Puhelin herättää Viivin viiden aamun aikaan. Soitto tulee tuntemattomalta numerolta.
Kyllä Viivi sanoo kuivasti.
Viivi? kuulee hän iloisesta, voimakkaasta naisääänestä. Oletko se sinä?
Minä vastaa Viivi välinpitämättömästi.
Minä olen nainen jatkaa iloisesti. Tunnistitko minut?
Tunnistan sinut Viivi vastaa kohteliaasti, ettei kuitenkaan tiedä, kuka on soittanut.
Luulin, että tunnistat minut heti nainen jatkaa hymyillen. Hienoa, että saimme sinut kiinni. Pystytkö puhumaan juuri nyt?
Pystyn.
Loistavaa. Me mieheni ja lasten kanssa olemme rautatieasemalla. Nousimme junasta tunti sitten. Kuulitko minut selvästi?
Kuulin.
Äänesi on hieman hiljainen. Oletko kunnossa, Viivi?
Kaikki on kunnossa.
Olen iloinen puolestasi. Aluksi ajattelimme yöpyä hotellissa. Luulimme, ettei meillä ole sukulaisia tässä kaupungissa. Mutta sitten muistelimme, että sinä asut täällä. Ymmärrätkö?
Ymmärrän.
Onkin hyvä, että muistimme sinut. Et voi kuvitella, kuinka iloisia lapset olivat.
Voin kuvitella.
Mieheni sanoi heti: Soita Ainoon. Hän ei jätä sinua pulaan.
Hän sanoi oikein. En jätä sinua pulaan.
Salliinko sinä meidän yöpymisen luonasi? Ymmärsinkö oikein?
Ymmärsit oikein. Sallin.
Me viivymme vain pari viikkoa. Katsomme kaupunkia ja sitten palaamme kotiin. Kotiin on paljon tehtävää, ja kuten sanotaan, vierailija on tervetullut, mutta koti on paras. Oletko samaa mieltä?
Olen samaa mieltä.
Me ajattelimme juuri niin. Mieheni sanoi, ettei voi olla niin, että Viivi ei ottaisi meitä sisään. Me olemme sukulaisia vaikka olisimme kaukana toisistamme, vaikka emme olisi nähneet toisiamme kymmentä vuotta, me silti olemme sukua. Eikö niin?
Kyllä.
Asutko sinä nyt yksin?
Kyllä, yksin.
Kolmen makuuhuoneen asunnossa?
Kyllä.
Siis ajattelemme tulla luoksesi?
Tulkaa vain.
Saavumme tunnin sisällä. Oletko edelleen siellä?
Olen edelleen siellä.
Odota sitten. Me saavutamme pian.
Odotan Viivi vastaa.
Aino laittaa puhelimen pöydälle, kääntyy, peittää päänsä peitolla ja nukahtaa, eikä juuri nyt mieti, kenet juuri puhelimessa ääneen kuuli.
Tuntuaura myöhemmin oviin koputtaa. Aino vilkaisee kelloa, sulkee silmänsä ja kääntyy. Puhelin soi. Viivi nukkuu.
Jonkin ajan kuluttua ihmiset alkavat kolkutella ovea. Viivi on välinpitämätön. Lopulta puhelin soi taas.
Kyllä Aino sanoo avaamatta silmiään.
Viivuli? huutaa toinen nainen iloisesti.
Kyllä.
Me olemme täällä. Saavuimme. Soitamme ja koputamme, mutta et avaa ovea.
Soitatko?
Kyllä.
Miksi en kuule sinua?
En tiedä.
Soita uudestaan.
Oven edessä soi jälleen.
Soitamme nainen sanoo.
En kuule Viivi vastaa. Nyt koputa.
Kopu näkee ovessa.
Koputamme nainen toistaa.
En kuule Aino vastaa.
Luulen, että olen vahingossa kutsunut sinut, nainen sanoo.
Mitä? Viivi kysyy.
Missä olet juuri nyt, Viivuli?
Mitä tarkoitat missä? Koti.
Missä kotona?
Tampereessa Aino sanoo ensimmäisenä mieleen tulevan paikan. Missä muussa voisin olla?
Miksi Tampere? Miksi ei Helsinki?
Muutin yhdeksän vuotta sitten, heti eronnuttani.
Miksi?
Miksi eroitin?
Miksi muutin?
Kyllästyi Helsinki, niin päätin muuttaa. Liian monet epämiellyttävät muistot.
Onko Tampere parempi?
Tottakai. Paljon parempi.
Miksi parempi?
Kaikki on parempaa. Mikään ei enää tuota ikäviä muistoja. Mitä puhun? Tulkaa ja katsokaa itse. Kuinka monta teitä on?
Meitä on neljä. Minä, mieheni ja kaksi lasta. Vanhempi on Eetu, nuorempi Onni. Onni haluaa päästä yliopistoon kolmannen kerran tänä vuonna.
Hyvä, kaikki neljä tulkaa. Meillä on myös loistava yliopisto.
Milloin meidän pitäisi tulla?
Jo nyt.
En pysty nyt. Minulla on paljon tehtäviä Helsingissä. Onni haluaa opiskella Helsingissä. Me tulimme tänne työpaikkaa etsimään. Suunnittelimme asua kanssasi vuoden. Mutta katsos, miten kävi.
Ettekö tänään tule?
Ei.
Harmi. Olen jo valmistautunut.
Mekin pelkäämme. Et voi kuvitella.
Voin kuvitella.
Et voi kuvitella. Kun ajattelen, mitä meitä odottaa, en halua enää elää.
Aino päättää lopettaa puhelun.
No, hyvin hän sanoo jos ette pysty nyt, tulkaa kun pystytte. Olen aina iloinen nähdessäni teidät. Ja kun olette asettuneet Helsinkiseudulle, kerro minulle osoitteesi. Käyn vierailemassa pari viikkoa. Sitten katsotaan. Loppujen lopuksi minulla ei enää ole ketään Helsingissä muuta kuin sinä. Sovitaanko? Lähetätkö osoitteesi?
Yhteys katkeaa, eikä Aino enää kuule vastausta.
