Oli yksi dosentti meidän reserviupseerikoulutuksessa, tohtorin pätevyyden omaava nainen. Hän oli koko elämänsä tehnyt töitä Lastenklinikalla Helsingissä. Kerran hän kertoi meille varsin mielenkiintoisen asian. Hänen lapsensa olivat sairastaneet kaikki mahdolliset tartuntataudit, vaikka hän itse oli lääkäri. Ja muutenkin lapset sattuivat jatkuvasti saamaan jonkin viruksen, niin että hän oli aivan uupunut hoitamiseen, vaikka lapset olivat reippaita ja iloisia tapauksia.
Tietenkin tohtori piti tarkkaa huolta hygieniasta kotona otti ensin suihkun, vaihtoi vaatteet ja pesi kädet mutta silti lapset saivat juuri niitä tauteja, joita hän töissä joutui hoitamaan. Jos oli erityisen hankala päivä töissä, lapset sairastuivat lähes heti. Vitamiinit eivät auttaneet eikä saunominenkaan, ja lääkäriäiti alkoi olla epätoivoinen.
Sitten kerran, kun oli ollut todella raskas päivä osastolla, tämä tohtori oli aivan poikki. Oli ollut yksi vaikea keissi, ja häntä pelotti mennä kotiin, kun melkein tiesi, että taas lapset sairastuvat Niinpä hän päätti tehdä jotakin toisin kuin ennen: hän meni elokuviin, katsomaan Indiana Jonesia. Elokuvan jälkeen hän palasi kotiin, vähän syyllisyyden ja ilon sekavin tuntein. Mutta yllätys: lapset eivät tulleetkaan kipeäksi. He juoksivat ja nauroivat kuten tavallisestikin.
Myöhemmin hän meni kylään ystävättärensä luo, joi teetä pipareiden kanssa ja nauroi makeasti kuultuaan hyvän vitsin. Tälläkin kertaa, lapset pysyivät terveinä.
Tästä tuli tapa. Töistä kotiin ei tullut heti, vaikka väsymys painoi ja kotihommiakin riitti. Hän alkoi kiertää Töölönlahden puiston kautta; pysähtyi ihailemaan kukkia ja pientä suihkulähdettä, ehkä istui hetken penkillä. Vasta sen jälkeen kotiin. Ja siitä asti, lasten terveys pysyi hyvänä.
Dosentti tuli siihen tulokseen, että kyse ei ollut vain pöpöistä. Kyse oli myös siitä, mitä tunnelmaa ja energiaa hän toi töistä tullessaan kotiin. Hän huomasi, että huono mieliala ja työasiat tarttuivat lapsiin omalla tavallaan, vaikkei asiasta puhunutkaan mitään.
Opin itse tästä, että kun työpäivä on ollut erityisen raskas tai jokin ikävä asia painaa, ei ehkä ole viisasta rynnätä suoraan läheisten luo muka hakemaan lohtua. Kenties on parempi ensin lepuuttaa omaa mieltään kävellä puistossa, istahtaa kahvilaan korvapuustin ja suodatinkahvin kanssa tai käydä vaikka uimassa. Kotiväelle voi sitten palata levollisimmin mielin.
En tiedä selityksiä tälle, mutta nyt uskallan väittää: mielialamme ja henkinen olomme vaikuttavat myös läheistemme hyvinvointiin. On parempi tartuttaa kotiin hyvää energiaa kuin tuoda perässä pahan päivän pilviä Tapiolasta kotiin. Siinä piilee viisaus, jonka opin kollegan kokemuksesta ensin itselleen hetki rauhaa, sitten vasta takaisin rakkaidensa luo.
