” Tule mukaan! Minulla ei ole nyt pihassa koiraa. Sinusta tulee hyvä vahtikoira en loukkaa sinua!” Hän nousi polkupyörälleen ja ajoi kylään. Matkalla ukki Veikko kääntyi katsomaan taakseen useita kertoja… Mutta kukaan ei juossut hänen perässään.
Hän oli “epäsosiaalinen” koira… Niin kuin ihmisistä sanotaan “epäsosiaalinen”… Hän oli samanlainen…
Kauan sitten, monta vuotta sitten, ukki Veikko löysi metsästä metsäpähkinöitä kerratessaan pentuikäisen koiran. Vain Jumala tiesi, miten tämä pentu oli päätynyt syrjäiseen metsään.
Hän vain vaelsi hiljaa metsän halki. Häntä ei edes ollut sidottu… Pieni, sateen kastelema olento… Ukki Veikko rypisti kulmiaan ja lähestyi.
Kömpelö, ei kovin kaunis… Mutta silti… Ruskeat silmät katsoivat häntä… Ne eivät olleet pennun silmät… Ne olivat viisaan pedon silmät… Ukki Veikko mietti hetken.
Tule mukaan! Minulla ei ole nyt pihassa koiraa. Sinusta tulee hyvä vahtikoira en loukkaa sinua!
Hän nousi polkupyörälleen ja ajoi kylään. Matkalla ukki Veikko kääntyi katsomaan taakseen useita kertoja… Mutta kukaan ei juossut hänen perässään. Veikko oli jo unohtanut tämän metsäkohtaamisen.
Hän hoiti taloutta. Ja talo oli iso: kolme porsasta, emakko kymmenen porsaan kanssa, lehmä Maiti, kymmenen kanaa, kuusi ankkaa ja niiden poikaset, sekä kissa Pluto…
Ukki Veikko kääri savukkeen… Hän ei pitänyt kaupan valmisteisista, avasi portin ja istuutui lopulta rentoutumaan penkille talon viereen. Yhtäkkiä hän jähmettyi…
Ruskeat silmät tuijottivat häntä… Niin tarkasti… Ja niin oudosti, että ukki ei tiennyt, mitä tehdä.
No, tuletko pihaan?… Pitkän hiljaisuuden jälkeen pentu perääntyi ja katosi pimeyteen.
Näin jatkui päivästä toiseen… Ruskeat silmät tarkkailivat häntä joka ilta, kuin arvioiden häntä, kuin etsien hänestä sukulaista sielua…
Ja eräänä päivänä, kun ukki Veikko istui talon penkillä ja kiersi savuketta, “hän” lähestyi… Nuuhkaisi häntä ja asettui jalkojen juureen…
Ukki Veikko ei ollut kovin hellä mies, eläimiin suhtautui ennemmin käytännöllisesti… Eikä hän voinut edes laskea, kuinka monta sikaa, lehmää, kanaa ja muuta eläintä hän oli vuosien varrella teurastanut…
No, koira tarvitaan vartiointiin, kissat hiirten pyydystämiseen… Hän ei enää muistanut, kuinka monta koiraa oli kuollut hänen muistissaan. Jotkut myrkytettiin, toiset sairauksiin… Nytkin pihan koirankoppi seisoi tyhjänä.
Kesän alussa Ukonhenki oli lähtenyt… Eläinlääkäri sanoi, että punkit… Eikä kukaan erityisesti surettanut Ukkoa. Ukki Veikko oli kova mies, ja kyyneleitä tuli harvoin…
Ja hänen vaimonsa Kaarina oli vielä jykevämpi… Voi, mikä akka! Koko kylä muistelee edelleen, kuinka hän löi vasaran alle yhdellä iskulla, kun se leikki ja tönäisi juodessaan…
Ukki Veikko veti savukkeesta ja katsoi pentua, joka makasi hänen jalkojensa juuressa. Ruskeat silmät seurasivat häntä tarkasti…
No niin, elukka, näyttää siltä, että olet päättänyt jäädä asumaan luokseni? Kuule nyt… Ruokin sinua kahdesti päivässä, mitä Jumala antaa… Mutten loukkaa sinua. Koppi on. Lämmin. Päästän joskus vapaaksi öisin, muutamaksi tunniksi… Sinun tehtäväsi on vartioida pihaa! Että kukaan vieras ei kulje portin ohi pelottomasti!… Jos suostut, tule mukaan!
…Niin alkoi hänen uusi elämänsä… Ukki Veikko nimesi hänet Tähdeksi. Mistä hän oli kuullut niin kauniin ja suloisen nimen, jää meille mysteeriksi… Nyt Tähdellä oli lämmin koppi, iso tila ja ketju…
Aika kului, ja kömpelöstä pennusta hän kasvoi valtavaksi, kauniiksi ja voimakkaaksi koiraksi, jota koko kylä pelkäsi. Jopa huhuttiin, että Tähdellä oli varmasti susivertaa…
Hän oli niin hirveän kaunis ja erikoinen… Ja hänen tapansa eivät olleet lainkaan koiran. Ei hännänheiluttelua, ei käsien nuolemista…
Kun ukki Veikko, hänen vaimonsa tai sukulaiset lähestyivät, Tähti vain makasi rauhallisesti ja tarkkaili heitä viisaina ruskeina silminään.
Mutta vieraat olisivat saaneet repiä hänet kappaleiksi… Hän ei edes haukkun
