Olen kasvanut suuressa maalaistalossa, toiseksi vanhimpana kymmenestä lapsesta. Pienestä pitäen minun on pitänyt kantaa vastuuta kotona: olen laittanut ruokaa, pessyt pyykkiä, hoitanut pienempiä sisaruksiani, tehnyt töitä kasvimaalla ja hoitanut eläimiä. Työtä oli valtavasti, olin usein niin uupunut, että nukahdin heti tyynylle laskettuani pääni.
Kun täytin kahdeksantoista, vanhempani alkoivat painostaa minua avioitumaan. He näkivät minut ylimääräisenä suuna, joka piti naittaa pois. He eivät kysyneet mielipidettäni, vaan järjestivät avioliittoni erään kahdenkymmenenseitsemänvuotiaan miehen kanssa, jonka nimi oli Timo. Timo asui Tampereella halvaantuneen isoäitinsä kanssa. Häiden jälkeen muutimme yhdessä hänen kotiinsa, mutta elämäni ei oikeastaan muuttunut: nyt huolehdin Timon isoäidistä entisten sisarusteni sijaan.
Timo kävi töissä, mutta kohteli minua huonosti. Hän huusi ja halveksi minua ilman näkyvää syytä lähes päivittäin. Puolen vuoden kuluttua hänen isoäitinsä kuoli, ja jäimme asumaan kahdestaan. Sain pian tyttären ja pojan, mutta vaikka tyttäreni osoitti minulle kiintymystä, poikani omaksui isänsä tavan käyttäytyä minua kohtaan kylmästi ja väheksyvästi.
Vaikeista olosuhteista huolimatta löysin jonkinlaista lohtua uudesta harrastuksesta, johon olin törmännyt televisiossa: aloin valmistaa itse kynttilöitä kotona. Päätin kokeilla, jos siitä voisi kehkeytyä pieni liiketoimi, joten sijoitin säästöni tarvittaviin välineisiin. Timo vähätteli yritystäni, mutta kynttiläni alkoivat kiinnostaa yhä useampia ja sain omia tuloja.
Vuosien vieriessä lapseni kasvoivat, tyttäreni pysyi lähelläni ja osoitti välittämistään, mutta poikani jatkoi isänsä jalanjäljissä. Kynttiläbisnekseni kuitenkin kukoisti, ja sain kerrytettyä säästöjä. Eräänä päivänä, kun ostin itselleni vaatimattoman hameen ja Timo ivasi minua siitä, ymmärsin olevani saanut tarpeekseni.
Lasteni ollessa jo kolmikymppisiä, itse ollessani alle viidenkymmenen, otin kokoamastani pesämunasta vuokra-asunnon itselleni, laitoin eropaperit vetämään ja jatkoin kynttiläpajani kehittämistä. Halusin elää rauhassa, ilman jatkuvaa vähättelyä ja pahaa oloa. Päätökseni taustalla ei ollut vihaa vain vilpitön halu parempaan elämään.
