Jäljellä on enää yksi

Jäi yksin
Ulkona alkoi hämärtyä, eikä äitiä vieläkään näkynyt. Helmi, pyöritellen pyörätuolinsa renkaita, ajoi pöydän viereen, otti puhelimen ja soitti äidilleen.
Puhelin on pois päältä tai ei tavoitettavissa, vastasi tuntemattoman kuuloinen ääni.
Tyttö katsoi epätoivoisena puhelintaan ja muisti, että siinä olikin vähän saldoa jäljellä. Hän sammutti puhelimen.
Äiti oli lähtenyt kauppaan, muttei ollut vielä palannut. Näin ei ollut koskaan ennen käynyt; äiti ei koskaan viipynyt kovin pitkään poissa, varsinkaan kun tytär oli liikuntavammainen lapsesta asti ja liikkui vain pyörätuolilla. Heillä ei ollut muita sukulaisia.
Helmi oli jo seitsemänvuotias, eikä pelännyt olla yksin kotona, mutta äiti ilmoitti aina minne meni ja milloin palaa. Tyttö ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut:
Tänään hän lähti kauempaan Prismaan ostoksille, siellä on halvempaa. Me kävimme siellä usein yhdessä. Se muka kaukana, mutta oikeasti sinne ehdit ja takaisin tunnissa, Helmi vilkuili kelloa. Siitä on jo neljä tuntia. Vatsa kurnii.
Helmi suuntasi pyörätuolinsa keittiöön, laittoi veden kiehumaan ja otti jääkaapista lihapullan. Söi sen ja joi teetä.
Äiti ei kuitenkaan tullut. Helmi ei malttanut enää, vaan soitti uudestaan.
Puhelin on pois päältä tai ei tavoitettavissa, kaikui taas automaatin metallinen ääni.
Tyttö siirtyi sängylleen, puhelin tiukasti tyynyn alla. Hän ei uskaltanut sammuttaa valoja yksin ollessaan, vaan jätti ne päälle. Meni pitkä aika ennen kuin uni viimein tuli.
***
Helmi havahtui auringon valoon. Äidin sänky oli siististi pedattu.
Äiti! hän huusi eteiseen.
Vastaus oli hiljaisuus. Helmi soitti jälleen, mutta sama metallinen ääni vastasi.
Nyt pelotti ja kyyneleet valuivat poskille.
***
Eero palaili aamukahvilasta takaisin kotiin, ostosreppu tuoreita sämpylöitä täynnä. Hän oli jo kolmekymppinen, vieläkin sinkku. Naiset eivät oikeastaan noteeranneet häntä laiha, vähän kipeän näköinenkin, ja synnynnäisiä vaivoja riitti. Kalliit hoidot olisivat tehonneet, mutta äiti oli kasvattanut Eeron yksin, eikä rahaa ollut. Lopulta aikuisiällä lääkärit sanoivat, ettei hän voisi koskaan saada omia lapsia. Siihen, ettei avioituisi, Eero oli jo tottunut.
Ruohikossa vilahti jotain vanha, murskattu puhelin. Eero oli aina kiinnostunut kännyköistä ja tietokoneista; se oli sekä hänen työnsä että harrastuksensa Eero toimi ohjelmoijana ja bloggaajana. Hänellä itsellään oli huippumallit, mutta ammattilaisena uteliaisuus voitti. Hän poimi kännykän taskuunsa: joku olisi voinut vaikka tarvita apua.
Täytyy katsoa kotona, jos tämä olisi tärkeä jollekin.
***
Aamiaisen jälkeen Eero kaivoi löytämänsä puhelimen SIM-kortin ja pisti sen omaansa. Numerot olivat pääosin sairaalaan, Kelaan ja muihin virastoihin, mutta listan ykkösenä luki Tytär.
Aikansa mietittyään Eero soitti tähän numeroon:
Äiti! vastasi iloinen pikkuisen kuuloinen ääni.
En ole äiti, Eero sanoi hämmentyneenä.
Missä äiti on?
En tiedä. Löysin tämän kännykän ulkoa murskattuna ja laitoin sim-kortin omaani. Soitin numerosta.
Äiti on ollut kadoksissa eilisillasta asti, alkoi itku. Hän lähti kauppaan, eikä tullut takaisin.
Onko isää tai mummia?
Ei ole. Äiti on ainoa.
Mikä sinun nimi on? Eero tajusi nyt, että lapsi oli hädässä.
Helmi.
Minä olen setä Eero. Helmi, pääsetkö soittamaan naapureille, että olet yksin?
En, koska en pääse omin jaloin ulos. Ja naapuriakaan ei asu viereisessä asunnossa.
Hetkinen, etkö pääse kävelemään? Eero meni täysin sanattomaksi.
Syntynyt sellaisena. Äiti sanoo, että kun saadaan säästettyä rahaa, lääkärit voivat auttaa.
Kuinka liikut?
Pyörätuolilla.
Helmi, tiedätkö osoitteesi? Eero ryhtyi heti toimeen.
Tiedän: Kalevankatu seitsemän, asunto kahdeksantoista.
Tulin pian, ja etsitään äiti.
Eero lopetti puhelun.
Eeron äiti Aila tuli huoneeseen:
Mitä nyt Eero?
Äiti, löysin kadulta murskaantuneen puhelimen, laitoin simin omaani ja soitin yhteystiedoista. Siellä oli pieni liikuntavammainen tyttö yksin kotona, eikä kenelläkään muulla sukulaisella yhteyttä. Sain tytöltä osoitteen. Lähden katsomaan.
Mennään yhdessä, Aila sanoi ja alkoi pukea päälleen.
Aila oli yksinhuoltaja, kasvattanut paljon sairastelleen poikansa. Hän tiesi mitä se on olla huolissaan sairaasta lapsesta. Nyt eläkkeellä, Eerolla kyllä oli rahaa. He tilasivat taksin ja lähtivät lapsen avuksi.
***
He soittivat ovikelloa.
Kuka siellä? kuului tytön surumielinen ääni.
Helmi, se on Eero.
Tulkaa sisään!
Aulaankin oli jo jätetty ovi raolle. Sisällä huoneistossa laiha tyttö istui pyörätuolissa, katse surullinen:
Löydättehän te äidin?
Mikä äitisi nimi on? Eero kysyi heti.
Kaisa.
Entä sukunimi?
Koivisto.
Odota hetki, Eero, Aila keskeytti ja kysyi Helmiltä. Helmi, oletko nälkäinen?
Olen, jääkaapissa oli yksi lihapulla, mutta se meni jo eilen.
Eero, mene sinä meidän vakikauppaan tiedät kyllä mitä haetaan.
Selvä! Eero juoksi saman tien ulos.
***
Kun Eero tuli takaisin, Aila oli ehtinyt laittaa ruokaa. He asettivat pöydän nätiksi ja söivät yhdessä.
Sen jälkeen Eero alkoi etsiä äidin tietoja kaupungin nettisivuilta.
Noniin Eilen Parkkikadulla Lada-auton kuljettaja ajoi naisen päälle. Loukkaantunut viety Meilahden sairaalaan vakavassa tilassa.
Eero otti puhelimen ja soitti sairaalalle. Kolmannella yrityksellä vastattiin:
Kyllä, meille tuotiin nainen Parkkikadulta, tila on vakava, eikä ole vielä herännyt.
Mikä hänen sukunimensä on?
Ei ollut papereita eikä kännykkää mukana. Oletteko sukulainen?
No ehkä olen
Tulkaa paikanpäälle
Tiedän osoitteen, tulen nyt heti.
Eero sulki puhelimen ja meni Helmin luo:
Onko sinulla äidistä kuvaa?
On, hän ajoi pyörätuolin lipastolle ja otti valokuvakansion. Tässä me poseeraamme vähän aikaa sitten.
Onpa sulla kaunis äiti!
Eero otti kuvan kännykkäänsä, hymyili Helmille:
Nyt menen etsimään äitiäsi.
***
Kaisa avasi silmänsä. Valkoinen katto. Mieli alkoi selkiytyä ja mieleen palasi pakeneva auto
Kaisa yritti liikahtaa ja sai tuta kivun kaikkialla kehossaan. Sairaanhoitaja tuli ja kysyi varovasti:
Heräsitkö?
Kaisan silmissä näkyi pelko:
Kuinka kauan olen täällä maannut?
Kaksi vuorokautta.
Tyttäreni on yksin kotona
Kaisa, rauhoitu hoitaja silitti naisen rintaa. Eilen täällä kävi nuori mies ja jätti puhelimensa sinulle. Sanoi, että sinun kännykkäsi oli hajalla.
Saanko soittaa
Tietenkin! Hoitaja etsi nimellä Tytär ja ojensi puhelimen Kaisan korvalle.
Äiti!
Helmi, rakas, miten pärjäät?
Kaikki hyvin! Nyt mummo Aila ja setä Eero käyvät auttamassa.
Kuka Eero?
Älkää hätäilkö! lääkäri sanoi oven raosta. Muuten otan puhelimen. Nyt pieni tutkimus.
Helmi, soitan myöhemmin uudestaan Kaisa kiirehti hyvästelemään.
Tutkimuksen jälkeen hoitaja pisti tipan.
Kun lääkäri lähti, hoitaja laittoi puhelimen taskuunsa.
Voinko puhua lapseni kanssa hetken? Kaisa pyysi hiljaa.
Lääkäri kielsi liikaa kiihtymästä, mutta soitetaan nyt, hoitaja myöntyi ja soitti tyttärelle.
Rakas
Kaisa, tässä Aila, puhelimessa vastasi vieraan kuuloinen nainen. Kuuntele rauhassa: poikani löysi rikkoutuneen puhelimesi, ja sim-kortilla jäljitti sinut sekä tyttäresi. Olen eläkkeellä ja pidän tyttärestäsi huolta, kun olet sairaalassa. Ei huolta! Annan nyt Helmin puhelimeen.
Äiti, älä sure, parane pian! kuului iloinen ääni.
Kuuntele mummoa! Kaisa pyysi.
Nyt pitää puhelu lopettaa, hoitaja huomautti.
***
Seuraavana päivänä Kaisa pääsi osastolle. Illalla hoitaja tuli kertomaan:
Koivisto, sinulle on vieras.
Kaisa ehti hädin tuskin yllättyä, kun huoneeseen astui laiha, hieman ujo mies:
Moikka Kaisa! Olen Eero ja hymyili. Ajattelin tulla käymään. Toivottavasti ei haittaa, että menin suoraan sinutteluun?
Ei yhtään.
Eero laski pöydälle ison paperikassin:
Tässä vähän tuliaisia äidiltäni sulle.
En edes tiedä, kuka olet, Kaisa sanoi ujosti.
Satuin löytämään murskatun kännykkäsi, sain simin ja soitin tyttärellesi ja sen kautta selvitettiin sinut. Sitten kävin täälläkin.
Miten Helmi täällä pärjää?
Hetkinen niin soitellaan.
Eero nappasi kansion päältä puhelimen, jonka oli aiemmin tuonut. Näppäili ja otti videopuhelun.
Katso! Siellä on Helmi linjoilla.
Äiti! riemu repesi kuvassa. Onhan kaikki hyvin?
Ei enää satu, ja pärjäämme Kaisa sanoi.
He juttelivat pitkään; Eero odotti vieressä. Lopulta Kaisa laski luurin alas:
Olen nyt teille kaikille velkaa.
Jätä jo, Kaisa, hymyili Eero. Ja sinutellaan vaan!
Kiitos, Eero!
Näytän vielä miten tuota puhelinta käytetään.
***
Kului kaksi viikkoa.
Aiheuttaja ajoi sairaalalle ja maksoi Kaisalle vahingonkorvauksena kaksikymmentätuhatta euroa ja toi mukanaan lakimiehen.
Seuraavana päivänä Kaisa pääsi kotiin. Eero haki hänet.
Äiti! huusi Helmi onnessaan.
Nyt tuntui, että tyttö hyppäisi tuolista. Kaisa halasi tytärtään lujasti ja nyyhkytti onnellisena.
Sitten hän kääntyi Ailan puoleen:
Aila, kiitos aivan kaikesta!
Antaa olla, Kaisa Helmi on kuin oma lapsenlapsi minulle jo.
Aila, on pakko antaa nämä, Kaisa ojensi rahat, muuta keinoa ei ole kiittää kunnolla.
Laita rahat pois, Kaisa! Aila sanoi jämäkästi. Me kyllä pärjäämme, teidän pitää ne pitää ja hoitaa Helmin jalat. Eero on jo järjestänyt klinikka-ajan.
Äiti! Helmi riemuitsi. Eero-setä sanoi että mennään sairaalaan ja minulle tehdään leikkaus, jonka jälkeen arvioitiin, että jalat voivat toimia!
***
Kaisa ja Helmi olivat kaksi viikkoa klinikalla. Helmille laitettiin metalliset tukivälineet. Kolmen kuukauden kuluttua taas klinikalle. Sitä seuraavana vuonna uusi operaatio, ja vielä kerran vuoden päästä. Kolmen vuoden, kolmen leikkauksen ja kuntoutuksen jälkeen lääkärit lupasivat Helmin voivan kävellä.
Sitä ennen pyörätuoli oli vielä käytössä, ja tukivälineet tuntuivat vaakavalta.
Elämä kuitenkin koetteli vielä lisää. Ailan sydän petti ja hän joutui sairaalaan hyvin huonossa kunnossa.
Kaisa valvoi kolme yötä hänen vierellään, kotiin palasi vain laittamaan ruokaa ja lepäämään. Yöt Helmin kanssa jäi Eeron vastuulle.
Neljännen yön jälkeen Aila vihdoin virkosi kunnolla. Hän katsoi Kaisa silmiin ja kuiskasi hiljaa:
Rakas, minulla ei taida olla paljoa aikaa maan päällä. Mene naimisiin Eeron kanssa. Hän on luotettava, yhdessä autatte Helmin jaloilleen.
Aila, ottaisiko hän minut?
Ottaa kyllä! hymy viipyi Ailan kasvoilla. Ihan varmasti ottaa.
***
Vanhus piteli tytön kättä, jolla oli reppu ja kukkakimppu. Jos ei tietäisi, voisi luulla että Helmi on vasta menossa ekalle luokalle, vaikka hän asteli nyt kouluun suoraan neljännelle. Kolme ensimmäistä luokkaa hän opiskeli kotona etäopetuksessa. Arvosanat nelosia ja vitosia. Ja nyt, vihdoinkin, Helmi kipitti kouluun omilla jaloillaan.
Mummo, vähän jännittää.
No älä nyt, Helmi, olet jo kymmenen! Tuolta tulee isi ja äiti!
Miksi olet niin hiljainen, Helmi? Kaisa tuli viereen.
Jännittää mennä kouluun, Aila vastasi tytön puolesta.
Ota kädestä! Eero ojensi kätensä. Mennään yhdessä!
Sinun kanssasi ei jännitä, isi, Helmi hymyili.
Ja niin he jatkoivat yhdessä koulun portille. Perässä tulivat äiti ja mummo yhtä onnellisina ja yhdessä.