Mitä sinä oikein puhut? Olemme jo kymmenen vuotta naimisissa! Missä se rakastajatar on? Minä riitän sinusta!
Aino ei voinut enää hillitä itsensä. Kuten ihon alla virtaava kylmä virta, hän tunsi miehensä pettävän. Epävarmuus painoi hänen mieltään, ja eräänä iltana hän päätti kohdata Jarin suoraan.
Hän kysyi: Onko se totta vai en? Jari vain hymyili ja vastasi:
Mitä sinä oikein puhut? Olemme jo kymmenen vuotta naimisissa! Missä se rakastajatar on? Minä riitän sinusta!
Niin kuin katuisi suoraan sydämestä, Jari puhui vakaasti. Aino ei huomannut vikaa hänen hymynsä, sanojensa tai silmiensä takana, mutta jokin ahdisti hänen sisäänsä.
Aino ei ollut sellainen, joka luottaisi pelkkään kohtaloon. Hänen täytyi saada totuus selväksi miten?
Selaillessaan netin neuvoja hän päätti ensin tarkistaa miehensä puhelimen. Siitä ei löytynyt mitään hätkähdyttävää: vain hiljaisia jutteluja vanhojen luokkatovereiden kanssa, eikä siitä ollut huolestakaan. Mitä harmia, hän ajatteli.
Jari ei koskaan asettanut salasanaa puhelimeen. Hän ei piilottanut mitään. Ei salaisia keskusteluja, ei piilotettuja viestejä. Hän näytti enkeliltä.
Ainoa, mitä Aino joskus ajatteli, oli että kaikki oli vain hänen mielikuvitustaan. Silti aina, kun Jari viivyi töissä, hänen vatsansa kouraili.
Ystävä, Kaisa, totesi aina:
Se on vain sinun oletuksiasi! Jari rakastaa sinua eikä vilkkaan silmää toista naista! Sinä vain pilaat kaiken epäluulillasi!
Aino ei kuunnellut. Hänen sydämensä kuiskasi toista, ja hän ei suostunut jakamaan miehensä toisen naisen kanssa.
Eräänä aamuna hän kiiruhti Jarin toimistoon selvittääkseen, oliko mies viettämässä iltoja työkavereiden kanssa. Jari näki hänet ja vääräili. Nyt nöyryytät minua kollegoiden edessä. Hän pyysi anteeksi, ja Jari kylmästi antoi anteeksi.
Näytti siltä, että kaikki sujui hyvin. Talossa riitti tilaa, kaksi lasta kasvoivat. Elä ja nauti, sanottiin. Silti Aino etsi aina uusia jännittäviä seikkailuja. Kuten sanonta kuuluu: Kuka etsii, se löytää. Hän ei kuitenkaan onnistunut.
Aino tunsi kuin hänen sisällään riehui myrsky, vaikka ulkopuolisesti hän näytti rauhalliselta. Jaria ei märkää mitään. Ei hajuja, ei vaatteiden muutoksia, ei uutta asennetta mutta Aino aisti, että jokin oli pielessä.
Jos ei olisi yksi sattuma, Aino ei olisi koskaan saanut selville totuutta. Olisiko se vain mielikuvitusta? Jatkamme seuraavassa.
Kun nuorin poika, Eeli, aloitti ensimmäisen luokan, Aino päätti oppia ajamaan autoa. Hän lähti iltaisin töiden jälkeen opiskelemaan autokoulussa. Kolmen kuukauden kuluttua hän läpäisi kokeen ja sai ajokortin.
Jari oli niin ylpeä, että hän osti pienen, mutta ihan sopivan auton. Aino oli hoikka ja lyhytkasvuinen, joten se sopi hänelle loistavasti, ja se oli helppo pysäköidä.
Jari kuitenkin väitti, ettei itse myöntänyt sitä, että hän osti auton Ainoa varten, vaan että se oli pelkkä tekosyy, jotta hän ei joutuisi kutsuttavaksi käymään ajelulla. Sinun on vielä opittava ajoa, hän totesi.
Eräänä viikonloppuna Aino heräsi aikaisemmin kuin tavallisesti ja päätti hemmotella perhettä: leipoa baklagan ja kanan kanssa tehtyä piirakkaa, jota kaikki rakastivat myös hän itse. Mutta leivontaan puuttui jauhoja.
Ulkona oli kylmää, lumi peitti maan, mutta Aino oli jo oppinut talviajot. Hän ajatteli pikaisesti lähteä kauppaan. Hän avasi auton, mutta se ei käynnistynyt. Palaten takaisin kotiin, lapset nukuivat. Hän liikkui hiljaa eikä herättänyt ketään.
Kylmässä ulkona kävely ei houkutellut, joten Aino päätti kiivetä Jarin autoon ilman lupaa. Mitä väliä, jos ajelen pari kilometriä? Hän ei koskaan huomaa.
Aino otti avaimet käteensä, lämmitti autoa, ja samalla pyyhki ikkunat. Hän kurkisti tavaratilaan, jossa tiesi Jarin pitävän serviettejä. Sormillaan hän vahingossa tönäisi jotakin alas ja maahan sattui puhelin.
Se ei ollut Jarin puhelin, jonka hän tunsi kuin omansa. Puhelin näytti vieraalta. Kylmä pelko hiipi hänen ytimeensä, mutta hän painoi päällevirtausnapin.
Ensimmäinen näytölle ilmestyi viesti Oulun naapurilta, Oksanalta:
Rakas, ikävä sinua! Tule pian luokseni! Odotan sinua!
Aino rävähti yllättäen. Salasanaa ei ollut, joten hän alkoi lukea pitkän keskustelun. Auto lämpeni, mutta Aino jatkoi lukemista.
Keskustelu venyi kuin ikuisuus. Oksana kirjoitti: Työskentelen aina viiteen asti, ja tulen kotiin seitsemältä. Aino ei koskaan ajatus siitä, että Jari olisi työskennellyt niin myöhään. Oksana oli vanhempi, noin nelikymppinen, ja Aino mietti, miksi Jari häntä näin vietti.
Aino tunsi raivon syttävän sisällään. Juuri kun hän oli aikomassa lähteä autosta, hän näki Jarin astuvan kohokäytävän alas.
Aino olikin jättänyt pöytäkirjan, että hän oli menossa kauppaan. Jari oli ehkä käyttänyt hetken hyväkseen lähettääkseen Oksanalle vielä yhden viestin.
Ainon muistot Jarin toistuvista ilta-ajoista unohtunut lompakko, muut pienet poissaolot tuntuivat yhtäkkiä merkityksellisiltä. Jari näki Ainoan ohjaamassa omaa autoaan ja suuntasi suoraan häntä kohti.
Kenellä on lupa? Emme sopineet näin! Aino huusi, ääni särkyen.
Aino käänsi vaihdeensa takaisinkääntöveroon, ruijasi kaasua ja auto viuhui takarampuun. Rautaa kolisteli, ja Aino tunsi hetkellisen helpotuksen.
Hän astui ulos ja katsoi Jaria hämmästyneenä. Aino huusi:
Mene omaan kotiisi! Katsotaan, miten pärjäät ilman asuntoa ja autoa! Älä katso minua enää!
Hän heitti Jarin Audin avaimet kasaan ja suuntasi kohti kotia.
Poikien, Oskarin ja Eelin, herätyksen jälkeen huone oli hiljainen, he eivät tienneet, mitä oli tapahtunut. Jari yritti tulla sisään, mutta Aino oli lukinnut ovet niin, ettei hän päässyt sisälle.
Mene pois! Älä enää palaa! hän huusi koko asunnossa.
Jari lähtee jalkaisin, ainoastaan torkkuhousuissa, kodinhoitossa ja takissa, kohti Oksanan asuntoa. Hän ajatteli, että löytäisi siellä lämmön ja turvan, mutta se ei toiminut.
Oksanan ovi avautui, ja ulkoa kuului miehen ääni:
Rakas, oletko pian täällä? Olen jo odottanut!
Oksana oli tavannut Jarin vain arkipäivinä, eikä viikonloppuisin. Kun kävi ilmi, että Oksanana oli myös muita rakastajia, Jari tajusi, että hän oli tullut ansaan.
Hän kulki turhautuneena kohti äitinsä, Marinan, taloa, joka oli kahden kadun päässä. Marina, vanha naapurivaimo, nyökkäsi heti, kun Jari astui sisään, ja otti poikansa lämpimästi syliinsä, tarjosi ruokaa ja kuunteli, kuinka Aino oli työntänyt hänet ulos omasta kodistaan.
Marina sanoi lempeästi:
Älä huoli, poikani! Kukaan ei osaa ennustaa, että Aino muuttuu tällaiseksi. Vain odota, kunnes saapuu parempi päivä. Olet vielä 35, vielä on aikaa rakkaus löytää sinut.
Jari jäi äitinsä luo, miettiä elämäänsä uudelleen. Hän tunsi helpotusta siitä, että oli vapaa, kunnes Aino haki avioehtoja. Silloin hän tajusi, että uusi alku ei olekaan helppoa. Kiitollisuus äidille, ettei hän hylännyt, antoi hänelle voimaa jatkaa eteenpäin.
Jos haluat nähdä uusia tarinoita, seuraa sivuamme! Jätä kommentti, tykkää ja jaa tunteesi!
