Eilen kävin naapuri Jarmo Rantasen luona lainaamassa poraa. Hän avasi oven verkkareissa ja t-paidassa.
Tule peremmälle, juuri söin iltapalaa, Jarmo sanoi.
Astuessani sisään huomasin, että asunto oli siisti ja keittiössä tuoksui paistetulle kirjolohifileelle. Pöydällä oli kannettava tietokone ja viinilasi.
Jarmo on viisikymmentäyksi vuotta. Hän erosi vaimostaan kaksitoista vuotta sitten, ollut siitä saakka yksin. Työskentelee suunnitteluinsinöörinä, palkka pyörii jossain viidentoista tonnin paikkeilla kuussa.
Olen tuntenut Jarmon siitä lähtien, kun muutin tähän taloon viitisen vuotta. Ja kerran en ole nähnyt hänen luonaan naista. Ei edes pikaisesti kylässä.
Annoin Jarmolle poran, hän kaatoi meille lasit viskiä:
Istuhan alas nyt kun tulit. Siitä on jo aikaa kun viimeksi nähtiin, hän totesi.
Istuimme alas keittiön pöydän ääreen. Otimme huikat.
Kysyin sitten suoraan:
Jarmo, miksi sinä olet yksin? Eikö kiinnosta edes yrittää seurustelua?
Jarmo hymähti:
En minä tarkoituksella seuraa etsi. Tiedätkö, Olli, tässä kun on viettänyt jo toista tusinaa vuotta yksin, on tullut huomattua, että tämä on minulle parempi.
Miksi niin?
Jarmo täytti lasit uudelleen. Nojautui tuoliin ja aloitti:
Kerron sinulle. On kuusi syytä. Ja ne eivät ole keksittyjä olen kokenut ne kaikki.
Syynä ensimmäisenä pelko menettää kaiken erossa
Me erottiin kaksitoista vuotta sitten, hän alkoi. Olin ollut naimisissa Leenan kanssa kahdeksantoista vuotta. Yksi tytär, Helmi, nyt jo kahdeksankymmentä, asuu omillaan.
Hän otti siemauksen.
Leena petti minua työkaverinsa kanssa. Siksi erosimme. Tunnesin kiinni todisteiden kanssa, ja laitoin eropaperit vetämään.
Entä sitten? kysyin.
Tuomari määräsi asunnon puoliksi. Vaikka minä maksoin suurimman osan asuntolainasta. Kämppä myytiin, ja rahat jaettiin tasan. Minä ostin tämän pienen yksiön.
Hän katsoi minua silmiin:
Olli, menetin puolet omaisuudestani vaimon petturuuden takia, ja se oli ihan lain mukaan. Sinäkö uskaltaisit pistää kaiken alttiiksi uudelleen? Oletetaan että tapaan naisen, muutamme yhteen, ehkä naimisiin. Ehditään hankkia yhteistä omaisuutta. Jos hän päättää lähteä, menetän taas puolet.
Olin hiljaa ja Jarmo jatkoi.
Toisena syynä naiset eivät tue miehen haaveita
Tiedätkö, Olli, minulla on unelma. Haluan ostaa vanhan Soliferin mopon ja entisöidä sen. Ajella kesäiltoina järvien rannoilla.
Hyvä unelma.
Niin minustakin. Olen säästänyt jo vuoden. Puolisen vuotta vielä, ja haen itselleni vuosikymmenten takaisen Soliferin. Saan rassata ja ajella.
Jarmo kaatoi vettä ja huuhteli viskin alas.
Olin naimisissa kun haaveilin kitaran soitosta. Ostin kitaran, menin kurssille. Leena sanoi: Mitä sinä sillä, et sinä enää nuori ole. Jätin homman siihen. Haaveilin melonta-kisasta Inarinjärvellä Leena kielsi rahatilanteeseen vedoten. Unelmat jäivät.
Naiset eivät ymmärrä että miehilläkin voi olla unelmia; he pitävät niitä typerinä. Nyt saan elää niinkuin haluan. Kun ostan mopon, kukaan ei arvostele.
Kolmas syy naisten liiallinen itsetunto
Jarmo jatkoi.
Muutama vuosi sitten kokeilin treffisovellusta. Täytin profiilin rehellisesti iän, ammatin, palkan, harrastukset.
No, miten kävi?
Kirjoittelin muutaman kanssa. Yksi, Tarja, neljäkymmentäkuusi, työskenteli apulaisena kampaamossa, tienasi jotain neljän tonnin pintaan. Sanoi: Olet ihan mielenkiintoinen mies, mutta haluan miehen, joka tienaa vähintään kaksikymmentäviisi tonnia.
Jarmo naurahti ironisesti:
Vastasin: Paljonkos itse tienaat? Hän suuttui ja blokkasi minut heti.
Ihanko totta?
Tismalleen. Olli, suurin osa nykyajan naisista kuvittelee olevansa prinsessoja tienaavat itse vaatimattomasti mutta odottavat mieheltä omakotitaloa ja Volvoa. Eivätkä halua tarjota itse mitään muuta kuin sitä kuuluisaa naisellista energiaa.
Hän joi viskinsä loppuun:
Tienaan viidentoista tonnia ja asun omistusasunnossa, mutta olen heidän silmissään luuseri, koska en ole miljonääri. Miksi vaivautua, jos minua ei arvosteta?
Neljäs syy arjen pyörittäminen ei vaadi naista
Entä arki? Eikö tule ikävä kodikkuutta? kysyin.
Jarmo naurahti:
Katso ympärillesi, Olli. Siistiäkö täällä on? Minä siivoan kerran viikossa, menee tunti. Osaan kokata tänään lohta ja kasviksia, puoli tuntia. Pesukone pesee vaatteet laitan vain pyykit sisään.
Hän nousi ja viittasi keittiöön.
En tarvitse naista kotitöihin. Nykyään suurin osa naisista ei edes viitsi kokata puraisevat eineksiä tai tilaavat ruokaa. Jos nainen vielä lisäksi vaatii mieheltä täyden elatuksen, niin parempi että teen kaiken itse.
Viides syy pelko manipuloinnista ja valheista
Jarmo kaatoi uudet viskilasit.
Eron jälkeen tapailin kahta eri naista. Molemmat valehtelivat.
Kuinka niin?
Ensimmäinen, Anna, sanoi olevansa eronnut. Kuukauden päästä huomasin hänen olevan yhä avioliitossa etsi vain seuraa sivusta, koska mies tienasi vähän.
Jarmo hörppäsi:
Toinen, Maarit, väitti olevansa lapseton. Kahden kuukauden jälkeen paljastui, että hänellä oli kaksi lasta eri suhteilta ei vain kertonut, ettei pelästyttäisi minua.
Aikamoinen…
Niinpä. Olen kyllästynyt valheisiin. Naiset salaavat asioita ja ihmettelevät kun me emme luota.
Kuudes syy aloite rangaistaan
Jarmo nojautui tuolissaan taakse.
Viimeinen yritykseni tutustua naiseen oli vuosi sitten Akateemisessa kirjakaupassa. Nainen klassikkokirjojen hyllyllä, ehkä neljäviitonen. Vaikutti mukavalta.
Entä sitten?
Kävelin ystävällisesti sanomaan: Hei, jos etsit hyvää klassikkoa, osaan suositella. Katse oli kuin sarjamurhaajaa kohtaisi. Sanoi vain pyöräyttäen: Kiitos, pärjään itse. Käänsi selän ja häipyi.
Jarmo virnisti surullisesti:
Olli, nykyään jos mies tekee aloitteen, leimataan heti ahdistelijaksi. Lähestyt kaupassa olet friikki. Viestittelet somessa olet stalkkeri. Kutsut kahville varoitus!
Eivät kai kaikki?
Eivät tietenkään. Mutta moni. Alennunko jatkuvasti hylätyksi tulemiseen? Nyt en enää yritä; jos nainen on kiinnostunut, saa näyttää sen ensin.
Miksi jäin pohtimaan ja mitä opin
Jarmo joi viskilasin tyhjäksi. Hän katsoi minua vakavana.
Olli, en väitä, että kaikki naiset olisivat pahoja. Hyviä on mutta heitä on tiukassa. Ja virhe maksaa paljon: raha, hermot, aika.
Hän nousi seisomaan:
Minä olen 51. Hyvä duuni, oma koti, auto, mielekästä tekemistä, ystäviä. Olen onnellinen yksin. En halua ottaa sitä riskiä että menettäisin kaiken mahdollisen suhteen takia, joka todennäköisesti päättyy huonosti.
Palasin kotiin. Menin sänkyyn. Palasin Jarmon sanoihin.
Olen 49. Olen ollut naimisissa Marjan kanssa 23 vuotta. Meillä menee hyvin. Mutta jos olisin yksin kulkisinko Jarmon tietä?
Ehkä niin.
Tajusin, että Jarmon syyt yksin olemiseen eivät ole pelkkää pelkoa, vaan harkintaa. Eron taloudelliset riskit, pettymykset ja arjen helppous yksin ovat kaikki totta. Ehkä meidän miesten pitää saada olla yksinkin joskus rauhassa. Onni voi löytyä myös siitä, ettei yritä väkisin jotain, mikä ei tunnu oikealta.
