Te vain erotatte persiljajauheet etiketin mukaan! Ja marjat näitte vain hillossa! mutisi loukkaantunut naapuri, Marja Lehtola.
Aino Mäkinen ja hänen aviomiehensä Jari Virtanen saapuivat kesämökilleen Vimpelinlaiseen. He ostoivat sen syksyisin, ja nyt halusivat saattaa kaiken kuntoon. Mökki oli kodikas, vaikka talvi oli tulenomainen, mutta tontti ja muut tehtävät vaativat paljon työtä.
Vanhaan puutarhaan piti saada taivaan kaltainen näkö. Uusi sauna oli jo tilattu, se saapuu viikon sisällä ja asennetaan, ainoastaan paikan pitää valita. Samalla suunnitellaan pesutupin katos, varasto puulle, ja pergola. Lapset lupasivat tulla auttamaan.
Täällä on rauhaa, voimme asua koko vuoden. Me olemme nyt eläkkeellä.
Olen tarkastellut talon kellaria, siellä tarvitaan vain ovi.
Ja minä katselin takaverantaa. Muistatko pergolan, josta puhuimme? Se on vähän turhaa. Takapihalla on iso pyöreä pöytä, vanhoja tuoleja.
Ne vain kunnostetaan, ne kestävät vielä sata vuotta. Ja näkö puutarhaan on upea. Istumme kahvia ja nautimme. Sielläkin pitää vaihtaa ovi, tuntuu kuin joku olisi kulkenut talossa juuri talvella.
Niinpä. Ovet ensin. Kaikki tehdään takapihaan, ettei näy katulta, ja se on kaunis. Edessä on laituri ja kukkia.
Kukat ovat jo siellä, monivuotiset, pitää vain päättää, mitkä mihin istutetaan. Saattaa, että jotakin siirretään, mutta tänä kesänä jätetään näin.
Viikko kuluttua sauna saapui, lapset saapuivat. Alkoivat puutarhatyöt. Naapuri Marja tuli katsomaan, hänen lastenlapsensa pyörivät ympäri mökin.
Onko teillä lastenlapsia?
Kyllä, he tulevat.
Miksi rakennatte niin korkean aidan? Me naapurit selviämme ilman aitoja.
Ilman aitoja? Mitä täällä sitten oli? Aita pudotettiin juuri. Teille se oli välinpitämättömyyttä, meille järjestys on tärkeää. Emme leikkaa ylimääräisiä metrejä; aita on tarkalleen tontin rajalla.
Eikö porttia tarvita? Meillä on aina kulkuväylä.
Mitä tarkoitit, että meidän välillä? Ei, sellaista ei ole suunniteltu. Sisäänkäynti vain kadulta.
Entä lapset, meidän ja teidän? Katso, olette kaataneet omenapuut, lapset rakastivat kiipeilyä niissä.
Emme kaataneet, vaan leikkasimme ja puhdistimme. Uudet puut on istutettu. Lapsenne voivat kiipeillä omissa omenapuissaan.
Uutta, kaikkea on uutta. Miksi istutatte pensaat aitaamme pitkin?
Pensaat aitaamme pitkin kauneuden vuoksi!
Marja lähti, mutta palasi uusine kysymyksineen. Hänen lastenlapsensa juoksivat Ainon ja Jarin tontilla, kunnes uudet portit saatiin paikalleen.
Olette asettuneet paikalle kunnolla, sanoi Marja uudestaan. Talvessa aiotteko asua täällä?
Aika näyttää.
Miksi sulitte portit? Lapset ovat aina heittäneet palloa eteisen läpi, se oli helppoa ja tasapintaista. Kadulla on autoja, mutta täällä on turvallista.
Minun puunsa ovat täynnä istutuksia, eivätkä ne ole teitä. Te erotatte persiljajauheen vain etikettien perusteella, ja marjat olette nähneet vain hillossa. Ystävyytemme on koetteilla.
Portit on suljettu vieraille silmiltä, jotta lastenlapsenne eivät hallitse tätä pihaa. Kaksi päivää sitten ne päästivät meidän kanat ulos, emme ole löytäneet niitä.
Onko teillä myös kanoja? Oletteko asettumassa tänne?
Me jo asumme.
Elokuun lopussa vietettiin Jarin syntymäpäivä. Lapset ja lastenlapset saapuivat. Koko perhe kokoontui. Miehet paistoivat lihaa, naiset tekivät salaatteja ja kattivat pöydän takaverannalle.
Me tulimme tervehtimään teitä naapureina, niin kuin ennenkin, ilman kutsua. Olemme naapurit. Lapset tietävät kaiken jo aamusta alkaen.
Olette valmiita, vieraat ovat tulleet, siis juhla alkaa. Pysytään yhdessä, niin lapsetkin viihtyvät paremmin. On aika tehdä ystävyys viralliseksi.
Emme oikeastaan kutsuneet teitä. Meillä on vain perhe, juhla on perhejuhla. Suhteemme on naapurustoa, ei sukulaissuhde.
Ehkä joskus tulee. Lapset kasvavat. Saatamme tulla sukua, vastasi Marja hymyillen.
Marja ei kuunnellut, vaan jatkoi omaa tekoaansa, eikä lähde. Hänen lastenlapset ryömivät kaikkialle, ravistavat omenapuita ja päärynöitä, kiipeävät saunan katolle onneksi eivät putoa.
Sitten he innostuivat kivetystä, laittivat kiviä rakennusten ympärille. Joku heistä alkoi heittää kiviä täytettyyn puoliskoon. He eivät huomanneet sitä heti. Lapset hyppäsivät iloisina puoliskosta, kun vesi roiski.
Nyt on syksy, puolisko on kerättävä, sanoi Marja. Lapset nauttivat.
Aika mennä kotiin!
Emme ole edes istuneet, lapset nälkäiset juoksentelevat, ruokahalu herää. Kaikki paikalle pöytään!
Juhla jäi puutteelliseksi, mutta toinen odotti. Viikkoa myöhemmin lapset tulivat jälleen. Juhlistettiin Ainon ja Jarin yhteisiä 35 vuotta.
Joku tajusi heti, että portit pitää sulkea. Kuten myöhemmin selvisi, se oli nuorin, seitsemänvuotias lastenlapsi.
Kuului porttiin kolahdus. Perhe näytti teeskentelevänsä, ettei mitään tapahtuisi. Haiseva grilliratsu ja tuore ruoka täytti ilman. Ilma viileni.
Milloin teille on aikaa kaupunkikadulla?
Ajattelemme. Syksy on edessä, syötään, sitten nähdään. Omenat on kerättävä, sato on loistava tänä vuonna. Tykkäämme täällä, paitsi naapurissa, mutta se ei ole este. Olemme oppineet, miten suoritamme sen.
Kaikki nauroivat yhdessä.
Vieraat lähtivät, ja Aino sekä Jari jäivät. Heidän edessään oli syksy, sitten talvi He yrittävät. Jos se ei mene, he voivat aina palata kaupunkiasuntoonsa Helsingissä.
Marja lähti. Hänelle ja hänen lastenlapsilleen jäi kouluajan kiire. Tyttärensä ei jaksanut, ja isoäiti auttai.
Aino ja Jari huokasivat helpotuksesta. “Voi hyvänen aika, että on sellaisia kummallisia naapureita”
Kirjoita kommentti, mitä mieltä olet? Laita tykkäys.
