Tuulan, luo. Jo pihaan astuessamme huomasin, kuinka siisti ja huoliteltu piha hänellä oli.
Itse talo oli vanha, mutta sisällä oli kodikasta ja puhdasta. Tuula tuli heti eteiseen meitä vastaanottamaan, ja miellyimme häneen heti kaunis ja lämminhenkinen nainen. Istahdimme pöytään. Tarjottavat olivat herkulliset, Tuula oli selvästi nähnyt vaivaa. Keskustelimme pitkään, mutta häistä emme lopulta tohtineet puhua. Tuula nimittäin sanoi suoraan, ettei hänellä olisi mahdollisuutta osallistua hääkuluihin. Minua suretti nähdä, miten vaikealta tämä tuntui Iidasta. Veikkokin näytti pettyneeltä ei hän itsensä takia isoa juhlaa halunnut, vaan tiesi, että sellaisesta Iida on aina haaveillut.
Lopulta päätimme mieheni kanssa, että järjestämme häät omalla kustannuksellamme elämä näyttää miten asiat menevät eteenpäin.
Pyysimme, että Tuula kutsuisi oman puolensa tärkeimmät sukulaiset ja ystävät. Kukapa Suomalainen tulla juhliin tyhjin käsin lahjakuoret auttaisivat kattamaan ainakin osan juhlasta. Tuula empi pitkään, mutta saimme hänet lopulta suostumaan ja tukemaan nuoriaan.
Keskiviikkona, juuri ennen häitä, ovikellomme soi. Oven takana seisoi Tuula. Hänellä oli valkoinen kirjekuori. Selvisi, että häntä oli jäänyt kaivelemaan, ettei olisi voinut osallistua hääkuluihin, joten hän oli ottanut pankista pienen lainan ja toi nyt rahat meille. Yritimme saada hänet palauttamaan rahat pankkiin emmehän halunneet, että hän velkaantuu. Olimme heidän kodissaan nähneet, miten vaatimattomasti Tuula ja Iida elivät. Mutta Tuula piti päänsä; hän sanoi päätöksen olevan lopullinen.
Juhlasta tuli ikimuistoinen. Nuoret olivat onnessaan. Hääpäivänä katsoin Tuulaa ja huomasin, miten hän oli puhkeamassa kukkaan kaunis kampaus, meikki ja mekko saivat hänet suorastaan säteilemään. Huomioni eivät jääneet muiltakaan huomaamatta, eivät varsinkaan mieheni nuoremmalta veljeltä Juhalta, joka oli palannut juhliin varta vasten Rovaniemeltä, jossa hän oli tehnyt töitä vaikka kuinka monta vuotta.
Juhalla ja Tuulalla synkkasi heti. Näki, että he molemmat olivat yksin ja elämä oli kolhinnut, mutta hääillan aikana jotain lämpeni heidän välillään. Pääsiäisenä pakkasimme taas autoon ja ajoimme Tuulan luo maalle tällä kertaa miesväki meni kosimaan jo itse Tuulaa! Kaikki sujui kuin itsestään, ja muutaman kuukauden kuluttua Juha otti Tuulan mukaansa Rovaniemelle.
Niinpä entisestä anopistani tuli myös kälyni. Olen iloinen, että elämä toi meille kaikki onnen, jonka ansaitsemme Tuula on lämmin ja arvokas ihminen, ja toivon sydämestäni, että hän saa viimeinkin olla onnellinen, sillä hän todellakin ansaitsee sen.
