Ne nauroivat hänen halvalle takilleen, kunnes kuulivat totuuden
Tiedätkö kun täällä Suomessakin tuntuu, että merkit ja hinnat määrittää kaiken? Siinä unohtuu helposti se tärkein ihminen itse. Tää juttu sattui suljetussa hyväntekeväisyysillassa ihan Helsingin hienoimmista hotelleista.
Kristallisali hehkui kuin kesäinen Laivurinkatu ilta-auringossa. Salla, kultaisessa kimallepukunsa kanssa, ja hänen seuralaisensa Tapio siemailivat kallista Amarone-viiniä ja pohtivat porukkaa ympärillä. Kaikki vaihtui täysin, kun ovesta asteli nuori nainen, Senja nimeltään. Hänellä oli vanha, vähän nuhjuinen beigenvärinen villakangastakki ja ihan tavalliset matalat kengät.
Salla, ei edes yrittänyt peitellä nenänvartta pitkin katseluaan ja tukki Senjan tien. Hän vilkaisi tämän käytettyjä kenkiä ja pyöräytti silmiään. Tapio kumartui ja supatti turhan kovaan ääneen:
“Onkohan siivoojat tänään unohtaneet omat ovensa?”
Salla astui vielä lähemmäs ja virnisti:
“Kuulehan kultapieni, soppajono on tossa kolmen korttelin päässä. Sä et nyt ihan istu mun illan tunnelmaan.”
Senja ei päästänyt katsettaan harhailemaan. Ihan tyynesti, mutta tosi arvokkaasti, katsoi suoraan Sallaa silmiin. Hänen hiljaisuutensa puhui enemmän kuin koko salin kimallus.
Silloin sinne kiiruhti hieman harmaantunut herra, Arto, hyväntekeväisyysjärjestön johtaja arvokkaassa puvussa. Hän ei edes vilkaissut Sallaan tai Tapioon, jotka jo ehtivät valmistautua tervehdykseen. Hän pysähtyi Senjan eteen ja kumarsi ihan kohteliaasti:
“Rouva Laitinen! Anteeksi, yksityiskone saapui aiemmin kuin odotimme. Holdingyhtiön kauppakirja odottaa allekirjoitustanne.”
Sallan naama valahti täysin. Hän vain seisoi paikallaan suu auki, eikä saanut sanaa suustaan. Viinilasi tipahti hänen käsistään ja kolahti marmorilattialle.
Senja otti rauhallisesti kynän avustajalta, eikä edes riisunut takkia vaan kirjoitti nimensä komealla käsialalla papereihin.
Sitten hän kääntyi jähmettyneen Sallan puoleen ja sanoi matalalla ja viileällä äänellä:
“Niin muuten, Salla, tää ei oo enää sun juhla. Ostin juuri tämän rakennuksen ja sun miehesi firman. Sun estetiikkasi ei sovi enää uusiin suunnitelmiin. Vartijat, voitteko saattaa nämä ihmiset ulos.”
Tapio ja Salla seisoivat hiljaa ja hölmistyneinä, kun järjestyksenvalvojat ohjasivat heidät ystävällisesti mutta päättäväisesti ovesta ulos.
Se tarinan opetus: älä ikinä arvioi kenenkään arvoa takin perusteella. Vanhankin takin sisältä voi löytyä ihminen, joka huomenna päättää sun tulevaisuudesta.
