Tyttöseni, antaisitko minulle edes neljäsosan leivästä, palautan rahat sinulle huomenna. Olen niin nälkäinen, että päätä huimaa.
Eihän se nyt noin käy, leipäkojun myyjä vastaa minulle. Tämä on leipäkoju, pulloja emme ota vastaan. Osaatko lukea? Siinähän lukee selvästi: pullot pitää palauttaa asemalle, siellä annetaan rahat ja sitten voit ostaa leipää. Mitä haluat?
En tiennyt, että pullonpalautusasema on auki vain kahteentoista asti päivällä. Myöhästyin. En ollut koskaan aiemmin joutunut keräämään pulloja. Toivottomuus ahdistaa, lähden vaeltamaan tietämättä, mistä rahaa saisi.
Ei auta muu, myyjä sanoo, pitäisi vain herätä aikaisemmin. Mene huomenna heti aamulla ja palauta pullot ajoissa.
Tyttöseni, antaisitko edes neljäsosan leivästä, huomenna tuon sinulle rahat. Olen todella heikkona nälästä.
Vanhasta naisesta näki, kuinka vaikeaa hänelle oli pyytää, mutta hän kantoi ylpeyttä olemuksessaan.
Ei käy, myyjä vastaa, en voi ruveta hyväntekijäksi, itsellänikin on nipin napin varaa elää. Täällä käy paljon kerjäläisiä, älä jää tähän pidemmäksi aikaa.
Hyvää päivää, myyjä kääntyy miehen puoleen, joka seisoo kojun vieressä. Lempileipäsi on tullut taas. Aprikoosipiirakat ovat tuoreita, kirsikkaiset ovat eilisiä.
Päivää, mies vastaa hajamielisenä. Ottaisin pähkinä- ja hedelmäleipää sekä kuusi kirsikkapiirakkaa.
Aprikoosilla, myyjä huomauttaa. Sitten aprikoosilla.
Mies katsoo poissaolevasti sivullensa, huomaamattaan vanhaa naista, joka katsoo häntä katkeransuloisesti.
Myyjä ojentaa ostokset ikkunasta. Mies ottaa paksun lompakon ja maksaa isolla setelillä. Kun hän vilkaisee vanhusta, hänen katseensa pysähtyy naisen vanhaan rintaneulaan.
Vanha nainen ei suinkaan näytä kerjäläiseltä. Hänellä on älykäs ulkomuoto ja ryhdikäs asento. Hänellä on vanha, mutta siisti takki.
Paavo istuu autoonsa, nostaa ostokset etupenkille ja ajaa pois.
Lähellä sijaitsee hänen firmansa toimisto.
Kun Paavo astuu sisään, sihteeri Riitta tervehtii häntä.
Paavo Ilmari, vaimosi pyysi soittamaan takaisin.
No voi, Riitta, onko jotain sattunut? Paavo kysyy huolestuneena.
Paavo Virtanen omistaa kotitalouselektroniikan myyntiliikkeen. Hän aloitti yritystoiminnan 90-luvun alussa. Älykkyydellä ja neuvokkuudella hänen firmansa kasvoi nopeasti.
Paavon toimisto on kaupungin laidalla. Hän voisi vuokrata toimiston keskustasta, mutta säästää mieluummin rahaa.
Paavo on rakentanut hienon omakotitalon, jossa hän asuu vaimon ja kahden pojan kanssa.
Kahden viikon päästä hänestä tulisi kolmannen kerran isä sillä siksi vaimon puhelu huoletti.
Kaisa, rakkaani, mitä on tapahtunut? hän kysyy.
Paavo, meidät kutsuttiin kouluun. Eero tappeli taas luokkatoverin kanssa.
Kulta, en tiedä ehdinkö. Minulla on valtavasti töitä. Neuvottelen juuri ison tavarantoimittajan kanssa.
Paavo, sinun on ymmärrettävä: minulle on raskasta mennä itse.
Ei, sinun ei tarvitse mennä. Pidä itsestäsi huolta. Minä järjestän aikaa, lupaan.
Eero saa minulta kunnon puhuttelun jos sanat eivät tehoa. Anteeksi, rakkaani, nyt täytyy jatkaa töitä. Olen myöhään töissä, älä jää odottamaan illallista.
Voi kunpa olisit enemmän kotona. Lapset eivät näe sinua tulet kun he jo nukkuvat, lähdet kun he vielä nukkuvat. Olen huolissani, kun et lepää ollenkaan.
Sellaista tämä työ on. Toivon että joudun tätä tahtia tekemään enää viikon. Kun olet synnyttämässä, kellehän lapset jätetään?
Kyllä minä keksin jotain, älä murehdi. Voimme palkata lastenhoitajan.
En mielelläni jättäisi lapsia vieraalle koko päiväksi.
Kaisa, puhutaan tästä myöhemmin. Nyt on kiire ja varmasti sinullakin.
Minusta tuntuu, ettet välitä minusta ja lapsista.
Kulta, älä sano noin. Kaiken teen teidän vuoksenne sinua, Eeroa, Villeä ja pian syntyvää tytärtämme varten.
Anteeksi, ei olisi pitänyt sanoa noin. Kaipaan sinua, haluaisin nähdä sinua useammin.
Paavo jää töihin myöhään. Lapset jo nukkuvat, ja vaimo odottaa häntä olohuoneessa.
Anteeksi, rakkaani, että puhuin rumasti tänään.
Ei hätää. Sinun pitäisi levätä, ei olisi tarvinnut odottaa. Mennään keittiöön, voin lämmittää illallista.
Ei, kiitos, en ole nälkäinen. Söin töissä, ja toin muuten aprikoosipiirakoita. Ne ovat kyllä parhaita mitä tiedän, eivät mistään muualta saa sellaisia kuin sieltä leipäkojusta. Ja se pähkinä-hedelmäleipä…
Piirakat ovat hyviä, mutta leipä ei kyllä lapsille eikä minulle uponnut yhtään.
Paavo jää ajatuksiinsa, muistaen vanhan naisen siellä leipäkojulla.
Rakas, mene nukkumaan. Huomenna taas aiot lähteä heti aamuvarhain. Mikä sinua painaa? Kerro totuus, onko firmassa ongelmia?
Ei siellä ole mitään hätää. Jos saan sopimuksen tehtyä ison toimittajan kanssa, kaikki järjestyy paremmin kuin hyvin.
Olet todella väsynyt, nukut seisaaltaan.
En, ajattelen vain yhtä asiaa. Näin tänään erään vanhan naisen leipäkojulla. Olin niin omissa ajatuksissani, etten ehtinyt kuunnella heidän keskusteluaan. Vasta nyt muistan pätkiä siitä. Mutta tärkeintä on, että hänen kasvonsa vaikuttivat tutuilta, en vain saa päähäni mistä. Ja hänen iso rintaneulansakin…
Paavo on sydämellinen ihminen, aina valmis auttamaan.
Tuo vanha nainen, jonka hän näki leipäkojulla, jäi hänen mieleensä. Paavo soimasi itseään, ettei auttanut naista hädässä mutta pahinta oli, että hänen kasvonsa olivat oudon tutut.
Seuraavana aamuna Paavo menee töihin varhain ja alkaa tehdä laskelmia.
Ehkä olen vain väsynyt, tai olen unohtanut peruslaskut, hän hymyilee itsekseen.
Yhtäkkiä huudahtaa: Siis oliko se Martta Lehtinen? ja muistaa tunnistaneensa naisen rintaneulasta ja takista. Hän ei ollut nähnyt Marttaa 17 vuoteen, eikä ihme että vanha opettaja oli muuttunut.
Martta Lehtinen oli matematiikan opettaja, kaikkien rakastama. Monet vanhemmatkin tulivat häneltä neuvoa pyytämään.
Martta meni naimisiin myöhään, 38-vuotiaana. Ainoasta tyttärestä tuli kuitenkin sairas ja hän kuoli kolmevuotiaana.
Tyttären menehdyttyä Martta erosi miehestään.
Opettaja antoi kaiken rakkautensa oppilailleen.
Paavon lapsuus oli raskas. Hänet kasvatti mummo, vanhemmat kuolivat kun hän oli pieni autoonnettomuudessa, kun olivat menossa maataloustöihin.
Paavo oli älykäs ja ahkera poika. Hän tajusi, että vain armottomalla työllä hän voi menestyä. Opettajat kiittivät hänen ahkeruuttaan, mutta Martta piti hänestä erityisesti.
Teinivuosina Paavo kävi Martan luona monesti auttamassa talon töissä. Martta tiesi, että Paavo eli mummon kanssa köyhyydessä eikä ruokaa ollut aina tarpeeksi. Hän pyysi pojan töihin, ja työn jälkeen pöydässä odotti aina lämmin ateria.
Martta paistoi itse leipää vanhassa puu-uunissa. Hän oli ylpeä perintönä saadusta vuoasta hänen omalta isoäidiltään.
Leipä oli kuohkea ja ilmava Paavo sanoi ettei ollut ikinä saanut parempaa.
Jos kerran olet sitä mieltä, että parempaa leipää ei ole vie mummollesikin, Martta nauroi ja leikkasi lähes puolet leivästä pojalle mukaan.
Paavo muistelee ja unohtaa työt, ei edes kuule kun työtoverit saapuvat toimistolle.
Martan vanha talo on purettu paikalle noussut kerrostalo. Hän soittaa poliisituttavalleen selvittääkseen Martan nykyisen osoitteen. Tunnissa Paavo saa tietää, missä vanha opettaja nykyään asuu.
Mutta kiireet estävät vierailun töitä on aivan liikaa.
Illalla Paavo kertoo vaimolleen Martasta.
Ajattelin, että kun Martta on niin rehellinen ja viisas nainen ja sinua huolettaa meidän lastenhoito sairaalareissun aikana, niin kutsutaan hänet meille. Hän opetti minulle paljon elämänviisautta ja auttoi minut alkuun. Ilman häntä en ehkä olisi nyt tässä. En voi antaa hänen kärsiä puutteessa, Paavo sanoo.
Tietenkin! Mene hakemaan hänet tänne, Kaisa hymyilee. Hän voisi auttaa meitä ja ehkä saada Eeronkin rauhoittumaan.
Sinä et tunne Marttaa, hänellä on taito puhua niin, että viestinsä menee perille, Paavo naurahtaa.
Paavolla ja Kaisalla on täysi luottamus toisiinsa.
Vihdoin sunnuntaina aikaa löytyy. Paavo ostaa kukkakimpun ja ajaa Martan asunnolle.
Jännittäen hän soittaa ovikelloa. Martta avaa oven hän on vanhentunut, kasvoilla väsymyksen merkit, silmistä loisto poissa.
Hyvää päivää, Martta Lehtinen. Olen Paavo Virtanen, ehkä muistat minut, kävin koulun 17 vuotta sitten.
Tietysti! Muistin sinut jo siellä leipäkojulla.
Anteeksi kun en heti tunnistanut. Olin niin omissa ajatuksissani, ehkä näytin hämmentyneeltä?
Vanha opettaja purskahtaa itkuun.
Martta, et tiedäkään miten paljon etsin sinua ja nyt löysin.
Hän ojentaa kukat kömpelösti.
Kiitos! Viimeksi sain kukkia eläkkeellelähtijäisissä yli neljä vuotta sitten. Jätin sen vuoden jälkeen koulun, tai oikeammin, minut pyydettiin lähtemään.
Anteeksi, en voi tarjota edes teetä. Eläkkeeni maksetaan vasta parin päivän päästä.
Minä tulin hakemaan sinua. Minulla on iso talo, olen naimisissa, meillä on kaksi poikaa ja kohta syntyy tyttö.
En mitenkään voi tulla riesaksi. Tuskin perheesi kaipaa vierasta ihmistä.
Martta, pyydän sinua meille töihin. Keskustelin tästä vaimoni kanssa hänkin pitää ajatuksesta. Lapsemme tarvitsevat viisasta ja lempeää opettajaa, kuka olisi parempi kuin sinä?
Vanhempi poikani Eero tuntuu kovasti tappelevan koulussa. Meidät kutsuttiin sinne juuri tällä viikolla.
Uskotko pärjääväsi, Martta?
Täytän ensi vuonna 70, mutta sinä et minua niin vain lannista.
Lähdetään, Martta, tule tutustumaan perheeseemme.
Martta Lehtinen asettui Virtasen taloon unohtaen yksinäisyyden ja murheet.
Kaisa nautti keskusteluista tämän rauhallisen ja viisaan opettajan kanssa. Hänestä tuli perheen todellinen aarre.
Puolentoista viikon kuluttua koitti suuri onni syntyi kaivattu tytär, joka sai nimekseen Aino. Sillä välin kun Kaisa oli sairaalassa, pojat viettivät mielellään aikaa Martan kanssa. Hän teki ruokia ja auttoi läksyissä.
Paavo ja Kaisa olivat rauhallisin mielin, lapset olivat hyvissä käsissä.
Eero, joka oli tunnettu riitaisasta luonteestaan, rauhoittui Martan vaikutuksesta hän ei koskaan korottanut ääntään, mutta puhui vakuuttavasti. Ehkäpä hänellä todella oli erityinen lahja ja Eero unohti koulutappelut.
Kun tuli aika hakea Kaisa ja Aino kotiin…
Voi kuinka olenkin teitä kaivannut! Kaisa halaa poikiaan.
Kaikki hyvin kotona! Ville nauraa.
Äiti, me leivoimme Martan kanssa leipää! Eero kehaisee.
Oli hyvää, vaikka Martta sanoo, ettei sähköuuni vedä vertoja puu-uunille. Se oli vielä parempaa aikanaan, Eero nauraa.
