KUINKA VAAKKO ESITTELI TYTTÖYSTÄVÄNSÄ ÄIDILLEEN…

Äiti, tässä on minun tyttöystäväni Venla… Valtteri yritti esittää esittelynsä rennosti, mutta hänen äänestään kuului jännitys. Ja me siis haluttais no tiedäthän
Niinpä niin Mitä sinä haluat, siitä minulla on ollut aavistus jo pitkään Äiti tutki tarkkaan poikansa valintaa. Mutta haluaakohan Venlakin samaa? Venla, tunnetko sinä minun poikani hyvin?
Tunnen oikein hyvin, vastasi tuleva miniä yhtään hämmentymättä. Kuin omat taskut.
Kuinka? Äiti meni hämilleen ja puhuttelikin jo kohteliaammin. Sanovatko tytöt yleensä noin?
Mikäs siinä? Se on ihan tavallinen sanonta suomeksi, tuntee kuin omat taskunsa. Mutta jättäkäämme Valtteri hetkeksi, parempi tutustua teihin kunnolla. Voihan olla, että emme sovi yhteen.
Miten niin? Äiti katsoi kummissaan.
No, ajattelin vain, että tulevaisuudessa istuisimme yhdessä odottamassa Valtteria, kun hän viipyy iltamenoissaan. Ja yhdessä sitten kuuntelemme hänen juopunutta kuorsaustaan.
Mitä tekemistä minulla siinä olisi? Äiti ei tiennyt, miten ottaa tilanne haltuun. Tehän nukutte omissa huoneissanne Toivottavasti.
Niin, mutta sinähän jäät kuitenkin murehtimaan oven taakse. Kaikki äidit tekevät niin.
Hei… Nyt en kyllä ymmärrä… Valtteri kuunteli ihmeissään tätä outoa keskustelua. Miksi te puhutte tuolla tavalla minusta?
Pysy hiljaa! huudahtivat naiset yhteen ääneen.
No niin, Marja-Liisa, haluaisin kysyä, mahtaako teillä olla tappeluita kotona? Valtteri ei suostu kertomaan minulle.
Miten niin tappeluita? Äiti pyöristi silmiään. Tapellako naiset muka voivat?
Ja pahemminkin, Venla naurahti. Osa lyö miestään sellaiseen malliin, ettei isäkään pahastuisi.
Voi hyvä isä… Marja-Liisa peitti kasvonsa käsillä. Mitä puheita… Mitenhän minä kestän näitä.
Eihän siinä mitään… Venla katsoi luottamuksellisesti Valtterin äitiä. Myönnä pois, oletko joskus halunnut antaa ukollesi korvapuustin? Tai pojallesi?
Noo oli Marja-Liisalla tunnustus jo kielen päällä, mutta hän hillitsi itsensä. En. En koskaan.
Arvostan pyrkimystä olla sivistynyt, Venla hymyili, mutta enpä ihan usko. Kuinkas sellaisen pojan äitinä ei olisi tehnyt edes joskus mieli ottaa kurinpuutetta? Kersana taisi saada remmistä?
Ei tietenkään! Äiti sanoi tällä kertaa totuuden.
Siis hei Valtteri yritti taas sekaantua, mutta sai vain vastaukseksi:
Pysy nyt vaiti!
Olisit vain antanut kyytiä, Marja-Liisa… Venla taputti rakasta takapuolelle. Sellainen peppu ei mitään muuta ansaise, kun koko ajan hakee uusia metkuja. Mutta oikeasti, Valtteri on hyvä mies, ja vielä siitä kunnon saa. Marja-Liisa, juodaanko teetä? Ostin meille täytekakun.
Illalla, kun isä tuli töistä, Marja-Liisa ilmoitti isälle pojan kuullen:
Pekka! Meidän Valtteri aikoo viimein mennä naimisiin!
Herranen aika! Ihanko totta! Isä riemastui silmät loistaen.
Ottakaa rauhallisesti, minä vain vielä mietin asiaa, toppuutteli poika.
Etpä enää mieti, äiti murahti päättäväisenä. Tällä kertaa kyllä naimisiin menet, ellet niin minä adoptoin Venlan.
Äiti, ei Venla ole orpo, Valtteri naurahti. Hänellä on omat vanhemmat.
Sitä pahemmin äiti pysyi tyynenä. Sitten vien sinut takaisin synnärille ja sanon, että sain väärän pojan kotiin. Ja isäs kyllä tukee.
Jos tarvitaan vannon vaikka oikeudessa! isä nyökkäsi ja näytti pojalle nyrkkiä.