Mieheni, nyt 45 vuotta, unohti syntymäpäiväni helmikuun 27. päivä ja lähti sinä samana aamuna pilkille kavereidensa kanssa: hänen poissaolonsa aikana järjestin sellaisen yllätyksen, että tätä päivää hän ei varmasti enää koskaan unohda
Mieheni, Jarmo, unohti syntymäpäiväni ja samana päivänä lähti kalareissulle kavereidensa kanssa. Sinä viikonloppuna päätin, että nyt keksin jotain, mikä saa hänet muistamaan tämän päivän varmasti loppuelämäkseen.
Viidenkymmenen ikävuoden korvilla Jarmolla oli muodostunut erikoinen ominaisuus. Hän muisti tarkasti, milloin auto piti huoltaa, milloin kalaporukalla oli tapaaminen, ja missä vaiheessa kausi alkoi Kuusamon järvellä. Mutta perheen tärkeät päivämäärät tuntuivat katoavan kuin itsestään hänen mielestään.
Yleensä olin hoitanut muistuttelun ennakkoon: vihjannut, jättänyt lappuja jääkaapin oveen, joskus kysynyt suoraan. Kun oma 45-vuotispäivä lähestyi, halusin kuitenkin ihan toisenlaisen syntymäpäivän. Ilman avunpyyntöä, ilman niiden iänikuisten neuvojen antamista. Ajattelin, että kahdenkymmenenviiden vuoden avioliitto jotakin jo opettaa.
Perjantaiaamuna Jarmo juoksi ympäri asuntoa, etsien kairaa ja pilkkivapaaan pakaten reppua.
Tuulikki, ootko nähnyt mun termosmukia? Kaverit jo odottaa, pitää ehtiä jäälle, nyt kuulee nappaa hyvin. Takaisin sunnuntai-iltana, tuskin saan verkkoa kenttää.
Hän antoi minulle pikaisen poskisuudelman vilkaisemattakaan kunnolla ja tokaisi:
Kyllä sä pärjäät. Osta vaikka jotain herkkua itsellesi.
Ovi kolahti kiinni perässä. Katselin kalenteria, johon olin laittanut punakynällä ison ympyrän. Minun tärkeä päiväni. Hän ei vain unohtanut, vaan valitsi juuri tämän päivän lähteäkseen järvelle kavereidensa kanssa.
Ensin sattui. Sitten tuli tyhjä rauhallinen olo. Ajatus kypsyi päässäni: nyt laitan Jarmon miettimään mikä on tärkeää. Aloin toteuttaa suunnitelmaa ja jo ennen kuin hän palaisi kotiin, kaikki oli valmista. Tämän jälkeen hän ei unohtaisi.
Kerronpa, mitä tarkalleen tein.
Jarmolla oli oma säästöpaikka. Erillinen pahan päivän varakassa, jota hän säästi uutta perämoottoria varten. Setelit olivat tallessa kotona pienessä kassakaapissa. Minä tiesin koodin joskus hänen “täydellinen muistinsa” tuotti yllättäviäkin unohduksia…
Summa oli iso. Lähes kolmesataatuhatta euroa. Avattuani kassakaapin, päätökseni oli selvä.
Ne viikonlopun päivät elin niin kuin en koskaan ennen. Tilasin cateringin, kutsuin ystäväni kylään, koristelin asunnon kevään kukilla. Musiikkia, naurua, kuohuvaa. Toisena päivänä illallinen korkeatasoisessa ravintolassa kaupungin yllä. Sen päälle hemmottelupäivä Naantalin kylpylässä.
Finaalina ostin korun, johon olin pitkään tähyillyt taidokkaasti tehdyt hopeinen rintakoru, minkä olin aina jättänyt hankkimatta “yhteisten säästöjen” vuoksi.
Sunnuntai-iltana Jarmo tuli takaisin. Sanko täynnä ahventa ja kirjolohta. Tyytyväinen ilme kasvoillaan.
No niin, katsopas, mitä sain! Mahtava reissu!
Hän astui olohuoneeseen ja pysähtyi. Pöydällä tyhjiä kuohuviinipulloja, kulmassa kukkakoreja, sohvalla kasseja Stockmannista ja Marimekosta.
Mitä täällä on tapahtunut? Oliko teillä jotain kemuja?
Kyllä, vastasin rauhallisesti. Minulla oli syntymäpäivä. Täytin neljäkymmentäviisi. Muistatko?
Jarmo jäi seisomaan, huokaisi ja näytti hämmentyneeltä.
Voi hittoTuulikki, se lipsahti aivan ohi. Oli vain niin paljon kaikkea. Ymmärräthän
Keskeytin hänet.
Ymmärrän. Siksi päätin, etten jää suremaan. Järjestin juhlat itse. Ja ostin myös lahjan, jonka oikeasti halusin.
Jarmo vilkaisi kohti työhuonetta. Kassakaapin ovi raollaan. Hänen ilmeensä valahti. Sännäten sinne hän palasi pian silmät suurina.
Missä rahat? Se oli kaikki mitä olin säästänyt. Missä moottorirahani?
Tässä ne ovat, osoitin kädelläni huonetta.
Käytitkö kaiken? Sehän oli moottori! Sitä varten säästin kaksi vuotta!
Minä olen katsonut kaksikymmentäviisi vuotta, sanoin hiljaa mutta päättäväisesti. Sinä unohdit minun juhlapäiväni. Tein niin, että nyt muistat sen lopun ikäsi.
Jarmo lysähti sohvalle ja tuijotti vuoroin kalasaalistaan, vuoroin tyhjää kassakaappia, sitten minua. Olisi halunnut suuttua, mutta rahat olivat yhteisiä.
Kalat hän perkasi hiljaisena.
Siitä on nyt puoli vuotta. Hän säästää taas uuteen moottoriin. Puhelimeen on laitettu muistutuksia kuukautta, viikkoa ja päivää ennen tärkeitä päivämääriä. Joskus elämä opettaa kovalla kädellä mutta tämän kerran asia on varmasti painunut mieleen pysyvästi.
Itse ymmärsin, miten tärkeää on puolustaa omia tärkeitä hetkiä joskus vähän järeämminkin keinoin.
