“Ei meillä tänä vuonna ole varaa lähteä merelle”, sanoi mieheni ja lähti työmatkalleen. Jo seuraavana päivänä näin hänestä kuvan rannalta syleillen siskoani.
Maarit, nyt jo riittää! Sinähän olet järkevä nainen, talouspäällikkö! Laske itse. Näet luvut. Autolaina vie neljäsataa euroa kuussa, asuntolaina viisisataa. Äidin mökin remontti vielä kaksisataa, katto vuotaa, ellei sitä tee, talo lahonneen. Minkä ihmeen meren? Mitkä Malediivit? Ei me pystytä, jouduttais syömään perunaa paljaaltaan koko vuosi.
Oskari käveli hermostuneena meidän ahtaassa keittiössä, heilutteli käsiään, availi kaappeja, kolisteli astioita, kaatoi vettä lasiin ja kaatoi pois. Hän ei suostunut katsomaan silmiini, kuin minä olisin joku verotarkastaja.
Mä istuin pöydän ääressä, kumartuneena läppärin ylle, matkatoimiston sivu auki. Näyttö hohti turkoosia vettä, valkoista hiekkaa ja palmuja, jotka kaartuivat bungalown ylle. Se ei ollut vain maisema se oli unelma. Unelma, josta olin elänyt kolme vuotta kuin hukkuva tarttuu viimeiseen oljenkorteen.
Osku, mä oon säästänyt ihan varta vasten, sanoin hiljaa, ääni väistämättä värisi. En koskenut viimeiseen bonukseeni, vein lounaat töihin kotoa, otin lisähommia tein kirjanpitoa kolmelle yhdistykselle öisin, kun sinä nukuit. Minulla on erillisellä tilillä kolmetuhatta euroa. Se riittää! Laskin kaiken. Auto kestää kyllä, äitisi mökki ei romahda kahdessa viikossa, sieltä tiilikatto ei ole repsahtamassa. Me tarvitaan lomaa. Viiteen vuoteen ei olla pidetty kunnon lomaa! Sen asuntolainan jälkeen. Sinä olet pinnistynyt ja minä romahtamaisillani. Mun silmä nykii koko ajan. Meidän pitää olla kahdestaan muistuttaa itsellemme, että ollaan edelleen aviopari, eikä asuntovankina asuvia lainanhoitajia.
Ei tämä ole pelkästään rahasta kiinni! rähähti Oskari, kahvikuppi kolahti lautaselle. Duunissa on kaaos, työmaa pitäisi saada valmiiksi. Pomo ei päästä! En minä nyt voi lomailla rantahietikossa, kun on kiireisin projekti päällä. Jos menetän työn, jää Malediivit ja asunto unelmaksi!
Mutta viime viikolla sanoit, että projekti on valmis ettei ole enää niin kiire.
Asia on muuttunut! asiakas ilmoitti uusia vaatimuksia, pitää tehdä muutoksia! Lopeta nyt Maarit ei tänä vuonna mitään ulkomaanmatkoja. Vappuna mennään äidin mökille, siellä on ilmaista grillataan ja laitetaan kasvihuonetta. Luontoa, grillimakkaraa, siinä sulle lomaa.
Mä en halua mökille sun äidillesi kuiskasin, kyyneleet porasivat sisuksia. En siellä lepää, teen vaan töitä toisessa vuorossa. Kitkemistä, kantamista, ruokaa koko suvulle. Haluan rannalle, makaamaan hiljaa, tekemättä mitään.
Ei kaikkea saa niin kuin haluaa! ärähti hän, löi nyrkillä pöytään. Itsekäs nainen! Ajattelet vain itseäsi! Mulla on muutenkin työmatka lähden Rovaniemelle, kahdeksi viikoksi tarkastamaan työmaita. Pomo käski. Älä turhaan odota, ja lähetä rahaa siltä “lomatililtä”, tarvitsen matkoihin ja majoituksiin.
Miksi? Yleensä firma maksaa?
Tiedät, ensin pitää ite maksaa, kuitteja vastaan hyvitetään. Rovaniemellä hotelli neljän tähden, edustuskuluja, illallisia kollegoille En minä voi kaurapuurolla pärjätä neuvotteluissa. Pitää olla edustava.
Paljonko tarvitset? kysyin, äänessäni jo luovuttanutsointinen tyhjyys.
Kaksi tonnia. Kaksi tuhatta euroa.
Kaksi tuhatta? Se on kaksi kolmasosaa mun säästöistä! Se on mun loma
Palautan kyllä. Pamautetaan sulle koko summa pian takaisin ja päivärahakin päälle! Etkö luota aviomieheesi, omaan mieheesi?
Katsoin häneen, hän esitti marttyyria syyllisyys lähes tukahdutti minut.
Hän lähtee työn takia, kylmään Lappiin, meidän perheen vuoksi. Ja minä valitan. Siirsin rahat kaksi tuhatta euroa. Vapisevin sormin.
Me ollaan oltu yhdessä kymmenen vuotta. Oskari on ollut turvani. Tyly, säästävä, mutta aina luotettava. Ei koskaan aiemmin pahasti pettänyt.
Seuraavana aamuna hän lähti. Pakkasin hänen laukkunsa.
Älä ikävöi, Maikku! hymyili hän hajuvedeltä, jonka ostin joululahjaksi itseltäni säästäen. Soitan, mutta tiedäthän Lapin yhteydet on mitä sattuu, tietyömaat syrjässä. Älä huolestu, jos en tavoita.
Pidä itsestäsi huolta, laitoin huivin hänen kaulaansa. On vielä pakkastakin siellä.
Joo, lämpökerrastot mukana.
Miksi sulla sitten uimahousut on matkassa? kysyin, kun löysin ne repusta.
Oskari epäröi, mutta keksi nopeasti: Hotellissa on lämmitetty allas. Ja sauna. Lämmitellään ukkojen kanssa iltaisin.
Kuulosti järkevältä. Nyökkäsin.
Hän lähti, harmaa matkalaukku perässään vei rahani ja lomahaaveeni.
Ovi läiskähti kiinni. Koti täyttyi hiljaisuudesta.
Jäin yksin. Kalseassa, pölyisessä kaupungissa. Kotona kevät oli pelkkää loskaa.
Kävin töissä kuin kone. Iltaisin tyhjässä olohuoneessa lämmitin ruokaa, katselin sarjoja hienommasta elämästä.
Yksinäisyys puristi rintaa.
Päätin soittaa siskolleni, Lempi.
Lempi on minun vastakohta. Minä tumma, hiljainen, kotinainen, talousihminen. Lempi räiskyvä vaaleaverikkö, vaikuttaja, ikuinen juhlia rakastava nuorempi sisar. Viisi vuotta nuorempi, käyttäytyy kuin teini.
Emme olleet koskaan läheisiä, mutta veri on vettä sakeampaa. Rakastin häntä, autoin aina kun pystyin.
Soitan.
Tilaamasi numero ei ole käytettävissä tai on verkon ulkopuolella.
Outoa. Lempi on aina puhelimessa. Postaa stooreja jatkuvasti: “Syön salaattia”, “Taksiin”, “Ostin huulipunan”.
Kurkkasin hänen someaan. Viimeinen julkaisu viikko sitten (silloin kun Oskari lähti). Vaaleanpunainen matkalaukku. “Lähdössä unelman matkalle! Arvatkaa mihin? Vinkki: siellä on lämmintä! Salatehtävä! #Matka #Unelma #Salaisuus”.
No, taisi lähteä jonnekin. Joku uusi deitti Dubain suunnalla?
Viikko kului.
Oskari soitti harvoin. “Kiirettä, kokous, huono kenttä”.
Hänessä oli jotain erilaista. Ääni iloinen, innostunut, ei lainkaan raskas väsymyksestä. Ja taustalla ääni. Ei toimisto, ei Lapin viima. Jotain pehmeää, aaltojen kohinaa?
Musiikkia, rytmikäs, onko jo latinalainen sävy?
Oskari, mikä tuo musiikki on taustalla?
Ai? Radiosta kuuluu! Ollaan matkalla työmaalle, kuski laittaa ihan mitä sattuu!
Ja se humina?
Tuuli! Täällä Lapissa tuulee niin että tukka lähtee! Nyt täytyy lopettaa, yhteys pätkii!
Piip-piip-piip.
Perjantai-iltana en saanut unta. Painostava tunne, jokin pielessä.
Istuin keittiössä, haalean teen kanssa, selailin uutisvirtaa VPN:n takaa.
Kuvia ruoasta, kissoista, vanhoista luokkatovereista.
Yhtäkkiä yläkulmassa vilahti ilmoitus. “Lempi Laine on merkannut sinut kuvassa”.
Sydän löi tyhjää. Lempi?
Menin katsomaan.
Kuva latautui hitaasti.
Ensin hohtava sininen taivas. Turkoosi meri. Valkoinen hiekka.
Sitten ihmiset.
Rannalla, juuri sillä rannalla, jonka olin nähnyt matkaoppaasta Malediivit. Tunnistin palmujen kulman, laiturin kaukana. Sama hotelli, jonka olin opetellut ulkoa.
Etualalla, raidallisella aurinkotuolilla, makasi Lempi. Punaisessa mikrobikinissä, kultaiset lasit silmillä, kädessä drinkki jossa paperinen sateenvarjo. Auringon paahtama iho, onnea hehkuva ilme.
Ja vieressä
Vieressä, käsi ympärillä, ranteessa samat “Casio” kellot, jotka annoin lahjaksi vuosia sitten Oskari. Aivan niissä shortseissa, jotka oli pakannut.
Hymyili niin kuin ei minulle vuosiin, valkoisin hampain, katsahteli Lempeä kuin kissa kermaa.
Kuvan alla luki: “Onni viihtyy hiljaisuudessa mutta oli pakko jakaa! Rakas järjesti minulle paratiisin! Kiitos, mun leijona! #Malediivit #Rakkaus #MunMies #Loma #SiskosoriEiSori”.
Ja hashtag #SiskosoriEiSori.
Merkannut minut suoraan Oskarin kasvoihin.
Sattumaa? Ei.
Tahallaan. Näytääkseen: “Voitin. Olen parempi. Nuorempi. Kauniimpi. Sinä taas väsynyt, tylsä akka, joka maksoi meidän bileet.”
Katsoin kuvaa, maailma sumeni. Huone heilui.
Minun mieheni.
Minun siskoni.
Mun säästämilläni rahoilla.
Kaikki, minkä tähden olin luopunut itsestäni, oli heidän juhlaansa.
“Ei sinulle lomaa, pysy kotona”.
“Itsekäs.”
“Rahaa ei ole.”
Ne sanat kaikuivat päässäni, muuttuen nauruksi. Hän valehteli päin kasvoja miettien jo miten sivelen aurinkorasvaa Lempin selkään.
Säikähdin koko vartaloa ravisuttavaan tärinään. Ensin pieni nykinä, sitten kouristuksena. Kuppi kolahti hampaisiin.
Juoksin vessaan. Oksensin.
Pesin kasvot jääkylmällä vedellä. Peilistä minua katsoi kalpea, punasilmäinen nainen. Tädiltä näyttävä.
Ja Lempi nuori, notkea, huoleton.
Tottakai. Miksi hän minua tarvitsisi? Minun murheilla, asuntolainalla, remontilla. Lempin kanssa on bileet, minä maksan.
Palasin koneelle. Kädet vapisivat, mutta mieli kirkastui. Kylmä, selkeä viha.
Otin kuvakaappauksen. Vielä toisen. Tallensin kuvan.
Nauhoitin näyttöä kävin läpi Lempin profiilin. Storyt: he skoolasivat samppanjaa business-luokassa, hotellihuone oli täynnä pyyhkeistä tehtyjä joutsenia, Oskari kantoi Lempiä veteen.
Sitten verkkopankkiin.
Tarkistin lainatilin: autolaina (Land Cruiser, Oskarin ylpeys) minun nimissäni. Jäljellä 8000 euroa. Maksuista huolehti yleensä hän, mutta allekirjoittaja olin minä.
Asuntolaina oli meidän yhteinen.
2000 euroa, jonka olin juuri siirtänyt hänen tililleen, oli jo käytetty matkapakettiin.
Istuin hämärässä keittiössä ja itkin hiljaa pyyheliinaan.
Sisällä kuoli jotain. Se sinisilmäinen Maarit, joka uskoi perheeseen ja kiitollisuuteen.
Aamulla olin toinen ihminen.
Kyyneleet olivat kuivuneet. Jäljellä vain kylmä, musta viha ja halu murskata.
Siellä he joivat piña coladaa auringossa minun rahoillani.
Sen pienen yksityiskohdan Oskari unohti.
Yleinen valtakirja autoon oli minulla.
Hän teki sen vuosi sitten, kun lähti ensin pitkälle työmatkalle pohjoiseen jotta voisin käydä katsastuksessa, hoitaa vakuutukset, tai tarvittaessa myydä, jos on kiire rahalle.
Land Cruiser oli Oskarin lellikki. Sille hän silitti pölytkin.
Puin housupuvun, pistin jalkaan korkokengät, kynsin punaisen huulipunan Leppää ajatellen. Otin kaikki asiakirjat: rekisteriote, valtakirja, avaimet (varat olivat aina minulla).
Ajoin autoliikkeeseen, jossa vanha opiskeluystävä Jani oli töissä.
Moi Jani. Tarvitsen nopean kaupan tuosta Cruiserista.
Jani tuli ulos, höyrytti e-savuketta.
No terve Maarit! Mitä tapahtui? Onks Oskari myynyt sun hermot?
Oskari lähtee Malediiveille. Äkkinäinen lähtö, iso ongelma, pelivelkaa! (jos valehtelen, niin kunnolla).
Jani puisteli päätään.
Selvä. Mitenkäs valtakirja?
Täysi valtakirja.
No hinta jää pienemmäksi kiireaikana, tiedät.
Juu, aivan sama. Tänään, käteisenä.
Kolmekymmentäseitsemäntuhatta euroa.
Sovittu.
Kahden tunnin päästä poistuin liikkeestä ruskean kirjekuoren kanssa 37 000 euroa.
Ajoin pankkiin, maksoin kaikki jäljellä olevat autolainat (8000 ). Sain kuitin velkajärjestelyn loppumisesta.
Laitoin loput 29 000 omalle tililleni, jonka olin pitänyt omalla tyttönimelläni, johon Oskarilla ei ollut pääsyä.
Sitten kotiin.
Tilasin tilataksin.
Pakkasin Oskarin tavarat sukat, paidat, kalliin pukukokoelman, onkikelat ja pelikonsolit, kannettavan tietokoneen, lempimukin.
Laitoin kaiken laatikoihin.
Kuljettaja kysyi: “Minne viedään?”
Tampere, Pispalan valtatie 1. Annahan ne siellä anopille, Kertulle.
Oskarin äidille hänen unelmansa “ilmaisesta luonnosta”.
Sitten soitin lukkosepän.
Uudet lukot ovelle, kiitos. Kallein malli, ja hälytin.
Onko murron jälkiä? kysyi lukkoasentaja.
Juu, rottia ollut liikkeellä.
Mutta eihän se vielä kaikki ollut.
Olin tallentanut Oskarin sähköpostin salasanan (niin yksinkertainen kuin minun syntymäpäiväni).
Menin hänen sähköpostiinsa. Etsin “Aurinkomatkojen” viestin: varausvahvistus Malediivien Paradise Islandiin.
Soitin hotelliin. Englanti sujui.
Good afternoon. Im Mrs. Maarit Nieminen. Please, connect me to the manager, urgent.
My husband, Oskari Nieminen, is in your hotel (bungalow 105) with a woman. He paid with a stolen company card. I, as chief accountant, am forced to block the transaction and have reported to Europol. The funds will be withdrawn by the bank within the hour. I recommend you evict them immediately to avoid further issues.
Managerin ääni tutisi.
Oh, madam! We will check immediately!
Please do. And make sure you deliver this message. “Loppu se ilmainen elämä. Maarit.”
Tunnin päästä tuli ilmoitus pankista (sain vielä hänen mobiilipankistaan viestit): “Korttimaksu 2000 hylätty”. (Yrittivät veloittaa hotellimaksua kortilta.)
Tunnin päästä
Puhelu. Oskari.
En vastannut.
Soitto. Lempi.
En vastannut.
Sitten viestitulva.
Oskari: “Maarit, mitä sie teet?! Kortti ei toimi! Meidät häädettiin ulos! Anna nyt apua! Ei rahaa!”
Oskari: “Ota nyt puhelin! Lempi itkettää! +40 astetta! Lempi kärventyy! Ei enää kyytiäkään kentälle!”
Lempi: “Maarit, ethän nyt suutu, tässä ei ollut mitään pahaa! Me vaan Öh, törmättiin sattumalta! Ei mitään tapahtunut! Älä nolaa! Lähetä rahaa, muuten jäämme tänne kuolemaan!”
Oskari: “Myitkö mun Cruiserin?! Onko pääsi sekaisin? Mun auto! Mä en jätä tätä tähän!”
Luettuani nauroin. Ääneen, hysteerisesti.
Lähetin vain sen kuvakaappauksen Lempin Instagramista.
Laitoin mukaan tekstin: “Onni viihtyy hiljaisuudessa. Nauttikaa hiljaisuudesta. Kävellen Rovaniemeen asti. Auto on myyty valtuudella, rahat menivät ‘perheen tarpeisiin’ (korvaus henkisestä kärsimyksestä). Tavarat anopilla. Lukot vaihdettu. Kanne jätetty vireille. Moikka vaan.”
Oskari tuli kotiin kolmen päivän päästä. Oli kerjännyt ystäviltään rahaa lentolippuun osa yllättyi, kun selvisi totuus Lapin “työmatkasta”. Hotellissa kuskattiin laukkujensa kanssa aulassa vuorokausi, kunnes joku armahti.
Palaava mies oli palanut, naama ruvella, euroakaan taskussa.
Räyhäsi oven takana.
Avaa! Tämä on mun koti! Vedän sut oikeuteen!
Tämä on yhteisomistusasunto, ja olen laittanut vireille osaomistusriidan, vastasin oven läpi. Sinun osuutesi on lähinnä pankin velkaa.
Pihalla seisoi päivystävä vartija ja naapuripedagogi.
Oskari, mene jo, sanoi vahtimestari. Muuten tulee sakkoja ja yöpymislappu putkassa.
Oskari potki ovea, sylkäisi ja hävisi.
Seurasi riitaisa avioero.
Oskari yritti vielä nostattaa oikeusjuttua autosta. Mutta tuomari katsoi asiakirjoja: Valmis valtakirja? Ei ole umpeutunut? Oikeus myydä? Kyllä. Raha meni autoa varten. Entä loput?
Laskettiin perheen tarpeiksi. Ruoka, laskut, lääkkeet. Sain stressistä hermoromahduksen.
Ei kyennyt osoittamaan toisin.
Siskon kanssa en enää puhunut. Vanhemmat surivat, äiti järkyttyi, isä kielsi koko perheen.
Maarit, Lempi on kuitenkin sinun pikkusiskosi! Oskari vietteli! Anteeksi anna! He erosivat jo, Lempi kärsii!
Minulla ei ole siskoa, sanoin. Se, joka oli, on kuollut. Tämä vieras nainen ei ole minulle mikään.
Lempi jätti Oskarin jo kentällä. “Köyhällä miehellä ilman autoa ja kämppää ei tekemistä.” Hän löysi uuden sponsoria Dubaista Herran haltuun.
Minä
Otin sen jäljelle jääneen 2000 euron puskurin ja myyntivoiton.
Ja ostin matkan Malediiveille. Juuri siihen hotelliin. Viereiseen bungalowhun parempaan, omalla uima-altaalla.
Yksin.
Nyt makaan aurinkotuolissa, juon Piña Coladaa. Katselen turkoosia vettä.
Se todella parantaa.
Hengitän vapaasti.
Olen vapaa. Olen rikas (29 000 euroa tileillä). Ja enää ei kukaan päätä, ansaitsinko lomaa ansaitsen kaiken.
Ansaitsen kaiken.
