Poikani, en halua olla syynä siihen, että eroatte! Vie minut vanhainkotiin!
Puoli vuotta sitten toin äitini asumaan meille. Hän on jo kovin iäkäs, 83 vuotta. Isän kuoltua hänen oli käynyt vaikeaksi asua yksin pienessä savolaisessa kylässä. Lastenikin ovat aikuistuneet ja lentäneet pesästä omiin koteihinsa. Olimme vaimoni kanssa kaksin kahden huoneen kerrostaloasunnossa Kuopiossa, joten ajattelin, ettei se olisi ongelma.
Aluksi vaimoni ei sanonut mitään, mutta viikon kuluttua äitini läsnäolo alkoi häiritä häntä oudolla tavalla. Lahjoja vaimolle
Kuule, eikö olisi parempi, jos hän söisi myöhemmin kuin me?
Miksi?
Koska minulta katoaa ruokahalu, kun näen, miten hän pureskelee ilman hampaita. Se tuntuu ällöttävältä.
Lopeta nyt, ollaanhan me kaikki joskus vanhoja.
Se on eri asia.
Vaimoa vaivasi myös se, että äidillä oli vatsavaivoja ja äänekästä kuorsausta. Hän kielsi äitiäni tulemasta keittiöön ja lopulta vain poistumaan huoneestaan. Eräänä outona iltana hän sanoi minulle:
En ajatellut, että hän olisi täällä näin kauan. En enää jaksa.
Entä mitä ehdotat?
Palautat hänet sinne kyläänsä.
Hän ei pärjää yksin!
Kaikki vanhukset asuvat yksin. Miksi minun täytyy olla kuin muukalainen omassa kodissani, kestää sitä mässytystä ja leijuvaa hajua?
En tiennyt, miten pitäisi toimia tai ajatella. Kerran, kun palasin kotiin, näin äitini istuvan käytävässä laukku vierellä ja takkimekko päällä, katseessa kirkas kuin järven selkä.
Äiti, mitä sinä tässä teet?
Poikani, vie minut vanhainkotiin!
Miksi? Eihän siihen ole mitään syytä.
En halua, että te eroatte minun takiani.
Äiti jatkaa pyytämistä ja puhe muuttuu alati hämärämmäksi, kuin sumua järvenselällä. Minä seison tyhjyyden ja syyllisyyden välissä enkä tiedä, onko oikea tie jäädä, lähteä vai sulautua talven harmaaseen metsään hänen kanssaan. Olisiko parempi jättää kaikki kaupungin harhat ja palata äidin kanssa Savon syliin? Vai olenko jumissa tässä hiljaisessa, unenomaisessa kaksiossa, jossa avain ei koskaan sovi lukkoon? Kysymykset pyörivät päässä kuin revontulet, mutta yhtäkään vastausta en tavoita.
