Miten niin, hän on heikentynyt? Missä hän on? huusi väitär.Nukkumassa.Ei mikään ihme, kuume on hiukan koholla, kaikki muuten kunnossa, talvi on juuri alkanut.Tämä ei ole pelkkä talvi!Se on sinun työsi luoma, että tuot kassaltasi kaiken kotiin!Kuinka monta kertaa sanoin: vaihda työtäsi!
Aino nukkui, kun yhtäkkiä kuului kova ääni joku avasi keittiön oven! Hän silitti silmiään ja katsoi herätyskelloon vasta kahdeksan aamulla!
Olli, rakas, se sinäkö olet?Kysyi Aino epäuskoisena, kuunnellen asunnon ääniä.
Vastausta ei tullut. Aino kuuli vain, kuinka joku avasi kylpyhuoneen oven ja hiljeni
Aino heitti ylleen kotivaipan ja juoksi paljain jaloin kylpyhuoneeseen.
Kun hän avasi oven, hän jäi kauhukseen.
Olli seisoi peilin edessä, venyi hymyillen kieltä ulos työntäen.
Aino, onko totta, että jos ihminen on heikentynyt, hänen kielensä on valkoinen?kysyi hän.
Mitä sinä, heikentynytkö?lausui Aino unisesti.
Luultavasti,vastasi Olli ja kosketti huoltaan otsaansa.Tarvitsen lämpömittarin. Missä se on? Anna minun laittaa se käteeni. Työltäkin vapautti minut. Lääkäri täytyy varmaan kutsua.
Aino haki lämpömittarin. Luku oli 37,2°C. Talvi oli alkanut, Olli maistui sänkyyn. Lääkäri saapui tunnin kuluttua, antoi sairausloman.
Aino soitti äidilleen:
Voisitko hakea Sampopikkuvan puistosta? Hän ei saa tulla kotiin Olli on heikentynyt.
Äiti, Eveliina, ilahtui hän rakasti poikapoikastaan, asui yksin ja Sampo oli hänen ilonsa.
Entä Olli? Onko hän vakavassa kunnossa?
Ei, ei mitään erikoista. Lääkäri tuli, antoi sairausloman, määräsi hoidot, lepäämme.
Miten sinä voit?kysyi äiti huolestuneena.
Hyvin! Minun täytyy taas käydä toiseen työvuoroon, pyydän väitärtä tuomaan illalla ruokaa, Olli tarkkailee minua. Viikon ajan toinen vuoro. Kiitos, äiti, sovittiin.
Mitä tehdä? Tarvitsen kevyen kanakeiton, haudutettuna kanaliemessä, mutta kaupan ja apteekin täytyy käydä. Pakastimesta otan kanansuikaleita, ostan porkkanaa ja perunaa.
Apteekissa Aino nappasi kaikki tarpeelliset. Lounaalla hän herätti miehensä.
Olli, nouse, syö keittoa,tönäisi Aino miestä olkapäähän.
Kyrpistynyt Olli istui sängyllä.
Minua pyörii,härähti hän.Voinko saada keittoa sänkyyn? En pääse keittiöön.
Onko näin paha?vastasi Aino.Tulen hakemaan. Mittaat lämpötilan myöhemmin
Keitto nautittiin, lämpö mitattiin uudestaan 37,2°C. Aino antoi pilleriä. Olli kääntyi seinää kohti ja nukahti uudestaan. Kiitos Jumalalle. Hän ei voi heikentyä, sillä sairausloma maksetaan täysin, mutta Aino on vaikeuksissa maksaa kaupan laskuja. Perheessä on lainoja, eikä heikentyminen ole vaihtoehto.
Aino soitti väitärille:
Inkeri, Olli on heikentynyt. Jos mahdollista, tarkkaile häntä illalla. Meillä on tänä iltana paljon ostoksia, en pääse puhumaan hänen kanssaan.
Miten niin, hän on heikentynyt?huusi väitär.
Nukkumassa.Kukaan ei huolestu, kuume vain hiukan, kaikki kunnossa, talvi on alkanut.
Tämä ei ole pelkkä talvi!toi väitär.Se on sinun työnsi aihe, että tuot kassaltasi kaiken kotiin!Kuinka monta kertaa sanoin: vaihda työtäsi!
Inkeri, en ole heikko!vastasi Aino.Te itsekin sanotte, että Olli lapsena saattoi heti lankoa. Lumen kylmä on alkanut, enkä ole tästä vastuussa
Keskeyttääkseen väitärin puheen, Aino pysäytti hänet nopeasti. Inkeri rakasti suuria puheita ja tunnusti, että tunnissa hän saattaisi olla täällä. Olkoon niin, ajatteli Aino, pian on pakko lähteä töihin.
Väitär saapui laatikoiden kera täynnä yrttejä pojalleen: Ei haittaa. Hän yritti pukea poikansa märän paidan kuivaan, huutaen:
Katso kuinka hän makaa märkässä paidassa, se pahentaa hänen kuntoaan. Miksi et ole huolehtinut tästä?
Inkeri, hän nukkui, mitä voisin tehdä?vastasi Aino.
Aino meni töihin. Tunnin kuluttua hän tunsi heikkoutta. Hänkin oli heikko! Mutta ei voinut näyttää sitä, täytyi jatkaa vuoroa. Illalla hän mittasi lämpötilan korkeampi kuin miehellä. Haluaisiin valittaa Ollille, mutta hän oli omissa menojensa.
Kutinaa ja pyörii.Äiti antoi minulle mustikankahvia hunajalla, se auttoi hetkellisesti, mutta yönä taas huono olo. Mitä otan?
Minullakin on huonostilausui Olli.
Ota sitten jotain,hän sanoi ja katseli peilistä kieltään, edelleen valkoista.
Hän ei saanut heikentyä! Ei kenenkään valittamista, sillä jos kertoisin äidille, hän soittaisi viiden minuutin välein neuvomaan, väitär syyttäisi, ja mies pysyisi omissa ajatuksissaan.
Päätös tehtiin: ei valittaa, ottaa pillerit hiljaisesti ja jatkaa töitä. Lainat eivät katoa.
Koko viikon Olli yritti selittää heikontumistaan, ja vaikka lämpömittari näyttäikin 37°C, hän väitti olevansa todella heikossa kunnossa.
Väitär tuli jatkuvasti yrtteineen ja infuusioineen. Aino oli väsyksissä, eikä halunnut enää kohdata häntä kotona hän näytti väsyneeltä.
Mies ei huomannut mitään nukahti televisioon tai puhelimeen. Kun Aino palasi kotiin, hän mittasi lämpötilan vasta neljäntenä päivänä kaikki oli taas normaalia.
Heikkous oli läsnä, mutta selvisi. Olli makasi kauemmin, vaati lisää: ruokaa sänkyyn, lämpötilan mittaamista, juotavaa.
Väitär väitti, että Olli oli ollut heikko lapsena, mutta nyt hän oli ensimmäistä kertaa flunssassa viiden vuoden perhe-elämässä, ja se oli sietämätöntä!
Hän kamppaili pienellä heikkoudella, valittaen jatkuvasti oloaan.
Seuraavalla viikolla hänet kotiutettiin. Sampo veti kotiin. Olli palasi huomenna töihin.
Kun Aino istui keittiön pöydän ääressä teekuppi kädessään, Olli kertoi:
Lapsuuteni aikana kaikki oli helpompaa, nyt taas näin en voi kestää, et varmasti ymmärrä!
Mitä erityistä siinä?kysyi Aino.
Olisitpa minun paikallani!hän nauroi.Helppoa puhua kun itse on terve.
Minäkin olen ollut siellä!vastasi Aino.Minullakin oli samat ongelmat, mutta sinä et huomannut.
Olli katseli vaimoaan epäuskoisesti, sitten hymyili petollisesti kuin olisi saanut Ainoa kiinni:
Nauritko?hän sanoi.Hyvä, mennään nukkumaan!
Aino huokaisi surullisesti hän oli jälleen huomannut, ettei mies huomannut mitään
Ja niin se meni.
Kun puhelin soi, Aino otti sen hymyillen, vaikka kädet tärisivät vielä. Soitto tuli Sampopikkuvasta, jonka ääni oli pehmeä ja rauhoittava. Hän kertoi, että puisto oli suljettu, mutta hän oli löytänyt vanhan kirjan, jonka kansi oli peitetty lumihiutaleiden kuviolla. Kirjan sivuilta oli nouseva lämpö, kuin muisto menneistä talvista, jotka olivat opettaneet kantamaan painolastia yhdessä.
Aino sulki puhelimen ja katsoi Olliä, joka oli jo nukahtanut peiton alla. Hän nosti varovasti kuormituslääkkeet pöydälle, mutta päätti jättää ne sivuun. Sen sijaan hän kaatoi kahvia, jonka aromi levisi keittiön läpi, ja asetti sen Ollin käden päälle. Lämmin käsi kosketti hänen huuliaan juuri sillä hetkellä, kun Olli avasi silmänsä ja näki vaimonsa katseen, joka heijasti kestävää rakkauden valoa.
“En enää anna sen heikentää meitä”, Aino kuiskasi. Olli nyökkäsi, ja vaikka hän ei voinut täysin päästä eroon kipua, hän tunsi, että jokainen päivä oli uusi mahdollisuus.
He nousivat yhdessä olohuoneen ikkunan ääreen. Ulkona pakkasen kirkas hiljaisuus oli muuttunut hienoksi kimmeltäväksi jäänpeiliksi, jonka takaa kirkasti kaupungin valot. Heidän takanaan kuului Inkerin hiljainen huokaus: hän olikin poikansa, joka oli palannut kotiin tuomaan hänelle aidoin kiitoksen ei lääkkeitä, vaan yhteistä aikaa.
Aino kumartui ja otti Ollin kädestä toisen, puristaen väreillen. He kävelivät alas kapeaa käytävää kohti pientä pöytäkansikirjastoa, jossa lapsenukko, Sampo, oli asettanut vanhoja lehtiä ja kuvia. Siitä löytyi yksi viimeinen lehti, jonka otsikko oli: “Talvi ei ole heikkouden kausi, vaan syvä juuret antava pohja uudelle kasvulle.”
Kun he avasivat lehden, sen keskeltä lensi ulos sininen paperi, jonka päälle oli kirjoitettu vain kolme sanaa: “Rakkaus, kuin lämpö”. Hymy levisi Ainon kasvoille, ja Olli tunsi viimeisenkin heikentyneen hetken sulavan pois.
He eivät enää katsoneet itseään heikentyneinä, vaan vahvoina kahden ihmisen voimalla, jotka olivat oppineet kantamaan toistensa hautoja ja jakamaan toistensa valoa. Talvi jatkui, mutta he tiesivät, että jokainen lumenhiutale oli mahdollisuus, ja jokainen sydämen lyönti oli lupaus siitä, että yhdessä he pystyvät läpäisemään minkä tahansa pimeän yön.
