Meidän budjetilla ei tänä vuonna Itämeri loisku, sanoo mieheni ja lähtee työmatkalle. Seuraavana päivänä näenkin hänestä kuvan rannalta halailemassa omaa siskoani.
Mariliisa, älä nyt! Olet fiksu nainen ja taloushallinnon ammattilainen! Lasketko itse: auto syö kolmetonnia kuussa, asuntolaina neljä. Kesämökin huoltoa äidin luona menee vielä pari tonnia kuussa. Katto valuu, se pitää vaihtaa, muuten koko pirtti lahoaa. Ei tässä nyt mitään etelänmatkoja ruveta haaveilemaan! Lappiin päästään korkeintaan, ja sielläkin poltetaan vain makkaraa, hampaat irvessä, jos sitäkään.
Oskari pyörii pienessä keittiössämme, hermostuneesti huitoo käsillään. Hän pamauttaa kaapinovet kiinni, kilistelee laseja, kaataa vettä lasiin ja lattialle. Välttää katsekontaktia kuin vakuutusvirkailija.
Istun pöydän ääressä, hartiat lysyssä, tuijotan auki jäänyttä matkanjärjestäjän ikkunaa läppärillä. Näytöllä hohtaa kirkas merivesi, valkoinen hiekka ja palmu, joka kaartaa laiturille. Se ei ole vain kuva. Se oli unelmani. Unelma, jonka voimalla olin jaksanut kolme vuotta aivan kuin hukkuva tarttuu oljenkorteen.
Oskari, minä oikeasti olen säästänyt. Tarkoituksella. En käyttänyt bonuksia mihinkään. Söin työruoat eväinä. Tein iltatöitä, tasasin tilejä kolmelle pienyritykselle öisin, kun nukuit. Minulla on omalla tilillä kolmesataatuhatta. Se riittäisi. Olen laskenut kaiken. Auto odottaa, mökki äidin luona ei kaadu kahdessa viikossa katto on ihan ok kevääseen. Me tarvitaan lomaa. Ei olla oltu oikealla lomalla viiteen vuoteen. Sinä olet kireä ja räjähtelet. Minulla hermo pettää ja silmä nykii. Meidän täytyy edes kerran olla vain mies ja vaimo, eikä vain kaksi jakamassa velkoja.
Ei se ole pelkästään rahasta kiinni! ärähtää hän. Kahvikuppi helähtää lautaselle. Töissä on kaaosta, uusi hanke on kamala. Pomo ei anna vapaata. En voi vaan hypätä biitsille, kun deadlinet puskee päälle! Potkitaan pihalle, sitten voitkin unohtaa ne Malediivit ja koko asuntolainan!
Mutta viime viikolla sanoit, että työtilanne rauhoittuu että projekti on paketissa
Tilanne muuttui! asiakas vaatii lisää muutoksia! Asia loppuun nyt. Ei tänä vuonna reissailla. Mennään vappuna Someron mökille äidin kanssa, tehdään kasvimaata, vaihdetaan uudet muovit kasvihuoneeseen, grillataan makkaraa. Luonto, metsää ympärilläsi. Sekin on lomaa, eikö muka kelpaa?
En halua mökille, kuiskaan, ja kuumat kyyneleet polttavat kasvojani. Siellä ei levätä. Teen kaksi työtä: kitken, kuokin, laitan ruokaa sinun suvullesi. Haluan nähdä merta. Haluan vain olla tekemättä mitään.
Elä haaveile, nainen! ärisee Oskari, iskee nyrkin pöytään. Itsekäs olet! Vain omat haaveet mielessä! Ja minun pitää vielä lähteä työmatkalle. Turkuun. Kaksi viikkoa. Tarkastan telakkaa. Pomo käski. Olet siis kotona, äläkä valita. Ja nyt, anna minulle osa sun lomasäästötillesi täytyy maksaa junat ja majoitukset.
Miksi? Yhtiönhän kuuluu hoitaa matkat?
Ne maksavat jälkikäteen. Ensin pitää itse laittaa omiaan likoon. Hotelli on kallis, neljä tähteä. Edustuskuluja, illallisia. En voi istua eineksillä pomon nokan edessä. Pitää olla uskottava.
Paljonko? kysyn hiljaa, tuntien kuinka sisällä tärähtää.
Kaksisataa tonnia.
Kaksisataa! Se on kaksi kolmasosaa kaikesta loma-rahasta!
Kyllä minä ne palautan. Viimeiseen senttiin. Ja vielä päivärahat päälle! Etkö nyt mieheesi usko? Omaan?
Hän tuijottaa minua loukkaantuneena tavalla, joka syyllistää minut.
Totta. Hänhän lähtee töihin. Antaa kaikkensa meidän puolestamme. Ja minä vaan siitä meidän biitsistä jaksan nalkuttaa.
Siirrän rahat. Kaksisataatuhatta euroa. Sormet tärisevät.
Minä uskoin häneen. Kymmenen vuotta yhteistä elämää. Hän on ollut minun suojamuurini, ehkä vähän äkkipikainen ja tiukka rahasta mutta aina luotettava. Ei isommin koskaan pettänyt.
Seuraavana päivänä hän lähtee.
Pakkaan hänen laukkunsa.
Älä tylsisty, Mari, hän sanoo iloisesti pukiessaan takkia. Hän tuoksuu kalliilta Dior Sauvagelta, jonka ostin jouluksi alelaarista. Soittelen kun voin, mutta Turun telakalla verkko pätkii, et sure, jos en kuulu päivään tai pariin.
Huolehdi itsestäsi, sanon. Muista ottaa tarpeeksi vaatetta. Siellä voi vielä tulla lunta.
Joo, otin villakerraston.
Miksi laitoit uimahousut matkaan? huomaan bikinit sivulokerosta.
Oskari hätkähtää, mutta vastaa heti:
Hotellissa on lämmitetty uima-allas ja sauna. Illalla väsyneenä käydään uimassa.
Kuulostaa järkevältä. Nyökkään.
Hän lähtee. Iso harmaa laukku perässään. Mukanaan rahat ja minun toiveeni.
Kun ovi napsahtaa, asuntoon jää vain hiljaisuus.
Jään yksin Kuopioon, jossa kevät on vain kalenterissa, mutta ulkona on harmaata loskaa.
Kuljen töissä robottina. Iltaisin lämmitän kotiruoan, katson sarjoja, joissa elämä on kaunista.
Kaipaan jotain kipeästi.
Päätän soittaa siskolleni, Kaisalle.
Kaisa on vastakohtani: minä tummatukkainen, arka ja järjestelmällinen numeroiden nainen hän räväkkä blondi, malli ja some-tähti, viisi vuotta nuorempi. Ei koskaan paikallaan, ikuisissa riennoissa, treffailuissa, jetsetissä.
Olemme läheisiä, vaikka erilaisia olen auttanut häntä usein, myös taloudellisesti.
Soitan.
Ei tavoitettavissa tai kuuluvuusalueen ulkopuolella.
Outoa. Kaisa elää puhelimessaan, postaa instaan joka hetki.
Katselen hänen someaan: viimeisin päivitys viikko sitten, juuri Oskarin matkalähdön aikoihin.
Kuva pinkistä matkalaukusta: Lähtö kohti unelmaa! Arvaa minne? Hashtageja: #Dream #SecretMission #Lomalle
No, eipä kummempaa. Ehkä uusi poikaystävä vei jonnekin etelään.
Viikko kuluu.
Oskari soittelee harvoin. Kiire, palaveri, huono kenttä.
Hänen äänensä on outo: iloisen kepeä, ei lainkaan rasittunut. Taustalta kuuluu rytminen kohina.
Onko se aaltojen ääni?
Ja musiikkia, jotain kaukaista latinalaista poppia.
Mikä musiikki sieltä soi, Oskari?
Ai? No, se taksikuskin radio autotallilla, menossa telakalle.
Entä kohina?
Siellä rannalla puhaltaa! Kova tuuli! Nyt on pakko katkaista, Mari, kenttä katoaa!
Perjantaiyönä en saa unta. Sydämessä myllää epämääräinen huoli.
Istun keittiössä jäähtyneen teen ääressä ja selaan somea. Pentuja, ruokakuvia, koulukavereiden lapsia. Masentavaa.
Yhtäkkiä
Ilmoitus: Kaisa Kiviniemi on tägännyt sinut kuvaan.
Sydän jättää lyönnin väliin.
Avaan kuvan.
Nettini on hidas.
Ensimmäisenä näkyy häikäisevän sininen taivas. Sitten turkoosi meri. Sitten valkoinen hiekkaranta.
Ja sitten ihmiset.
Kuvassa rannalla loikoilee Kaisa, upeissa punaisissa mikro-bikineissä, isot aurinkolasit, drinkki kädessä, rusketus syvä kuin tumma suklaa.
Hänen vieressään
Vieressä istuu Oskari.
Tuttu, karvainen käsivarsi ja tutut Casio-kellot (lahja minulta viisi vuotta sitten). Samat palmun kuvioimat uimashortsit.
Oskari, joka on nyt muka Turussa jäässä, telakalla pelastamassa suomalaista laivanrakennusta.
Hän hymyilee leveästi sellaisella rakastuneella, joka ei ole minua katsonut enää vuosiin.
Kuvan alla lukee: Onni on hiljainen mutta on pakko jakaa! Kiitos rakas! #Malediivit #Rakkaus #MyMan #Vacation #SoriSiskoEiSori.
#SoriSiskoEiSori.
Ja minä olen tägätty. Oskarin kasvoihin.
Sattumaa? Ei. Vaan tahallaan, jotta varmasti huomaisin.
Minua huimaa. Huone keinahtaa.
Minun mieheni.
Ja siskoni.
Minun säästöilläni.
Niillä kahdellasadalla tuhannella eurolla (ja varmaan vaihtolainalla päälle), jotka minä kolme vuotta hiljalleen kasasin.
He veivät unelmani. Elämäni.
Sinä et ansaitse lomaa, pysy kotona.
Itsekäs.
Ei ole rahaa.
Oskarin sanat kaikuvat päässäni nauruna.
Aloin täristä, ensin hienovaraisesti, sitten laajasti. Hampaat kalisevat.
Juoksen vessaan, oksennan. Pesen kasvot kylmällä vedellä. Peilissä tuijottaa nainen, jossa on harmaat kasvot, punaiset silmät ja rypyt suupielissä. Täti.
Kaisa taas nuori, notkea, huoleton.
Totta kai Oskari valitsi hänet. Miksi minua, huolien, lainojen ja maalla rapistuvan mökin kanssa. Kaisan seurassa on aina juhlat.
Ja maksumiehenä Mariliisa.
Palaan koneelle. Käsillä tärinää, mutta pää kirkkaan tyyni.
Otan kuvakaappaukset. Videoin selatessani Kaisan profiilia: shampanjaa business-luokassa, hotellisviitti pyyhkeistä tehdyillä joutsenilla, Oskari kantaa Kaisa veden äärelle.
Kirjaudun verkkopankkiin.
Auto on minun nimellä. Loppuvelkaa 80 000 e. Maksajana Oskari, mutta laina minun. Asuntolaina yhteinen. Säästötili tyhjä, rahat arpomossa: Matkapalvelu Tjäreborg.
Istun pimeässä keittiössä ja ulvon, pää pyyhkeeseen haudattuna.
Sisälläni kuolee se hyväuskoinen Mariliisa.
Aamulla herään uuteen ihmiseen.
Kaikki on kuivunut. Jäljellä on vain kylmä viha.
He siellä, paratiisissa, nauravat. Hölmö ei ole sukupuuttoon katoava.
Hyvä on.
Saan heille järjestettyä paratiisin, josta ei helpolla palata.
Oskari unohti yhden jutun.
Auton yleisvaltakirja on minulla. Oskari antoi sen vuosi sitten pitkän työreissun varalta, että voin vakuutukset hoitaa tai myydä hätätilanteessa. Kolmeksi vuodeksi, myyntioikeudella.
Auto on hänen silmäteränsä Toyota Land Cruiser, musta tankki.
Puen siistit vaatteet, laitan Kaisan suosittelemaa punaista huulipunaa.
Laitan kaikki dokumentit kassiin ja menen vaihtoautoliikkeeseen, jossa opiskeluajan ystäväni Timo on töissä.
Moikka, Timo. Hätä, myyn Cruiserin heti.
Hän tarkistaa paperit, tekee tarjouksen.
Neljäkymmentä tuhatta, vaikka nämä menee muuten isommalla, mutta saat käteisellä saman tien.
Kelpaa.
Kahden tunnin päästä taskussani on neljäkymmentä tuhatta euroa.
Maksan autolainan pois, nostan talletustodistuksen itselleni.
Loput kolmekymmentä kaksi tuhatta siirrän omalle, vanhan sukunimeni tilille, johon Oskarilla ei ole oikeutta.
Menin kotiin. Tilaan tavarakuljetuksen.
Pakkaan kaiken Oskarin tavaran. Puvut, kalastusvälineet, pelikonsolit, läppäri, suosikkimuki.
Lähetän kaiken hänen äidilleen Someron mökille.
Sitten soitan lukkosepän.
Lukot vaihtoon ja hälytin.
Onko yritetty murtautua? kysyy lukkomies.
Täällä on ollut rottia.
Ei vieläkään kaikki.
Tunnen hänen sähköpostin salasanan (se on synttärini, ironista).
Löydän Tjäreborgin matkadokumentit, varaukset.
Soitan lomahotelliin.
Hei. Olen Mariliisa Laitinen. On asiaa isännöitsijälle. Mieheni Oskari Laitinen on teillä, mutta hän varasi koko matkan varastetulla yrityksen kortilla. Meidän tilintarkastajana olen joutunut tekemään rikosilmoituksen ja rahat palautetaan tunnin sisään. Suosittelen poistamaan heidät hotellista nopeasti.
Hotellin johtaja järkyttyy.
Tarkistamme välittömästi!
Kertokaa vain viesti: Ilmaispalvelut loppuivat. Mariliisa.
Tunnin kuluttua tulee pankista ilmoitus yritetty veloittaa 2000 estetty.
Hetken päästä puhelu. Oskari.
En vastaa.
Odotan. Viestejä tulvii:
Oskari: Mari! KORTTI EI TOIMI! Meidät heitettiin kadulle laukkuinemme, +40 C! Kaisa itkee! Anna rahaa!
Kaisa: Mariliisa, pliis! Se ei ole niinkuin luulet! Sattumaa vain! Ei mitään tapahtunut! Laita rahaa, kuollaan muuten!
Oskari: Mitä auton myynti?! Timo soitti! Myit mun Cruiserin!? Se oli mun auto! Minä tapan sut kun palaan!
Lähetän yhden kuvan, siihen alle tekstin: Onni on hiljainen. Nauti hiljaisuudesta. Kävelkää Turkuun. Auto myyty valtakirjalla, rahat meni perheen tarpeisiin (minun kärsimyskorvaus). Tavarat äidillesi. Lukot vaihdettu. Oikeusjuttu vireillä. Terve.
Oskari palaa kolme päivän päästä.
Hänen piti lainata kavereilta rahaa (jotka yllättyvät totuudesta), jotta pääsee Suomeen. Hotelli piti heitä aulassa päivän, kunnes joku ystävä siirsi kryptoina.
Hän tulee, palanut poskista, rahaton.
Riehuu oven takana.
Avaa! Tämä on minun asunto! Haastan oikeuteen!
Asunto on yhteinen, oikeudenkäynti aloitettu, vastaan läpi oven. Osuutesi on vain velka pankkiin. Et asu täällä enää. Sain lähestymiskiellon (valehdellen, mutta naapurina poliisi-Jarmo seisoo vieressä).
Mene pois, Oskari, sanoo Jarmo. Tai menet putkaan.
Oskari pyörii hetken, kiroilee ja lähtee.
Avioero riitelee. Oskari yrittää kinastella autosta. Huutaa oikeudessa, että olen ryöstänyt hänen omaisuuden.
Tuomari katsoo paperit läpi:
Valtakirja? Kyllä. Voimassa vielä? Kyllä. Myyntioikeus? Kyllä. Raha mennyt autolainan maksuun? Kyllä. Loppu?
Käytetty perheen kuluihin, vastaan viattomasti. Ruokaan, laskuihin, lääkkeisiin. Sain hermoromahduksen.
Hän ei pysty osoittamaan vastaan. Kuittaja ei löydy.
Siskon kanssa en puhu.
Vanhemmat (äiti järkyttyy, isä saa rytmihäiriön) yrittävät sovitella.
Mariliisa, Kaisa on vielä nuori! Hän ei ymmärtänyt! Oskari vietteli! Anna anteeksi! Hän on katuvainen!
Minulla ei ole siskoa, vastaan. Se, joka oli, kuoli. Tämä nainen ei minua kiinnosta.
Kaisa jättää Oskarin heti palattuaan. Köyhä peräkammarin poika, ilman autoa ja asuntoa, ei kiinnosta. Uusi ukko löytyy Dubain pilvenpiirtäjistä. Antaa olla.
Minä
Otan ne kaksisataatuhatta, jotka en Oskarille antanut ja kolmekymmentätuhatta päälle autosta.
Ja ostan matkan.
Malediiveille. Sama hotelli. Vieressä oma bungalow (parempi, uima-altaalla).
Yksin.
Istun nyt aurinkotuolilla, juon Pinã Coladaa. Katson turkoosina hohtavaa merta.
Ja tiedäthän mitä? Se todella parantaa.
Hengitän syvään.
Olen vapaa. Olen rikas (kolmekymmentä tuhatta hyvänä pesämunana). Ja en enää ikinä anna kenenkään kertoa, olenko ansainnut lomani.
Olen ansainnut kaiken.
