Vaatekaappi on täynnä sekasortoa, silittämättömät vaatteet kasautuvat vuoreksi tuolien päälle, ja jääkaapissa odottaa hapanta keittoa tämä ei ollut se vaimo, jonka kanssa menin naimisiin, mutta näin arki meillä nykyään näyttää.
Yritin sanoa asiasta varovasti puolisolleni, mutta tulinpa siinäkin syylliseksi oma vika, kun en osannut ilmaista itseäni oikein.
Rakastuin Elsaan heti. Häntä ei voinut olla huomaamatta; kaunis ja sivistynyt, huoliteltu ja fiksu. Olin varma, että olin onnekas olin löytänyt itselleni unelmieni naisen. En vitkutellut pitkään, vaan kosin Elsan nopeasti.
Päätimme muuttaa yhteen. Elsa sanoi heti, ettei siivous ja kotihommat erityisesti innosta, hän halusi panostaa uraansa, mutta jakaa kotityöt puoliksi. En ole mikään ylpeilijä, joten suostuin tuntui silloin viisaalta ja reilulta, mutta jälkeenpäin ajateltuna siihen liittyi pettymyksiä.
Sovimme, kuka hoitaa mitäkin Elsa vakuutti, ettei olisi hänelle liian vaikeaa yhdistää kodin vastuut ja työelämä, josta hän oli aina unelmoinut. En kiistellyt, luotin hänen sanoihinsa.
Mutta puolen vuoden avioliiton jälkeen huomasin, ettei kaikki mennyt aivan kuten olimme sopineet. Elämä teki omat muutoksensa sääntöihimme. Elsa ei koskaan menestynyt työssään. Hän teki osa-aikatöitä jossain tuntemattomassa yrityksessä, epäsäännöllisellä aikataululla ja epävarmoilla palkoilla. Ja kaiken minkä hän tienasi, hän käytti omiin hullutuksiinsa. Minä paiskin töitä aamusta iltaan, mutta Elsa kyllä muisti, mitä olin luvannut tehdä kotona vaikka omista velvollisuuksistaan hän välillä ummisti silmänsä.
Aluksi Elsa hoiti oman osuutensa kunnialla, mutta ajan myötä into hiipui. En puuttunut asiaan ennen kuin laiskottelu alkoi olla todella silmiinpistävää. Sotku näkyi kaikkialla vaatteita tuoleilla, silittämättömiä pinoina kaapissa mutta Elsa onnistui syyttämään minua kaikesta. Että eikö muka ole vaikeaa auttaa häntä, kun itsekin töissä käyn ja rahaa tuon?
Tämä ärsyttää minua: en vain raada kahden ihmisen edestä töissä, vaan hoidan koko taloudenkin. Kaikki sovittiin reilusti alusta asti.
Ja eilen löysin jääkaapista hapanta hernekeittoa haju oli karmea. Kuvittelin, että vauvan syntymän jälkeen Elsa ottaisi vastuuta. Hänellä olisi aikaa kotona vanhempainvapaalla. Mutta tilanne vain paheni. Tuntuu, että pärjäisin helpommin ilman puolisoa. Nykyään riidatkin ovat lisääntyneet. Minun pitäisi ymmärtää Elsaa, asettua hänen asemaansa. Mutta kuka ymmärtää minua? En käy Kankaanpään kylpylässä joka päivä olen töissä, välillä toimistolla, välillä etänä kotona, ja silti kaiken täytyy olla kunnossa. Haluaisin edes vähän hengähtää.
En tajua, mitä Elsa tekee kotona koko päivän, ettei ehdi laittaa edes ruokaa, saati järjestellä tavaroita paikoilleen. Onko se muka niin vaikeaa? Vauvakin nukkuu suurimman osan päivästä, vasta seitsemän kuukautta vanha. Siinä ehtisi ainakin pyyhkäistä pölyt. Mitä sitten, kun toinen lapsi tulee? Silloin vasta kaaos! Kannatan edelleen tasa-arvoa ja molemminpuolista tukea, mutta kaipaan sitä myös itselleni. Elsa ei vaan tunnu ymmärtävän.
En halua hajottaa perhettämme rakastan lastamme yli kaiken. Mutta en tiedä, miten tätä sirkusta voisi jatkaa. Pelkään, että kärsivällisyyteni loppuu pian.
Mitä sinä ajattelet tästä? Kenen puolella sinä olisit?
