Marja, ota hänet! En jaksa enää! En pysty edes koskemaan häneen, se tuntuu vastenmieliseltä!
Liisaa tärisytti. Lapsi hänen sylissään huusi lohduttomasti.
Marja nosti pikkusiskontyttönsä syliinsä ja nyökkäsi.
Hyvä on. Mutta tämä on siis sun päätös, et sitten myöhemmin valita?
En tietenkään valita! Vie hänet pois, en tarvitse häntä!
Pieni tyttö oli syntynyt vain kuukausi sitten. Jo raskausaikana Liisan käytös muuttui kummalliseksi. Marja piti ensin mielialanvaihteluita raskauden loppuvaiheen jännityksenä. Liisa oli ollut leskenä jo yli seitsemän vuotta. Vanhemmat lapset olivat muuttaneet omilleen. Lyhyt kesäromanssi Hangossa ja yllättävä raskaus tulivat kaikille puun takaa. Liisa ei koskaan ollut taipuvainen hetken mielijohteisiin. Aluksi tuleva vauva tuntui ilahduttavan häntä. Sitten Marja huomasi, että välillä Liisa innostui ostelemaan vauvalle vaatteita ja tutki vaunuja, mutta yhtäkkiä taas vetäytyi, eikä puhunut kenellekään viikkoihin.
Juuri ennen synnytystä Liisa lakkasi kokonaan vastaamasta perheen yhteydenottoihin. Hän ei soittanut äidille, siskolle eikä edes lapsilleen. Marja huolestui ja löysi Liisan sairaalasta pöydällä lomake, jolla hän aikoi luopua lapsestaan.
Liisa, mikä sinulla on? Miksi?
En tiedä itsekään. En tunne mitään. Hän on kuin vieras.
Miten niin vieras? Sehän on sinun lapsesi!
Ei ole. En halua, että on. Liisa käänsi kasvonsa seinään päin.
Marja toi lopulta äitinsä tueksi. Liisa suostui ottamaan vauvan mukaansa. Äiti vaati, että Liisa tulisi kyseiseksi ajaksi asumaan hänen kotiinsa autettavaksi todellisuudessa kaikki pitivät vain silmällä Liisaa. Hän hoiti vauvaa mekaanisesti, teki vain välttämättömimmän ja otti etäisyyttä tyttäreen heti, kun mahdollista. Nimenkin antoi vauvalle mummo, sylissä piteli täti.
Liisa, minä voin ottaa tytön. Mutta tiedäthän, pian hän kutsuu minua äidiksi.
Se on minulle ihan sama. Kunhan ei minua.
Viikon päästä paperit laitettiin kuntoon ja Marja sai virallisen huoltajuuden siskontyttärestään. Liisa muutti toiseen kaupunkiin.
Pikku Aava kasvoi vilkkaaksi ja iloiseksi lapseksi. Hän oppi kävelemään ja puhumaan varhain. Äidiksi hän kutsui Marjaa.
Kaksitoista vuotta kului.
Äiti, sain tänään kolme kymppiä kokeista, ja huomenna mennään elokuviin luokan kanssa! Aavan kirkas ääni täytti kodin.
Onko se hän?
On, Liisa. Pyydän nyt
Hei! Minä olen Aava, kuka te olette?
Keittiön ovella seisoi tummasilmäinen, pitkä tyttö. Hän katsoi vuoroin pöydän ääressä istuvia ja vuoroin äitiään, joka seisoi ikkunan ääressä kalpeana.
Olen Liisa. Oikea äitisi, Aava.
Mä pyysin tätä keskustelua välttämään! Marja katsoi siskoaan kiivaasti ja meni Aavan luo. Aava! Selitän kyllä kaiken!
Ei tarvitse, äiti. Kuunnellaan nyt. No? Sanotte, että olette mun äiti. Ja?
Tulen hakemaan sinut. Haluan, että asuisit kanssani.
Miksi?
Olet minun tyttäreni.
En ole teidän. Minulla on yksi äiti, hän tässä. En kaipaa toista! Ja toivottavasti nään teidät nyt ekaa ja viimeistä kertaa elämässäni. Aava kääntyi ja meni pois keittiöstä.
Marja istui voimattomana tuoliin.
Mitä luulet saavuttaneesi?
En vielä mitään. Mutta aion. Tarvittaessa vaikka oikeudessa.
Miksi tämä? Sieltähän sinä itse lähdit ja jätit hänet. Kukaan ei ymmärtänyt syitä. Nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen toivot, että hän halaa sinua ja kaikki pyyhkiytyy pois? Liisa, mene nyt äidin luo, puhutaan joskus myöhemmin. Minun pitää mennä Aavan luo.
Siskollesi! Liisa nousi.
Marja vain huokaisi. Hän sulki oven ja meni Aavan huoneeseen.
Aava-rakas
Äiti, odota. Ennen kuin alat selittämään, minä sanon. Tiedän kaiken. Muistatko viime vuonna, kun siivottiin mummin vinttiä? Löysin huoltajuuspaperit. Aluksi olin todella vihainen, kun ette kertoneet. Sitten halusin tavata Liisan ja kysyä miksi? Mutta sitten ymmärsin, ettei se muuta mitään. Sä olet mun äitini! En halua ketään muuta!
Rakas Aava! En ikinä anna sinua kenellekään.
Enkä anna itseänikään, Aava nauroi. Muistatko luokkakaverini Lauran? Soita hänen äidilleen, hän on perheoikeuteen erikoistunut lakimies.
Mutta kuulehan, tyttö hyvä, älä nyt kiirehdi kasvamaan liian nopeasti. Kaikkea sinä ratkot. Ei sentään! Vielä minä tässä iso ja äiti olen, toistaiseksi. Marja naurahti ja halasi tytärtään. Soitetaan, kyllä kaikki järjestyy.
Siitä seurasi monta hermoja raastavaa kuukautta ja selvittelyjä, mutta oikeus päätti, että asiat pysyvät kuten ovat. Aavan kanta painoi: hän ei halunnut asua biologisen äitinsä kanssa eikä hyväksynyt tätä äidikseen.
Siskokset seisoivat käräjäoikeuden portailla.
No niin, nyt tämä painajainen on vihdoin ohi. Marja hengähti helpotuksesta. Mitäs nyt aiot?
Muutan pois, Marja. En tule häiritsemään. Aion silti auttaa. Aavalle on ollut tilillä säästöjä jo pitkään, paperit on äidillä, jätin ne sinne.
Miksi teit kaiken tämän, Liisa? Miksi aikanaan jätit hänet?
Ei siellä ollut romantiikkaa, Marja, ei mitään sellaista. Oli pimeä puisto, myöhäinen ilta.
Marja henkäisi terävästi.
Ja olet kantanut hiljaa sisälläsi kaikki nämä vuodet?
En ollut varma ensin mistään, luulin että kyse oli varhaisesta vaihdevuodesta. Sitten tajusin, että on liian myöhäistä. Älä kerro tätä Aavalle. Ei ole hänen elämänsä. Tämä on minun taakkani. Ehkä hän joskus voi antaa anteeksi.
Marja halasi siskoaan, ja yhdessä he katsoivat mihin suuntaan Aava kulki mummon kanssa.
Joskus pahin pelko muuttuu elämäsi kauneimmaksi asiaksi. Hän on niin kaunis! Liisa pyyhki silmiään, ja Marja näki ensimmäistä kertaa pitkään aikaan aidon hymyn tämän kasvoilla.
Muistan kaiken kuin eilisen, ja ymmärrän nyt: perhe ei aina tarkoita biologista yhteyttä joskus vain sydän tietää, kenelle kuuluu.
