Koko ikänsä Sakari oli haaveillut pojasta. Olipa hän keksinyt nimenkin – Topias. Mutta niin vain kävi, että perheessä kasvoi kolme tytärtä…
Puoliso Elina ei lannistunut:
— Katso nyt, mitä kaunottaria meillä on! — hän toisteli.
Sakari hymyillen nyökkäsi. Totta kai hän rakasti terävä-älyisiä pikkulintujaan sydämestään. Silti mies tunsi välillä piston kateutta, kun näki naapurin potkimassa palloa poikiensa kanssa.
— Älä viitsi, Saku! Sinun Miia käy karatessa. Se pieksee kyllä kenen vaan pojan, — sanoi ystävä Juhani.
Sakari nauroi. Miia oli kymmenvuotiaana tosiaan tappelupukari. Hänen sisarensa – seitsemänvuotiaat kaksoset Sointu ja Maija – olivat yhtä lailla reippaita.
Mutta haave pojasta ei jättänyt miestä rauhaan…
Hänen tyttärilläänkin oli unelma – lemmikki.
— Ei ikinä. En kestä kotona jotain jatkuvasti haukkuvaa otusta, — Sakari heilautti kättään tyttöjen pyynnöille koirasta.
— Kissa pilaa kaikki tapetit. Hamsterit haisevat. Papukaija on aivan liian äänekäs, — mies torjui kaikki ehdotukset.
Tytöt murjottivat ja loukkaantuivat.
— Anniin ja Lauraan kotona asuu kaksi koiraa! Eikä niillä ole mitään ongelmaa! — Miia mutisi hiljaa, mutta isä oli luja kuin kivi.
— Kyllä me jotain keksitään, — Sointu lohdutti, eihän hän ollut luovuttajatyyppiä.
Sakarin syntymäpäivä lähestyi. Tytöt istuivat Miiain huoneessa väitellen, mitä isälle antaisivat.
— Termospullo? Parranajosetti?
— Ei, ei! Kaikki liian tylsää!
— Keksi itse, kun olet niin viisas! Me piirretään kortti! Juhlaan on kaksi päivää!
— Ihan kuin päiväkodissa oltaisiin! Lahjan pitää olla yllättävä ja mieleenpainuva! Niin äiti sanoo.
Keskustelu oli kestänyt jo puoli tuntia ja uhkasi muuttua tappeluksi, kun puhelin soi:
— Miikku, unohditteko viedä roskat? — äiti kysyi.
— Totta kai… ei unohdettu. Kaikki on viety. Oletko jo tulossa kotiin? — Miia valehteli räpäyttämättä silmääkään. Ja varmistettuaan, ettei äiti ollut tulossa hetkeen, hän alkoi touhottaa.
— Me tullaan mukaan! — kaksoset kannustivat.
— Yhden roskapussin kanssa me kaikki kolme mennään? — Miia kurtisti kulmiaan.
Mutta muutaman minuutin päästä koko joukko oli jo ulkona.
— Kuuletteko? Tuolla, roskakatoksen luona, — Maija sanoi hiljaa.
Tytöt pysähtyivät ja nyökkäsivät. Lähemmäs tullessaan he tajusivat, että roskiksesta kuului surkeaa naukumista.
— Eihän sinne nyt kissaa olla tungettu? — Miia sanoi epävarmasti.
Sointu vain kohautti olkiaan ja alkoi viskoa pois pusseja, joita roskasäiliö oli täynnä.
Siskot, irvistäen, alkoivat auttaa. Kuin olisi kuullut, että apu on lähellä, kissa päästi epätoivoisen kirkunan.
— Toivottavasti se ei hyökkää päällemme sieltä. Ja miksei se ole jo tullut ulos? Onko se jumissa? — Miia puuskutti, roikkuen roskiksen reunalla.
Sointu ja Maija touhusivat toisella puolella.
Muutaman minuutin päästä vastaus löytyi:
— Ihan järjettömiä nämä aikuiset. Panna kissa muovipussiin ja heittää roskiin! — Miia närkästyi availlessaan rapisevaa muovia, jossa istui kauhistunut oranssi kissa.
— Niin kaunis ja sylissä viihtyvä! Miten joku voi heittää raukan pois? — Maija huokaisi.
Kissa kömpi heti tytön syliin ja painautui kiinni, pelosta vapisten.
— Mitä te siellä, pikkurikolliset, olette saaneet aikaan? Koko roskat on levitelty! Valitan heti vanhemmillenne! — mummo Elina ärjyi koko pihalle.
Kiistellä kiukkuisen naisen kanssa oli turhaa. Hän lähestyi tyttöjä vauhdilla, huolimatta iästään.
— Juostaan, — Miia komensi heti.
Ja siskot pinkaisivat ovelle. Perässä kaikui Elinan ärjyntä.
— Huh, selvittiin, — Sointu huokaisi, paiskatessaan oven kiinni.
— Vielä se kantelee. Muistatteko, kun hajotimme ikkunan rappukäytävässä? Se oli heti siinä ja kertoi isälle samana iltana, — Miia hörähti muistellessaan kepposia.
Sakari oli palaamassa töistä kotiin. Mieli oli loistava. Edessä viikonloppu ja syntymäpäivä. Hän oli lapsesta asti rakastanut juhlaa ja halusi viettää sen perheensä kanssa.
Yhtäkkiä hänen viereensä ilmaantui mustalainen:
— Odottamaton lahja odottaa sinua, kultaseni! Iloitset, naurat! — hän sanoi nopeasti, koskettaen miehen kättä, ja hävisi saman tien.
“Kummallisia noita ennustajia. Ennen ne pyysivät hieromaan kämmentä”, Sakari hymähti itsekseen, eikä kiinnittänyt sanaan mitään huomiota, kiiruhtaen kotiin…
Kotona kävi vilkas keskustelu:
— Mitä äiti antaa lahjaksi? Saatiin selville? — Miia kysyi siskotiltaan, mutta nämä vain kohauttelivat olkiaan.
— Kysyin, mutta äiti sanoi, että se on yllätys. Kaikki selviää aikanaan, — Sointu vastasi.
Se oli outoa. Äiti yleensä aina valmistautui isän juhlaan yhdessä heidän kanssaan.
— Näin, kun se laittoi jotain lahjakuoreen. Ehkä matka kylpylään? Muistatteko, he haaveilivat yhteisestä lomasta? — Maija sanoi mietteliäästi.
— Ehkä. Mutta meidän yllätys on yhtä hyvä. Se jää mieleen ja on iskälle täysi järkytys, — Miia tirskui.
— Tärkeintä, ettei hän löydä sitä ennen aikojaan, — Sointu painoi sormen huulilleen.
Sitten ovikello soi, ja tytöt ryntäsivät avaamaan. Ovella olivat vanhemmat.
— Olettepa te tänään hiljaisia. Sanoppas heti, mitä nyt olette keksineet, — Elina sanoi, tutkien tyttäriään.
Mutta siskot vakuuttivat, että kaikki oli kunnossa.
— Veimme jopa roskat! — Miia ilmoitti.
— Hyvä. Miksi kylpyhuoneessa on niin märkää? — äiti tarkensi, lähestyen allasta.
Tytöt vaihtoivat katseita.
— Anteeksi, äiti, halusin pestä paidan. Se vähän likaantui, — Maija laski katseensa.
— Ei päivää ilman seikkailua! — Sakari nauroi. Mieli oli loistava.
Tytöt hajaantuivat huoneisiinsa ja menivät nukkumaan ilman turhia pyyntöjä.
— Joukkue kasvaa… Katso, kuinka tottelevaisia. Varmaan valmistelevat minulle yllätystä, — Sakari hymyili suudellen vaimoaan.
— Ennemmin tämä on tyyntä ennen myrskyä, — Elina sanoi epäillen. Hän tunsi tyttärensä liian hyvin…
He olivat jo nukkumassa, kun Miianin huoneesta kuului ääni.
— Luulin kuulleeni naukaisua, — Sakari kuiskasi unenpöpperössä.
Kun he kävivät lastenhuoneessa, Miia istui Soinnun kanssa:
— Näin painajaisen, mutta nyt kaikki on hyvin. Saanko nukkua Miian kanssa? — tyttö sanoi hiljaa.
— Tietenkin, kultaseni. Tarvitsetteko apua? — Elina kysyi.
Siskot nyökkäsivät, ja loppuyö kului rauhassa…
Syntymäpäivän aattona Sakari nukkui huonosti. Hän näki painajaisia punatukkaisesta mustalaisnaisesta. Tämä naukui ja tuijotti häntä kirkkaanvihrein silmin.
Vihdoin mies avasi silmänsä ja jähmettyi. Aivan hänen rinnallaan istui oranssi hirviö ja porasi katsettaan!
— Miau, — hirviö tervehti Sakaria.
— Aaaaa, — miehestä pääsi.
Elina hypähti heti ylös yrittäen ymmärtää, mitä tapahtuu.
— Mitä? Mikä tämä on? — lopulta, änkyttäen, syntymäpäiväsankari sanoi tuijottaen oranssia kissaa, joka yritti jo asettua hänen jalkopäähänsä.
Elina räpytteli silmiään ymmällään.
— Oi, isi! Näit jo yllätyksemme! — Miia astui huoneeseen yrittäen kuulostaa reippaalta.
Perässä tulivat kaksoset:
— Hyvää syntymäpäivää, isi! Päätimme antaa sinulle mieleenpainuvan lahjan. Tapaa Pörrö. Se on tosi kiltti, rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä kissa.
Se on muuten asunut meillä jo kaksi päivää, ettekä te edes huomanneet. Kaikki sohvat ovat ehjiä ja tapetit myös, — Maija ja Sointu puhuivat toistensa päälle.
Elina nauroi katsoessaan, kuinka Sakari haukkoi henkeä.
— Älä huoli, isi. Äiti antaa sinulle lahjakortin kylpylään, ja te lepäätte hyvin kaukana meistä. Me pärjäämme täällä itse, — Miia laukoi.
— Mikä kylpylä? Odottakaa, tytöt, — Elina katsoi tyttöjä hämmästyneenä.
— Eikö sinun lahjasi kuoressa ollut matka lomalle? Minä itse näin, — Maija tuli siskon avuksi.
Elina nauroi hermostuneesti.
— Näyttää siltä, ettei tässä talossa voi pitää mitään salassa, — hän sanoi vihdoin.
— Mutta mitä teen tälle otukselle? — Sakari kysyi neuvotonna katsellen, kuinka kissa kehräsi hiljaa hänen jalkopäässään.
— Isi, se tapahtui vahingossa. Menimme pihalle ja löysimme kissan pussissa… roskiksesta. Sitten ilmestyi mummo Elina. Hän huusi niin. No, tiedät itse, miten hän osaa… — Miia alkoi.
— Me säikähdimme ja juoksimme kotiin, — Sointu lisäsi arvovaltaisesti.
— Kaikki tapahtui itsestään, ja kissa päätyi meille. Mutta emmehän me voi heittää sitä takaisin roskikseen? Pesimmekin sen ja siistimme. Se on tosi rauhallinen ja kärsivällinen, — Maija sanoi kyynel silmässä.
Sakari huokaisi. Päässä nousivat mieleen mustalaisen sanat odottamattomasta lahjasta.
— No… Lahja on kyllä jotain, — hän sanoi hiljaa, tutkien koko porukkaa.
— Rakas, ehkä tytöt ovat oikeassa. Kissaa todella sääli. Paljon se on saanut kokea. Ja ulkonäöltään se on rauhallinen ja hellä, — äiti tuli tyttöjen avuksi.
Sakari huokaisi, pohtien tilannetta.
— Se pyytää meille hiiriä. Olen varma! — Sointu esitti rautaisen argumentin.
— Meillä ei ole koskaan ollut hiiriä, — Sakari sanoi surullisesti ympärilleen katsoen.
— Kaikkea voi sattua, kuulin eilen rapinaa seinän takaa, — Maija tuki siskoa.
— No niin, rikolliset. Katsotaan, miten käyttäydytte. Ja tietenkin Pörrön käytöstä, — Sakari nauroi.
— Miksi Pörrö? — Elina halusi tietää.
— Kuulisitte, miten hassusti se kehrää, kun sitä silittää vatsasta, — tytöt hymyilivät.
— Mutta mitä siinä kuoressa oikein oli? — Maija kysyi.
Elina punastui hieman. Sitten hän toi miehelleen pienen laatikon, jossa oli kirjekuori.
— Ei voi olla totta! — mies sanoi jännittyneenä, tutkien kuoren sisältöä.
Hän ei pystynyt pidättelemään kyyneliä…
*****
— Totta kai, veli on ihana. Mutta minusta Pörrömme teki isiin yhtä suuren vaikutuksen, — Maija kuiskasi illalla siskolleen sängyssä.
— Pörrö on todellinen petturi. Kaksi yötä se nukkui meidän kanssamme, ja tänään se siirtyi vanhempien luo, — Maija kurtisti otsaansa.
— Älä viitsi. Se on kuitenkin isin kissa, — Maija tirskui.
Sakari makasi onnellisena sängyssä ja kuunteli Pörrön kehräystä.
— Mikä rauhoittava ääni. Miksi emme ole hankkineet kissaa aiemmin? En ymmärrä, — hän kuiskasi, painautuen vaimoonsa.
— Nauti hiljaisuudesta ja rauhasta, pian tässä talossa ei tule uni silmään, — Elina nauroi.
— Tiedätkö, en edes usko, että meille tulee poika! Kiitos, rakkaani, tämä on paras lahja! — Sakari sanoi hymyillen ja sulki silmänsä onnesta.
