Naapuri perusti tupakkahuoneen oveni eteen. Ratkaisin asian tiukasti eikä hän odottanut ollenkaan, miten kaikki päättyisi.
Missä täällä muka lukee, että tämä ilma olisi sinun? Rappukäytävä on yhteistä aluetta. Poltan jos huvittaa, syljen jos huvittaa. Opi taloyhtiön säännöt, rouva!
Viivi, naapurin Hilkan parikymppinen tytär, puhalsi paksun pilven makeaa höyryä suoraan Meerin kasvoille. Tytön vieressä, puoliksi lojumassa rappujen ikkunalaudalla, höpöttivät kaksi nuorta miestä. Lattialla lojui tupakantumppeja, tyhjiä energiajuomatölkkejä ja auringonkukansiemenien kuoria.
Meeri, suuren tehtaan pääkirjanpitäjä, ei yskinyt eikä huitonut savua pois kasvoiltaan, kuten nuoret ehkä odottivat. Hän vain nosti silmälasit ylemmäs nenällään ja katsoi Viiviä ja tämän kavereita sillä samalla painavalla ja arvostelevalla katseella, joka saa osastopäällikötkin hermostumaan tilintarkastuksissa.
Tämä on yhteinen tila, Viivi, Meeri sanoi tyynesti mutta kylmästi. Täällä ei polteta, ei syljeskellä, eikä tehdä tästä sikoilua. Sinulla on viisi minuuttia siivota tuo sotku. Muuten tästä tulee aivan toisenlainen keskustelu.
Hui kuinka pelottaa, Viivi virnisti ja tiputteli tuhkaa juuri siivotulle rappukäytävän lattialle. Mene keittämään itsellesi kamomillateetä, ettei verenpaine nouse. Ai aiotko valittaa äidillesi? Hänhän itse käski mun hengailla rappuunne ettei tee kotona tupakansavua.
Pojat nauroivat. Meerin oven pamahtaessa kiinni hälinä jäi ulkopuolelle.
Rappukäytävään leijaili paistetun perunan ja vanhan puun tuoksu lämmin, kodikas haju, jonka nyt voitti halpa tupakanlöyhkä, sekin ujuttautui oven alta sisään. Keittiössä istui Sami, kumara, pöydän ääressä ruokaansa tuijottamassa.
Sami oli kolmekaksivuotias, mutta näytti nelikymppiseltä varhaisen kaljuuntumisensa ja kumaruutensa vuoksi. Meerin edesmenneen miehen siskonpoika, joka oli asunut Meerin kanssa jo vuosikymmenen. Hiljainen, arka, hieman takeltelevalla puheellaan hän työskenteli kellosepän verstaalla ja pelkäsi usein varjojaankin. Naapureille hän oli höperö Sami, helppo naurunaihe.
M-meeri, siellä ne taas on? Sami painoi päänsä hartioiden väliin, kuullessaan oven läpi kolinaa.
Syö nyt, Sami. Ei tämä sun ongelmasi ole, Meeri sanoi totisena ja laski lautaselle lisää perunaa. Mutta sisällä hänen verensä kiehui.
Illalla hän meni Hilkan oven taakse. Hilkka avasi oven kylpytakissa, kasvonaamio kasvoilla ja puhelin korvalla.
Hilkka, sun tytär on tehnyt oveni eteen röökauskämpän. Savu tulee asuntooni, meteli jatkuu yömyöhään. Mä vaadin, että teet asialle jotain.
Hilkka pyöritteli silmiään edes puhelinta korvalta siirtämättä:
No äh, Meeri, älä viitsi. Antaa nuorten olla, ulkona on kylmä. Eivät ne mitään narkkareita ole, juttelevat vain. Elä sinä niin tiukkapipona, tuskin sulla edes lapsia on ja siksi varmaan kiukuttaa. Eikä se sun Samisikaan mikään järjen jättiläinen ole, mitä väliä sillä hänelle muka on?
Tuo heitto osui ja loukkasi. Meeri hengitti syvään.
Eli nuorten hommaa, ja Sami ärsyttää? Hyvä on, Hilkka, viestisi tuli selväksi.
Meeri palasi kotiin, istahti työpöytänsä äärelle ja otti esiin kansiollisen papereita. Tunteet ovat heikkoja varten. Vahvoille on olemassa Suomen laki ja järjestyssäännöt.
Seuraavan viikon Meeri oli hiljainen kuin hiiri. Viivi luuli jo, että vanha ämmä oli antanut periksi. Rappuun ilmestyi nyt vanha nojatuoli, soitin pauhasi keskiyöhön asti.
Yhteenotto koitti perjantaina.
Sami palasi töistä mukanaan ruokakassi ja pieni pahvilaatikko asiakkaan tilaama korjaustyö. Kun hän kulki nuorten ohi rappukäytävällä, toinen pojista, Viivin Sepe, pisti jalkansa eteen.
Sami kompastui, kassi repesi, omenat kierivät lattialle tumppeihin ja likaiseen hiekkaan. Laatikkokin lensi seinään.
Oho! Katso kun strutsi lähti lentoon! Sepe nauroi.
Viivi puhalsi savua laiskasti:
Kuulkaas tollo, katsoisit edes eteensä ellet osaa kunnolla kävellä. Kerää romusi nyt ennen kuin vaihdan mieleni.
Sami, kirkkaan punainen poskiltaan, alkoi kyyneleet silmissään kerätä omenoita. Hän oli tottunut. Hän oli nimettömyyteen, siihen ettei kukaan puolusta.
Ovi heilahti auki. Meeri seisoi kynnyksellä kännykkä kädessään, kamera suoraan Sepen kasvoissa.
Sivullinen häiriköinti, loukkaava käytös ja vahingon aiheuttaminen, Meeri lausui selvästi. Kaikki on tallennettu. Soitan poliisille ja huomenna vien materiaalin taloyhtiölle.
Laita pois, akka! poika sähähti, muttei uskaltanut lähestyä Meerin katse oli pahempi kuin poliisin.
Sami, nouse. Meeri sanoi tiukasti edes vilkaisematta poikaa. Mennään kotiin.
Mu-mutta omenat… Sami änkytti.
Jätä ne. Se on roskaa, kuten kaikki tässä rapussa tällä hetkellä.
Kun Sami oli sisällä, Meeri käänsi hitaasti katseensa hiljenneeseen Viiviin.
Kuuntelepa nyt tarkkaan, tyttöseni. Sinä luulit että minä vain kestin? Olin kerännyt materiaalia.
Mitä materiaalia? Viivi yrittä näsäviisailla, mutta ääni värisi.
Olen ollut yhteydessä asunnon omistajaan. Eihän äitisi omista asuntoa, eihän? Asuntohan kuuluu isällesi, joka asuu Helsingissä ja luulee sinun olevan mallikelpoinen lääketieteellisen opiskelija, ei mikään öykkäri joka pitää bileitä rappuunissa.
Viivin kasvot kalpenivat. Isä ei ollut vain ankara, vaan tiukka tyranni, joka maksoi heidän elämisensä vain tyttären siivolla käytöksellä.
Et varmasti kehtaisi… Viivi kuiskasi.
Olen jo kehdannut. Hän sai kuvat ja videot kymmenen minuuttia sitten. Lähetin myös poliisille ja taloyhtiölle kaikki päivämäärineen ja kellonaikoineen: roskat, meteli, tupakointi rappukäytävässä. Poliisi tulee puolen tunnin päästä. Isäsi ilmoitti tulevansa aamulla.
Lauantaiaamuna portaikossa kaikui jykevä miehen ääni.
Meeri joi teetä, kun ovikello soi. Oven takana seisoi pitkä, harteikas mies kalliissa villakangastakissa Viivin isä, Jari Virtanen. Hilkka seisoi itkuisena pää kumarassa, eikä Viiviä näkynyt missään.
Rouva Meeri? mies puhui kohteliaasti mutta päättäväisesti. Pyydän anteeksi tyttäreni ja ex-vaimoni käytöstä. Siivoojat ovat jo siivoamassa. Seinien korjaukset maksan minä. Viivi muuttaa opiskelija-asuntolaan. Tuet on katkaistu.
Meeri nyökkäsi, hyväksyen anteeksipyynnön kuin luonnollisesti.
Se on reilua. Mutta on vielä yksi asia.
Hän pyysi Samin paikalle. Sami tuli olohuoneesta odottavan pelokkaana.
Eilen teidän vieraasi loukkasi veljenpoikaani sekä rikkoi hänen työnsä. Sami on poikkeuksellinen mestari hän korjaa sellaisia kelloja, joita ei edes Sveitsissä oteta vastaan.
Jari katsoi kiinnostuneena puolta päätä pienempää Samia.
Kelloseppäkö?
E-ei vaan entisöijä, Sami vastasi varovasti.
Katsos vaan… Jari otti askeleen lähemmäs, ja Sami jännittyi, mutta sitten Jari vain ojensi kätensä. Minulla on taskukellojen Breguet-kokoelma. Yksi on ollut rikki vuoden, kolme kelloseppää eivät osanneet. Katsotko?
Sami kohotti katseensa. Ensimmäistä kertaa häntä ei katsottu pilkaten vaan ammattitaitonsa vuoksi.
V-voisin yrittää. Jos jousi on ehjä…
Sovittu, Jari puristi Samia kädestä. Anna anteeksi, veli, että tyttäreni on moiseksi päässyt. Korvaan vahingon ja työstä saat myös palkkion.
Kun ovi meni kiinni, Sami katsoi pitkään kättään. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin hänen hartiansa suoristuivat.
Täti Meeri, hän sanoi varmasti, lähes ilman änkytystä. Ehkä käyn keräämässä omenat. Ei ruokaa pidä haaskata.
Meeri kääntyi ikkunaan ettei Sami näkisi hänen kyyneliään.
Kerää vain, Sami, ja laita samalla veden kiehumaan. Tänään meillä on juhla.
Rappukäytävässä tuoksui kloori ja tuore maali. Oli aivan hiljaista. Naapurista leijaili tuoreen pullan tuoksua ja Meerin ja Samin rauhallinen keskustelu turbiinikellon rakenteesta.
Tupakkahuone suljettiin. Iäksi.
