Kristallikissanpentu
Kolme siskoa ikkunan alla…
Äiti, ihan kuin teistä, eikö?
Saara huokaa.
Melkein. Ajattelitko nukkua tänään ollenkaan? Minulla on vielä töitä ja huomenna oot ihan pökkyrässä juhlissa.
Ai! No, nukun jo! Pilvi kietoutuu peittoon, mutta puskee kuitenkin esiin nökönenänsä. Tuleeko ilmapalloja? Tuleeko Enni? Ja…
Saara nappaa tytön tiukasti peiton sisään ja suukottaa tätä hellästi pienistä protesteista välittämättä.
Nyt nukkumaan! Huomenna näet kaiken!
Hän laittaa Pilvin halikettukarhun tämän syliin ja poistuu huoneesta, yövalo päällä. Pilvi pelkää vieläkin pimeää, ja Saara vahtii että valot palavat koko talossa.
Saara laskeutuu alas, sulkee keittiön oven ja avaa kannettavan. Työt odottavat, mutta hän istuu hetken hiljaa. Huomenna on iso päivä ei vain siksi että Pilvillä on syntymäpäivä ja järjestelyä riittää, vaan myös siksi, että sukulaiset kokoontuvat. Siitä Saara ei juuri riemastu. Hän pudistaa päättäväisesti päätään ja alkaa keittää teetä. Murheisiin ehtii pureutua, kun niiden aika koittaa; nyt odottaa vuosiraportti eikä sitä voi siirtää. Hyvä, että tuli kuunneltua isoäitiä ja ryhdyttyä kirjanpitäjäksi jos olisikin valinnut meribiologian, elämä olisi ollut ihan toista. Romantiikkaa enemmän, mutta varmuutta vähemmän. Saara hymyilee merta mielessään. Enää vähän aikaa ja he pääsevät Pilvin kanssa lomalle jos kaikki menee hyvin. Syvään huokaisten hän alkaa työt.
Saara syntyi Kyllikin ja Juhan Toivolan perheeseen kauan odotettuna lapsena. Isoäidit iloitsivat, vanhemmat eivät saaneet silmiään irti posliinihipiäisestä tytöstään.
Toinen perään, josko olisi kaveri! vaativat isoäidit, ja äiti kuunteli.
Nuoremman siskon, Helin, ja Saaran väliin tuli tuskin mitään. He olivat parhaat ystävät, rakastivat ja kilpailivat keskenään. Alkuun kilpailu ei vaikuttanut suhteisiin kumpikin yritti olla vielä parempi kuin toinen, iloiten myös toisen onnistumisista. Äiti huolehti, etteivät tytöt riidelleet ja muistutti jatkuvasti, että toista läheisempää ihmistä ei maailmassa ole. Hän järjesti tytöt samaan luokkaan, ja ensimmäisenä koulupäivänä he istuivat vierekkäin, kengänkärjet salaa koskettaen: “Tässä ollaan, yhdessä, älä pelkää!” Saara oli aina vastuullisempi. Heli saattoi jättää kotitehtävät kesken ja ryhtyä ikkunasta laskemaan lintuja. Saara ei noussut pöydän äärestä ennen kuin kaikki oli tehtynä.
Saara, missä sun vihko? Teitkö jo matikan? Anna äkkiä, kopioin ja mennään ulos!
Ratkaise itse! Saara nappaa vihon kädestä. Kohta Galina-ope hajottaa meidät taas, eikä siitä tuu mitään. Haluatko apua laskujen kanssa?
Heli murahtaa ja mököttää hetken, kunnes kiskoo siskoa mukaansa luistelemaan tai syöttämään sorsia lammelle.
He olivat kuudennella, kun perheeseen syntyi pikkusisko, Lumi. Kyllikki ei ollut kolmatta lasta suunnitellut kaksi riitti hyvin. Uutinen uudesta raskaudesta ei ilahduttanut.
Ihan alusta taas! Juha, enhän mä enää ole mitään nuori tämä on raskasta.
Onhan sulla apuna kaksi tytärtä ja minä. Kyllä me pärjätään. Entä jos tulisikin poika olisipa yllätys!
Yllätys jäi tulematta. Lumi syntyi äänekäs ja vaativa, aivan eri maata kuin siskot. Kyllikki hämmentyi, mutta pian sekä Saara että Heli ymmärsivät, että Lumikista tuli perheen keskipiste.
Kyllikki tajusi nopeasti eron varhaisessa ja myöhemmässä äitiydessä. Vanhempien kanssa toivoi eniten vain hetken rauhaa, mutta nyt Kyllikki uppoutui ilolla vauvan hoitoon ja muut asiat haalistuvat. Sattui niin, että myös vanhemmat lapset jäivät vähemmälle heille tuli käskyjä, mutta muuten äiti ei juuri kysynyt heidän kuulumisiaan. Hän ei huomannut, kun siskosten väliin hiipi musta kissa poika nimeltä Sampo, joka asui naapuritalossa.
Tytöillä ei ollut mitään Sampoakin vastaan ennen kuin Saaran täyttäessä kuusitoista poika pysäytti hänet kotipihalla:
Saara, tuu tänne, asiaa olisi!
Saara katsoi harmailla silmillään poikaa hetken ja hymyili sitten.
Ei ehdi. Äiti odottaa. Kuudelta pihalla.
Sampo virnistää.
Tykkään susta!
Tiesin jo, Saara naurahtaa ja pinkaisee matkoihinsa.
Kuka olisi ymmärtänyt ensirakkauden tuoman kutinan vatsanpohjassa? Ensitreffit, joilla ei tiedä mitä tehdä käsillään, ja pelkäät kohdata katseen. Ensisuudelma, jota sekä pelkäsi että odotti. Tietenkin Saara uskoutui Helille lopulta. Heli oli huomannut kyllä, että jotain oli meneillään.
Myöhemmin Heli ei itsekään ymmärtänyt, miksi Sampo alkoi kiinnostaa. Eihän poika ollut yhtään hänen tyyppiään, mutta nyt oli äkkiä tärkeintä saada poika huomioimaan itsensä.
Saara ei tajunnut alkuun, mutta pian oli jo myöhäistä. Hän näki Heliä ja Sampo suutelemassa pihalla eikä sanonut sanaakaan, käveli vain ohi. Kotona Saara eristi itsensä ja jätti vastaamatta Lumin huutoihin oven takana.
Saara! Mikä tuommoinen temppu, päästä Lumi sisään! ärjäisee Kyllikki.
Saara on aina totellut. Hän avaa, mutta äiti näkee vanhimman tyttärensä silmissä jotain, minkä tajuaa vasta nyt siinä katsottiin suoraan rotkon reunalle. Hellästi Kyllikki tönäisee Lumin pois ja sulkee oven jääden kaksin Saaran kanssa.
Kulta… mitä on tapahtunut?
Äiti, sattuu. Saara halaa itseään. Miksi? Miksi Heli teki niin?
Kuultuaan kaiken Kyllikki vain halaa tytärtään.
Voinko auttaa jotenkin?
Saara katsoo ulos ja on hiljaa. Miten suru pukeutuu sanoiksi, jotka vain repivät entistä enemmän? Ei se ole mahdollista.
Auta pakkaamaan, äiti. Mä tahdon isoäidin luo. En pysty olla täällä.
Heli tulee ulkoa posket punaisina ja törmää eteisessä Saaraan, jolla on matkalaukku kädessä.
Mihin sinä olet menossa?
Saara kiertää sisaren ja lähtee eikä palaa enää koskaan asumaan lapsuudenkotiin. Kyllikki pyyhkii kyyneleet ja antaa Helille selkeän korvapuustin.
Kuinka kehtasit!
Heli silittää poskeaan ja katsoo äidin perään, joka ottaa Lumin mukaansa ja painaa oven niin lujaa kiinni, että olohuoneen vanhanaikainen kristallikruunu kilisee.
Kukaan Toivolan perheessä ei osaa olla kauaa vihainen. Viikkojen jälkeen Kyllikki alkaa taas puhua Helille. Saaralla meni yli kaksi vuotta ennen kuin hän kykeni olemaan syyttämättä siskoaan. Ehkä häntä ei olisi saanut koskaan nähdä enää, mutta kun Kyllikki sairastui, siskokset löysivät yhteyden ottaakseen taudista yhdessä mittaa.
Anna anteeksi… Heli tuijottaa käsiään, jotka tärisevät.
He ovat sairaalan puistossa leikkihuoneen lähellä leikkausta odottamassa.
Vanhoja on turha muistella… Saara katsoo Heliä.
Heli ymmärtää, että Saara ehkä antoi anteeksi, mutta ei unohda.
Hän koskettaa varovasti siskon rannetta Saara ei käänny eikä reväise pois, mutta ei myöskään anna anteeksi sanoja. He istuvat vierekkäin hiljaa ikuisuuden, kunnes isä tulee ilmoittamaan, että kaikki meni hyvin ja nyt vain odotetaan.
Siskokset vuorottelevat auttamassa äitiä Saara käy nyt viikoittain, ja huomaa pian kuinka vaativa ja itsepäinen Lumi on kasvanut. Kukaan ei pärjännyt Lumin tahdolle.
Kyllikki parani ja elämä vei taas siskokset omiin suuntiinsa. Saara muutti toiselle paikkakunnalle hoitamaan isän äitiä, jolla oli suuri, valoisa asunto. Muutaman vuoden kuluttua, kun isoäiti menehtyi ja Saara jäi yksin asuntoon, hän totesi vanhan naisen sanoin:
Tee päätökset itse, lapseni. Kaikkein läheisimmistäkin voi joskus tulla vieraita, kun kyseessä on omat edut.
Saara vain hymyili ei viitsinyt selittää yksityiskohtia.
Muutaman vuoden päästä Saara avioitui, piti vain pieni maistraattitilaisuus Anteron kanssa kahdestaan. Kumpikaan ei kutsunut sukulaisia.
Elämä avioliitossa oli tasaista, mukavaa ainoa murhe oli lapsettomuus. Molemmat haaveilivat lapsesta, mutta mitään ei kuulunut. Lääkärit eivät löytäneet syytä.
Odotetaan kunnes lapsi tulee, Saara sanoi sitkeästi.
Vuodet vierivät. He harkitsivat sijaislastakin, mutta elämällä oli oma suunnitelmansa.
Sukutapaamiset harvenivat Saara ja Antero kävivät sentään pari kertaa vanhempien luona, mutta vävystä ei tullut heidän suosikkiaan. Saara asetti heti rajat.
Minä hänet valitsin, äiti.
Sinun elämä, elä niin kuin haluat. Mutta mietin vain, millainen elämä olisi ollut tuollaisella koulutuksella, mahdollisuuksilla ja kauneudella.
Saara ei osannut selittää, ettei voisi kuvitella itselleen parempaa miestä kuin Antero. Kaikki oli helppoa ja levollista. Vaikkei Antero ollut uralla mikään johtaja työskenteli linja-autonkuljettajana heillä ei ollut tarvetta määritellä kumpi on pomo. Oli vain yhteistä arkea. Antero piti hänestä huolta flunssassa, auttoi kotona, kokkasi ja tiskasi siinä missä Saarakin.
Sulla on kyllä mies, joka hoitaa! huokaa Heli, yrittäen hillitä isointa poikaa ja sylissään puolivuotiasta tytärtään. Oispa mulla joku auttamassa! Kaiken teen yksin. Mun mies vaan huomauttelee, kun joku paikka jää pesemättä.
Saara ei jaksa kuunnella Helin marinoita tietää, että sisko nauttii draamastaan. Lumin kohdalla oli toisin.
Lumi kasvoi mykistävän kauniiksi, tummatukkaiseksi ilmestyikseksi, jonka rinnalla vanhemmat siskot näyttivät hailakoilta.
Meidän Lumi on ihan kuningatar! ylpeili Kyllikki.
Vanhempien juhliessa hääpäivää Lumi köllötteli sohvalla tarkkaillen, kun siskot laittavat pöytää. Hän inhosi sukukekkeröitä vietti kymmenen minuuttia, kuuli kehut ja lähti. Vanhemmat pettyivät, mutta Lumin ei kiinnostanut.
Ylioppilaana Lumi päätti, ettei enää jatka opintoja.
Minusta tulee malli! ilmoitti vanhemmille.
Työn määrä yllätti. Lumi kyllästyi nopeasti ja kun tapasi yritysjohtajan, muutti tämän vuokraamaan asuntoon empimättä. Lumi tiesi, että miehellä oli vaimo ja lapsia, mutta ei antanut sen häiritä. Äidin varovaisiin puuttumisyrityksiin hän vastasi lujasti:
Jättäkää minut rauhaan jos haluatte, että joskus näette minua. Elän kuten haluan!
Lumi halusi paljon, mutta sai vähän. Epätoivo kasvoi hän tuli raskaaksi toivoen sitoa miehen itseensä, mutta kaikki hajosi. Lumi riiteli, uhkaili, soitti rakastetun vaimolle. Vaimo vilkaisi häntä ylhäältä alas kuin pölykoiraa:
Näitä teitä on ollut kymmeniä, tulee vieläkin. Mutta minä olen vaimo. Häntä en menetä.
Ootko niin varma? Lumi tärisi raivosta.
Tietenkin. Sinä uskot, että oot ensimmäinen? Hah!
Entä kun saan lapsen?
Saat niin monta kuin lystäät. Minä olen ainoa laillinen vaimo. Synnytä, jos siltä tuntuu, mutta älä odota mitään. Juristin sana.
Siihen tämä loppui. Lumi ryntäili kotona tuskaillen, odotti rakastettua ja pettyi lopullisesti:
Hoida asiasi itse. Asunnon ja elatuksen saat. En enää tapaa sinua. Lapsi on sinun vastuusi. Jos tuot hänet minun kotiovelle, unohda tukeni.
Ovi meni kiinni ja Lumi jäi ymmälleen miten näin kävi minulle, joka sai aina mitä tahtoi? Nyt hän menetti kaiken. Huolet risteilivät päälle, ja kun Pilvi syntyi, Lapsen hoito jäi Kyllikille. Lumi kävi hetken ylivirittyneenä, ei päästänyt muita Pilvin lähelle, sitten katosi taas viikoiksi. Lopulta eräänä iltana juhlat päättyivät autoon ja yöllisille karsinoille. Lumi oli kyydissä, kun kuljettaja menetti hallinnan. Kaikki päättyi siihen.
Kyllikki menetti halun elää. Juha yritti hoitaa vaimoa ja orpolasta, kunnes myönsi, ettei jaksanut. Hän pyysi apua Heliltä, joka kieltäytyi.
Riittää omatkin lapset, isä, en jaksa enempää!
Juha soitti Saaralle. Saara ei epäröinyt sekuntiakaan. Otti loman töistä, hoiti paperit kuntoon ja haki Pilvin luokseen. Samalla Antero myi heidän asuntonsa ja viimeisteli remontin rakentuvaan kotiin.
Antero, miten hienoa! Kaikki kuten toivoin! Saara kulki kotona ja mietti, miten elämä muuttuu.
Pikku-Pilvi toi Saaran ja Anteron kotiin sen, mitä heiltä puuttui iloa, elämää, naurua ja tarkoitusta. Yhdeksän vuotta vierähti nopeasti.
Saara oli pitänyt vähän yhteyttä vanhempiinsa. Joskus juhlissa hän tunsi olevansa mikroskoopin alla. Surun poisparantumaton Kyllikki ei ollut kuunneltavaa sorttia:
Sinulle se annettiin vastuulle! Katsotaan, miten selviät. Veit lapsen liian kauas olisi pitänyt ajatella äitiä!
Saara sääli äitiään, ymmärsi, että jos hän tai Heli olisi kuollut, tuska olisi ollut pienempi. Lumi oli eri asia.
Kyllikki suli aina Pilvin nähdessään.
Kyllä se on kaunis tyttö! pyyhki kyyneleitä ja huomautti taas: Älä tukahduta tyttöä, anna hänen olla onnellinen!
Saara hipaisi Anteron kättä, pyysi katseellaan jättämään sanomatta mitään.
Anna olla…
Mutta eikö olisi parempi sanoa suoraan?
En tiedä, Antero. Äiti on niin rikki. Se viha tulee siitä, ettei maailma ole reilu.
Miksi sun pitää kestää?
Ehkä siksi, että enää ei ole ketään muuta.
Mutta jos hän sanoo jotain Pilville?
Ei sano. Ei pystyisi satuttamaan Lumin lasta.
Siinä Saara oli oikeassa. Äiti vuodatti kaunansa Saaralle, mutta Pilvin edessä oli kuin kivi. Hän huomasi, että Pilvi oli onnellinen, ja vaikeni ymmärsi, miten satuttavaa totuus olisi.
Saara laittoi läppärin kiinni ja venytteli. Oho, yli puolenyön! Hän joi jämät kylmästä teestään ja jäi hetkeksi ikkunaan. Harmi, ettei Antero ole nyt kotona työmatka sattui juuri pahaan saumaan, mutta hän ehtii illaksi. Mitähän lahjaa Antero mahtaa tuoda Pilville? Sanoo vain, että “Saatte nähdä!” ja nauroi.
Saara hymyilee millainen onni on, että hän sai Anteron ja menee nukkumaan.
Äiti! Onko nyt mun synttärit! Pilvi hyppää sänkyyn ja suukottaa unista Saaraa. Ja sun myös! Onnea sulle minusta!
Kiitos! Saara halaa tytärtään ja katsoo tätä silmiin. Onnea! Ole terve ja onnellinen, rakas tyttöni!
Pilvi kömpii kainaloon, painaa pään kaulalle ja tuhisee.
Olenko jo iso?
Totta, kymmenen vuotta! Mutta tiedätkö mitä?
No?
Minulle vielä vähän pieni! Saara siristää silmiään. Pilvi nauraa.
Olkoon, pieni on ihana kaikkihan rakastaa pieniä!
Etkö häpeä! Eihän täällä kukaan sua rakastamatta jätä!
Saara kutittaa Pilviä, joka kikattaa ja kierii pois alta.
No niin! Nyt on lahjojen aika! Saara avaa yöpöydän laatikon.
Hän ojentaa pienen rasian.
Ole varovainen, aarre!
Pilvi avaa kannen.
Äiti… hän nostaa katseensa ja hymyilee leveästi. Se on se!
Juuri se! nyökkää Saara.
Pilvi nostaa varoen pienen kristallisen kissanpennun. Tämä oli ollut joskus Juhan lahja Saaralle.
Vanhimmalle tyttärelle… Näin isäsi sanoi?
Niin sanoi.
Kiitos paljon! Olen toivonut, että se olisi minun! Pilvi silittää kissan korvia. Mutta olen vain yksi tytär…
Saara hymyilee ja Pilvin katse haravoi äidin kasvoja.
Ihanko totta? Pilvi kuiskaa. Saara nyökkää, ja Pilvi hyppää sängyssä, pieni kristallikissa kädessä. Jee! Minusta tulee isosisko! Äiti, kuka?
En vielä tiedä, kulta.
Saara katsoo, kun Pilvi pomppii ympäri huonetta, ja kyyneleet uhkaavat tulla. Niin monta vuotta tätä on odotettu.
Pilvi jähmettyy, kääntyy Saaran puoleen.
Tämä oli paras lahja, minkä sait antaa!
Saara nousee. Pilvi hyppää jälleen.
Tässä, tämä on myös sinulle.
Uusi mekko saa Pilvin pyörimään peilin edessä.
Äiti, moneltako kaikki tulee?
Saara vilkaisee kelloa ja säpsähtää.
Me nukuttiin pitkään! Pitää kiirehtiä.
He ehtivät juuri ja juuri. Lounaalle Pilvi on jo laittautunut ja tervehtii vieraita iloisella naurulla. Keittiöstä tuleva Heli ohjaa keskustelun pois Kyllikin tiukasta äänensävystä ja kertoo lapsistaan sekä arjesta. Muiden kuulumiset menevät Saaralta ohi, mutta hän noteraa, että Helin vanhin, Enni, sai kaikki ysin ja Valtteri voitti kunnan nyrkkeilymestaruuden.
Pilvin äkillinen huuto katkaisee kaiken, ja Saara juoksee lastenhuoneeseen. Pilvi seisoo keskellä itkien, juhlapuku tahroilla. Saara nappaa tytön kiinni.
Heli! Apteekki on jääkaapin päällä! Nopeasti! Sieltä side!
Kaikki säntäilevät ympäri, vain Enni istuu nurkassa murjottaen.
Pilvi, mitä tapahtui? Saara yrittää saada tytöltä selvää.
Haavat ovat pinnallisia. Kun tytön kädet on sidottu ja vaatteet vaihdettu, Saara vetää Pilvin syliin sängylle.
Kerrotko, mitä tapahtui?
Aluksi Pilvi on hiljaa painautuen äitiin. Sitten hän nostaa Saaran harmaat silmänsä äitiinsä silmissä iäisyyden kauhu.
