Koko ikänsä Mikael oli haaveillut pojasta. Oli jopa keksinyt nimen – Eero. Mutta niin vain kävi, että perheessä kasvoi kolme tytärtä…
Vaimo Leena ei lannistunut:
— Katso nyt, mitä kaunottaria meillä on! — hän toisteli.
Mikael nyökkäsi hymyillen. Totta kai hän rakasti terävä-älyisiä pikkutyttöjään. Silti mies tunsi välillä piston sydämessään, kun naapuri potki palloa poikiensa kanssa.
— Älä viitsi, Mikael! Sun Aino käy karatessa. Se pieksee kenet tahansa pojan, — sanoi hänen ystävänsä.
Mikael nauroi. Ainohan oli kymmenvuotiaana todella taistelunhaluinen tyttö. Hänen siskonsa – seitsemänvuotiaat kaksoset Helmi ja Kerttu – olivat yhtä vilkkaita.
Mutta haave pojasta ei jättänyt miestä rauhaan…
Tyttärelläkin oli unelma – lemmikki.
— Ei onnistu. En kestä ikuisesti haukkuvaa otusta kotona, — Mikael torjui tyttöjen pyynnöt koirasta.
— Kissa repii tapetit. Hamsterit haisevat. Papukaija on liian äänekäs, — hän hylkäsi kaikki seuraavat ehdotukset.
Tytöt murjottivat ja loukkaantuivatkin.
— Anskulla ja Iiriksellä on kaksi koiraa kotona! Eikä mitään ongelmia! — Aino mutisi hiljaa, mutta isä oli järkkymätön.
— Keksimme jotain, — lohdutti Helmi, joka ei koskaan luovuttanut.
Mikaelin syntymäpäivä lähestyi. Tytöt istuivat Ainon huoneessa ja väittelivät isän lahjasta.
— Termospullo? Partahöyläsarja?
— Ei! Kaikki liian tylsää!
— Keksi itse, jos olet niin fiksu! Me piirrämme onnittelukortin! Kaksi päivää juhlaan!
— Ihan kuin päiväkodissa, pikkuryhmä! Lahjan pitää olla yllättävä ja mieleenpainuva! Niin äiti sanoo.
Keskustelu oli kestänyt puoli tuntia ja uhkasi muuttua tappeluksi, kun puhelin soi:
— Aino, muistitteko viedä roskat? — Leena kysyi.
— Totta kai… unohdettiin. Kaikki viety. Oletko jo tulossa kotiin? — Aino valehteli tuikuttamatta. Varmistettuaan, että äiti ei tule hetkeen, hän alkoi kiireesti pukea.
— Me tullaan mukaan! — kaksoset kannustivat siskoaan.
— Mitä me nyt yhdellä roskapussilla kolmistaan mennään? — Aino mutristi suutaan.
Mutta hetken päästä koko porukka oli jo ulko-ovella.
— Kuuletteko? Tuolla, roskiksen luona, — Kerttu sanoi hiljaa.
Tytöt pysähtyivät ja nyökkäsivät. Lähemmäs tullessaan he tajusivat, että roskasäiliöstä kuului surkea naukuna.
— Ei kai sinne ole kissaa tungettu? — Aino epäröi.
Helmi kohautti olkapäitään ja alkoi raivokkaasti heitellä pusseja pois roskiksesta.
Siskot, nenä nyrpistyneenä, auttoivat. Kuin kuultuaan pelastuksen olevan lähellä, kissa päästi epätoivoisen kirkunan.
— Toivottavasti se ei hyökkää kimppuumme. Miksei se ole jo tullut ulos? Jäikö se jumiin? — Aino puhkui roskiksen reunalla.
Toisella puolella Helmi ja Kerttu touhusivat ahkerasti.
Muutaman minuutin päästä löytyi vastaus:
— Aikuiset ovat tulleet ihan hulluiksi. Kuka laittaa kissan roskapussiin ja heittää pois! — Aino suuttui avatessaan rapisevaa muovia, jonka sisällä istui säikähtänyt oranssi kissa.
— Kaunis ja hellä! Miten joku voi hylätä raukan? — Kerttu huokaisi.
Kissa kiipeili heti tytön syliin ja painautui kiinni, vapisten pelosta.
— Mitä te siellä touhuatte, pikkurikolliset? Roskat levällään pitkin tietä! Valitan vanhemmillenne. Lystiä keksitte, kun isä ja äiti eivät ole kotona! — mummo Maija huusi koko pihalla.
Kiistellä ärhäkän naisen kanssa oli turhaa. Hän lähestyi tyttöjä, iästään huolimatta.
— Juostaan, — Aino komensi.
Siskot ryntäsivät rappuun. Heidän perässään kuului mummo Maijan huutoja.
— Huh, selvisi, — Helmi huokaisi sulkiessaan oven.
— Se vielä valittaa. Muistatteko, kun rikoimme porraskäytävän ikkunan? Se oli heti paikalla ja kertoi isälle samana iltana, — Aino virnisti muistellessaan heidän kepposiaan.
Samaan aikaan Mikael palasi töistä kotiin. Oli mainio mieli. Edessä viikonloppu ja syntymäpäivä. Hän oli lapsesta asti rakastanut juhlaa ja oli iloinen viettäessään sen perheen kanssa.
Yhtäkkiä hänen viereensä ilmestyi mustalainen:
— Yllättävä lahja odottaa sinua, kulta! Iloitset ja naurat! — hän sanoi nopeasti koskettaen miehen kättä ja jatkoi matkaa.
“Ihme ennustajia nykyään. Ennen ne pyysivät kättä kultamaan”, Mikael ajatteli hymyillen eikä piitannut sanoista…
Kotona kävi vilkas keskustelu:
— Mitä äiti aikoo antaa? Tiedättekö? — Aino kysyi siskoltaan, mutta nämä vain kohauttivat olkapäitään.
— Kysyin, mutta äiti sanoi sen olevan yllätys. Saamme tietää aikanaan, — Helmi vastasi.
Se oli outoa. Yleensä äiti valmisteli isän juhlaa heidän kanssaan.
— Näin, kun hän laittoi jotain lahjakirjekuoreen. Ehkä matka kylpylään? Muistatteko, kun he haaveilivat yhteisestä lomasta? — Kerttu mietti.
— Ehkä. Mutta meidän yllätyksemme ei ole huonompi. Se jää mieleen ja on täysi yllätys isälle, — Aino kikatti.
— Tärkeintä, ettei hän löydä sitä ennen aikojaan, — Helmi painoi sormen huulilleen.
Sitten ovikello soi, ja tytöt ryntäsivät avaamaan. Oven takana olivat vanhemmat.
— Olettepa tänään hiljaisia. Tunnustakaa heti, mitä olette taas keksineet, — Leena sanoi tarkkaillessaan tyttäriään.
Mutta siskot vakuuttivat kaiken olevan hyvin.
— Veimme roskatkin! — Aino ilmoitti.
— Hyvä. Miksi kylpyhuone on niin märkä? — äiti kysyi lähestyessään allasta.
Tytöt katsoivat toisiaan.
— Anteeksi, äiti, halusin pestä paidan. Se likaantui vähän, — Kerttu laski katseensa.
— Ei päivää ilman seikkailua! — Mikael nauroi. Oli loistava mieli.
Tytöt häipyivät nopeasti huoneisiinsa ja menivät sänkyyn ilman mutinoita.
— Joukkue kasvaa… Katso miten kilttejä tänään. Varmaan tekevät minulle yllätyksen, — Mikael hymyili suudellen vaimoaan.
— Vaikuttaa enemmän tyyneyttä ennen myrskyä, — Leena sanoi epäillen. Hän tunsi tyttärensä liian hyvin…
He olivat jo menossa nukkumaan, kun Ainon huoneesta kuului ääntä.
— Minusta tuntui, että joku naukui, — Mikael kuiskasi unisena.
Kun he menivät lastenhuoneeseen, Aino istui Helmin kanssa:
— Näin painajaisen, mutta nyt on okei. Nukun Ainon kanssa, okei? — tyttö sanoi hiljaa.
— Totta kai, kulta. Tarvitsetteko apua? — Leena kysyi.
Siskot nyökkäsivät, ja loppuyö sujui rauhallisesti…
Syntymäpäivän aattona Mikael nukkui huonosti. Hän näki painajaisia punatukkaisesta mustalaisnaisesta, joka naukui ja tuijotti vihreillä silmillä.
Lopulta mies avasi silmänsä ja jähmettyi. Hänen rinnallaan istui oranssi hirviö ja porasi katsettaan!
— Miau, — hirviö tervehti Mikaelia.
— Aaah, — miehestä pääsi.
Leena hyppäsi heti pystyyn.
— Mitä? Mikä tuo on? — syntymäpäiväsankari änkytti tuijottaen oranssia kissaa, joka yritti asettua hänen jalkoihinsa.
Leena räpytteli silmiään.
— Isä! Näitkö jo yllätyksemme! — Aino astui huoneeseen yrittäen kuulostaa reippaalta.
Perässä tulivat kaksoset:
— Hyvää syntymäpäivää, isi! Päätimme antaa sinulle ikimuistoisen lahjan. Tapaa Pallero. Se on tosi kiltti, rauhallinen ja hyvätapainen kissa.
Se on muuten asunut meillä kaksi päivää, ettekä te huomanneet. Kaikki sohvat ehjät ja tapetit tallella, — Helmi ja Kerttu puhuivat päällekkäin.
Leena nauroi nähdessään Mikaelin haukkovan henkeä.
— Älä huoli, isä. Äiti antaa sinulle kohta matkan kylpylään, ja te lepäätte hyvin kaukana meistä. Me pärjäämme täällä itse, — Aino pamautti.
— Mikä kylpylä? Odottakaa tytöt, — Leena katsoi tyttäriään hämmästyneenä.
— Mutta eikö sinun lahjakirjekuoresi ollut lomamatka? Näin itse, — Kerttu tuli siskon avuksi.
Leena nauroi hermostuneesti.
— Näköjään tässä talossa ei voi salata mitään, — hän sanoi lopulta.
— Mutta mitä teen tämän pedon kanssa? — Mikael kysyi ymmällään katsellessaan kissan kehräävän hänen jalkojensa juuressa.
— Näetkö, isä, se tapahtui vahingossa. Menimme pihalle ja löysimme kissan pussista… roskiksesta. Sitten ilmestyi mummo Maija. Hän huusi niin kovaa. No, tiedät itse, millainen se on… — Aino aloitti.
— Me säikähdimme ja juoksimme täyttä vauhtia kotiin, — Helmi lisäsi auktoriteetilla.
— Kaikki tapahtui niin, ja kissa päätyi meille. Emmehän voi heittää sitä takaisin roskiin? Pesimme sen ja siistimme. Se on todella rauhallinen ja kärsivällinen, — Kerttu sanoi kyyneleet silmissä.
Mikael huokaisi. Mieleen tulivat mustalaisen sanat odottamattomasta lahjasta.
— No jopas… Lahja tuli tarpeeseen, — hän mutisi katsellen koko rehellistä porukkaa.
— Kulta, ehkä tytöt ovat oikeassa. Kissaa sääli. Paljon se on joutunut kokemaan. Ja se vaikuttaa rauhalliselta ja hellältä, — Leena tuli tyttöjen avuksi.
Mikael huokaisi miettien tilannetta.
— Se pyydystää meille hiiriä. Olen varma! — Helmi heitti rautaisen argumentin.
— Mutta meillä ei ole koskaan ollut hiiriä, — Mikael sanoi surullisesti ympärilleen katsoen.
— Kaikkea voi sattua, kuulin joku päivä rapinaa seinän takaa, — Kerttu tuki siskoaan.
— No niin, pikkurikolliset. Katsotaan miten käyttäydytte. Ja Palleron käytös ratkaisee, — Mikael nauroi.
— Miksi Pallero? — Leena kysyi.
— Jos kuulisitte, miten hassusti se kehrää, kun sitä silittää mahasta, — tytöt hymyilivät.
— Mitä se kirjekuoren lahja oikein oli? — Kerttu kysyi.
Leena punastui hieman. Sitten hän toi miehelleen pienen laatikon, jossa oli kirjekuori.
— Ei voi olla totta! — mies sanoi innostuneena tutkiessaan kirjekuoren sisältöä.
Hän ei voinut pidätellä kyyneleitä…
*****
— No, pikkuveli on ihana. Mutta minusta Pallero teki isään yhtä suuren vaikutuksen, — Kerttu kuiskasi illalla siskolleen sängyssä.
— Meidän Pallero on oikea petturi. Kaksi yötä se nukkui meidän kanssamme, ja tänään se siirtyi vanhempien luo, — Helmi mutristi suutaan.
— Älä viitsi. Sehän on isän kissa, — Kerttu kikatti.
Mikael makasi onnellisena sängyssä ja kuunteli Palleron kehräystä.
— Mikä rauhoittava ääni. Miksi emme ole hankkineet kissaa aiemmin? En ymmärrä, — hän kuiskasi painaen vaimoaan vasten.
— Nauti hiljaisuudesta ja rauhasta, pian tässä talossa ei saa unta, — Leena nauroi.
— Tiedätkö, en voi uskoa, että meillä on poika tulossa! Kiitos, kulta, tämä on paras lahja! — Mikael sanoi hymyillen ja sulki silmänsä onnesta.
