Kiitos, Luoja, että sain odottaa! mummo hengitti raskaasti, mutta hänen kasvonsa loistivat aidosta onnesta. Hän silitti rakkaudella lapsenlapsensa kasvoja kuivilla käsillään ja laski ne sitten peitolle.
Lepää vähän, mummo, pyysi Juuso. Huomenna on koko päivä aikaa jutella rauhassa.
Ei, Juuso, mummo hymyili surullisesti. Yhtä asiaa rukoilin Jumalalta että näkisin sinut vielä kerran. En tarvitse muuta näin, sain halata. Kohta lepäilen hetken ja puhutaan sitten. Hän sulki väsyneet silmänsä. Sirkka, tuo pojalle vähän syötävää onhan matka ollut pitkä.
Mummon kunto oli heikko. Hän tiesi, ettei aikaa olisi paljoa. Juuso oli hänen ainoa läheisensä, samoin kuin hän Juusolle. Juuson vanhemmat olivat kadonneet elämän tieltä, ensin uhraten viinalle kaiken irtaimen, sitten huonekalut, sitten asunnon viimeiseksi itsensä. Mummo oli ehtinyt pelastaa ainoan lapsenlapsensa, jonka sai käymään koulun, hankkimaan ajokortin sekä henkilö- että kuorma-autolle ja ohjannut asepalvelukseen. Tänään hän tunsi jälleen Juuson lämpimän halauksen. Ei niin kuin hän olisi toivonut, mutta vaihtoehtoja ei enää ollut.
Kun Sirkka vanha naapuri ja mummon ystävä ruokki Juuson keittiössä, mummo valitsi sanojaan ajatellen sekä sydäntä että järkeä. Mutta muisti jo teki kepposia. Hän silitti harmaata kissaansa Mirriä, joka viime päivät oli pysytellyt emännän vierellä, aavistaen murheen. Viimein hän kutsui:
Juuso, tule viereen. Kun Juuso istuutui, mummo kuiskasi: Olisin niin halunnut hoitaa vielä sinun lapsiasi, Juuso, mutta ei taida tulla. Olet nyt yksin. Yksin on raskasta. Jos kohtaat hyvän tytön, pidä hänestä kiinni, valitse koko elämän ajaksi, vaikeallekin tielle. Helppoa elämä ei ole ei ennen, eikä jatkossakaan. Vältä turhaa juhlimista ja varo erityisesti sitä kirottua viinaa! Yksi perheestä menee sen mukana, mutta vaikeudet koituvat kaikille. Teitä tie on monta, Juuso, valitse oikea.
Mummo vaikeni, ehkä muisteli Juuson vanhempia. Mutta kokosi itsensä ja jatkoi: Asunnon kirjoitin sinun nimiisi siinä on koti, johon voit tuoda nuoren vaimon. Hautajaisiin jätin rahaa, Sirkka näyttää missä. Loput siirsin sinulle pankkikortille, sillä pärjäät ensimmäiset kuukaudet. Mirristäni pidä huolta, älä jätä sitä. Se on viisas ja lämmin. Sinähän sen toit pentuna kotiin No, siinäpä se. Mene lepäämään, minäkin lepäilen olen väsynyt.
Aamulla mummo ei enää herännyt…
Juuso sai ystävien kautta töitä nettiyhtiöstä asennusporukassa. Kuuden hengen tiimi veti valokuitua ja liitti uusia asiakkaita. Työ oli raskasta, mutta palkka oli hyvä ja työn jäljestä tuli tyydytystä.
Kotona häntä odotti Mirri harmaa kissansa, jonka hän poimi kadulta kahdeksan vuotta aiemmin. Mummon kuoltua Mirri vaipui suruun, ei syönyt, päiväkausia se vietti vanhassa nojatuolissa mummon suosikissa tuijottaen ovea kuin odottaisi emäntää palaavaksi. Mutta emäntää ei tullut.
Juuso yritti piristää Mirriä, puhui tälle, nosti syliin ja kertoi päivänsä kuulumiset, tarjosi herkkuruokaa. Kului kuukausi ennen kuin Mirri alkoi taas vähitellen elpyä.
Sinä päivänä, kun Juuso sai ensimmäisen palkkansa, kaverit vaativat häntä tarjoamaan, tärkeä perinne, josta ei ollut tapana poiketa. Juuso kutsui porukan kahvilaan, kaikki söivät ja joivat, myös Juuso. Hän palasi kotiin myöhään, hieman päihtyneenä. Kynnyksellä Mirri odotti häntä. Juusolle tuli outo olo hän ei halunnut katsoa kissaa silmiin, ne isot vihreät silmät ymmärsivät kaiken. Hän väisti katsetta, mutta Mirri ei hellittänyt. Lopulta kissa päästi surullisen naukaisun ja luikkasi sohvan alle.
Mirri pahoitteli Juuso, en voinut olla menemättä, nehän ne järjestivät minulle työpaikan, ovat kuin kavereita. Silti tuntui, että hän pyysi anteeksi enemmän mummolta kuin kissalta.
Seuraavana päivänä Mirri tuli taas vastaan ja huomasi, että Juuso oli oma itsensä. Kissa kehräsi, kiehnäsi jaloissa ja söi hyvällä ruokahalulla. Koko illan Mirri seurasi isäntäänsä huoneesta toiseen, ja nukkumaan mennessä se asettui kylkeen kiinni.
Kaiken sinä ymmärrät. Juuso kuiskasi, silitti hellästi Mirriä. Mutta älä huolehdi, olen jo aikuinen, osaan kantaa vastuuni. Aikuiset eivät siihen pysty vain silloin, kun viina vie Sitä minä pelkään, on meidän suvussa. Ehkä työpaikkaakin pitää vaihtaa tuolla juodaan paljon, syitä löytyy aina: lämmikkeeksi, väsyneenä, perjantaisin, juhlapyhinäkin, jopa lasillisen päivänä. Perjantait ovat vaikeimpia. Koitan kieltäytyä, mutta jo katsotaan kieroon. Täytynee etsiä uutta työtä, mutta mihin? Haaveilin pikkupoikana rekkakuskista, mutta minun ajokortilla ei vielä pääse. Kuka uskaltaa antaa nuorelle pitkän rekan?
Perjantai-iltana Juuso istui taas kahvilassa porukan kanssa. Kaikki olivat hilpeitä, päättämässä viikkoa. Juuso joi mineralesivettä, katseli surullisena muitakin kovaa vauhtia lämpeäviä kavereitaan.
Heitä palveli nuori, nätti tarjoilijatyttö. Jannuista joku pyysi häntä kerta toisensa jälkeen pöytään, lopulta työnjohtaja nappasi tytön ranteesta, raukkaa alkoi pelottaa. Hän sätki irti, mutta vankka mies, päissään, piti tiukasti kiinni.
Päästä irti. Juuso nousi seisomaan. Suussa pöydän ääressä hiljeni pomoahan ei tavattu vastustaa! Yllätyksestä työnjohtaja irrotti otteensa, tyttö pelastautui muutaman askeleen päähän, kurkistaen huolestuneena Juusoa.
Riitaa ei tullut, sillä kahvilan omistaja iso mies, kokin takki yllä ja hihat käärittyinä ilmestyi paikalle. Porukka lähti tiuskaen ovesta, murmisten vihaisia katseita Juusolle.
Odotahan hetki, poika. Omistaja pysäytti. Anna niiden jäähtyä ulkoilmassa, jospa järki kirkastuisi. Hän katsoi Juusoa hyväntahtoisesti. Miksi olet heidän kanssaan? Itsehän et juo, näenhän minä sen. Mikä pakko?
Samassa tiimissä ollaan töissä ja vapaalla. Juuso kohautti hartioitaan.
Anna olla. murahti mies, esitteli itsensä Matti. Onko tuo muka rentoutumista tuollaisen porukan kanssa? Aino, tyttäreni, keitä meille teetä. Minäkin huilaan hetken nyt kun on hiljaista.
Tytärkö? Juuso vilkaisi Ainon perään.
Niin. Auttelee minua koulun jälkeen. He istuivat teepannun ääressä; tee tuoksui ja maistui hyvältä. Kuules, sinun varmaan kannattaisi vaihtaa työpaikkaa tuo sakki kyllä murskaa sinut tai, mikä pahempaa, opettavat sinutkin juomaan. Onko muuta ammattia?
Kortit on, ajanut olen vuoden intissäkin. Kaukokuljetuksista olen haaveillut, mutta kuka nyt antaa vastuuta nuorelle?
Ei ihan heti, myönsi Matti, mutta ehkä voin jeesiä. Ystäviä on, jotka ajavat oikeita rekkahommia. Tule ensin minun keikoille, pääset ajamaan pakua. On siihenkin pidempiä reissuja. Sitten, myöhemmin, voit hakea isompaa korttia.
Sopii! Juuso ilahtui. Mattista tuli koko ajan parempi vaikutelma iso, rauhallinen ja välittävä mies. Ja oli vielä Ainon isä, siitä tuli kunnioitus. Matti huomasi Juuson katseen Ainoon ja sanoi hymyillen:
Päätit Aino, mene kotiin vain, Juuso saattaa. Ja naureskeli nuorten kasvojen punehtumista.
***
Viisi vuotta myöhemmin Juuso ajoi rekkaa talvista maantietä pitkin. Kaupunkiin, missä Aino-vaimo, tytär Maija ja vanha Mirri-kissa odottivat, oli enää kolmekymmentä kilometriä.
Tien laidassa hän näki miehen seisovan pakkasessa liian ohuessa takissa.
Siinä jäätyy, ajatteli Juuso ja pysäytti auton miehen kohdalle.
Työnjohtaja? hän tunnisti, kun mies istui matkustajan penkille.
Mies katsoi väsyneillä, sameilla silmillään.
Ai, sinäkö… hän hautoi hetken. En ole enää työnjohtaja. Ei ole porukkaakaan. Toisilla meidän paikalla. Meistäkin puolet enää jäljellä. Yksi paleltui, toinen hukkui humalassa, yksi joi pesuainetta. Muut, kuten minä, tekevät mitä saavat. Hän veti esiin muovipullon ja hörppäsi pahanhajuista keitosta. Mutta kyllä minä pärjään!
Juuso jätti hänet kaupungin keskuskadulle ja seurasi syrjään surullisin mielin hymähtäen miehen päihtynyttä uhoa.
Kotikulman lähestyessä Juuso huomasi keittiön ikkunasta valoa Aino valvoi, odotti. Ehkä Sirkka oli käymässä ja juttelemassa, ehkä leikittämässä Maijaa. Mutta Maija varmasti jo nukkui pinnasängyssä, jonka yllä oli mummon valokuva. Maija tykkäsi kertoa mummolle omista pikkuhuolistaan ja päiväkotikuulumisista. Eikä haitannut, vaikka mummo ei vastannut silmät kuvassa olivat lempeät ja hymy lämpöinen.
Silloin Mirri ilmestyi ikkunalaudalle, tuijotti yöhön. Huomasi isännän, nousi, heilautti häntäänsä ja kipitti ovelle vastaan.
En ole yksin, mummo, Juuso kuiskasi hymyillen oman kodin ikkunoille. Kaikki ovat kotona, yhdessä ja sinäkin olet meidän kanssamme. Tämä on minun tieni.
Elämä opetti Juusolle, että oikea tie löytyy silloin, kun uskaltaa valita oikein, pysyy lujana kiusauksia vastaan ja muistaa läheiset ympärillään. Silloin koti on aina täynnä valoa ja lämpöä.
