Voinko tulla, Aino Kaarina? Viljo Tapani, yksi hänen varajohtajistaan, jähmettyi kombinaatin johtajan oven suuhun.
Totta kai, tule vaan, Viljo, Aino nyökkäsi asiallisesti. No, mitenkäs elämä potkii tänään?
Mikäs elämä? Missä tarkalleen?
Siellä linjastolla.
Ai, siellä linjastolla. Siellähän se puksuttaa. Miksi kysyt?
No, siksi kun et kai tullut ihan muina miehinä. Olisiko jotain erityistä mielessä?
No, kyllä pitäisi asia hoitaa, Viljo tiedotti naama harmaalla. Tai oikeastaan kysyä, lupaanko.
Lupaanko? Aino Kaarina tarkasteli tätä vähän kirjailija-Haavikon näköistä miestä oudosti, ja pudisteli päätään. Voi Viljo sentään, olet viime aikoina jotenkin… no, hassu.
Viime aikoina?
Niin. Olet ollut vähän kuin ukkonen pilvessä. Niin kuin olisi joku isompi murhe perheessä. Onko kotona kaikki kunnossa?
No tuota… Viljo huokaisi syvään. Jos en nyt pian saa yhtä paperia sinulta, kotona menee kohta aivan päin mäntyä.
Paperia? Aino jäi varpaillaan kuulostelemaan. Nyt en kyllä pysy kärryillä. Mikä paperi kyseessä?
Tiedän, ettei tämä ehkä täysin avaudu, mutta… Viljo väänsi naamansa oikein traagiseksi. Nyt ei vaan muutakaan voi. Tarvitsisin todistuksen. Vaimolle.
Mitä ihmettä? Aino Kaarinan leuka venähti aivan Marimekon laukun muotoon. Siis virallinen paperi? Vaimolle? Miten?
Todistus siitä, että meidän välillämme ei ole ollut eikä tule olemaan mitään… läheistä.
Niin että MITÄ ei ole ollut?
Sellaisia välejä… Niinku miehen ja naisen välillä. Viljo alkoi punastua hetkessä.
Oletko järjiltäsi? Aino taas muuttui liidunvalkeaksi. Vai vitsailetko sinä nyt minun kustannuksellani?
Voi ei. Mutta siitä paperilapusta sun allekirjotuksella ja leimalla riippuu meidän perheen kohtalo! Vaimoni on saanut päähänsä, että meidän välillämme on salarakas-diili.
Johtaja jäi hetkeksi suu auki tuijottamaan, sitten kysyi varovaisesti:
Onko vaimosi jotenkin… no, erityisen luova ihminen? Että mieheltään pitää pyytää paperia siitä, ettei… Tällaista en ole kuullut! Ei tällaista edes Kaurismäen elokuvissa tule vastaan.
Tiedän, tiedän! Viljo parahti. Mutta minkäs teen? Meillä on lapsiakin. Vaimo sanoo, että jos et sinä tästä todista ettei mitään ole, niin ero tulee. Sitten hän nappaa lapset ja muuttaa äitinsä luo Rovaniemelle tiedätkö, missä se on? Maailman äärissä! Teen mitä tahansa, että saan pitää lapseni. Kirjoita se saamarin paperi, pyydän.
Kuule Viljo, Aino ei meinannut uskoa tätä keskustelua miten vaimosi keksi tällaisen jutun? Mitäänhän ei ole tapahtunut! Enkä kyllä muista, että olisi huulipunaani sun paidoilla näkynyt… Mistä nämä jutut oikein kumpuaa?
Katsopa tätä… Viljo kaivoi puhelimensa, etsi kuvan ja näytti sen Ainolle. Vaimo tuijotti tätä kuvaa ja napsahti.
Mitä ihmettä? Aino tarkasteli kuvaa, jossa koko kombinaatin johto seisoskeli rivissä. Mullakin on tää kuva! Siitähän tuli kiitoskirje kaupungilta.
No niinpä, Viljo huokaisi katkerasti. Mutta katsos, me seistään vieretysten. Ja mä laitoin käden sun olkapäälle.
Koska meitä työnnettiin kuvaan kuin Muumiankkaa talviteloille! Pakko mahduttaa kaikki ruutuun.
Niin, mutta katso päätäsi. Leena sanoo, että tuolla tavalla nainen painaa päänsä miehen rinnalle vain jos on tunteita!
MITÄ?! Ainon silmät pingottuivat kuin saunavihta torilla. Millä logiikalla? Minulla oli pää vinossa, ettei Sirkka-Liisan ruusukimppu peittäisi naamaani!
Yritin selittää, mutta selitykset vain syvensivät epäilyjä. Ilman sun todistusta olen menetetty mies. Rehellisesti sanottuna.
Mutta eihän tuollaista voi vaatia! Aino Kaarina parahti taas. Oletko tosiaan niin tossun alla, että pelkäät vaimoa enemmän kuin verottajaa?
Olen tossun alla, Viljo kuiskasi, mutta riittävän lujaa, että Aino kuuli. Lasten vuoksi. En pärjäisi ilman heitä. Ymmärrätkö?
Voi elämä… Aino mutisi, nappasi puhtaan paperiarkin ja alkoi kirjottaa. No, kai tästä selvitään. Sano nyt mitä pitää kirjoittaa.
Kirjoita näin: Minä, Aino Kaarina Miettinen, vakuutan, etten voi sietää varajohtajaa, Viljoa.
Ainon kulmakarvat nousivat hiusrajaan, mutta Viljo heilautti kättään rohkaisevasti.
Kyllä vain, kirjoita, että et voi sietää minua. Ja lisäksi: Suorastaan vihaan.
Mitä ihmettä? Aino protestoi Kuinka voin tehdä töitä varajohtajan kanssa, jota vihaan?
Kirjoita sitten: vihaan häntä miehenä. En nukkuisi samassa sängyssä, vaikka saisin miljoona euroa. Lisää allekirjoitus ja laita kunnolla leima, kiitos.
Leimat on taloustoimistossa, Aino totesi automaattisesti, vilkaisi paperia ja järkyttyi.
Tämä on farssia! Näillä eväillä joutaisi Tankki täyteen! Aino tokaisi ja repi paperin ensin kahtia, sitten uudestaan ja uudestaan.
Mitä teet? Viljo hätkähti. Tarvitsenhan minä sen!
Kuule Viljo… Aino hymyili ilkikurisesti Ajattelin juuri, että ehkä sun pitäisi ottaa eroa Leenasta, varmuuden vuoksi.
Herranjumala! Viljo panikoi. Lapset jäävät sille! Vie ne mennessään!
Ei vie, Aino jatkoi hymyilyä. Tiedän erinomaisen lakimiehen, järjestää kyllä oikeudessa lapset sinulle.
Mutta enhän minä…
Ja jos tulee tarve, Aino keskeytti minä vaikka henkilökohtaisesti autan lasten kanssa.
Sinäkö minua auttaisit? Oikeasti?
Totta kai. Symppaan sua varajohtajana! Löydän sulle maailmanluokan lastenhoitajan. Olet takuulla enemmän kuin tyytyväinen.
No entäs Leena?
Leena voi lähteä vaikka Rovaniemelle äitinsä luo, Aino sanoi, tai tulla kahville mun kanssani. Jutellaan rehellisesti, kasvotusten. Paljon parempi kuin joku höpsö todistus ja leima alle.
