Sini ja hänen anoppinsa, Eeva, istuivat vanhalla sängyllä. Molemmat olivat pukeutuneet lämpimästi. Oli talvi, ja he olivat juuri saaneet pystyuunin syttymään. Vaatteiden ja viltin alla oli vieläkin kylmä.
Ei hätää, Eeva. Kyllä me pärjäämme. Kaikki järjestyy, Sini sanoi hiljaa ja haki lääkkeet anopilleen.
Hän yritti rauhoitella anoppiaan parhaansa mukaan. Virallisesti Eeva ei ollut edes hänen äitinsä he olivat melkein sukua vain paperilla. Melkein, mutta eivät kuitenkaan…
He olivat asuneet kolmisteen: Eeva, hänen poikansa Jari ja Jarin vaimo Sini.
Sini meni naimisiin melko myöhään, kolmekymppisenä, ja oli Jarin toinen vaimo. Sini ei hajottanut perhettä, kun heidän suhteensa alkoi Jari oli jo eronnut.
Eeva piti Sinistä ensi hetkestä lähtien. Samoin Sini kiintyi Eevaan. Eeva oli lämmin ja välittävä, kuin oma äiti, jonka Sini oli menettänyt nuorena. Nyt anopista oli tullut se läheinen ihminen, jota Sini kaipasi.
Te olette aivan liittolaisia, Jari tapasi naureskella.
Viisi vuotta avioliittoa vilahti ohitse, kunnes Jari muuttui karkeaksi ja lyhytpinnaiseksi. Hän huusi Sinille ja äidilleen. Kaiken takana oli toinen nainen. Jari viipyi usein myöhään ulkona ja saapui kotiin humalassa.
Eräänä päivänä Jari ilmoitti lähtevänsä. Hän antoi Sinille kaksi päivää aikaa pakata. Sinin tavarat olivat vielä levällään, kun Jarin uusi naisystävä ilmestyi matkalaukun kanssa.
Ehkä hän halusi tahallaan törmätä Siniin ja aiheuttaa draamaa, mutta se ei onnistunut. Uusi naisystävä oli pitkä, vaaleahiuksinen ja näyttävä. Hän räpytteli ripsiään suurieleisesti.
Sini ei voinut olla nauramatta.
Sinä jätät minut tuon kiiltokuvan vuoksi? Onnea vaan en kadu mitään.
Mutta hän sentään osaa pitää hauskaa, toisin kuin te vanhatpiiat, Jari sanoi.
Jos minuakin moitit, jätä äiti sentään rauhaan!
Mutta Jari, jääkö äitisi asumaan meidän kanssamme? uusi naisystävä vinkaisi tekotyttömäisesti. Vie hänet mukanaan. Emme me äitiä tarvitse…
Niin, kyllä sinun äitisi on asunut täällä jo tarpeeksi pitkään, Jari sanoi nyreissään.
Minne minä menen? Myin asuntoni ja annoin rahat sinulle, että sait tämän talon rakennettua! Eeva parahti.
Riittää jo! Asu nyt täällä, mutta pysy omassa huoneessasi. Tästä lähtien Albina on tämän talon emäntä.
Kulta, ajetaan heidät molemmat ulos, uusi tyttöystävä leperteli.
Hän on sentään minun äitini! Jari korotti ääntään.
Sinun äitisi? En minä tämmöistä anoppia halua! Albina tuhahti.
Sinillä meni hermot heidän huutoonsa.
Eeva, tuletko kanssani maalle? Sini esitti.
Parempi maalle kuin tämänkaltaisen pojan ja tuon ihmisen kanssa, Eeva vastasi väsyneenä.
Odota, kerään tavarasi nopeasti, Sini sanoi.
Älä unohda lääkkeitä, pientä lipasta ja käsilaukkuani, muistutti Eeva.
Sini pakkasi kiireellä kaiken tarpeellisen: lääkkeet, asiakirjat, alusvaatteet, vaatteet, pienen arkun ja käsilaukun.
Ottakaa nyt vaan kaikki omat tavaranne, meille riittää tämä, Albina sanoi, ja Jari myötäili hiljaisesti.
Jari tiesi, ettei hänen äitinsä ikinä antaisi tätä anteeksi. Tai ehkä sittenkin, koska hän on hänen äitinsä.
Puolen tunnin päästä Sini seisoi auton vieressä, Eeva istui takapenkillä ja pyyhki hiljaa kyyneleitä. Hän ei edes katsonut poikansa suuntaan huokasi vain raskaasti. Oli vaikea hyväksyä, että kaikki, minkä oli antanut, ei merkinnyt enää mitään.
Miten me nyt pärjäämme, Sini?
Hyvin. Minulla on säästöjä. Niillä mennään, kunnes saan töitä. Ja sinulla on eläkettä. Elämme kyllä. Leipää ja voita ainakin saadaan.
He ajoivat Sinin lapsuuden kylään. Oli onni, että oli vielä valoisaa. Talo oli kylmä. Sini sytytti uunin, kantoi vettä ja pisti veden kiehumaan.
Sinä osaat kyllä kaiken, ihan kuin olisit koko elämäsi asunut maalla, Eeva ihasteli.
Ukki opetti minut. Hyvä, että ostimme ruokaa valmiiksi. Ei tarvitse mennä kylän kauppaan. En pidä juoruista.
Tupa lämpeni hiljalleen.
Huomenna siivoan kunnolla kaiken.
Ovelle koputettiin.
No mutta, onko meidän Sini tullut kylälle? Näin autosi pihassa. Mikä sai sinut tulemaan, jotain ongelmia? naapuri Mikko kurkisti sisään.
Kaikki on jo paremmin, Mikko, kiitos kysymästä. Tule juomaan teetä kanssamme.
Tarkoitus oli kutsua sinut kylään et ole yksin? Mikko huomasi toisen naisen.
Tässä on Eeva. Mikko on vanha perhetuttumme.
Jos tarvitsee apua, muista pyytää, Mikko sanoi hyväntahtoisesti.
Viikko kului. Talo siistiytyi ja lämpeni.
Tiesitkö, Sini, että minäkin olen maalaistyttö? Aviomieheni kuoli, kun Jari oli 23-vuotias, ja myin asunnon. Poika lupasi, että saan aina asua hänen kanssaan. Katso nyt, miten siinä kävikään.
Ei itku auta. Ymmärrän kyllä. Ehkä teille vielä aukeaa uusi onni. Mikko vaikuttaa hyvältä ihmiseltä?
Hän asuu yksin. Hänen vaimonsa hukkui pelastaessaan naapurilapsen vuosia sitten. Eikä hän ole mennyt uudestaan naimisiin. Myös lapsettomaksi jäi. Hän ystävystyi ukkini kanssa, vaikka olikin vähän nuorempi. Samanikäinen kuin sinä, Eeva.
Noin kuukaudessa Jari ei ollut ottanut mitään yhteyttä. Kului päiviä, viikkoja. Sitten eräänä iltana Sinin puhelin soi tuntemattomasta numerosta.
Sini…?
Kyllä.
Aviomiehesi on kuollut.
Nyt on varmaan väärä numero.
Ei ole erehdystä. Jari oli humalassa, ja ajoi kolarin. Hänellä oli seuranaan nainen, mutta tämä selvisi hengissä. Tulkaa tunnistamaan.
Voi ei, Eeva. Kuinka kerron hänelle? Täytyy pyytää Mikolta apua.
Sini, mikä sinun on? Näytät kalpealta!
Istu alas, Eeva. Älä pelästy. Jaria ei enää ole.
Voi hyvänen aika… Se on minun syytäni! Minä jätin hänet!
Hänhän ajoi sinut pois!
Niin, ajoi, mutta olenhan hänen äitinsä… Nyt rangaistus kohtasi.
Minä käyn tunnistamassa. Mikko jää sinun kanssasi tänne.
Minäkin tulen.
Lähdemme kaikki yhdessä, Mikko totesi. Mennään minun autollani.
Hautajaiset pidettiin. Sini ja Eeva päättivät käydä Jarin talolla. He perisivät sen nyt, koska Jari ei ollut ehtinyt hakea virallista eroa ja jakanut omaisuutta.
Mikko oli heidän tukena joka askeleella.
Tulen mukaan koskaan ei tiedä mitä vastaan tulee.
Talossa vallitsi kaaos. Likaista vaatetta ja astioita kaikkialla, pahanhajuista ilmaa. Ei enää heidän tuntemaansa kotia.
Tätäkö minun poikani on saanut aikaan? Emme muistele tätä asuntoa enää hyvällä…
Mitä te täällä teette? Tämä talo on minun! Häipykää täältä! elämän murjoma Albina ilmestyi makuuhuoneesta. Perässä seurasi puolialaston, sekavan oloinen mies.
Esitäpä asiakirjat talosta! Mikko vaati tiukkaan sävyyn.
Mitkä paperit? Minun mieheni kuoli, ja vietimme jo häätkin!
Hän ei ollut edes eronnut!
Astelimme avioliittoon etuajassa. Nyt kaikki on minun!
Lopeta humalaiset puheet! Pois täältä! Onko täällä muita?
Mies livahti nopeasti ulos. Mikko varmisti, etteivät he vie mitään arvokasta mukana.
Nyt pitää tarkistaa talon asiakirjat. Eihän täällä ole mitään testamentteja tai muuta epäselvää. Ja lukot pitää heti vaihtaa Albina saattaa vielä omistaa vara-avaimen.
Kaikki paperit olivat kunnossa. Lukot vaihdettiin heti.
Paljon tavaraa jouduttiin heittämään pois. Mikko auttoi naisia alusta loppuun.
Harmittaa, että lähdette pois kylältä. Olen ehtinyt tottua teihin.
Kyllä me vielä käymme. Tule sinäkin joskus moikkaamaan.
Teidän kanssanne olen tuntenut itseni nuoreksi. Sini muistuttaa niin paljon vaimoani…
Huomaan kyllä, miten katsot Eevaa. Taidatte olla ihastuneita!
Älähän nyt, Mikko punastui hymyillen.
Vuoden päästä Mikko ja Eeva menivät naimisiin. Heillä oli hyvä olla yhdessä Sinikin oli perhettä ihan omalla tavallaan. Mutta siihen ei heidän tarinansa päättynyt: Mikolla ja Eevalla oli pian lapsenlapsia.
Sinistä tuli äiti, vaikkei mennyt enää naimisiin. Hän haki huostaan kaksi sisarusta pojan ja tytön, joita ei saanut erillään kasvattaa. Halusi yhden, mutta sai kaksi.
Kotinsa ja läheisiään voi löytää muulloinkin kuin syntyessään tai lapsena. Joskus elämä johdattaa siihen aivan omalla tavallaan.
