Ei se mitään, Jari! Älä murehdi! Uusi vuosi suli kuitenkin loistavasti!
Saapui siis takaisin kotikaupunkiinsa. Jari astui raiteilta pois, kulki Rautatientorin ympärillä ja käveli kohti linja-autoasemaa. Hän ei kertonut vaimolleen, että olisi tänään saapunut.
Jarin mieli ei ollut paras, sillä hän oli juuri käynyt kiusallisessa keskustelussa Ainon kanssa. Äiti- ja välimies puhuivat häntä laiskaksi ja itsekeskeiseksi.
Miksi laiskaksi? Hän oli juuri uudenvuodenaattona halunnut toivottaa Ainoa, mutta hän oli katkaissut puhelimen. Hän loukkaantui!
Jari yritti kolmisen ajan tavoittaa Ainoa puhelimitse, mutta hän ei nostanut kuuloketta. Sitten Jarikin loukkaantui ja lopetti soiton.
Lisäksi Ainon ei tullutkaan tervehtimään hänen vanhempiaan eikä siskoa, puhumatta itse Jarista. Jari aikoi juuri kertoa siitä suoraan Ainoa vastaan, kun hän saapuisikin kotiovelle.
Ei ole ainoastaan Ainoa, jonka täytyy kantaa vastuuta, myös Jari on osallisena. Miten sanotaankaan? Paras puolustus on hyökkäys.
Jari piristyi hieman ja astui sisään talonsa kerrostaloon hieman taisteluasenteessa.
Asunto toivotti hänet hiljaisuuteen.
Hei! Kuka on täällä elossa? Ainon, olen tullut! huusi Jari, mutta kukaan ei vastannut.
Hän vilkaisi keittiöön Ainoa ei ollut siellä, sitten toiseen huoneeseen tyhjää, seuraavaan sama. Silti Jari huomasi muutokset: seinältä puuttui vauvan keinu, komero, jonka päällä oli vaipanvaihtopöytä ja potkukärry, jonka Jarin vanhemmat olivat lahjoittaneet Ainoa varten.
Jari kiirehti kaappiin: hyllyt, joihin Aino yleensä ripusti vaatteitaan, olivat myös tyhjät.
Hän onko mennyt hulluiksi? Hylkäsi minut? Jari ajatteli.
Hän soitti kädinäitiin, mutta ei kuulunut vastausta. Sitten hän yritti soittaa Katriin, Ainon ystävään. Sekin oli hiljaista. Viimein hän sai yhteyden Mikkoon, Katriin mieheen.
Mikko, hei! Anna minulle Katri puhelin, en saa häneen yhteyttä pyysi Jari.
Katri on nyt kylässä lapsen kanssa. Me vietimme uutta vuotta siellä, ja yhteysverkossa on heikosti, vastasi Mikko.
Saavuin eilen, sillä tänään oli työvuoroni. He ovat vielä lomalla, sanoi Mikko. Miksi haluat Katriä?
Ajattelin, että hän ehkä tietää, missä Aino on. Tulin vanhempieni luokse, mutta Ainoa ei ole kotona. Kaikki, mitä vauvalle hankimme,kin puuttuu, kertoi Jari.
Kuulostaa siltä, että vaimosi oli juuri raskaana. Mietitkö, että olet lähtenyt lomalle ja jättänyt hänet yksin? kysyi Mikko yllättyneenä.
Hän ei halunnut matkustaa. Hänelle oli asetettu määräaika kymmeneenyksitoista tammikuuta. Se olisi eheytynyt, jos olisimme lähteneet ajoissa, Jari selitti.
Onneksi, Satti, olet aivan yksin, naurahti ystävä.
Miksi? Jari hämmentyi.
Koska olet luultavasti jo yksin. Ota yhteys sairaalaan, hän on siellä, neuvoi Mikko.
Kymmenen päivää sitten.
En ymmärrä, Jari, äiti sanoi puhelimessa, miksi sinun täytyy viettää juhlaa kotona? Aino ei halua lähteä, sinä voit tulla. Hänellä on määräaika lähes kahden viikon päässä, ehdit ajoissa tulla takaisin.
Lisäksi lähes kaikki sukulaiset kokoontuvat: tätini Vappu ja setä Sampo, naapurit Niina ja Vesa, sekä Olli ja Paavo. Meidän vanhempamme sekä Viki ja Gert ovat myös paikalla.
Viki varasi meille majoituksen maaseudun mökistä juuri metsän keskeltä. Neljän päivän ajan, 30. joulukuuta 2. tammikuuta.
31. joulukuuta ravintolassa on banketti kutsuttujen artistien kanssa. Maksettiin puolestasi, maksa sitten takaisin. Pysyt meillä jouluaattoon asti, ja lähdet kahdeksantena, juuri ennen vaimosi määräaikaa.
Aino ei suostunut lähtemään:
Jari, minut saatetaan napata milloin tahansa. Kuvittele tilannetta: kaikki nauravat, ja minulla yhtäkkiä alkaa. Entä jos ambulanssi ei ehdi paikalle?
En aio lähteä mihinkään.
Äiti sanoi, että nykypäivän naiset laskevat sairauden omaksi saavutuksekseen, ja lapsen syntymän sankariteokseen. Hän synnytti kolmelle lapselle, eikä koskaan istunut kotiin äitiysloma-ajan, ja sai kaiken tehtyä.
Jari tajusi, että Aino oli osittain oikeassa. Mutta hän kuviteli, miten tylsää olisi viettää uudenvuodenaattoa ainoastaan kahdestaan, vaatimattoman pöytänsä äärellä Aino oli sanonut, ettei hän aio valmistaa mitään. Jari tunsi surua.
Kaikki sukulaiset samanaikaisesti lauloivat ravintolassa, tanssivat ja juhlivat.
Lopulta Jari lähti yksin.
Mökkikylässä oli tosiaan iloista. Kun kello oli puoli yksi aamuyöllä ja uusi vuosi oli jo alkanut, Jari lähti salista eteiseen soittamaan Ainoa, mutta hän ei vastannut.
No, se on hyvin, loukkaat itseäsi. Hän on itsekin se, joka on syyllinen. Hänkin olisi voinut olla täällä ja juhlia, Jari mietti.
Seuraavana päivänä äiti valitti miniästä:
Aino ei edes soittanut, eikä toivottanut meille hyvää uutta vuotta. Hän on loukkaantunut! Oletko täysin menettänyt vaimosi, poikani?
Hän ei ymmärrä, mikä on oikea perhe. Me olemme kaikki täällä ja hän on yksin. Antakaa hänen istua ja miettiä.
Ainolla ei ollut jouluaikaan energiaa ajatella ketään muuta kuin Jaria. Hän ei enää halunnut nähdä vanhempiaan eikä heidän laajaa perhettään.
Ainon vanhemmat, kuullessaan, että tytär jäi juhliin yksin, kutsuivat hänet kotiinsa. Suurta juhlaa ei ollut suunnitteilla.
Ainon veli asui pääkaupungissa, työskenteli jatkuvissa vuoroympyröissä, eikä hänellä ollut tilaisuuksia pitkille vapaille, joten vanhemmat aikoivat viettää uuden vuoden kahdestaan.
30. joulukuuta kello yhdeksältä illalla Ainoa ja äiti asettivat pöytään, ja juuri silloin Aino koki kouristuksen.
He kutsuivat ambulanssin. Äiti meni Ainon luo, isä seurasi takanaan omalla autollaan.
Aino vietti uudenvuodenaattona sairaalassa, ja hänen vanhempansa odottivat alemmassa odotustilassa. Aino sai poikansa Onnin
Jari noudatti ystävänsä neuvoa ja soitti sairaalaan.
Osoitteessa Koulukatu 12 potilas oli juuri kotiutettu, kerrottiin puhelinvaihdossa.
Miten hän voi olla kotiutettu? Jari epäili. Onko jo vauva syntynyt?
Kyllä. Ensimmäisenä tammikuuta, puoli yöllä.
Kuka vei hänet pois sairaalasta? kysyi Jari.
Nuori mies, emme kirjaa sitä rekisteriin, vastasi puhelin.
Jari tajusi, että vain vanhemmat voisivat ottaa Ainon ja vauvan mukaansa.
Hän osti ruusunpurkin ja suuntasi heille.
Koputtaessaan ovelle, avasi testä.
Kuulostakoon, hän sanoi.
Hyvää päivää, olen tullut hakeutumaan Ainoa, Jari sanoi.
Miksi? kysyi Ainon isä.
No, nimittäin olen hänen miehensä, vastasi Jari.
Aino! huusi testä. Täällä on joku mies, joka väittää olevansa sinun miehesi. Haluatko puhua hänen kanssaan?
Ei, hän saa mennä, Aino vastasi hiljaa omasta huoneestaan.
Testä levitti kädet:
Ei halua. Näkemiin, nuori mies! ja sulki ovet.
Jari jäi hetkeksi odottamaan ja soitti uudestaan.
Tällä kertaa avasi anoppini pitkä, voimakas, äänekäs nainen. Jari oli rehellisesti hieman pelännyt häntä.
Oletko väärinymmärryksen päässä? hän kysyi.
Anna minut päästä sisään, Jari aloitti rohkeasti. Minulla on oikeus
Hän ei ehdi sanoa enempää. Nainen tarttui Jarin kädestä ruusunpurkin ja löi sillä useita kertoja hänen poskellaan.
Mitä oikeuksia sinulla on, se selittää myöhemmin lakimies! Älä enää soita, minun lapseni nukkuu, hän sanoi, heittäen kukat hänen jalkojensa eteen ja sulki ovet.
Jari suuntasi kotiin. Matkalla hän hieroi kasvojaan ruusut olivat kauniita, mutta niissä oli piikkejä.
Saavuttuaan kotiin hän ensin soitti äidilleen.
Kuvittele, he eivät antaneet minua edes sisään asuntoon, enkä antaneet nähdä poikaani.
Älä huoli, Jari. Aino palaa pian, vauva kädessä, minne hän suuntaa? Etkö soita ja lähetä rahaa?
Olkoon vanhemmat ruokailevat, jos he ovat niin viisaita. Viikkokaksi menee ja hän palaa itse. Nuku nyt, huomenna töihin.
Jari teki niin: hän söi pakkaskeittoa kaupan hyllystä ja meni nukkumaan.
Hän nukkui rauhassa, tietämättään, että se oli hänen viimeinen yö unessa.
Seuraavana aamuna Jari palasi töistä, ja kaikki hänen tavaransa, pakatuina laatikoihin ja mustiin pusseihin, odottivat portaikon alimmassa kerroksessa.
Kutsuivat ovesta. Oven avasi anoppi, jolle kuului kaksio, jossa Aino ja Jari asuivat.
Mitä, rakas vävy? Muistatko asuntosi osoitteen, vai kaipaatko ohjeita? Kerää kaikki tavarasi. Siivooja heittää ne huomenna pois!
Jarin täytyi muuttaa asuntolaitokseen.
He erosivat oikeudessa. Jari kyllästyi asuntolaitokseen, halusi vuokrata oman asunnon, mutta kun palkka tuli, siitä vähennettiin elatusapu ja viisi euroa vuokraan, hän tajusi, ettei mikään jää jäljelle elämää varten.
Ole säästäväisempi! Sinun täytyy kerätä omiin asuntoosi, neuvoi Mikko. Älä murista, Jari! Vain uudenvuodenaattona olet nauttinut kunnolla!
Aino asui kolmen vuoden ajan vanhempiensa luona, jotka auttoivat häntä ja pientä Onnia, ja he vuokrasivat asuntonsa edelleen.
Kun Aino palasi töihin, hän ja Onni muuttuivat jälleen omaan kotiinsa. Korjauksen jälkeen siellä ei enää ollut jälkiä Jarin ja hänen perheensä olemassaolosta.
Mitä mieltä olette Jarin toiminnasta? Kirjoittakaa ajatuksenne kommenteissa, antakaa tykkäyksiä.
Jos haluatte lukea lisää tarinoita, kommentoikaa ja painakaa tykkäystä se innostaa meitä kirjoittamaan lisää.
Loppunäytön opetus: Elämä opettaa, että riitojen ja turhien syyllistysten sijaan on tärkeämpää pitää huolta toisistamme, kantaa vastuuta ja kohdata vaikeudet yhdessä silloin sydän pysyy lämpimänä myös kylmänä talvena.
