Paha vanha nainen
Aino astui taksista ja odotti, kunnes pieni Alina kömpi ulos autosta.
“Kiitos”, Aino kiitti kuskiä, tarttui tyttärensä käteen ja he suuntasivat hitaasti asuntotalon ovelle. Matalalla kynäiksen penkillä istui kaksi ikääntynyttä naista.
“Hyvää päivää”, Aino tervehti.
“Hyvää päivää”, vastasi toinen naisista. “Kenellepäin te kauniit neidot olette tulossa?”
Aino vain hymyili. Hän avasi koodilukon avaimella ja astui sisään tyttärensä kanssa. Kun ovi oli juuri sulkeutunut heidän takanaan, toinen naisista sanoi melko kovaan ääneen, että puoli tuntia sitten hän oli nähnyt kahden nuoren miehen kantavan sisään laatikkoja ja säkkejä.
“Uudet asukkaat muuttavat sinun üläkertaasi, kun Virtaset vuokraavat asuntonsa. Valmistaudu, Liisa, unettomat yöt ovat edessä”, vastasi toinen nainen.
“Ei heillä ole mitään mahdollisuutta. Jos he uskaltavat metelöidä, ilmoitan heti lastensuojeluviranomaisille…”
Aino ei kuunnellut enää pidemmälle. Hän meni hissiin, joka sattui olemaan ensimmäisessä kerroksessa, ja he nousivat viidenteen kerrokseen.
Asunnon ovi oli raollaan. Miehet istuivat keittiössä juomassa teetä.
“Kas, Aino on saapunut. Meillä oli aikaa laittaa teetä. Anteeksi, että olemme ottaneet vapauksia”, sanoi toinen miehistä.
Aino kaivoi käsilaukustaan lompakkoa.
“Aino, sinä loukkaat minua. Autoin sinua ystävänä. Ehkä sinä teit virheen lähtiessäsi Veltolta? Te ehkä sopisitte. Sinä et käy töissä, mistä te elätte tyttäresi kanssa?” Mies iski silmää Alinalle, ja tyttö alkoi hymyillä leveästi.
“Me selviydymme jotenkin. Haen avioeroa, tulen saamaan elatusmaksuja ja äitiysrahaa. En palaa Vellon lähelle. Voit kertoa hänelle niin.”
“Hyvä on. Mutta jos tarvitset apua, soita. Autan, jos pystyn. No, ryhdy asettumisen pariin, me lähdemme”, sanoi Niklas.
Miehet lähtivät. Aino katsoi huoneen keskellä olevia laatikoita ja huokaisi.
“No, autatko äitiä lajittelemaan tavaroita?”
“En. Minä leikin”, Alina vastasi.
“Hyvä on. Mutta älä huuda tai metelöi, muuten meidät potkaistaan täältä ulos”, Aino varoitti tytärtään.
Tyttö nyökkäsi ymmärtäen.
Aino avasi lelulaatikon ja Alina otti esiin plusso karhun. Aino avasi kaapin ja alkoi järjestää säkeistä tavaroita hyllyille.
Asunto oli yksiö, pieni. Mihin he enemmän tarvitsisivat? Kalustus oli kunnossa, remontti tehty, siisti. Se kävisi näin. Jos ei ostaisi turhaa ja säästäisi, he selviytyisivät.
Sitten Aino keitti itsetehtyjä makaroneja ja makkaroita, jotka he olivat tuoneet mukanansa. Hän moppasi lattia ja laittoi Alinan nukkumaan, levitellen sohvan sängyksi. Hänen silmänsä painuivat kiinni, mutta Alina ei halunnut nukkua ilman satua. Aino joutui lukemaan. Kun Alina vihdoin nukahti, Aino painoi päänsä tyynyyn ja sulki silmänsä. Ja sillä hetkellä hän muisti miehensä sanat:
“Tulet vielä ryömimään takaisin luokseni polvillasi, ja minä mietin, otanko sinut takaisin vai en…” Kyyneitä nousi silmiin ja uni katosi.
Aino nousi ja meni keittiöön. Hän ei sytyttänyt valoja, seisoi ikkunassa ja tuijotti ulos epätavalliseen maisemaan, pimeyteen, joka tiheni…
***
He olivat tavanneet pysäkillä. Velto oli lähestynyt häntä ja kysynyt, millä bussilla pääsisi Eino Leinon kadulle.
Aino mietti ja kertoi bussinumerot. Velto kysyi sitten, minne hän itse oli matkalla.
Silloin hänen bussinsa saapui pysäkille ja Aino kiirehti sisään.
“Anteeksi, en vain tiennyt, miten tutustua sinuun”, hän kuuli. Mies seisoi vieressä ja hymyili. Ja Aino hymyili takaisin.
Niin he olivat tavanneet. AinoHeidän elämänsä oli ollut täynnä kärsimystä, mutta nyt, kun hän katsoi Alinan nukkuvan rauhallisesti ja kuuli Mariakin huoneesta keittiössä mutisevan lohduttavia sanoja, Aino tiesi, että lopulta kaikki oli järjestynyt juuri niin kuin piti.
