Perhe ennen kaikkea
Kyllä, olen ihan tosissani antamassa Annille puolet meidän yhteisestä omaisuudesta, Mikko seisoi olohuoneen ikkunan äärellä ja katseli, kuinka rantakoivujen lehdet heiluivat tuulessa. Se on reilua.
Ootko sä ihan päästäsi sekaisin! Leena ärähti ja pamautti kätensä pöytään niin että kahvikuppi helähti. Ei tollasta voi päästää tapahtumaan! Ai sä muka annat kaiken sen työn pois? Sehän vaan yrittää rahastaa sua! Etkö muka nää, kuinka se ahnehtii? Se kyttää vaan, että sais mahdollisimman paljon!
Mikko nyrpisti nenäänsä. Leenan jatkuva painostus alkoi käydä hermoille. Eikö hän sitten ollutkaan valinnut oikein Hän hieraisi väsynyttä päätään, tuntien uupumuksen täyttävän koko kehon.
Leena, kuuntele nyt hän siirtyi pöydän äärelle ja katsoi Leenaa suoraan silmiin, hakien edes pientä ymmärryksen häiventä. Anni on lasteni äiti. En mä voi vaan pyyhkiä häntä pois. Ero meni kuitenkin ilman riitoja, eikä hän vaadi mitään ylimääräistä ainoastaan sen verran, että lapset voisivat hyvin ja saisivat olla turvassa. Että niiden ei tarvisi koskaan tuntea oloaan heitetyksi
Turvassa, vai? Leena tuhahti, nojautui tuolissaan taaksepäin ja alkoi rummuttaa kynsillään pöydän pintaa. Eli kämppä keskustassa ja uusi auto heti perään? Se käyttää sua hyväksi, Mikko! Sähän olet sille vain liikkuva pankkiautomaatti! Eikö sulle vieläkään aukene?
Mikko hieroi kasvojaan ja tunsi, kuinka ohimoita jyskytti. Tätä samaa keskustelua oli käyty jo tuhanteen kertaan. Ero Annista oli ottanut koville kaikki päätökset kouraisivat kipeästi sydämestä. Virallisissa papereissa syynä luki sovittamattomat erimielisyydet, mutta oikeasti Leena oli tullut hänen elämäänsä kuin kevättulva ja suistanut koko tutun arjen raiteiltaan, hajottaen kaiken sen, minkä Mikko oli kokenut kodikseen.
Ja silti, alkuun Mikko ei ollut juuri kiinnittänyt Leenaan huomiota. Hän oli ollut se tavallinen suomalainen isä: työssä, kotona, viikonloput lasten kanssa mökillä tai pulkkamäessä. Anni ei ollut tehnyt töitä vuosikausiin Mikko itse halusi niin. Haluan että olet onnellinen, hän oli sanonut pitäen Annia käsistä, katsoen häntä silmiin. Ehdit olla lasten kanssa, pitää itsestäsi huolta. Teille pitää olla kaikki paras. Ja Anni hymyili silloin niin, että koko huone kirkastui. Nyt hänestä oli jäljellä enää väsynyt katse, eikä sitä entistä lämpöä enää näkynyt.
Leena taas näki Mikossa jotain ihan muuta. Hyvin menestynyt yrittäjä Espoossa, oma talo, säästötilillä reippaasti euroja miksi jättää hyvä tilaisuus käyttämättä? Hän kiersi Mikkoa kuin kissa kermaa, mietti millä avaimilla saisi tämän sydämen auki. Ja kun Mikon avioliitossa alkoivat pikkuhiljaa rakoilut pienet kinat ja karttuva väsymys Leena oli aina paikalla. Tarjolla lämmin kahvi, lohduttavat sanat ja juuri oikealla hetkellä lempeä kosketus.
Entä jos mä tosiaan odotan Annilta liikoja? Mikko oli monesti miettinyt. Pitäisikö meidän yrittää jotain muuta? Aloittaa puhtaalta pöydältä? Mutta muutos tuli ihan väärällä tavalla ja nyt hän seisoi tämän järkyttävän valinnan edessä.
Tiedätkö mitä mä mietin? Leena nojautui pöydän yli ja hänen silmänsä välkehtivät voitonriemuisina. Otetaan ne lapset meille. Ajattele iso perhe, sinä välittävä isä, mä ihana äitipuoli. Mennään puistoon koko poppoo, pyöräretkiä, eväspiknikit rantakalliolla…
Mikko katsoi pitkään Leenaa. Sanojen takaa kuuli jotain onttoa. Hän näki mielessään, miten Leena mulkaisee vihaisesti, kun lasten leikit käyvät liian äänekkäiksi, miten hän huokaa tuskastuneena kun toinen pyytää peliseuraa, miten kääntää katseensa pois kun Elina yrittää halata.
Ootko sä oikeasti valmis siihen? Mikko sanoi hiljaa. Veti jokaisen sanan perässään kuin olisi ne punninnut kullassa. Ymmärrätkö, että yöllä ollaan hereillä kun joku tulee kuumeeseen? Että matikka läksyt vaan vaikeutuu, että pitää ajaa kuoroharjoituksiin, istua tunnin eteisessä, lohduttaa kun tulee epäonnistumisia Ootko valmis vieläkin, vai onko tämä vaan status suomalaisen menestyneen miehen vaimo ja lasten äitipuoli Insta-tarinaa varten?
Leena jähmettyi sen sekunniksi, huomasi hermostuneena suoristavansa hiuksiaan ja hetken hän näytti pelästyneeltä.
Tietenkin mä olen valmis, hän sai lopulta sanotuksi, vaikka äänessä kuulosti olevan epävarmuutta. Kyllä siihen varmasti tottuu ei kai se heti onnistu.
Aikaa Mikko toisti, vähän katkerasti. Mun lapsilla ei sitä oikein ole. Niille tarvitaan turvaa ja pysyvyyttä tässä ja nyt. Niin mä olen luvannut niille. Et mä pidän niistä huolta, rakastan, ja oon tukena. Eikä se lupaus katoa.
Samassa Leenan puhelin alkoi päristä. Hän vilkaisi näyttöä nopeasti, ja kasvoille nousi säikähdys sekä harmi. Sormet tärisivät kun hän nosti luurin korvalle.
****************************
Seuraavana aamuna siinä Töölön kivijalassa, pienessä kahvilassa missä Anni tykkäsi viettää aamupäiviään, ilmestyi hänen pöytäänsä vieras nuori nainen. Anni ryysti viimeisiä siemauksia cappuccinostaan ja selasi kirjaa, kun pöydälle laskeutui varjo.
Ai meinataan sitten roikkua muiden miehissä, vai? alkoi neiti heti piikikkäästi, niin että Annilta meinasi lirahtaa kahvia rinnuksille.
Anni kohotti kulmiaan vähän hämmentyneenä. Edessä seisoi näyttävä nuori nainen, räikeä huulipuna, design-laukku ja jalassaan sellaiset korket, joita harvoin näkee Töölössäkään. Ilme oli kylmä kuin tammikuisen Krunikan tuuli.
Miehissä? Sori, mutta en ihan nyt ymmärrä mitä haet, Anni vastasi, vaikka arvasi kyllä heti, kuka tässä oli kyseessä.
Älä viitsi esittää sähisi nainen ja siirtyi lähemmäs niin, että Annille hyökyi päälle pistävä parfyymipilvi. Mä tarkotan Mikkoa. Se on mun mies. Älä vaadi siltä enää mitään, sä saat jo enemmän kuin tarpeeksi! Yrität vaan viedä kaikken!
Anni silmäili vierastaan tarkkaan tuo piti laukusta tiukasti kiinni eikä lakannut hiipimästä hermostuneena. Ahaa, Anni ajatteli, ja suupieleen nousi pieni, varma hymy. Oliko toinen kuitenkin huolissaan siitä, että elämä Mikon kanssa ei olisikaan sellaista ruusuilla tanssimista?
Ensinnäkin, Anni suoristi selkänsä ja katsoi silmiin, Mikko ei koskaan ole ollut sun omaisuutta. Hän osaa tehdä päätökset ihan itse. Mä en vaadi mitään ylimääräistä, vaan ainoastaan sen, mikä lasten takia kuuluu. Että meillä riittää ruokaa, katto pysyy pään päällä ja lapset voivat hyvin. Ja toisekseen hän piti tauon, katsoen Leenaa vähän lempeästi ja jämäkästi, ootko tosissasi, että sä tunnet Mikon niin kovin hyvin? Ootko oikeasti ajatellut, että hän lopulta valitsisi sut?
Mitä sä sillä oikein tarkotat? nainen siirtyi puolikkaan askeleen kauemmaksi, epävarmuus pilkisti jo äänessä.
Sitä vaan, Anni huokaisi lempeästi ja katsoi tätä kuin pientä tyttöä, joka eksyi isossa maailmassa. Mikko on mies, jolla on arvot. Voi olla, että hän joskus eksyy, viehättyy, antaa tunteiden viedä. Mutta kun puhutaan perheestä, hän tietää kyllä mikä on tärkeää. Perhe ei ole vain sana se on hänen elämänsä perusta.
Tyttö jähmettyi hetkeksi paikoilleen, silmissä viha ja pettymys kipinöivät vuorotellen. Hetken näytti siltä, että hetki muuttuu toriksi mutta nainen vetäisi henkeä, puristi kätensä nyrkkiin ja kähisi hiljaa:
Kylläpäs nähdään vielä, hän tokaisi ja lähti jalkoihin kopisten pois.
Anni katsoi hänen peräänsä, pudisteli päätään. Mistähän tää elämä vielä yllätyksiä suo? hän mietti, samalla kun etsi autonavaimiaan. Samalla jossain sisällä heräsi toivo; ehkä kaiken tämän jälkeenkin Mikko vielä ymmärtäisi, että oikea perhe on paljon enemmän kuin pankkitili ja uudet design-verhot keittiössä.
********************
Viikkoa myöhemmin Annin oven kello soi. Hän säpsähti, nosti katseensa kirjastaan ja meni avaamaan, pieni levoton tunne niskassa.
Oven takana seisoi virallisen näköinen nainen, kansio kainalossa ja kasvoilla ilmeetön ilme.
Päivää, olen Helsingin lastensuojelusta, esitteli nainen ja vilautti jotain kiinni painettua korttia nopeasti. On tullut ilmoitus, että jätätte lapsenne hoitamatta useiksi päiviksi.
Annin sisällä jäykisti, mutta ulospäin hän pysyi rauhallisena vuosien harjoittelu piti kasvoilla rauhan. Hän tutki naista: tumma jakkupuku, huoliteltu kampaus; kaikki oli viimeisen päälle. “Outoa,” hän ehti ihmetellä, “liian siloteltua, liian sujuvaa…”
Tervetuloa, Anni avasi oven lisää, mutta äänessä jylisi teräs. Mutta ilmoitapa ensin nimesi sekä näytä se kortti kunnolla, että tiedän kuka sisään kävelee. Nämä on kuitenkin minun lapset ja en päästä ketä vaan kotiini.
Nainen hämmentyi hetkeksi.
Ei nimellä ole väliä. Olen täällä työtehtävissä…
Eipä, mutta mulle on, Anni katkaisi topakasti, katsoen tiukasti silmiin. Ja paljonkin. Jos et virallisesti esittäydy, soitan poliisit. Täällä on kamera oven päällä, kaikki tallentuu.
Nainen kalpeni, puristi kansiotaan, antoi Annille vihaisen mulkaisun ja hätkähti mennäkseen. Hän katosi lähes juosten rappuun.
Anni laittoi oven kiinni ja lysähti tuolille. Käsivarret tärisivät, mutta syvä hengitys auttoi. Leena, hän tajusi. Tämä on sen temppu aikoo pelotella mut luopumaan lasten oikeuksista. Ikkunasta hän näki pihalla Leevin ja Elinan leikkivän hiekkalaatikolla, rakentamassa hiekasta linnoja. Leevi nosti käden ja vilkutti, Elina tarttui veljensä käteen ja kiersi ympyrää. Anni tunsi, miten joku lämpö ryöpsähti sisällä: En anna kenenkään tuhota meitä. Kenenkään.
******************************
Sillä välin Mikko päätti poiketa Leenan luo vielä töiden jälkeen. Päivä oli ollut kiireinen: sopimusongelmia, puheluja, stressiä. Koko pää tuntui tukkoiselta, mutta nyt oli selvitettävä asiat kerralla. Heti kun Mikko oli nousemassa portaita, hän kuuli keskustelun puoliksi avoimen oven takaa.
En kestä enää! jupisi naisääni, itku lähes kurkussa. Mulle meinattiin antaa kenkää sun kikan takia! Sanoit että tämä olisi vaaraton varoitus, mutta nyt minua uhkaillaan tutkinnalla. Ymmärrätkö, että menetän työni?!
Mutta senhän piti olla vain varoitus, Leena selitteli, ääni hermostuneena. Että Daria (eli Anni) pelästyisi ja jättäisi vaatimuksensa. Ajattelin että Mikko voisi sitten hoitaa loput… En arvannut että menee näin pitkälle!
Varoitus? nainen korotti ääntään. Sä sotkit mut kiristykseen! Olen lastensuojelun työntekijä, en mikään huijari!
Mikko jähmettyi paikoilleen kaikki loksahti paikoilleen. Leena, juonittelemassa ystävineen, käyttämässä tuttaviaan hyväksi oman etunsa vuoksi. Ja hän itse täysin sokeana hyväksyen tämän kaiken.
Mikko vetäytyi ovelta, sydän hakatessa rinnassa. Miten hän saattoi olla näin sinisilmäinen? Miten saattoi pettää Annin ja lapset jonkun harhan vuoksi? Hän muisti Elinan halauksen lähtiessään, Leevin toiveikkaan katseen nyt hän tiesi mitä tekisi.
Mikko kääntyi ja käveli pois, jokainen askel tuotti keveyttä sieluun. Hän tiesi jo soittaa Annille, kertoa kaikki rehellisesti. Palauttaa luottamus, korjata väärät teot. Koska perhe ei ole mikään status vaan kaikki mitä oli oikeasti olemassa.
Hän palasi ovelle, koputti napakasti. Hiljaisuus levisi, kunnes Leena avasi oven. Tähän ilmaantui kalpea pelko kasvoilla.
Mikko tästä ei nyt saa väärää kuvaa höpisi Leena, ääni väristen. Hän yritti vetäytyä oven taa.
Mikko astui sisään, eikä enää jäänyt oven väliin. Paikalla istui pyylevä nainen jakkupuvussaan lehtien nainen. Tämä pomppasi ylös, nappasi laukkunsa ja änkytti:
Mä taidan lähteä
Odottakaa, Mikko sanoi terävästi, äänessä uutta määrätietoisuutta. Nyt haluan kuulla kaiken alusta asti. Totuuden. Kaiken.
Nainen katsoi Leenaan, joka pyöritteli paidan helmaa levottomasti. Molempien sormet tärisivät.
Eipä tässä muuta, nainen melkein kuiskasi. Leena suostutteli Mun piti vain vähän pelotella Annia. Mutta hän lupasi että mitään ei tapahdu.
Nyt riittää, Mikko keskeytti. Hänen äänensä lävisti huoneen viiltävänä. Ai tällaista peliä se sitten oli? Kiristystä ja uhkailua perheeni kustannuksella? Oletko sä tosissasi kuvitellut, että mä katselen sivusta kun perhettäni satutetaan?
Leena kalpeni, kyyneleet kiiltelivät silmissä.
Mä vaan halusin että meillä olisi kunnon perhe mä luulin että tää on ainut keino…
Oikea perhe? Mikko hymähti katkerasti. Et edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Perhe on luottamusta, rehellisyyttä, että annat kaikkesi että toiset voivat hyvin. Sä menit ja teit tästä pelin, jossa ihmiset on pelinappuloita ja tunteet vaihdettavissa uusiin korkkareihin.
Hän vilkaisi ympärilleen asunto tuntui nyt tunkkaiselta vieraalta, esineet ja sisustus näyttivät tyhjiltä.
Tiedätkö mikä tässä on surullista? Mikko sanoi hiljaa, Mä melkein uskoin, että voisin olla sun kanssa onnellinen. Melkein unohtuikin, että onni oli aina kotona Annin ja lasten kanssa. Sä näytit mulle, mihin johtaa kun ihminen elää vain pinnasta.
Leena yritti vielä sanoa jotain, mutta Mikko nosti kättä:
Ei tarvitse. Olen päättänyt. Me ollaan tässä. Ja varo jos yrität enää mitään, menen suoraan poliisille. Suojelen perhettäni loppuun asti.
Hän lähti, askel kerrallaan. Ajatukset seurasivat sekavana, mutta mieli hieman kirkastui. Taakka oli ehkä nostettu hartioilta.
**********************
Samana iltana, kun Anni laittoi lapsille teetä ja pullaa, ovikello soi taas. Oven takana seisoi Mikko, kädessä jättikimppu valkoisia liljoja Annin lempikukkia.
Anna anteeksi, Mikko sanoi suoraan ja katsoi silmiin. Tuo silmien lämpö ja katuvuus kosketti Annia syvältä. Olin typerä ja sokea. Perhe on mulle kaikki kaikessa. Haluaisin palata kotiin jos vain saatat antaa siihen mahdollisuuden. En ansaitse sitä, mutta pyydän anna.
Anni katsoi häntä pitkään. Mikko oli muuttunut: silmien alle oli ilmestynyt syviä juonteita ja hiuksiin harmaata mutta silmissä oli edelleen se sama aitous ja lämpö.
Tule sisään, Anni avasi oven, ja tunsi kuinka jotain suli sisällä. Meillä on paljon puhuttavaa.
He menivät keittiöön. Mikko laittoi kukat maljakkoon vieno tuoksu täytti huoneen ja vei Annin ajatukset menneisiin, niihin aikoihin kun kaikki oli ollut yksinkertaista. Lapset säntäsivät portaita alas: Leevi jalkapallo kainalossa, Elina kainalossaan vanha nalle.
Isi! lapset huusivat ja syöksyivät halaamaan isää. Leevi lennätti jalkapallon lattialle, Elina melkein pudotti nallensa mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä.
Mikko kyykistyi, halasi lapsiaan eikä osannut heti edes puhua. Silmät kostuivat, ääni tärisi: Miten mulla oli teitä ikävä. En enää koskaan lähde pois. Lupaan.
Anni seisoi heidän rinnallaan, ja lämpö levisi jokaiseen soluun. Hän laski kätensä Mikon olalle.
Meilläkin oli sua ikävä, hän sanoi hiljaa, ja Mikko näki Annin silmissä taas rakkauden, anteeksiannon ja uuden toivon.
Kaikki loksahti paikalleen. Mikko tajusi, ettei mikään raha, city-asunto tai uusimmat vempaimet korvaisi perhettä ja rakkautta. Tämä oli hänen kotinsa, tässä hän oli oikeasti olemassa.
**************************
Leena taas istui yksin Lauttasaaren vuokra-asunnossa. Puhelin ei pirahtanut, ystävät karttoivat ja työpaikka oli katkolla. Hän valui hitaasti lattialle ja jäi siihen sikiöasentoon, muistelemaan. Mikko käveli kerran kadulla lastensa kanssa, nauraen ja selittäen silloin Leena halusi olla osa tuota lämpöä. Nyt hän näki peilistä vain yksinäisen, kalpean nuoren naisen. Missä se aito kaipuu lämmöstä enää oli? Lopulta hän oli saanut kaiken väärin ja menettänyt kaiken.
