Vanhana lapset muistivat, että heillä on äiti mutta minä en unohda koskaan, miten he ovat minua kohdelleet
Kun mieheni jätti minut nuoremman naisen vuoksi, lapset asettuivat hänen puolelleen olihan hän arvostettu, suuren yrityksen toimitusjohtaja. Vuosikausiin he eivät välittäneet minusta, ja jäin täysin yksin. Vasta kun entinen mieheni kuoli, todettiin, että hän oli jättänyt koko omaisuutensa nuorelle vaimolleen.
Silloin lapseni yhtäkkiä muistivat minut. Nyt he käyvät luonani usein, mutta minä kyllä tiedän, miksi Äskettäin tyttäreni alkoi vihjailemaan, että olisi syytä pohtia tulevaisuutta ja testamenttia. Kukaan heistä ei aavista, millaisen yllätyksen olen valmistellut. He saavat tietää sen vasta kuolemani jälkeen.
Vanhana lapset muistivat, että heillä on äiti mutta minä en unohda koskaan, miten he ovat minua kohdelleet
Vuodet vierivät, ja olin kuin unohtunut Lapin laidalle. Lapseni katsoivat minua aina etäisesti, kuin emme osaisi puhua samaa kieltä.
Eroni miehestäni oli viimeinen niitti väleihimme. Lapseni valitsivat hänen puolensa olihan hän arvostettu toimitusjohtaja, jonka kanssa oli helpompi pärjätä ja saada etuja osakseen. Minä jäin yksin, hylättynä vaimona ja äitinä.
Kuulin vain yhteisten tuttavien kautta, miten lapseni juhlivat isänsä ja tämän nuoren vaimon kanssa. Matkustivat etelän aurinkoon, söivät kalliissa ravintoloissa, suunnittelivat elämää. Minä jäin yksinäiseen asuntooni Helsingin Kalliossa, ja jokainen tieto heidän yhteisestä ilostaan viilsi sydäntäni kuin terävä puukon kärki.
Lopulta ymmärsin, ettei elämää voi odottaa sitä täytyy elää itse. Lähdin töihin Ruotsiin. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin tunsin vapautta.
Elin ympäristössä, jossa sain olla oma itseni. Kun vuosien työrupeama päättyi, olin saanut säästettyä tarpeeksi muuttaakseni elämäni. Palasin Suomeen, remontoin kotini, ostin uudet kalusteet ja säästin hieman euroja vanhuuden varalle.
Sillä välin lapseni rakensivat omat elämänsä. Kuulin heidän suurista häistään ja iloistaan. Kunnes yllättäen tuli viesti: entinen mieheni kuoli sydänkohtaukseen, ja koko hänen omaisuutensa meni nuorelle vaimolle.
Poikani ja tyttäreni jäivät tyhjin käsin. Pian heille muistui mieleen, että heillä oli äiti.
Ensin vastaanotin heidät ovella erilaisten pienten lahjojen kanssa suklaata, marjoja, paketteja. He kyselivät vointiani ja juttelivat ystävällisesti. Mutta en ollut sokea: kaikella oli tarkoituksensa.
Olen nyt 72-vuotias. Terve, virkeä ja tyytyväinen elämääni täällä pienessä asunnossani. Viime aikoina tyttäreni on entistä useammin vihjaillut, että testamentista olisi hyvä keskustella. Viime viikolla kävi tyttärentyttäreni nuori nainen, joka meni naimisiin viime vuonna.
Mummo, eikö täällä yksin tule joskus vähän yksinäistä? hän kysyi aidon uteliaana.
Ei ollenkaan, täällä on minulla hyvä olla, vastasin rauhallisesti.
Vanhana lapset muistivat, että heillä on äiti mutta minä en unohda koskaan, miten he ovat minua kohdelleet
Mutta tämähän on iso asunto, jatkoi hän. Eikö sen siivoaminen ole raskasta? Voisimme mieheni kanssa ehkä muuttaa luoksesi olisi sinulle seuraa ja meille olisi helpompaa, ei tarvitsisi maksaa vuokraa.
Hymyilin. Aikomukset olivat selvät.
Kuka sanoi, ettei täällä asuminen maksa mitään? vastasin. Voin kyllä tehdä teille hyvän vuokrasopimuksen.
Tyttärentyttäreni hämmentyi. Hän oli selvästi odottanut, että avaisin oveni ja sanoisin Ottakaa kaikki, minä olen iloinen. Mutta minulla oli muita suunnitelmia.
Jo useita vuosia sitten laadin testamentin, jossa määrään, että asuntoni myydään kuolemani jälkeen ja rahat lahjoitetaan Lastenklinikan säätiölle.
Kun tyttäreni sai tämän tietää, hän suuttui pahasti. Soitti, huusi ja syytti minua epäreiluksi, että vien hänen lapsiltaan tulevaisuuden. Myös poikani kävi vihjailemassa, että minut voisi ottaa hoiviinsa. Mutta heidän äkillinen rakkautensa ei hetkauttanut minua.
Iän myötä on ymmärtänyt, että elämässä arvokkainta on ihmisarvo ja oma itsenäisyys, ei materia tai muiden odotukset. Rakkaus, joka tulee vain omien etujen vuoksi, ei ole todellista rakkautta. Lopulta jokainen meistä valitsee omat tiensä ja se, mikä jää, on oma rauha ja tieto siitä, että elämänsä voi rakentaa itselleen oikein.
