Aila paistoi lihapullia, kun keittiöön astui mies.
Aila, meidän täytyy puhua Jari lausui päättäväisesti.
Puhutaan heitti Aila.
Istuisitko, niin kuuntelisit kunnolla? Jarin äänessä kuului kärttyisyyttä.
Minun täytyy silti tarkkailla lihapullia, vastasi Aila.
Mitä sinulle on kerrottavana? Jari horjahti sanavalinnoissa. Minä Jari nääntyi, etsien sanoja. Tapasin toisen naisen Olen menossa pois sinusta!
Onneksi olkoon. Olen todella iloinen puolestasi! Aila sanoi rauhallisesti.
Mitä? Tarkoitatko, että olet iloinen puolestani? Jari katsoi vaimoaan yllättyneenä. Mutta Jari ei osannut kuvitella, mitä Aila aikoi tehdä juuri sillä hetkellä.
Jos olen rehellinen Ailan ystävä Sari hiljeneti hetken, kuin peläten sanojansa. En todellakaan ymmärrä, miten sinä uskalsit? Tämä on aivan rajojen ulkopuolella, Aila!
Mitä rajoja? Hyviä vai huonoja?
No, tiedäthän, se on kuin katselisi.
Tässäpä ei katsota Aila hymyili. Tärkeintä on lopputulos. Ja minun lopputulokseni on loistava. Sain juuri sen, mitä halusin!
Silti Sari varoitti varjostuneena. Negatiivisia seurauksia tulee olemaan
Älä huolehdi! Aila ei malttanut pidättää. Jos ne tulevat, käsitellään ne silloin. Nyt olen ilon ja todellisen voiton vaiheessa, joten älä pilaa juhlaani!
Sari rypisti olkiaan loukkaantuneena ja kääntyi pois, teeskennellen että hän oli kiinnostunut ikkunan ulkopuolisesta maisemasta.
***
Kaikki alkoi sinä iltana, kun Jarin työpäivä päättyi ja hän sanoi hermostuneena:
Meidän täytyy puhua
Aila puristui sisällään. Hän oli odottanut kauan, että Jari lopulta ryhtyy puhumaan. Ja niin se alkoi.
Puhu hän heitti, kääntäen lihapullat, joita oli valmistamassa illalliseksi.
Voisitko istua ja kuunnella normisti? Jarin äänessä kuului levottomuutta. Vai puhutko selkäsi takana?
Istu minnekään, rakas Aila vastasi viileästi. Nyt Oskari (poikamme) muistaa minut ja alkaa: “äiti, se taas”. Älä tuhlata aikaa. Mitä sinulla on sanottavaa?
Minä Jari kompuroi, yrittäen löytää sanoja. Tapasin toisen naisen
Ja? Aila ei kääntynyt edes Jariin, vaan jatkoi lihapullien kääntämistä. Mitä sitten?
Sammuta se paistinpannu! Jari huusi turhautuneena. Kuulitko mitä sanoin?! Rakastan toista naista!
Kuulin, Aila kääntyi vihdoin. Onneksi olkoon.
Mitä? Jari ei voinut uskoa omaa kuulluttansa. Hän oli odottanut mitä tahansa, paitsi tätä välinpitämättömyyttä ja onnentoivotuksia.
Hiljaisemmin, kiitos, lapset pelästytävät Aila säilytti rauhallisuutensa, aivan kuin ei olisi ollenkaan yllättynyt.
Tiesitkö? Jari huokaisi.
En, en tiennyt, Aila nyökkäsi päättäväisesti. Mutta aavistin.
Aavistit?
Tietysti. Etkö ole huomannut, että olen myöhässä töistä muutaman tunnin? Istun puhelimessa ja piilottelen sen taskuun? Pakeni toiseen huoneeseen turhaan tekosyyn takia? Ja sitten Jari, jokainen ihminen tuntee, rakastavatko he häntä vai eivät
Miksi sitten hiljensit, kun kaikki selvisi? Jari kysyi hieman rauhoittuen.
No tiedäthän, Aila virnisti silmiään. Se oli sinun ehdotuksesi, ja perheen rikkominen on myös sinun vastuullasi.
Miksi teet näin?
Miten? Jos olisit halunnut vain viettää aikaa, piilotelisit se kaikki jatkossakin. Kun aloit keskustelun, päätit jo jotain. Joten älä stressaa, sano kaikki mitä haluat.
Jari katseli naistaan ja ei tunnistanut häntä. Siinä oli niin paljon kestävyyttä, rauhaa, itsensä kunnioitusta. Hän luuli odottavansa naisten kyyneleitä.
No, minulla on ehdotus
Mielenkiintoista Aila istui tuolille ja katsoi tarkasti Jaria.
Minä ajattelin Meillä on asuntolaina Et todennäköisesti pysty maksamaan sitä edes eläkkeestäsi
Emmekö puhu enää avioeron ehdoista? Ailan ääni kantoi metallista, jonka Jari ei huomannut.
Mitä siinä on puutettavaa? Jari heitti rennosti. Tiedän, ettet voi minulle antaa anteeksi.
Niin on, Aila hymyili. Koska tunnet minut kuin vanhan saippuakirjan.
Joten Jari ei enää huomannut Ailan käänteitä. Olisi parempi, jos muuttaisit yksittäiseen huoneistoosi, ja minä pysyisin täällä.
Ja lapset?
Mitkä lapset? He matkustavat kanssasi, tietenkin Jari vastasi.
Joten asun kahden lapsen kanssa kahdeksantoista neliömetrin asunnossa, ja sinä, uuden rakkaasi kanssa, asut meidän kolmiohuoneistossa?
Juuri niin. Et pysty maksamaan asuntolainaa, se on selvä juttu. Olen maksanut sen itse, Jari selitti itsevarmasti, hämmentäen Ailan.
Ymmärrän, Aila nousi. Minun täytyy miettiä.
Hän meni parvekkeelle.
No, no, tule jo, Jari heitti hänen perässään pilkalla, ajatelleen: Mieti, miten ne naiset mitä he ajattelevat?
Kun Aila oli parvekkeella, Jari lämmitti itselleen lautaselle pari lihapullaa, perunamuusia monitoimikupista ja ryömi ruokailuun.
Ei ehtinyt syödä loppuun.
Hyvä on, Aila julisti astuessaan keittiöön. Mutta yhden ehdon puolella.
Minkä ehdon? Jari hymyili lempeästi.
Pysyt tässä asunnossa poikasi kanssa, ja me muutamme tyttömme kanssa.
Mitä?! Jarin kasvot laajenivat hämmästyneinä, silmät nousivat kattoon. Haluat jakaa lapset?
Kyllä. Miksei? Aila vastasi rauhallisesti. Lapset ovat yhteisiä, vastuu yhtäläinen. Poikasi, jonka olet niin haaveillut, jää sinun luoksesi. Tyttömme jää minun luokseni. Minusta se on reilua.
Oletko normaali? Miten voit jakaa lapsia? Ne eivät ole huonekaluja!
Tietysti, Aila pysyi lujana. Minun täytyy kantaa ne koko loppuun, ja sinä No, ei, näin ei toimi.
Maksetaan elatusmaksu! Ja autetaan, jos mahdollista
Tietenkin. Sinä maksat minulle, minä sinulle. Teimme lapset yhdessä, kasvatamme ne yhdessä. Et halua poikaa? Ota tyttö. Hän on vanhempi, helpompi. Näetkö, olen valmis menemään sinun puoleesi.
En voi uskoa, että olet näin outo! Jari huusi. Haluat riitoja lasten avulla?!
Älä keksikään, Jari. Et ole arvoinen, että voisin riitoja tehdä kanssasi. Haluan vain, että kaikki on reilua. Sinä kolmiohuoneisto asuntolainalla ja poika. Minä yksihuoneisto ja tytär. Ja keskinäiset elatusmaksut. Vain näin eromme sopimuksen mukaan. Muuten taistelen. En luovuta yhtään senttiä. Mieti. Mieti jossain muualla.
Jari lähti.
Keskusteli ystävänsä, äitinsä, siskonsa kanssa. Kaikki lohduttivat häntä: Aila bluffaa. Mikään normaali äiti ei luovuta lasta neliömetreihin. Jari päätti, että kolmipäivän jälkeen Aila vie lapsen.
Jarin rakas Oksana oli innoissaan. Kolmiohuoneisto keskellä Helsingin ydintä! Hän ei olisi osannut haaveilla näin!
Lisäksi Oksana sai nelivuotiaan pojan, jonka hän oli jopa unohdettu.
Muutaman päivän kuluttua Jari sanoi Ailalle, että hyväksyy hänen ehdotuksensa.
Loistavaa, Aila heitti ja vaati, että Jari hakee avioeroa seuraavana päivänä.
Miksi minä? Jari yritti vastustaa.
Koska olet mies. Ja siksi, että sinulle on helpompi maksaa kaikki.
Jari piti loogista argumenttia ja haki avioeron.
***
Kolme kuukautta kului odotellessa. Sovitun mukaan Jari muutti Oksanan luo.
Aila pakkaisi muuttokäsineet, poikansa ja tyttönsä tavarat, ja hän vastasi kaikkiin sukulaisten ja ystävien kritiikkeihin.
Jari levitti tarinaa, että Aila jakaa lapset asunnon mukaan ja antaa hänelle pojan.
Miten sinä kestät?
Millainen äiti olet?
Ei sinulla ole häpeää eikä omatuntoa!
Kuinka voit jakaa lapsia?! Sinulla ei ole sielua!
Nuo sanat kaikuivat Ailassa. Joskus hän vastasi, joskus hiljasi, joskus poistui kuuntelemaan, ettei joutunut vastaamaan.
Tyttären, kahdentoista vuoden ikäisen Kaisan, kommentti oli:
Luulin, että rakastit meitä
Aila, piittaamatta kaikesta, odotti avioeron päätöstä.
Lopulta se tapahtui.
Tuomari yllättyi:
Haluatteko jättää pojan isän luo?
Kyllä, Aila vastasi viileästi. Vastuu on molemmilla yhtä suuri. Myös isä ei ole sitä vastaan. Eikö niin, Jari?
Jari nyökkäsi.
Kysymys oli ratkaistu Ailan ehdotuksen mukaisesti.
Jari huokaisi helpottuneena.
Vain turhaan.
Kaikki oli vasta alussa.
***
Aila oli valmis lähtöönsä. Hän pakasi tavarat: omat ja tyttärensä. Hän otti mukaan kätevän listan Jaria varten.
Listaan hän kirjoitti: mitä Oskari pitää ja ei pidä, mihin päiväkotiin hän käy, kuka on hoitajan, mitä ruokia hän ei kestä, mitä sarjoja hän katsoo, missä on lähin terveyskeskus jne.
Kun Jari luki paperin, hän huokaisi:
Voi hyvänen aika! Miksi täytyy? Selviämme kyllä itse, eikö poika? hän nappasi Oskarin syliinsä ja heitti pojan kevyesti ilmaan.
Oskari naurahti innostuksestaan.
No, aika on. Aila katkaisi leikin. Soitatko, jos tarvitsette jotain.
Kun he lähtivät, Jari soitti Oksanalle:
Kaikki kunnossa! Tie on vapaa! Tervetuloa!
Sama ilta Oksana julkaisi somessa: Uuden elämän alku! ja liitti kuvan, jossa hän ja Jari kumarsivat sängyn päällä nukkivan pojan vieressä.
***
Tämän jälkeen Jari koki todellisen painajaisen, ja Aila joutui kärsivällisesti odottamaan.
Todellisuus oli kaukana haaveista.
Seuraavana päivänä Oskari kutsui äitiä, kieltäytyi syömästä Oksanan tekemää ruokaa, ei halunnut jäädä hänen luokseen.
Aamun kokoontumiset päiväkodissa saivat Jarin hermot kutistumaan. Poika ei halunnut pukeutua, itki koko matkan ja vastusti, kun hoitaja vei hänet ryhmään. Jari myöhästyi töistä yhä uudestaan.
Sitten Oskari sairastui.
Jari oli eksyksissä. Poikaan hoitaminen oli hankalampaa kuin hän luuli. Päiväkoti vaati iltahoitoa, Jarin täytyi lähteä töistä aikaisemmin, pomot alkoivat pitää silmää.
Oksana lähteikin yllättäen liikematkalle, ja sen jälkeen katosi kokonaan, jättäen tekstiviestin: En ole valmis asettamaan elämäni sinun lapsesi jalkoihin.
Jarin äiti ei suostunut auttamaan, väittäen terveysongelmia.
Aila tuli tiukasti kerran viikossa kahdeksi tunniksi. Hänen poikansa, Oskari, valitti voimakkaasti hänen poissaolostaan.
Asuntolainaa riitti, mutta Jari ei osannut aavistaa, kuinka paljon rahaa kuluu lapsen hoitoon.
Hän unohti levon. Ärtymys ja väsymys kasvoivat, ja hän nappasi itsensä ajatuksista, että ei halua olla poikansa kanssa.
Noin kolmen kuukauden kuluttua Jari soittoi entiselle vaimolleen:
Aila, meidän täytyy puhua. Kiireellisesti.
Aila saapui.
Mikä hätänä? hän kysyi lievällä myötätunnolla Jarin väsyneen ilmeen takana.
Pyydän, että otat hänet pois, Jari kuiskasi. En enää jaksa.
Mikä on vialla?
Olen uupunut, Aila. Oksana jätti minut.
Ymmärrän, Aila yritti piilottaa hymyä, mutta
Älä sano mutta.
Mitä tarkoitat?
Muuttautukaa kaikki tänne yhteen. Minä lähden.
Et myöskään vaadi minulta mitään?
Ei, Aila. Käsittelemme asunnon sinun nimiisi.
Oletko todella niin kaupallinen?
Opettajat olivat hyviä, Aila vastasi terävästi.
***
Jari pysyi sanansa takana. Asunto kirjattiin Ailan nimiin. Hän maksoi asuntolainan. Elatusmaksut jaetaan molemmille lapsille. Joka viikonloppuna, poikkeuksellisissa tapauksissa, hän käyvät lapsilla. Hän ei unohda tuoda kukkakimppua entiselle vaimolleen kiitokseksi siitä, että tämä suostui auttamaan. Ja myös että hän sai asua Ailan yksihuoneisessa ja maksaa vain lämmityksen.
Nyt kaikki ystävät ja sukulaiset sympatisoivat Jaria ja pitävät Ailaa huonona väittävät, että hän ei säästänyt pientä poikaa, että on sydämettömän.
Hän kuitenkin nauttii voittokannesta, ei katso ikävää,Aila hymyili tyytyväisenä, sillä hän tiesi, että hänen älykäs taktiikkansa oli antanut juuri sen tasapainon, jonka elämä oli aina vaatinut.
