Ensin en edes ymmärtänyt, mitä nainen portilla halusi. Olin kumartunut kitkemään porkkanapenkkiä hikisissä työvaatteissa, kun kuulin oudon äänen pihalta. Nousin ja pyyhin otsaani, menin pihaa kohti. Siellä seisoi tuntematon nainen.
Hei, Aila. Voimmeko jutella hetken?
Hei No, tule sisään, jos kerran asiaa on, vastasin ihmeissäni.
Keitin meille teetä, mutta päässä pyöri vain: Mitähän nyt?
Olen Kaarina, ehkä olet kuullut minusta. Ei mennä kiertelyn kautta. Sain kuulla, että sinun edesmenneellä miehelläsi Veikolla on poika, Eero, kolmevuotias. Ei sinun, vaan naapurisi Maaritin, joka asui kerrostalon kolmosessa Veikko kävi siellä usein, ja poika on kuin ilmetty isänsä: punatukkainen, pisamainen. Sen kummempaa isyystestiä ei kaivata.
Mitä sitten minulta haluatte? En tiennyt, kenen kanssa Veikko pyöri. Hän kuoli, ja asia on nyt loppuunkäsitelty…
Maaritkin menehtyi, keuhkokuumeeseen. Eerosta on nyt tullut yksin.
Maaritilla ei ollut sukua täällä, muutti tänne töihin S-marketin kassalle. Nyt poika on ainoa, ja lastenkoti odottaa…
Minulla on kaksi tytärtä, syntyneet avioliittoon. Tahdotteko, että ottaisin tuon lapsen? Aikamoista tulla lesken luo vaatimaan sitä.
Eero on kuitenkin sinun tyttöjesi veli. Ei oma veri voi olla aivan vieras Poika on hyvä ja kiltti, nyt sairaalassa, papereita ollaan jo laittamassa lastenkotia varten.
Älkää nyt yrittäkö vetoa tunteisiini Mistä minä tiedän, kuinka monta lasta Veikko tänne jätti? Vienkö kaikki?
Sinä päätät, minä vain kerron.
Kaarina lähti. Istuin pöydän ääressä ja join mustaa teetä, mietin kaikkea. Millaiseen sotkuun mies taas oli päästänyt…
***
Tutustuin Veikkoon heti yliopiston valmistujaisten jälkeen. Ystävieni kanssa olimme juhlimassa, kun pöytäämme tuli muutama poika. Veikko jäi mieleen punaisista hiuksistaan ja pisamistaan.
Nauratti, luki runoja, kertoi vitsejä. Saatteli minut kotiin ja siitä alkoi meidän tarina. Pian jo asuimme yhdessä, mummon vanhaan taloon, jonka se jätti meille perinnöksi. Syntyi Sini ja pari vuotta myöhemmin Essi. Vaikka raha oli tiukoilla, pärjättiin.
Veikko kuitenkin alkoi juoda. Katosi välillä päiviksi. Menetti työnsä. Minä jouduin tekemään kahta työtä. Lopulta päätin avioeron.
Suunniteltiin muuttoa Tampereelle tätini luokse, joka oli kutsunut meitä. Ennen sitä Veikko jäi humalassa auton alle. Kuolema oli nopea.
Itkin hölmöä miestäni arkun päällä, tytöt itkivät vieressä. Ja nyt sitten selvisi tämäkin…
Sini tuli sisään, pitkä tytär, saman punatukkainen kuin isänsä.
Äiti, mitä ruokaa on? Lähden Essin kanssa leffaan tänään. Ja miksi olet noin mietteliäs?
Kuulin juuri, että isälläsi on kolmen vanha poika toisesta naisesta. Äiti on kuollut, lastenkoti odottaa, minulta kyseltiin ottaisinko pojan. Voiko olla totta…
Uskomatonta Tiedätkö kuka äiti on?
En. Kuulemma joku Maarit, muuttanut tähän paikkakunnalle töihin, ei sukulaisia.
Mitä aiot tehdä? Missä poika on nyt? Eikö kukaan muu voi ottaa?
Sairaalassa, papereita tehdään laitokseen. Punatukkainen, niin kuin isänsä… Ota keitettyä perunaa ja nakkeja, siinä on ruokaa.
Sini söi ahneesti, Essi liittyi seuraan. Katsoin tytärtäni, kumpikin yhtä punatukkainen, geneettisiä yllätyksiä nämä lapset…
Seuraavana päivänä Sini sanoi:
Kävimme Essin kanssa katsomassa Eeroa sairaalassa. Suloinen poika, ihan meidän näköinen oikein pieni punapäinen aurinko! Itki katkerasti äitinsä perään.
Veimme omenan ja mandariinin. Seisoi pinnasängyssään, ojensi kädet… Saimme hetken leikkiä hänen kanssaan. Äiti, voidaanko ottaa hänet meille? Hän on meidän pikkuveli.
Raivostuin tytölleni.
Tässä vielä, että isänne on ollut sekä koti- että kyläisä! Pitäisikö nyt minun korjata kaikki? Pääsen juuri ja juuri pärjäämään ja pitäisi ottaa uusi suu ruokittavaksi?
Vieraita lapsiakin jotkut ottavat, mutta Eero on meille verisukuinen. Ei hän ole syyllinen mihinkään. Muistatko vanhan sanonnan: lapset eivät ole vanhempiensa synneistä vastuussa!
Mutta miten me pärjätään vielä yhden kanssa? Teen jo nyt töitä kuin hullu, myyn torilla vihanneksia, venyn ja paukun ja nyt haluaisit veljen itsellesi!
Jos otat huostaan, siitä saa kunnallisapua, ja hän on meidän oma veli… Äiti, ethän ole sydämetön? Veikko teki väärin, mutta Eero ei ole syyllinen.
Olisinpa voinut huutaa, mutta pidin suuni. Päätin käydä katsomassa poikaa sairaalassa.
Hyvää päivää, missä täällä on se pieni Eero, kolmivuotias, joka on lähdössä lastenkotiin? Kysyin osastonhoitajalta.
Kuka te olette pojalle? Mitä asiaa?
Haluan nähdä hänet. Hän on mieheni poika toisen naisen, mutta asiat menivät niin
Saa nähdä, no. Tytötkin kävivät eilen, leikkivät, mutta poika itki äitiään sen jälkeen…
Katsoisin vain hetken, en vie syliin edes.
Käytä vaan, kerran täällä olet…
Avasin oven, ja jäin seisomaan. Pieni Eero, suora Veikon kopio: punaiset kiharat ja kirkkaat siniset silmät. Istui pinnasängyssä leikkimässä palikoilla. Hymyili, kun näki minut.
Täti… Missä minun äiti on, äi-ti?
Äitiä ei enää ole, Eero
Haluan kotiin
Poika nyyhkytti lohduttomasti. Sydäntä vihlaisi, astuin lähemmäs ja otin hänet syliin.
Nainen, ettehän te vaan jää! Kun lähdette, minä saan taas rauhoittaa Laske poika takaisin!
Eero, älä itke minä palaan, lupaan.
Kotimatkalla olin päättänyt: meidän on pakko ottaa Eero. Kaikki kiukku suli, kun näin sen avuttoman pojan, joka oli niin paljon omien tyttöjeni näköinen.
***
Viisitoista vuotta kului.
Nyt Eerolla on lähtö edessä, opiskelut alkavat Turussa. Poika on kasvanut miten nopeasti vuodet menevätkään!
Soita äidille, käy usein, lupaatko? Nämä ajat ovat vaikeita
Kaikki menee hyvin, äiti. Lupaan, en petä odotuksiasi! Kaksi vuotta ja valmistun, autoalan perustutkinto on selvä.
Sitten menen hommiin. Mikko Salonen sanoi, että hänen setänsä ottaa minut autokorjaamolle, oikein hyvää palkkaa Ja sinulla on sitten diplomi-mekaanikko poikana!
Oi, minun mestari, silität punaisia kiharoita hellästi
***
Elämä on kuin metsäpolku johdattelee joskus erikoisiin paikkoihin.
Luulin, että sain vielä yhden taakan mieheni petoksesta. Mutta piikkipensaan alta pilkisti hennonhento vihreä verso syytön pieni poika.
Joskus sydän näkee sellaista, mille silmät ovat sokeita.
Näin Eerossa yksinäisen sielun, joka kaipasi lämpöä. Kuulin sanan äiti kaikuna, joka pyysi tulla kuulluksi.
Ja ojensin käteni, logiikan ja pelon yli.
Vuosien jälkeen ymmärrän: hyväntahtoisuus ei ole uhri, vaan lahja. Eero ei ollut ylimääräinen suu; hänestä tuli se, joka toi kaivosta vettä puutarhaan, nauroi siskoille, kun elämän murheet painoivat.
Se, joka kasvaessaan kiitti: Kiitos äiti, ja se kiitos on minulle koko maailma.
